Kuka uskoo?
susivale vain
29116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
kyllä uskon
Eilen juuri tuli Yli Luontoillassa aiheena Petoilta, jossa käsiteltiin juuri lähinnä susiaiheita. Luultavasti kaveria harmitti, kun ei päässyt omia satujaan laukomaan ja mustasukkaisena koitti keksiä jotain saadakseen julkisuutta. Minä en kehtaisi tuollaista tarinaa todellisuudestakaan mennä medialle ilmoittamaan ilman todisteita. Aina kun tällaisia uutisia tulee, kyseessä on yksinään metsässä kuljeskellut henkilö, jonka ei tarvitse mitään todistaa. Kun media on noin sinisilmäistä, susivaleilla susien mainetta on helppoa synkentää. Samalla helppo tapa saada läheisiltään itsesääliä ym. taputusta olalle.
tosissaan väitä että niiden pitäisi valita ensin kokonainen metsästysseurue saaliiksi, ja sitten eloonjääneet voisi kertoa mitä tapahtui? Voit vain kuvitella kun tuo tapahtuu, mitä tapahtuu yksinäisille metsässä kulkijoille...
Vaikka tämä olisikin pelkkää susivaletta, juttu tulee ottaa vakavasti! Entäs jos se olikin totta, mitä metsästäjä kertoi??? Silloin varsinkin suomalaiset lapset ovat vaarassa! Tällaisia asioita ei pidä vähätellä, höhlä. Se voi olla tottakin, vaikka mitä epäilisimme! Jos se edes "saattaa" olla totta, on aihetta huoleen!!! Susi on voimakas ja herkkä peto, joka hyökätessään tekee ihmisestä selvää jälkeä.
Tuntuu todella kaukaa haetulta jutulta ja susivihan lietsonnalta.
Sudet olisi varmasti pelästyneet ampumista en kyllä usko että olisi totta..
Ja mitä uhkaavaa sinä oli ja mihin ne sitten yhtäkkiä hävisivät? Ja mies edelleen hengissä..?
Jos oli totta niin olivat varmaan samoilla apajilla..
ja siltikään ei vaikuta kovin uhkaavalta ..
Nuo kommentit tuon uutisen alla!
Kuinka ihmiset voivat olla niin tyhmiä, ettei melkein kukaan tuon uutisen kommentoijista osoita "epäilyksiä" tästä tapauksesta. Selvä susivale. Ei tuota miestä ole sudet piirittäneet, vaan susiviha!
Pitääkö huolestua, kun yhden miehen suusta tulee tuollainen tarina? Minuun tuollainen uutinen ei uppoa, vaan vaistoan sen suoraan päästä keksityksi. Metsästäjä on selkeästi susien kaadon puolella, kun ottaa tuollaiset äärikonstit (valheet) käyttöön. Olisi edes rehellinen, mutta ei, vaan raukkamainen valheveikko.
miks te ette tajuu?
http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194774868392/artikkeli/susilauma savukosken naltiossa.html
SUSIA ON LIIKAA!!!!!
Pitääkö niiden saada ihminen saaliikseen ennen kuintähän herätään!
Suurmetsästys pystyyn!
Suomen lappi on laajempi kuin Viro. Suomen lapissa on 100 sutta ja Virossa 600. Minä olen varmaankinn ennemmin virolainen kuin suomalainen persoonaltani, koska en kitise susien määrästä. Mitäs jos koko Suomessa olisi 600 sutta, eli saman verran kuin pienenpienessä Virossa? Ja Virossa asukaslukukin on pysynyt kohtuudessa ja muidenkin suurnisäkkäiden kannat voimakkaita, eli Viron kansa paljon suuremmassa tasapainossa luonnon kanssa kuin Suomen. Tuttujani asuu Virossa ja ole nähnyt siellä susia, mutten Suomessa ainuttakaan. Siellä nauretaan suomalaisten susihysterialle, kun jättimaassa (Suomessa) on 200 sutta ja kaikki kansalaiset parkuvat niistä. Virolaisuuteen tottuminen vie susihysterian suomalaiselta, sillä 600 suden pienessä maassa toistaiseksi asuneena tai usein poikkeilevana tuntuu 200 suden suuri maa todella vähäsusiselta.
Suomessa saattaa olla 200-300 vakituista sutta, mutta venäjän raja on lähellä ja sudelta ei vaadita passia, ikävä kyllä.
Mitens se pirkanmaa lappiin liittyy kun siellä näyt asuvan?
Virossa ei ole poronhoitoa jota suomessa on, susi on poronhoitajalle sama kuin sinulle hakkeri joka tyhjentää tilisi.
Enkä muuten usko että virossa on 600 sutta ja jos on niin eikös se ole heidän oma ongelmansa.
Monilta suomalaisilta onkin susien määrän ja röyhkeyden takia hymy hyytynyt, niin onpa mukavaa kuulla että edes jollakin naurattaa.
Ennnen eivät sudet tulleet pihoille, koska niitä metsästettiin ja ne pelkäsivät ihmisiä, nykyään susi ei pelkää ihmistä kuten pitäisi. Niillä oli ruokaa metsässä, ei tarvinnut koiria ja lapsia pihoilla ja teillä kytätä.
Ja jos suomessa haluat suden nähdä niin mene hyvä ihminen luontoon tai aja maalla autolla, saatat nähdäkin ja se ettet sinä ole sutta suomen luonnossa koskaan nähnyt ei merkitse etteikö niitä olisi. Tätä mukaa susi kyllä leviää kaupunkeihinkin, mutta poliisiha ampuu kaikki luonnon asukit jotka liian lähelle esimerkiksi helsinkiä tulevat..
En minäkään ole täällä nähnyt sinua ja silti olet olemassa. En itseasiassa ole tunne yhtään virolaista ja silti virolaisia on olemassa..
En kyllä usko, että ne susia olisivat olleet .Vaan luultavasti jonkun ihmisen huskylauma on vaan tainnut päästä tarhasta karkuun ja lähteneet vähän kimpassa sitten kylille ympäristöä tutkiskelemaan.
Sillä jos ne susia olisivat olleet, niin kyllä ne viimeistään ampumista jo olisivat tosiaan säikkyneet,joten ihan huuhaa satuahan tuo taitaa kyllä nyt vaan olla.Ja se on kyllä jotenkin aivan käsittämätöntä tosiaan tää suomalaisten valtava susihysteria,joten Virossa taitaa olla kyllä näköjään sitten paljon fiksumpia ihmisiä kun osaavat susiin suhtautua niin kuin pitääkin.
Jokainen kokenut suomalainen metsästäjä erottaa kyllä suden ja koiran toisistaan. Ne eivät olleet koiriakaan, koska tuo on selkeä susivale. Tuo metsästäjä on selvästi niitä susivihaajia.
että huskyt on aika leppoisia koiria. Eivät ne ihmisille ala uhoamaan, edes puntiksella. Jos jostakin huskytarhalta niin silloin ne joutuvat talvisin olemaan ihmisten kanssa tekemisissä jatkuvasti. Jos husky olisi ihmisiä kohtaan aggressiivinen niin ei niitä kauan elossa pidettäisi. Tämän tosiasian valossa taidan päätyä pitämään uutisen faktoja tosiksi eli elukat olivat oikeita susia.
Toivottavasti sinulla ei ole koiraa jos pidät jutun mkaista käyttäytymitä koiralta ihan normaalina.
Jos husky noin käyttäytyisi olisi se varmaan todella sairas!!!
Mtta jos virossa on noin paljon ssia niin miksi niitä pitäisi suomessa ollakkaan??
Ps: aina ei tarvitse matkia viroa, venäjää, ruotsia, norjaa, amerikkaa..
Ollaan me suomalaiset ihan suomalaisia ja pidetään susiluku mieluiten alle sadassa, mutta yksikin on liikaa.
Eihän siinä sanottu että "sudet" olisi olleet uhkaavia vaan että mettämies koki tilanteen uhkaavaksi..eli saattoivat vain katsella uteliaana.
Itsekin törmäsin aikoinaan hirveen joka vain möllötti minua parin metrin päässä..ei ollut uhkaava mutta pelästyin silti.
Minusta koko juttu on soopaa. Kyllä villi eläin olisi pelästynyt pamausta eli kallistun koiriin..
Kuule, karaistunut metsämies EI koe uhkaavaksi tilannetta joka ei ole TODELLA uhkaava. Sillä ei ole mitään merkitystä siihen mikä on sinun hirvikokemuksesi. Nykyajan sudet eivät pelkää mitään eivätkä kunnioita enää ihmistä kuten vielä kuuskytluvulla.
Tämä susien kunnioitus ihmisiä kohtaan tulisi saattaa takaisin riippumatta siitä onko niitä elukoita metsissä neljä vai neljäsataa.
höpö höpö selvästi helpolla pelästynyt mies koska ei sanottu että olisivat oikeasti olleet uhkaavia.. ;)
Tosi leppoisia :)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/raatelevat-koirat-iskivat-jalleen---tappoivat-kanoja-haukiputaalla/2011/10/1409720
Eikö kukaan tarkastanut jälkiä?
Kyllähän minä sen toki tiedän,että huskyt ovat ihmisystävällisiä koiria, kun parilla tutullani niitä valjakkoharrastuksen vuoksi on ollut myös ja ovat siten tutuksi kyllä tulleet .Ja jos nuo neljä olivat niitä huskyja myös,niin tuskin ne tuota miestä mitenkään edes uhkailivatkaan.Kunhan tulivat vaan uteliaina ja ihmisystävällisinä lähempää tätä miestä tervehdysmielessä vaan katsomaan ja samalla ihmettelemään sitä ehkä sitten myös,että mitä se mies sillä taskulampun valolla oikein leikkii.Ja mies ilmeisesti sitten luuli joutuneensa vaan uhkailun kohteeksi.
Ja onhan ne voineet olla ihan hyvin vaikka koirasusiakin myös,sillä netissähän esim. apulassakin on useinkin juuri koirasuden pentuja myytävänä myös,joten nekään eivät nykyään Suomessa mitenkään harvinaisia ole myöskään.
Se olisi muuten ollut mielenkiintoista saada tietää myös,että miten tämä mies niistä " vaarallisista susista" pääsi sitten eroon kuitenkin myös,kun siinä jutussa ei ollut siitä yhtään mitään mainintaa.
Joten kyllä minä edelleen olen sitä mieltä vaan ,että susiahan ne eivät kyllä olleet.Ja tuo mies oli joko julkisuuden, kipeä tai sitten hän tuolla teollaan halusi vaan lietsoa tätä suomalaisten muutenkin jo niin herkässä olevaa susivihaa ja pelkoa enemmän vaan vielä,jotta paremmin saisivat sitten lupia susien kaatamiseen vaan myös. Ja jos se sitä oli, niin se on kyllä todella halveksittavaa yrittää tuollaisilla susivaleilla päästä päämääräänsä voidakseen päästä vähentämään Suomen muutenkin jo niin pientä susikantaa .Joten häpeällistä toimintaa tosiaan.
Ja Ihmettelen vaan kyllä tosiaankin,että mistä ihmeestä tämä näin valtava susiviha ja pelko ihmisillä Suomessa tosiaan on alkunsa oikein saanutkin,kun se ei kyllä minun minun järkeeni millään mahdu.Ja itse olen sitä mieltä ,että susi ehdottomasti kuuluu Suomen luontoon ja on todella hieno ja arvokas luontokappale.
iltalehden artikkeli, se taitaa olla vähän parempi kuin iltasanomien referaatti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110216280146_uu.shtml
Jos suurpetoyhdysmies sanoo että ne olivat suden jäljet, niin eiköhän ne silloin olleet.
Ei tuo minua edelleenkään silti kuitenkaan mitenkään vakuuta, että siinä tosiaan susista olisi ollut kyse,vaikka mies siinä kovasti yritti tarinaa siihen suuntaan vääntääkin.
Ja mitä tulee noihin eläinten jälkien tunnistamiseen,niin ei tästä ole kauaakaan kun eräs tuttuni joka asuu Pieksämäen seudulla kertoi minulle puhelimessa yhteyksissä ollessamme,että Pieksämäen lehdessä oli ollut eläimen jäljestä valokuva ,joka ihan selvästi näytti olevan koiran tassun jälki hiekkatiellä,niin silti kuitenkin juuri joku ansioitunut metsämies jonka piti olla kokenut ja asioista varmasti perillä väitti sitä jälkeä karhun jäljeksi.Ja sitten seuraavassa lehdessä jo olikin joku 15 vuotias tyttö siitä kirjoittanut yleisön osastolle ja sanoi että selvä koiran jälkihän se oli eikä mikään karhun.Ja sen jälkeen tuli sitten vastauksia muualtakin myös,että tyttöhän puhui ihan asiaa ja ihmeteltiin samalla,että miten niin kokenut metsämies voi tosiaan luulla koiran jälkeä karhun jäljeksi,sillä ovathan ne nyt niin todella selkeästi ihan erinäköiset jäljet jo kummallakin eläimellä myös.Joten jos kerran tuollaistakin voi tapahtua,niin en todellakaan luota siihen,että nämäkään niin varmasti osasivat tunnistaa että siinä oli kyse juuri suden jäljistä myöskään.
Ja aika pelokas mieshän se taitaa olla ollut kaikinpuolin muutenkin myös, kun pelkäsi susien lisäksi jopa näitä luontoihmisiäkin myös, joita hän viherpiipertäjiksi ja hampputukkaisiksi siinä kirjoituksessa asiattomasti myös haukkui,joka sekin jo kertoo miehestä aika paljon ihmisenä myös,että millainen tyyppi siinä kyseessä muutenkin on ,kun alkaa tuolla lailla ihmisiä noin nimitellä myös.Ja se jo viimeistään vie uskottavuuden asiasta pois myös.
Viron orjia on hämmästyttävä ilmiö erittäin vakava ongelma suomalaisilla ja valtiolle kuten kaikki muut maahan muuttaneille pakolaisille orjia
Suomalaisten HYVINVOINTI JA maa voi pahoin vaurioituneet ja vakava turvallisuuden. TYÖ MARKKINAT VAHINGOITTUNEET ja Perussuomalaiset TOIMI
kamala
KALEVI POIKA TYTÄR orjia
Ompas paljon susi-asiantuntijoita paikalla :) Olette varmasti kaikki fiksuja puhuneet olleet susien kanssa tekemisissä? Se on fakta, että satakunnassa on useita susilaumoja. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että susi tulee ihmisen lähelle yhä uskaliaammin ja näin ollen susia liikkuu aivan liikaa asuinalueiden lähistöllä. Se onko tarina totta on eri asia.. Kuitenkin kaikki susi-ilmoitukset tulisi ottaa vakavasti!
En millään jaksa uskoa että lauma villieläimiä uhkaisi ihmistä. JA miksi mitään ei käynyt? Kukaan ei kerro mitä siinä tapahtui? Mitä sudet loppujenlopuksi pakenivat kun eivät kerran edes asetta pelänneet? Mihin ne menivät? Ampuiko mies sudet? Yrittivätkö ne hyökätä? Miksi ne piirittivät hänet? ... Taitaa olla kaikkienaikojen emävale ja pelkkää susivihan lietsontaa
Sudet kuuluvat maan alle. Sitä paitsi mitä te susista tiedätte, metsästäjä varmaankin tuntee sudet paremmin!
Miksi mies ei ole kertonut sitä, kuin sudet loppujen lopuksi saatin hätistettyä?
http://www.satakunnankansa.fi/Kolumnit/1194775342439/artikkeli/susien keskella ei naurata.html Erkki Saarinen kirjoittaa Satakunnan Kansan nettisivuilla tarkemman version tapahtumista. Alasatakunnan nettisivuille on jostain syystä kirjoitettu vain lyhyt versio. Painetussa lehdessä lukee tarkka kertomus tapahtumien kulusta ja painetun lehden perusteella Erkki Saarinen on kirjoittanut satakunnan kansaan turvallisuutta koskevan pohdiskelman. Myös tässä jo aiemmin linkitetyssä on asiasta tarkemmin http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110216280146_uu.shtml