Hissiongelma

Kuvitteellinen tilanne:
Olet hississä toisen ihmisen kanssa. Yhtäkkiä hissi jumittuu keskelle kahta kerrosta ettekä pääse ulos. On mennyt kaksi päivää eikä apua ole saatu. Ajattelet kannibalismia, eli joko minä tai hän tulee syödyksi. Syöt hänet pelastaaksesi itsesi kuolemalta. Onko tämä rangaistavaa? Eikö tämä ole hätävarjelua? Olet siis hengissä vielä muutaman päivän tekosi jälkeen ennenkuin apu tulee.
Entä jos ennen ruokailuasi toinen henkilö olisi saanut sairaskohtauksen ja kuollut?
3321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

keksi itsellesi oikeasti kehittävämpi harrastus!

Äänestä

Eipä tulisi kyllä vasta kahden päivän jälkeen mieleen pistää toinen kylmäksi ja syödä... Olette kyllä molemmat hengissä kauemminkin

Äänestä

Kun laissa sallitaan oikeudettomalta hyökkäykseltä puolustautuminen hätävarjeluna, niin tilanne, jossa on jouduttu hengenvaaraan ilman ulkopuolista hyökkäystä, ei voi olla hätävarjelutilanne.

Tilanteeseen voisi ajatella kuitenkin sovellettavaksi pakkotilasäännöstä.

Sen mukaan, jos oikeudellisesti suojattua etua (tässä ihmishenkeä ja terveyttä) uhkaa välitön ja pakottava vaara, niin vaaran torjumiseksi välttämätön teko on sallittu, jos teko kokonaisuutena on puolustettava.

Asiassa on suoritettava ns. intressivertailu. Saadaanko lain vastaisella teolla suojattua jotakin etua niin, että jotakin toista etua ei samanaikaisesti loukata vakavammin kuin suojattavaa etua.

Ihmiset ovat lain edessä yhdenvertaisia (perustuslaki 6 §). Tästä lähtökohdasta kummankaan hissiin jääneen henki tai terveys ei ole toista tärkeämpi. Intressivertailu ei johdaa siis tulokseen. Toisen surmaaminen selviytyäkseen itse hengissä ei ole siis koskaan pakkotilana sallittu.

Jos toinen kuolee sairauteen ja syöt hänet, et syyllisty rikokseen ko. tilanteessa, koska pakkotila on intressivertailun seurauksena kyseessä. Jo kuolleen "hautarauha" on vähäinen etu hengissä pysymisen rinnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-kannibalisti kirjoitti:

Kuvitteellinen tilanne:
Olet hississä toisen ihmisen kanssa. Yhtäkkiä hissi jumittuu keskelle kahta kerrosta ettekä pääse ulos. On mennyt kaksi päivää eikä apua ole saatu. Ajattelet kannibalismia, eli joko minä tai hän tulee syödyksi. Syöt hänet pelastaaksesi itsesi kuolemalta. Onko tämä rangaistavaa? Eikö tämä ole hätävarjelua? Olet siis hengissä vielä muutaman päivän tekosi jälkeen ennenkuin apu tulee.
Entä jos ennen ruokailuasi toinen henkilö olisi saanut sairaskohtauksen ja kuollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu