Olenko korttini vanki jo?

Erakko

Tarot-taitajat, voisitteko kertoa minulle mitä siitä seuraa jos on oman korttinsa vanki? Koen että minun korttini on "Erakko". Mutta koska elämäni on vaikeaa aika monella tavalla, minusta tuntuu että minun pitäisi muuttaa jotakin tai tehdä en tiedä mitä. Ihmissuhteissa on vaikeuksia ja mielenterveydessä, muun muassa. Olisiko olemassa jokin kortti, jota tutkimalla voisin löytää uuden paremman suunnan? Olen hyvin kiitollinen vastauksista!

9

2709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulkki

      Miksi koet että erakko kortti vangitsee sinut? Eihän Tarottien ole tarkoitus vangita, vaan antaa suuntaviiva ja vihje siitä miten pääsee eteenpäin. Erkaon yksi opetuksistahan on se että ihmisen on oivallettava että joskus tarvitsee aikaa itselleen jotta voisi käydä läpi itsessään olevia asioita ja sen jälkeen pääsee eteenpäin. Erakko kuvaa myös henkistä kasvua, ovat tietäjiä.

      Jos haluat kokonaan uutta suuntaa ja nimenomaan tarottien tutkimisen kautta, suosittelen tutustumaan erakosta seuraavaan kortiin, Onnenpyörään tai sitten Narriin.

      Osaatko laskea itsellesi persoonallisuus-, sielu-ja kasvukortit? Niistä voi löytyä avain myös kysymykseesi!

      • Erakko

        Kiitos sinulle paljon vastauksestasi!

        Koen että olen jo niin paljon tuon Erakko-kortin kaltainen, että se häiritsee ihmissuhteitani ja muutenkin käytännönelämääni. Työelämässäkin olen ihan eksyksissä. Maalliset asiat eivät kiinnosta. Eivätkä ihmissuhteet. Haluan vain olla yksin, ja mietiskellä, laiskotella, tutkiskella asioita. Ja pidän kynttilääni ns. vakan alla joka asiassa (lyhtyäni oman viittani varjossa, valaisten vain omaa kapeaa polkuani). Omaksun aika paljon kaikenlaista tietoa, mutta en sovella sitä mihinkään enkä jaa sitä kenenkään kanssa, sillä en pidä itseäni tarpeeksi fiksuna tehdäkseni niin. Kerään vain sitä tietoa, kaikenlaista. Luen kirjoja ja lehtiä. Ja kerään esim. aforismeja, rakastan niitä. Mutta tahtoisin enemmän alkaa jo toteuttamaan omassa elämässäni kaikkea opiskelemaani, en halua loputtomiin vaeltaa yksin ja jotenkin nyt niin päämäärättömästi, vailla kiintopistettä.

        Olen miettinytkin pitäisikö minun alkaa tutkiskella Onnenpyörä-korttia, koska se on järjestyksessä seuraava. Narria olen aina ihaillut, mutta en koe olevani ollenkaan niin kehittynyt ja vahva että pystyisin olemaan kuin Narri. Mutta ainahan sitä saa ihanteita olla :)

        En osaa lukea itselleni persoonallisuus-, sielu- enkä kasvukortteja. Miten ne voi löytää?

      • tulkki
        Erakko kirjoitti:

        "En osaa lukea itselleni persoonallisuus-, sielu- enkä kasvukortteja. Miten ne voi löytää? "

        Ne lasketaan numerologisesti:

        "Persoonallisuuskortti kuvaa niitä persoonallisuuden piirteitä, joita on kehitettävä. Ne ovat piirteitä, jotka näytämme avoimesti maailmalle ja joiden avulla vaikutamme ympärillämme olevaan maailmaan. Tämä kortti osoittaa meille sen, miten esiinnyimme ulkoisesti, mitä tehtäviä meidän on täytettävä tässä maailmassa ja millaisia haasteita asetamme itsellemme.

        Persoonallisuuskortin laskeminen:
        1. laske yhteen syntymäpäiväsi päivämäärä, kuukausi ja vuosi. Jos esimerkiksi olet syntynyt 23.7.1952, laske yhteen 23 7 1952=1982
        2. laske yhteen saamasi summan (1982) numerot 1 9 8 2=20. Kaksikymmentä XX on persoonallisuuskorttisi. Huiomaa: jos summa on suurempi kuin 22, laske numerot yhteen vielä kerran

        Sielukortti osoittaa millaisia sisäisiä ominaisuuksiaan ihmisen on kehitettävä. Noiden salaisten voimien avulla löydämme tiemme todelliseen itseemme, sisäisen mestarimme luokse. Sielukortin laskeminen:
        1. Laske yhteen persoonallisuuskorttisi luvut (20) 2 0 = 2. Kaksi II on sielukorttisi. Huomaa: jos persoonallisuuskorttisi on suurempi kuin 22 ja silloin jo laskit luvun yhteen uudelleen, sielukorttisi on sama kuin persoonallisuuskorttisi.

        Poikkeus: kun persoonallisuuskorttisi on 22, se on silloin Narri eli = ja sielukorttisi on IV (2 2=4). Egyptiläisessä tarotissa 22=0

        Kasvukortti kertoo muun muassa niistä energioista, tehtävistä, haasteista ja kehitysaskelista, jotka ovat sinulle ajankohtaisia tiettynä vuonna.
        Kasvukortin laskeminen:
        1. Laske yhteen syntymäpäiväsi päivämäärä ja kuukausi sekä viimeisen syntymäpäiväsi vuosiluku. (esim. 23 7 1988=2018)
        2. laske yhteen saamasi summan luvut, 2 0 1 8=11. Kasvukorttisi vuodelle 1988 on XI. Huomaa. Jos summa on suurempi kuin 22, laske luvut yhteen vielä kertaalleen.

        Kaikki kortit ovat Suurten Salaisuuksien (Major Arcana) kortteja. Tässä esimerkissä XX Aikakausi on persoonallisuuskortti, II Ylipapitar sielukortti ja XI Intohimo kasvukortti"

      • Toinen erakko
        tulkki kirjoitti:

        Kiitos

        Tästä oli todella paljon apua.

        Sinulle Erakko. Oma korttini on myös erakko. Kuvailemasi tilanne on kuin omani.
        Omaksun ja haen uutta tietoa. Koen tietäväni asioita enemmän kuin muut, mutta koska olen myös nöyrä, en halua levitellä tietoja. Haluan myös pitää tietoa itselläni, koska en tiedä, miten muut siihen suhtautuisivat. He eivät ehkä ymmärtäisi tällaista oman tien kulkijaa. Siksi ulkoisesti sulaudun massaan.

        Olen miettinyt Erakko-kortin rehellisyyttä. Pitäisikö minun kuoriutua tästä tilasta? Erakko kortin positiivinen puolihan on siinä, että erakko ei täysin eristäydy muista ihmisistä vaan tarjoaa heille tarvittaessa tietämystään ja apuaan.

        Erakko on yksinäinen susi, joka kaipaa hitautta ja mietiskelyä. Se voi muuttua laiskuudeksi. Sitä minäkin ajoittain pelkään. Hitaus on ajan antamista itselle, itsensä kuuntelemista.
        Eräs kanavoija välitti minulle tiedon, että minun ei tulisi olla huolissaan siitä ajasta, jonka olen saanut. Se on lahja, että voi antaa aikaa itselleen. Sain tiedon, että etenen oikeaan suuntaan, koska olen yksisuuntaisella raiteella. Että päämäärä on vääjäämätön, vaikka ei näkyvissä minulle. Monet ihmiset maksaisivat tästä ajasta, hän sanoi. Mutta maksullahan saa "puhtaan omantunnon", mutta entä jos aikaa on muutenkin, ilman maksua. Sitä on vaikea hyväksyä, kun vaatii samalla itseltään niin paljon.

        Erakko voi tuntua vankilalta. Tiedän!
        Onko oikeutta kiinnittää niin paljon huomiota itseensä? Onko oikein pitää asioita itsellään?
        Entä mikä on tietoa? Epäilen joskus sitä tietoa, mitä minulla on. Onko tämä kaikki todella totta ja miksi tieto on annettu juuri minulle?

        Erakko, vastaile, jos vielä luet tätä ketjua.
        Myös minulla on ongelmia (ailahtelevaisen) mieleni kanssa. Tunteet tulevat voimakkaina, käperryn itseeni ja murehdin elämää (en vain omia ongelmia). Mietin, miksi minulla on loppuen lopuksi asiat niin hyvin.

      • seppura
        Toinen erakko kirjoitti:

        Vihdoinkin löysin selityksen siihen miksi tämä erakko kortti on minua niin kovasti kaihertanut.Minussa on tällä hetkellä tapahtumassa muutoksia joita en taida oikein hallita,ymmärtää taikka käsitellä. Jopa lähelläni olevat ihmiset ovat huomanneet muutoksen. Minä uskon syvästi siihen,että me emme ole täällä ainoita tien tallaajia taikka että eläisimme vain tämän yhden elämän. Minäkin tiedän intuition perusteella aika paljon ihmisistä,mutta niin kuin erakot,olen nöyrä ja vaatimaton tietojeni kanssa. Autan ihmisiä vain silloin kun he itse sitä pyytävät ja tämä auttaminen nyt on lähinnä ollut olkapäänä olemista ja silittämistä,mutta sekin on tehnyt useimpiin suuren vaikutuksen.Olen kuullut usein lauseen"sussa on sitä jotakin..."
        Yritin tuossa laskea noita kasvukortteja yms,mutta olisikohan mahdotonta saada niihin apua?En itse omista kortteja,mutta ystävältäni ne löytyvät kyllä.Hänen kanssaan olen kortteja tutkinutkin. Kortit nyt sattuvat vain olemaan tuolla 700 kilometrin päässä.

    • Anonyymi

      Täällä kans yks erakko ja niin samaistun näihin teksteihin...olen kans yksinäinen tutkija luonne ja näin on tarkoitettu kaikessa viisaudessa ja jaetaan tietomme jos sitä joku kysyy.

    • Anonyymi

      > Olisiko olemassa jokin kortti, jota tutkimalla voisin löytää uuden paremman suunnan?

      Suosittelisin ajattelemaan itse. Jos se ei käy, suosittelen bussi- tai kirjastokorttia.

    • Anonyymi

      Sinua kuvaava kortti on oikeudenmukaisuus/oikeus

    • Anonyymi

      Uneksin kerran eräästä ammatista:

      Eka veto: queen of pentacles
      "Olet hämmentynyt urasi suhteen, ja vakaiden tulojen ylläpitäminen alkaa olla vaikeaa. Lakkaa pelkäämästä ja hyväksy intohimosi ja itseluottamuksesi. Sinun täytyy päästää irti laiskuudestasi ja alkaa työskennellä ongelmiensa parissa sen sijaan, että joutuisit pikkukateuden johtamaksi."

      Toka veto: taikuri
      "Päättäväisyys ja hyödyllinen tahto ovat osa uraasi, saat useita saavuttamis mahdollisuuksia, jotka voivat viedä urasi huipulle. Vain oikea päätös ja valinta tarvitaan oikean menestyksen tien valitsemiseen.
      Taikuri sanoo, että olet vahvasti mukana jossain, ja haluat saavuttaa elämässäsi suurta. Päätösvoimasi tulee olla vahva, koska sinun on ymmärrettävä kaikki urasi kannalta tärkeä. Ole keskittynyt ja tarkkaavainen, jos aiot aloittaa yrityksesi, valitse liikekumppanisi viisaasti, koska kaikki näytettävät eivät näytä olevan samat."

      Toisel pakal: 5 sauvaa
      Kilpailu, taistelu, vastakkainasettelu. Kuvassa ei ole näkyvää verta tai vammoja. Se on vain kilpailua, ei taistelua hengestäsi. Sinulle ei ole vakavaa uhkaa, taistelu etenee sääntöjen mukaan. Sinun on osoitettava tahdonvoimaa ja kekseliäisyyttä, niin tilanne ratkaistaan helposti.

      Parisuhteessa kortti kuvaa aktiivista yhdessä elämisen aikaa. Mutta tämä ei ole lepoa, vaan perustan rakentamista tulevalle elämälle. Uusi yritys, suunnitelmat, ostot, rakentaminen. Tämä on erittäin kiireistä aikaa, joten pienet riidat ovat mahdollisia.
      kova kilpailu, taistelu rikkaudesta, konflikti kollegoiden kanssa, onnistuneet rahoitustapahtumat, kamppailu, kilpailuhenki, ahdistus.

      Taistelu ja tilanteen paheneminen. Kaikkien vastoinkäymisten pääsyyt ovat samat: kilpailuhenki ja vastustus vapautta rajoittaville voimille. Asiakas on täynnä ahdistusta ja epäluuloa, mutta kova ja pitkäjänteinen työ auttaa häntä voittamaan kaikki esteet.
      Ahneus, taloudellisen voiton ja aineellisten arvojen tavoittelu. Halu "elää kuin ihmiset", taistelu vaurauden ja onnen puolesta.

      Kortin sisäinen merkitys:

      Koet jonkin aikaa vakavia koettelemuksia, jopa puutetta tämän kamppailun vuoksi. Jos aloitit tämän kamppailun itse, saatat pystyä lievittämään tilannetta osoittamalla kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Jos muut ihmiset ovat vetäneet sinut taisteluun, sinun on taisteltava säilyttääksesi sen, mitä sinulla on.
      Joidenkin tulkintojen mukaan 5 sauvaa kutsutaan kullan, voiton ja vaurauden kortiksi. Voit rikastua, jos pyrit siihen, ja jos muut merkit ovat suotuisat.

      Mitä ajattelin? Tappajan uraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4422
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2230
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2114
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1787
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1479
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      488
      1363
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe