Jalankulkuväyliä pitkin kulkiessani olen huomannut, että koira kulkee useimmiten taluttajansa vasemmalla puolella.
Tämä aiheuttaa sen, että oikeanpuoleisessa liikenteessä jalkakäytävillä koira on joko keskellä tietä tai taluttaja kävelee vasenta reunaa, jotta koira voi kävellä reunassa. Tämä taluttajan kävely vasemmalla puolella liikennevirtaa vastaan aiheuttaa paljon vaaratilanteita, kun joutuu väistelemään.
Miksi näin? Voisiko koiran opettaa kävelemään taluttajan oikealla puolella?
Miksi koirat on opetettu kävelemään vasemmalla puolella?
26
5442
Vastaukset
Tottelevaisuudessa ja näyttelyissä koiran kuuluu kulkea omistajan vasemmalla puolella, joten monessa paikassa opetetaan pitämään koira vasemmalla :)
Itse siirrän kyllä surutta puolelta toiselle lenkillä tarpeen mukaan.- Tattisputtis
Tuo juontaa juurensa jonnekin kai saksalaisten sotakoirien koulutukseen joskus vuonna kivi ja keppi, kun marsalkkojen on pitänyt pystyä kättelemään toisiaan ja pitää koiraa toisessa kädessä, siksi se koira on vasemmalla. Alunperin siis. Ja jos se saksasta on lähtöisin niin on aika luonnollinen liikkuma, että se on edelleen käytössä, saksa kun on tuollainen koiraharrastamisen edelläkävijä maa. Varsinkin tottelevaisuudessa ja käyttököirien koulutuksessa.
Arki lenkeillä koira saa kulkea ihan missä ohjaaja haluaa mutta kun harrastetaan, sen on oltava vasemmalle. Näin sanoo säännöt.- Masasetässätaas
Eikö ole aika typerää, että turvallisuuden kustannuksella leikitään näin? Jos vain joku historiallinen peruste määrää koiran paikan suhteessa ulkoiluttajaan.
Onneksi Britti-autojen harrastajat ajavat oikealla puolella tietä...
Kannattaisikohan siellä Kennel-liitossa vai mikähän mahtaa olla oikea taho, muuttaa tätä ikiaikaista tapaa. Jos jalkakäytävällä tai pyörätiellä tapahtuu yhteentörmäys, ei syyllistä tarvitse kaukaa hakea. - Pikkupinserin mamma
Masasetässätaas kirjoitti:
Eikö ole aika typerää, että turvallisuuden kustannuksella leikitään näin? Jos vain joku historiallinen peruste määrää koiran paikan suhteessa ulkoiluttajaan.
Onneksi Britti-autojen harrastajat ajavat oikealla puolella tietä...
Kannattaisikohan siellä Kennel-liitossa vai mikähän mahtaa olla oikea taho, muuttaa tätä ikiaikaista tapaa. Jos jalkakäytävällä tai pyörätiellä tapahtuu yhteentörmäys, ei syyllistä tarvitse kaukaa hakea.Minä taas olen opettamassa kääpiöpinserin pentuani kävelemään molemmissa reunoissa aina tarpeen mukaan. Vilkkailla kävelyteillä kävellään oikeassa reunassa- koira minun ja tien reunan välissä. Jos taas vastaan tulee iso koira jota talutetaan heidän suunnaltaan katsottuna vasemmalla, niin väistämme myöskin meistä katsottuna vasempaan reunaan. Pentu sujahtaa jo tottuneesti kumpaan reunaan tahansa, tilanteen mukaan.
Masasetässätaas kirjoitti:
Eikö ole aika typerää, että turvallisuuden kustannuksella leikitään näin? Jos vain joku historiallinen peruste määrää koiran paikan suhteessa ulkoiluttajaan.
Onneksi Britti-autojen harrastajat ajavat oikealla puolella tietä...
Kannattaisikohan siellä Kennel-liitossa vai mikähän mahtaa olla oikea taho, muuttaa tätä ikiaikaista tapaa. Jos jalkakäytävällä tai pyörätiellä tapahtuu yhteentörmäys, ei syyllistä tarvitse kaukaa hakea.Minkä takia yleensä Kennelliiton tai jonkun muun tahon pitäisi puuttua kummalla puolella koira kulkee taluttajaansa nähden,kun lakikaan ei siihen puutu...
Kyllä koiraa saa kuljettaa ihan kummalla kukin haluaa,edessä tai takana,missä lie.Ei sillä ole viimekädessä edes mitään merkitystä.Sillä ainoastaan on,että huomioidaan turvallisuustekijät ja muistetaan muitten huomioiminen,jos tilanne vaatii.
Se,että kuljetetaan vasemmalla,on jäänne entisajoista,joista jo kerrottiin jotain,ja mm.siitä,mikä on koiran paikka tottelevaisuuskokeissa.Osaltaan siis vaan monelle tullut tavaksi,ihan vaan ylipäätään...
ps.Näytelmissä voi kyllä joutua kuljettamaan koiraa oikeallakin puolella.Esim.roppikoiraa valittaessa tuomari voi pyytää menemään eestaas niin,että koirat on vierekkäin.
Eräältä puolitutulta poliisilta aikoinaan saatu vastaus:
"Koirien pitäminen vasemmalla on historiaan pohjautuva juttu. Aseisiin oli voitava tarttua milloin tahansa, ja koska useimmat ihmiset ovat oikeakätisiä, he myös käyttivät aseitaan sillä kädellä. Asetta käsittelevä käsi oli pidettävä vapaana, ja sen takia koira oli pidettävä vasemmalla. Nykyäänhän tuo syy ei siviili-ihmisiin päde, mutta esim poliisit pitävät yhä asettaan oikealla ja koiraa vasemmalla. Tapa historian hämäristä on vain jäänyt elämään, ja siksi myös siviilikoirat yleisesti koulutetaan kulkemaan vasemmalla."
Mutta käsittääkseni useimmat omistajat pitävät koiransa penkan puolella riippumatta siitä millä puolen katua kulkevat. Tarkoitus on, että ihminen on koiran ja autotien välissä suojatakseen koiraa. Omat koirani kulkevat kummalla puolella vain, mutta käskyn alla kulkiessaan ne ovat aina vasemmalla.- chromecoma
Jalkakäytävällä jalankulkija saa kulkea kummalla puolella tahansa ellei asiaa ole erikseen merkitty, ja tämän pohjalta pitäisi toimia ihan hyvin että koira kulkee omistajan vasemmalla puolella. Lisäksi maantiellä kulkiessa on mielestäni järkevääkin näin päin, sillä silloin autot tulevat vastaan ja omistaja on koiran ja autojen välillä. Eikä niitä vaaratilanteita tule jos esim pyöräilijät osaisivat hiljentää vauhtia tarvittessa ja kävelijät vain siirtyä tarvittaessa, koiravaljakko tai kävelijä. Itse koen suuremmaksi vaaraksi lujaa ajavat pyöräilijät ja mopoilijat, ja tietä pitkin poikin pomppivat lapset.
- sgdsg
Edelliseen kommenttiin yhdyn; tottakai on järkevää, että koira kulkee vasemmalla puolella, koska mikäli jalkakäytävää ei ole, kuuluu jalankulkian aina kävellä tien vasenta laitaa. Koira on siis silloin aina ihmisen ja penkan välissä, eikä autotien reunassa.
- jepulistseera
Komppaan, kiitos. Amen.
- kakkaojassa
Koira pitäsi opettaa kävelemäänn omistajansa toisella puolella, oli se sitten oikea tai vasen.
Omain on kulkenut pyöräni kanssa aina oikealla.
Minun mielestäni koiran pitäisi kulkea reitin ojan puolella.
Siellä on myös haut ja kakkapaikat. - Jaa- has...
Minä olen opettanut koirani kulkemaan molemmilla puolilla, mutta koirani kulkee lähes poikkeuksetta oikealla käskystäni. Miksi? Siksi, koska: suomessa on oikeanpuoleinen tieliikenne ja näin ollen katson (tilanteesta riippuen riippuen) että on minulle, koiralleni ja muille turvallisempaa liikkua tuolla teillä kun kaikki kulkevat sen mukaisesti.
Tiedän että on olemassa juuri tuo ajatus: koira ja omistaja kulkee vasemmalla tienpuolella tai toinen versio että kuljetaan oikeaa tien laitaa, mutta koira on vasemmalla kulkee vasemmalla!
Mutta katson että se on tänä päivänä aika turhaa, koska meilläkin päin mitä olen nähnyt niin varmasti 90% koirista ja omistajista kulkee oikeassa tien laidassa, koira oikealla puolella omistajansa vieressä. Mutta jokainen tehköön tavallaan... pääasia että koira tottelee omistajaansa.- Haisuliininininini
Suomen laissa lukee, että kävelytien puuttuessa, autotiellä on kävelijän kuljettava vasemmalla, jollei oikeanpuoleinen väylä ole jostain syystä turvallisempi.
- joobax
Koirani kulkee reunan puolella. Osaa käskystä vaihtaa puolta, jos olen siirtymässä tien toiselle puolelle.
Lenkkeilyllä ei ole mitään tekemistä tottelevaisuuskoulutuksen ja kilpailemisen kanssa. Mä olen opettanut koiralleni, että lenkillä kuljetaan sillä alalla, minkä hihna sallii, jos ei ole vapaana ja että koiran paikka on mun ja pientaren välissä. Eli koira voi olla kummalla puolellani tahansa riippuen siitä, millä puolella tietä kuljen. Koska koirallani on lupa käyttää hihnan mitta, se yleensä kävelee etuviistossa tai takaviistossa osoittamallani puolella eikä vierelläni, jos ei hihna ole aivan lyhyt. Nuuhkia saa, mutta mä en kökötä varttia jokaisen puun ja tolpan kohdalla vaan hoputan eteenpäin.
Koirani on käynyt myös BH-kokeessa ja tokoa oli tarkoitus kokeilla. Kokeissa seuraamisliikkeessä koira on aina vasemmalla puolella. Mä en opeta asiaa koiralle hihnalla vaan käskyllä, että sen kuuluu käskyn käydessä kävellä tiiviisti vasemman jalan vieressä.
Mä kyllä vähän ihmettelen tästäkin asiasta vauhkoilua, mutta tään nyt on tää palsta...minulla on toinen koira toisella puolella, tarvittaessa sitten jos tulee vaikka innokkaita koirakoita vastaan ja tahtois kaikki leikkimään keskenään niin vaihdan koirat yhteen käteen.. muussa tapauksissa tämä toimii oikein hyvin :)
- Outoa,joo.
Minulla taasen on nyt kaksi rekkua ja myönnän, että vasemmallahan olen tuota ensimmäistä pitänyt. No, nyt sitten mennään niin kuin minä teen. Eli välillä molemmat ovat oikealla tai vasemmalla ja joskus taaen toinen oikealla ja toinen vasemmalla. Ainut, että kun pyydän sivulle, niin tottumuksesta vanhempi tietty kiertää oikealta takaa vasemmalle ja istuu. Yritän saada nyt toimimaan niin, että ei ole väliä kummalle sivulle tulee, kunhan tulee. Johtuneeko tämä myös siitä, että usein koulutuksissakin opetetaan se vasenpuoli.
- pientareella mennään
Minulla koira kävelee aina pientareen puolella, missä sen on turvallisinta kulkea. Se ei myöskään ole kanssakulkijoiden edessä, ei säntää pyörän eteen jne.
- pörrö
Itse pidän siitä syystä koiraa vasemmalla, että pidän flexiä oikeassa kädessä ja jos koira olisi sillä puolella, niin flexi osuisi sen päähän. Pyöräteillä tosin koiraa pidän niin lyhyellä ettei se pääse kenenkään tielle.
- Jamijaminä
Ihan pöhölö 'sääntö' nykyajan koirankoulutuksessa tuo vasemmalla puolella oleminen. Rupesi nyppimään yksi kerta lenkillä ollessani, kun kävelytiellä vastaan tuli mies koiransa kanssa. Huomasin jo kauempaa, että miehen koira, rotua en paremmin osaa sanoa, oisiko ollut sakemannin ja hirvikoiran sekoitus jähmettyi ja alkoi äristä minun karvatassun nähdessään. Luonnollisesti komensin koirani oikealle puolelleni (Aikaisemmin oli vasemmalla puolella koska teki tarpeitaan nurmikolle.) ja jatkoin matkaa sen kummemmin mieheen tai koiraan reagoimatta. Mies kuitenkin tokaisi minulle vinoillen että "Eikös koiran kuuluisi olla vasemmalla puolella?" Meinasin kyllä kysyä että mistähän lakikirjasta on moisen lukenut...
Jos toinen koira esittää aggressiivisia piirteitä kapealla käytävällä, niin en helvetissä pidä sitä omaa koiraa samalla puolella sen kanssa.- ikuinen riesa
toi vasemmalla koiran vienti varmasti nyppii käytännössä monia. itselle jokapäiväinen riesa nuo porukat ,jotka vievät vasentareunaa. itse vien oikeaa puolta. monta kertaa on tullut nokkapokkaa, kun vastaan tuleva ei halua väistää. kyllä sen koiran voi opettaa kulkemaan kummallapuolen vaan, vai onko taidonpuutetta.
- idiooooottttiii
Joo, meillä vastaan tuli nainen koiransa kanssa, nainen lenkkeili vasemmalla puolen tietä, koira oikealla puolen tietä (tiellä ei jalkakäytävää) välissä flexinaru. Näin vain ja ainoastaan Vääksyssä..
- Anonyymi
Milloin on muuttunut se että kävelijä tulisi kulkea tien oikeassa laidassa? Kautta aikojen on opetettu että kävelijä kulkee vasemmassa laidassa ja pyöräilijä oikeassa laidassa! Milloin tämä on muuttunut.
- Anonyymi
Höpö höpö. Vasemmassa laidassa kävellään turvallisuussyistä vain maantiellä. Missään muualla ei niin ole opetettu tekemään, joten lopeta höpinät.
- Anonyymi
Suomessa on suositus että koira kulkee vasemmalla puolella. Kennelliiton sivuilta voi luke säännöt koiran ulkoiluttamiseen. Joissakin Euroopan maissa koira kulkee oikealla puolella mutta jos vauhti nousee jolkotukseksi on puolta vaihdettava, Tämä pn hyvä sääntö ja helppo muistaa, vasen normaali, oikea nopeampi jolkotus. Asia kannattaa tarkastaa kennelliiton sivuilta on ajantasalla oman koiran kanssa kun tarkistaa.
- Anonyymi
Kennelliiton sivuilta löytää kaikki tiedot mitä koiranomistaja tarvitsee. Onkin hyvä perehtyä niihin ennenkuin alkaa eläintä hankkimaan. Tuota askellusasiaakaan ei tarvitsisi arpoa täällä kun selvät ohjeet ovat hyvin löydettävissä. Jos ei jaksa edes hiukkaa perehtyä koiran omistamisen sääntöihin on parempi olla hankkimatta eläintä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kennelliiton sivuilta löytää kaikki tiedot mitä koiranomistaja tarvitsee. Onkin hyvä perehtyä niihin ennenkuin alkaa eläintä hankkimaan. Tuota askellusasiaakaan ei tarvitsisi arpoa täällä kun selvät ohjeet ovat hyvin löydettävissä. Jos ei jaksa edes hiukkaa perehtyä koiran omistamisen sääntöihin on parempi olla hankkimatta eläintä.
Jeesus mitä p4skaa... :D vanha viesti toki, mut nyt oli niin sakeaa settiä, että ei voi olla kommentoimatta.
Kennelliitto on yhdistys, jolla ei ole mitään määräysvaltaa yhtikäs mihinkään saati että kennellitto määräisi jotain "koiran omistamisen sääntöjä" :D :D :D . Koiran saa opettaa kulkemaan ihan missä vaan ja itse olen opettanut kulkemaan oikealla puolellani, koska se on vaan oikeanpuoleisessa liikenteessä hitokseen järkevämpää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674252Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D883835- 493345
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192608Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!232479Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562333- 482155
- 471838
- 361780
- 301606