nyt se loppuu...

Savuun liittyy useita erilaisia mielikuvia, monet niistä ovat myönteisiä, mielihyvää herättäviä. Savu on kuitenkin palokaasu, joka vaikuttaa ilman laatuun. Kun pientalovaltaisella alueella lämmitetään asuntoja puita polttamalla, ilman laatu heikkenee. Alustavien tutkimusten mukaan tulisijojen hiukkaspäästöt nousevat tyynellä säällä korkeiksi. Erikoistutkija Raimo O. Salonen huomauttaakin, ettei puunpoltto pientaloalueella ole yksityisasia.

Uunit ja takat voivat heikentää ilman laatua yhtä paljon kuin liikenne. Mikäli poltettava puu on jätepuuta tai kosteaa, savuhaitat voivat nousta sellaisiksi, että naapurit puuttuvat niihin. Sähkön kallistuessa varaavat takat ja muut tulisijat yleistyvät kuitenkin hyvää vauhtia. Haittoja voi ehkäistä pitämällä tulisijat kunnossa ja käyttämällä kuivaa polttopuuta.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Sanna Saarikoski osoittaa väitöksessään puun pienpolton olevan suurin pienhiukkaslähde Helsingissä. Asiaa tuntematon lukija saa helposti sellaisen käsityksen, että puun pienpoltto olisi itsessään paha asia. Tästä ei ole kysymys, joskaan tutkimuksia ei liene olemassa. Tässä kirjoituksessa keskityn puun pienpolttoon ja hiukkaspäästöihin.

Aihe on ollut toistuvasti esillä mediassa ja keskusteluissa. Puun pienpoltto, eli polttaminen kiinteistöjen tulisijoissa, takoissa, uuneissa ja kiukaissa, voi pahimmillaan olla ongelma. Syyllinen ei kuitenkaan ole itse puu, vaan tulisijat ja tapa millä niitä käytetään. Mikä tahansa polttoaine väärin poltettuna tuottaa runsain mitoin hiukkas- ja muita päästöjä.

Puuta pidetään nettovaikutuksiltaan päästöttömänä hiilidioksidin suhteen. Sitä se onkin sillä edellytyksellä, että puuta korjataan metsistä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Metsää tulee hoitaa siten, että metsän kasvu jatkuu ja se kasvaessaan sitoo yhtä paljon hiilidioksidia kuin metsästä korjatun puun polttamisessa syntyy. Puun käyttö polttoaineena on parhaimmillaan osa luonnonmukaista hiilen kiertokulkua.

Maaseudulla ja haja-asutusalueilla puun merkitys polttoaineena ja lämmönlähteenä on suurempi kuin kaupungeissa. Tätä nykyä jonkinlainen huoneistoa lämmittävä tulisija rakennetaan useimpiin uusiin pientaloihin myös kaupunkialueella.

Talon piipusta nouseva sankka savu ei ole mitenkään harvinainen näky. Yksi pahasti savuttava tulisija voi aiheuttaa tuhansia kertoja enemmän hiukkaspäästöjä kuin vastaavantehoinen öljykattila. Savu on selkein osoitus siitä, että palaminen ei ole täydellistä, jotakin on pielessä. Näkyvä, tympeän hajuinen puun savu on lähes kokonaan palamatonta kaasua ja hiukkasia. Se sisältää tervaa ja muita hiilivetyjä, nokea ja häkää, sekä suuren joukon erilaisia yhdisteitä niin kiinteässä, nestemäisessä kuin kaasumaisessakin muodossa. Talvipakkasilla piipusta nousee joka tapauksessa höyryä, vaikka näkyvää savua ei tulisikaan. Puhdas palaminen tuottaa vain hiilidioksidia, vesihöyryä, ja pieniä määriä häkää sekä puusta peräisin olevia rikkiyhdisteitä.

Puun palaminen voi savuttaa lähinnä kahdesta syystä. Joko palamislämpötila ei ole riittävän korkea, tai palaminen ei saa riittävästi happea. Molemmissa tapauksissa osa puusta jää yksinkertaisesti palamatta ja se poistuu piipusta savuna. Tällainen savu on myrkyllistä, joskin suureen ilmamassaan laimentuessaan muuttuu ”vain” haitalliseksi. Jo yksi savuttava tulisija pilaa ilman laajalta alueelta, ja näkyy varmasti selkeästi näissä hiukkasmittauksissa. Hiukkaset, päästölähteestä riippumatta, ovat terveydelle haitallisia. Ne aiheuttavat hengitystieoireita, astmaa, ja pahimmillaan pitkäaikaisena altistuksena syöpää.

Pientulisijan voi kuitenkin rakentaa myös niin, että se polttaa puun puhtaasti ja tuottaa keskimääräistä selvästi vähemmän pienhiukkasia. Käyttäjä voi vaikuttaa paljon minkä tahansa tulisijan päästöihin. Käyttämällä vain kuivaa puuta, sytyttämällä ja polttamalla sen oikein, päästöt vähenevät huomattavasti. Näkyvä savu on palavaa ainetta, joka ei liian alhaisen lämpötilan tai pienen ilmamäärän takia ole palanut loppuun. Oikein poltettuna savu palaa kokonaan, jolloin myös puusta hyödyksi saatavan energian määrää kasvaa.

Suomessa kiinteän polttoaineen pientulisjoille ei ole ollut minkäänlaisia päästörajoja. Esimerkiksi takan saa muurata kuka tahansa, kunhan paloturvallisuusmääräykset täyttyvät. Polttoteknisiin ominaisuuksiin evät määräyksen puutu. Monet tulisijat, erityisesti kiukaat ovat sellaisia, että ne jonkin verran savuttavat aina, tekipä mitä tahansa. Palamislämpötilaa ei saa riittävän korkeaksi, eikä palaminen saa riittävästi happea. Joissain Euroopan maissa pientulisijoille on päästörajat, eikä tyyppihyväksymättömiä tulisijoja saa myydä eikä käyttää.

Koska pienhiukkasten pääsyyllinen ei ole itse puu, vaan tapa ja tulisijat joilla sitä poltetaan, olisi ehkä syytä tehdä jatkotutkimus siitä kuinka suuri osa hiukkasista johtuu väärästä polttotekniikasta, huonoista tulisijoista ja huonosta polttopuusta. Aivan varmaa on, että pienhiukkaspäästöjä voitaisiin nykyisillä tulisijoilla huomattavasti pienentää pelkästään oikeilla käyttötavoilla ja hyvälaatuisella polttopuulla. Puu on erinomainen polttoaine, kotimainen ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali. Puuta on Suomessa poltettu niin kauan kuin täällä on ollut ihmisiä. Tätä perinnettä ei ole syytä katkaista, vaan tulisijojen laatua tulee parantaa, ja ihmisiä tulee opastaa niiden käytössä.

Oikein käytettynä puutulisijan piipusta ei lämpimällä ilmalla tule lainkaan näkyvää savua, ja pakkasella vain valkoista höyryä.

Luki luki kirjoitti:

Ilmatieteen laitoksen tutkija Sanna Saarikoski osoittaa väitöksessään puun pienpolton olevan suurin pienhiukkaslähde Helsingissä. Asiaa tuntematon lukija saa helposti sellaisen käsityksen, että puun pienpoltto olisi itsessään paha asia. Tästä ei ole kysymys, joskaan tutkimuksia ei liene olemassa. Tässä kirjoituksessa keskityn puun pienpolttoon ja hiukkaspäästöihin.

Aihe on ollut toistuvasti esillä mediassa ja keskusteluissa. Puun pienpoltto, eli polttaminen kiinteistöjen tulisijoissa, takoissa, uuneissa ja kiukaissa, voi pahimmillaan olla ongelma. Syyllinen ei kuitenkaan ole itse puu, vaan tulisijat ja tapa millä niitä käytetään. Mikä tahansa polttoaine väärin poltettuna tuottaa runsain mitoin hiukkas- ja muita päästöjä.

Puuta pidetään nettovaikutuksiltaan päästöttömänä hiilidioksidin suhteen. Sitä se onkin sillä edellytyksellä, että puuta korjataan metsistä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Metsää tulee hoitaa siten, että metsän kasvu jatkuu ja se kasvaessaan sitoo yhtä paljon hiilidioksidia kuin metsästä korjatun puun polttamisessa syntyy. Puun käyttö polttoaineena on parhaimmillaan osa luonnonmukaista hiilen kiertokulkua.

Maaseudulla ja haja-asutusalueilla puun merkitys polttoaineena ja lämmönlähteenä on suurempi kuin kaupungeissa. Tätä nykyä jonkinlainen huoneistoa lämmittävä tulisija rakennetaan useimpiin uusiin pientaloihin myös kaupunkialueella.

Talon piipusta nouseva sankka savu ei ole mitenkään harvinainen näky. Yksi pahasti savuttava tulisija voi aiheuttaa tuhansia kertoja enemmän hiukkaspäästöjä kuin vastaavantehoinen öljykattila. Savu on selkein osoitus siitä, että palaminen ei ole täydellistä, jotakin on pielessä. Näkyvä, tympeän hajuinen puun savu on lähes kokonaan palamatonta kaasua ja hiukkasia. Se sisältää tervaa ja muita hiilivetyjä, nokea ja häkää, sekä suuren joukon erilaisia yhdisteitä niin kiinteässä, nestemäisessä kuin kaasumaisessakin muodossa. Talvipakkasilla piipusta nousee joka tapauksessa höyryä, vaikka näkyvää savua ei tulisikaan. Puhdas palaminen tuottaa vain hiilidioksidia, vesihöyryä, ja pieniä määriä häkää sekä puusta peräisin olevia rikkiyhdisteitä.

Puun palaminen voi savuttaa lähinnä kahdesta syystä. Joko palamislämpötila ei ole riittävän korkea, tai palaminen ei saa riittävästi happea. Molemmissa tapauksissa osa puusta jää yksinkertaisesti palamatta ja se poistuu piipusta savuna. Tällainen savu on myrkyllistä, joskin suureen ilmamassaan laimentuessaan muuttuu ”vain” haitalliseksi. Jo yksi savuttava tulisija pilaa ilman laajalta alueelta, ja näkyy varmasti selkeästi näissä hiukkasmittauksissa. Hiukkaset, päästölähteestä riippumatta, ovat terveydelle haitallisia. Ne aiheuttavat hengitystieoireita, astmaa, ja pahimmillaan pitkäaikaisena altistuksena syöpää.

Pientulisijan voi kuitenkin rakentaa myös niin, että se polttaa puun puhtaasti ja tuottaa keskimääräistä selvästi vähemmän pienhiukkasia. Käyttäjä voi vaikuttaa paljon minkä tahansa tulisijan päästöihin. Käyttämällä vain kuivaa puuta, sytyttämällä ja polttamalla sen oikein, päästöt vähenevät huomattavasti. Näkyvä savu on palavaa ainetta, joka ei liian alhaisen lämpötilan tai pienen ilmamäärän takia ole palanut loppuun. Oikein poltettuna savu palaa kokonaan, jolloin myös puusta hyödyksi saatavan energian määrää kasvaa.

Suomessa kiinteän polttoaineen pientulisjoille ei ole ollut minkäänlaisia päästörajoja. Esimerkiksi takan saa muurata kuka tahansa, kunhan paloturvallisuusmääräykset täyttyvät. Polttoteknisiin ominaisuuksiin evät määräyksen puutu. Monet tulisijat, erityisesti kiukaat ovat sellaisia, että ne jonkin verran savuttavat aina, tekipä mitä tahansa. Palamislämpötilaa ei saa riittävän korkeaksi, eikä palaminen saa riittävästi happea. Joissain Euroopan maissa pientulisijoille on päästörajat, eikä tyyppihyväksymättömiä tulisijoja saa myydä eikä käyttää.

Koska pienhiukkasten pääsyyllinen ei ole itse puu, vaan tapa ja tulisijat joilla sitä poltetaan, olisi ehkä syytä tehdä jatkotutkimus siitä kuinka suuri osa hiukkasista johtuu väärästä polttotekniikasta, huonoista tulisijoista ja huonosta polttopuusta. Aivan varmaa on, että pienhiukkaspäästöjä voitaisiin nykyisillä tulisijoilla huomattavasti pienentää pelkästään oikeilla käyttötavoilla ja hyvälaatuisella polttopuulla. Puu on erinomainen polttoaine, kotimainen ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali. Puuta on Suomessa poltettu niin kauan kuin täällä on ollut ihmisiä. Tätä perinnettä ei ole syytä katkaista, vaan tulisijojen laatua tulee parantaa, ja ihmisiä tulee opastaa niiden käytössä.

Oikein käytettynä puutulisijan piipusta ei lämpimällä ilmalla tule lainkaan näkyvää savua, ja pakkasella vain valkoista höyryä.

Kyllä kun katson alueellani savupiippujen savuja, kyllä se on haave, ei tosiasia että piipuista tulisi vain vaaleaa vesihöyryä. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että riippuu tulisijasta ja polttajasta, mitä piipusta tulee.
Kuitenkin on päivän selvää, että vasta sitten kun on päästörajat, voidaan keskustella sellaisesta puunpoltosta joka ei ole terveyshaitta.

Ei ne puut tule kenenkään kotiin, ne on tuotava metsästä, kaadettava, pätkittävä , kaikkeen tähän kuluu polttoainetta, kun lisäksi tiedetään että puunpoltto lisää astman pahenemista ja lapset ja sydänsairaat kärsii, kuolee ihmisiä paljon, sairaalassa käynnit ja sairaslomat , lääkkeet käyttö lisääntyy jne.en ymmärrä miten puunpoltto on niin ympäristöystävällistä

Rakentamismääräykset säätelevät uudisrakentamista, ja ne otetaan soveltaen huomioon peruskorjauksissa. Monista oppilaitosrakennuksista, joita ei ole pitkään aikaan peruskorjattu, voi löytyä rakennusosia, jotka eivät kaikilta osiltaan täytä tällä hetkellä voimassa olevia rakentamismääräyksiä. Viranomaiset voivat vaatia, että rakennus noudattaa rakennusluvan mukaista turvallisuustasoa, mutta säännökset eivät yleensä edellytä aikanaan hyväksyttyjen yksityiskohtien korjaamista takautuvasti. Vaikka rakennukset täyttäisivätkin rakentamisajankohtansa turvallisuusmääräykset ja olisivat siten juridisessa mielessä turvallisia, rakennuksista voi käytännössä esimerkiksi puuttua turvalliset poistumistiet tai palotilanteessa savukaasut pääsevät leviämään hallitsemattomasti rakennuksen sisätiloissa. Paloturvallisuutta heikentävien rakenteellisten puutteiden lisäksi vanhoissa rakennuksissa on joskus muitakin vaaratilanteita aiheuttavia rakenteita. Sellaisia ovat kulkuväylien varrella olevat, helposti rikkoutuvat lasitukset sekä turvallisuuden kannalta ongelmalliset porras- ja kaiderakenteet.

Viimeistään peruskorjaushankkeessa rakenteiden turvallisuuspuutteisiin on otettava kantaa. Toisinaan myös rakennuksen käyttöön liittyvät muutokset voivat saada viranomaiset vaatimaan parannuksia esimerkiksi paloturvallisuusasioihin. Tiloissa todettavat sisäilmaongelmat aiheuttavat myös usein pikaisen korjaustarpeen.

Usein rakennuksissa on selkeitä rakennusvirheitä, ja toisaalta jotkin aiemmat tyyppirakenteet ovat myöhemmin osoittautuneet virheellisiksi. Rakenteet ovat myös vähitellen vuosien kuluessa kuluneet ja vaurioituneet. Sähkö-, LVI- ja turvatekniset järjestelmät voivat olla vanhentuneita. Joskus myöhemmin tehdyt korjaukset ovat aiheuttaneet rakenteellisia ongelmia, erityisesti sisäilmaongelmia. Asbesti on esimerkki aiemmin runsaasti käytetystä rakennusmateriaalista, joka on myöhemmin osoitettu terveydelle vaaralliseksi ja kielletty. Asbestia löytyy yleisesti lattiapäällysteistä ja putkieristeistä. Jopa uusissakin oppilaitosrakennuksissa on esteettömyyspuutteita. Vaikka liikuntaesteiset olisikin otettu suunnittelussa huomioon, esteettömyyttä ei ole välttämättä mietitty lasten tai kuulo- ja näkövammaisten kannalta. Kaikista näistä voi seurata vakaviakin terveys- ja turvallisuusuhkia.

Rakennuksen valmistumisen jälkeen tehtyjä korjauksia ei ole useinkaan riittävästi dokumentoitu, eikä pienissä korjaustoimissa ole noudatettu turvallisuuden kannalta tärkeitä käytänteitä. Palon ja savun leviämistä estäviä palokatkorakenteita saattaa puuttua sähkö- ja LVI-järjestelmien läpivienneistä tai palo-ovien liittymärakenteista. Jälkeenpäin tehdyissä korjauksissa turvallisuutta on usein jopa heikennetty, esimerkiksi jättämällä sähkö- ja LVI-muutoksissa määräysten mukaiset palokatkot tekemättä. Usein palokatkot sijaitsevat pintarakenteiden takana piilossa, jolloin ongelmallisia rakenteita voi olla vaikea havaita.

Joskus turvallisuuspuutteet johtuvat ajan kuluessa tapahtuneista toiminnallisista muutoksista. Esimerkkinä tästä on oppilaitosrakennuksiin aiemmin yleisesti kuuluneiden henkilökunnan asuntojen tai kellari- ja ullakkotilojen ottaminen opetus- tai hallintotiloiksi ilman rakennusvalvonnasta haettua muutoslupaa. Näistä puuttuu usein kunnollinen ilmastointi, sisäpinnat saattavat olla paloturvallisuuden kannalta huonoja, ja puutteita löytyy myös poistumisreiteistä.

Hyväkin rakenteellisen turvallisuuden taso voidaan pilata hankkimalla irtaimistoa tai laitteita, jotka eivät täytä työ- ja paloturvallisuuden tai ergonomian vaatimuksia. Uuden rakennuksen kalustaminen ja varustaminen tehdään yleensä harkiten, mutta jälkikäteen tehdyillä sisustushankinnoilla saatetaan helposti heikentää paloturvallisuutta. Kalusteiden ja muiden sisusteiden paloturvallisuuteen voidaan helposti vaikuttaa hankintojen yhteydessä, ja turvallisuusnäkökohdat kannattaakin ottaa huomioon hankintaohjetta laadittaessa. Joskus sisusteiden paloturvallisuutta voidaan parantaa jälkikäteen palosuojauksella. Irtaimisto ja laitteet myös kuluvat ja vikaantuvat, ja siksi niiden kuntoa on jatkuvasti tarkkailtava.

Verhot ja kalusteet ovat erityisen ongelmallisia – juuri ne syttyvät usein ensimmäisinä palamaan. Ne syttyvät yleensä herkemmin kuin seinä-, katto- ja lattiapinnat ja levittävät paloa nopeasti. Palaessaan tekstiilit ja muovimateriaalit muodostavat runsaasti savua ja myrkyllisiä kaasuja. Oppilaitoksissa paloturvallisuuden kannalta ongelmallisia voivat olla myös näytteillä tai varastoituna olevat oppilastyöt, somisteet, tilapäisrekvisiitat, näyttämölavasteet, havaintomateriaalit, pöytäliinat, pöytäkoristeet ja taideteokset sekä lahjoituksena saadut kalusteet.

Tulevaisuudessa korvessa nuotion polttaminen kahvinkeittoon maksaa kympin ja lupa pitää hakea TE-keskuksen ympäristöviranomaisilta etukäteen ja lupa maksaa 2 kymppiä ja käsittely kestää vuoden vähintään. Luvattomasta nuotiosta poliisi sakottaa rikesakon verran, joka silloin on 100 ekee. Moni toki korvessa nykyisistä eläjistä on jo silloin siirtynyt pysyvästi maalämpöön ja kivi on päällä.

oujeeesss kirjoitti:

Tulevaisuudessa korvessa nuotion polttaminen kahvinkeittoon maksaa kympin ja lupa pitää hakea TE-keskuksen ympäristöviranomaisilta etukäteen ja lupa maksaa 2 kymppiä ja käsittely kestää vuoden vähintään. Luvattomasta nuotiosta poliisi sakottaa rikesakon verran, joka silloin on 100 ekee. Moni toki korvessa nykyisistä eläjistä on jo silloin siirtynyt pysyvästi maalämpöön ja kivi on päällä.

Suomessa sattuu vuosittain pari tuhatta tulipaloa, jotka ovat jollain tavoin lähtöisin sähkölaitteista.
Sähkölaitteita, esimerkiksi televisiota, ei koskaan pidä käyttää alustana tavaroille, eikä ainakaan kynttilälle tai kasveille. Laitteen sisään voi valua kynttilän steariinia tai kukkien kasteluvettä, mikä taas voi aiheuttaa palovaaran.

Sähkölaitteita ei myöskään kannata peittää liinoilla tai verhoilla eikä pitää hyvin lähellä lämmityspatteria. Tuuletusaukkojen tukkeutuminen voi aiheuttaa laitteen ylikuumenemisen ja pahimmassa tapauksessa tulipalon. Esimerkiksi television sijoittaminen liian tiiviisti rakenteisiin, esim. kirjahyllyyn, voi myös estää tarvittavan jäähdytysilmankierron. Myös runsas pöly tuuletusaukoissa voi estää tarvittavan tuuletuksen. Normaalioloissa pölyn poistaminen imurilla sähkölaitteen kotelon päältä muun siivouksen yhteydessä on riittävä toimenpide. Laitteiden sisäpuoliset toimenpiteet ovat turvallisuussyistä ammattilaisten tehtäviä.

Television osat liitoksineen voivat vikaantua ja aiheuttaa tulipalon. Vanhat, ja kuljetuksista tai lämmönvaihteluista kärsineet laitteet voivat vikaantua muita helpommin. Viasta näkyy yleensä oireita jo etukäteen, esim. kuvan tai äänen vääristymisenä tai muina normaalista poikkeavina toimintoina. Tällöin laite on toimitettava huoltoon. Turvallisuutta voi parantaa kytkemällä herätevirran pois television pääkatkaisijasta, kun se on pitempiä aikoja ilman valvontaa, esim. yöksi.

Televisio muodostaa palaessaan myrkyllisiä kaasuja, joten huoneistosta on tv:n palaessa poistuttava nopeasti, pelastettava muut, suljettava ovi ja hälytettävä pelastuslaitos paikalle turvallisesta paikasta. Jos laite ei vielä pala vaarallisen voimakkaasti, voi yrittää irrottaa laitteen sähköverkosta ja ryhtyä alkusammutukseen esimerkiksi sammutuspeitteen avulla.

Pesu- ja astianpesukoneet aiheuttavat myös joskus tulipaloja. Niitä ei pitäisikään koskaan jättää käymään huoneistoon ilman vartiointia. Myös näissä koneissa esiintyy yleensä vikaantumisen merkkejä ennen kuin ne aiheuttavat vaaratilanteita. Kylmälaitteiden takaa on hyvä silloin tällöin muistaa imuroida kerääntyneet pölyt pois. Mikäli kylmälaitteen alle lattialle on päässyt vettä, on tutkittava mistä se on tullut. Jos kompressorin päällä oleva muovinen astia on rikkoutunut, on laite korjattava välittömästi.

On tärkeää muistaa noudattaa aina tarkoin sähkölaitteen käyttöohjetta ja viedä laite huoltoon, jos siihen tulee vikoja. Hyväkin sähkölaite voi muuttua vaaralliseksi, jos sitä käytetään väärin.

Ilmakehän hiukkaset vaikuttavat ihmisten terveyteen kulkeuduttuaan hengitysteihin. Hiukkaset vaikuttavat myös ilmastoomme sirottamalla auringosta tulevaa säteilyä joko suoraan tai muodostamalla pilviä. Tämän väitöskirjan tavoitteena oli tarkastella ilmakehän hiukkasten kemiallista koostumusta ja lähteitä erilaisissa ympäristöissä, sillä hiukkasten terveys- ja ilmastovaikutusten arviointiin tarvitaan tietoa hiukkasten kemiasta.

Hiukkasmittauksia tehtiin yhdeksällä eri mittausasemalla kuudessa maassa (Suomessa, Saksassa, Tšekissä, Alankomaissa, Kreikassa ja Italiassa). Mittausasemista suurin osa sijaitsi kaupungissa, mutta mittauksia tehtiin myös tausta-asemilla. Hiukkasnäytteet kerättiin impaktoreilla suodattimille tai muille keräysalustoille. Näytteistä määritettiin hiukkasten massa sekä niiden kemiallinen koostumus laboratoriossa. Impaktorikeräysten lisäksi hiukkasten massaa ja kemiallista koostumusta mitattiin käyttämällä online-laitteita, joissa hiukkasten keräys ja analyysi suoritetaan joko samanaikaisesti tai peräkkäin samassa laitteistossa. Lisäksi tässä väitöskirjassa kehitettiin uusi menetelmä hiilihiukkasten kokojakauman analysoimiseksi moniasteimpaktoria käyttäen.

Hiukkasten kemiallinen koostumus vaihteli eri mittauspaikkojen välillä, mutta koostumukseen vaikutti myös vuorokaudenaika sekä tutkittu hiukkaskoko. Kreikassa suurin osa pienhiukkasista oli sulfaattia, kun taas Italiassa pienhiukkaset koostuivat suurimmaksi osaksi nitraatista. Suomessa suurin osa pienhiukkasista koostui orgaanisista yhdisteistä. Hiukkasten koostumus muuttui kuitenkin selvästi, kun Helsinkiin kulkeutui savua Venäjän metsäpaloista. Kreikassa hiukkasten koostumus taas muuttui, kun ilmavirtaukset toivat mukanaan mineraalihiukkasia Saharan hiekkamyrskyistä. Hiukkasten lähteitä selvitettiin analysoimalla näytteiden tuloksia tilastollisilla menetelmillä. Helsingissä tutkittiin erityisesti hiukkasmaisen orgaanisen hiilen lähteitä. Orgaaniselle hiilelle löydettiin neljä lähdettä, joista hiukkasten muodostuminen ilmakehässä oli vallitseva talvikuukausia lukuun ottamatta. Talvella biomassan poltto tuotti eniten orgaanista hiiltä. Biomassan polton merkittävä osuus orgaanisen hiilen lähteenä havaittiin myös Keski-Euroopassa.

Suurin osa tämän väitöskirjan hiukkasmitttauksista tehtiin keräämällä näytettä suodattamalla tai impaktoreilla, jolloin keräysaika on tyypillisesti vähintään vuorokauden pituinen. Huolimatta pitkästä keräysajasta näytteet sopivat hyvin kemiallisen massasulkeuman määritykseen sekä hiukkasten lähteiden vuodenaikavaihteluiden tarkasteluun. Online-laitteet taas sopivat nopeasti muuttuvien tilanteiden tarkastelun.