Hei
Katselin vanhoja keskusteluja, sieltä koitin hahmottaa Farari resort hotellin aluetta ja aktiviteettejä, Onko kukaan käynyt nimen vaihdoksen jälkeen hotellissa, ennen oli FX. Sen aikaisia kirjoituksia löytyy, mutta paljonko on nimen vaihdoksen jälkeen muuttunut, vai onko?
Fanari Resort Khao Lak
19
1476
Vastaukset
- hannaq1
Kyseisen hotellin uima-altaalla juuri ollaan. Tämä on ensimmäinen käynti täällä, joten vertailukohtaa aikaisempaan meillä ei ole. Hotelli on pienehkö, n.30 huonetta. Suosittelen ensimmäisen kerroksen huonetta jonka terassilta pääsee suoraan altaaseen. Allas-alue ei ole suuri, mutta hotellin kokoon nähden sopiva. Itse altaassa on osa lastenallasta. Huoneessa on kaksi parisänkyä, tämä huone on siis varattu erillisillä sängyillä, en tiedä minkä kokoinen on parisänky. Huone on siisti, uusittu ja kylpyhuonekin päivitetty. Mukava ja kohtelias henkilökunta.
Aamiainen on hyvä ja hotellin ravintolan hinnat muutenkin kohdallaan. Ruokapaikkoja on lähistöllä useampia.
Suosittelen lämpimästi tätä hotellia. Tällä hetkellä hotellissa on ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, mutta sesonkihan ei olevielä alkanut.
Mitä vielä haluaisit tietää? - matkalle 2/2013
Onko siinä lähikauppa vielä hengissä, kun respasta lähdette vasemmalle, kohti kauppakeskittymää, oli ennen 60m päässä kauppa?
Olen ollut usean kerran siellä bungalovien puolella, ja lähinnä kiinnosti onko muuttunut miten uuden omistajan myötä.
Jos sulla on aikaa ja mielenkiintoa, on mukava lukea sieltä "päivitettyjä" tietoja kaikki tietty kiinnostaa. Taxi keskustaan, yleisesti hinnat, onko markkinat edelleen kaikki .)
Kateelliisena ajattelen sinne allasalueella olevia, tältä pimeyden ja vesisateen luvatusta maasta. Nauttikaa lomasta ja lämmöstä, toivottavasti myös aurinko on seurananne !!- Pekkikis
Kaikki pinnat on maalattu ja kunnostettu, on aivan kun uudessa hotellissa olisi. ...näkemän perusteella ei pysty hyoneiden ikää sanomaan. -uusia! :-)
- Hannaq1
En oikein ymmärrä mistä bungaloweista puhut. Tässä Fanari Resortissa on tämä kolmekeroksinen hotelli, jossa 30 huonetta ja allas pihassa. Alakerrasta pääsee suoraan altaaseen, bungaloweja ei ole. Oliso ne tuossa Fanari Beachissa joka on rantatiellä tästä muutama sata metriä? Tämä alue on tosi pieni, vain hotelli altaineen mahtuu tähän vai voiko ne bungalowit olla tuossa tien toisella puolella?
Lähin kauppa on tästä tuonne isolle tiellepäin varmaan reilut 100m. Nyt on vielä tosi hiljaista ja osa kaupoista ja ravintoloista kiinni, joten voi olla että sesonkina löytyy lähempääkin.
Taksi isompaan kylään maksaa 150bath. - Hannaq1
Löytyihän ne bungalowitkin vihdoin tuolta tien toiselta puolelta. Siellä oli myös oma uima-allas, paljon pienempi kuin tässä hotellilla. Varmaan makuasia mistä tykkää, me ollaan tykästytty tähän hotellin alakerran huoneeseen. Tästä on helppo kulku altaalle ja rattaiden kanssa huoneeseen, ei portaita!
- Pappa 66
Hotelli on sen verran pieni et siellä toimii hyvin kaikki. Bungalovin alue on rauhallisemp, altaalla en koskaan kokopäivää ole viettänyt, vaan päivisin se isoallas = meri kutsuu kävelemään johonkin suuntaan, Perus setti on 10-15km suuntaansa ja miten milloinkoin takaisin, sitten illasta altaalla.
Illaksi ei aina kannata isompaan kylään mennä, jos ei erikoisempia ostoksia ole. Perupalvelut kaikki siinä kivenheiton päässä.
Onko Nettiä asukkaillle ja jos on mutä maksaa?? - hannaq1
Ainakin sinä hotellin puolella wlan toimi ilmaiseksi huoneessa ja altaalla. Nyt en osaa sanoa oliko se ilmainen vai johtuiko toiminen siitä, että meidän huone oli ihan respan vieressä ja saatiin signaalia sieltä. Huoneessa oli mennessä joku lappu jossa maininta maksullisesta wlanista, mutta tosiaan ainakaan meidän ei travinnut mitään maksaa eikä salasanaa tarvittu. Aulassa oli myös pari konetta asiakkaiden käytössä.
- Dreamer 6.9
Hei
Onko kellään tuntumaa onko Bang Nieangin alue taantunut ja hiljentynyt ensisestään kun isoon kylään on hotelleja noussut vai onko kylässä vielä kauppoja joissa voi iltaisin hypistellä rätei ja lumpui.... Mites markkina-alue onko se edelleen siellä? - hannaq1
Markkinat oli muistaakseni ke vai to iltana siinä ison tien risteyksessä. Tämä oli meidän eka reissu, joten vertailua en pysty tekemään. Nyt vielä kauden alussa oli hiljaista, kaikki kaupatkaan ei auki, mutta kyllä muutama hypistelykauppa löytyi.
- TJ 41
Hei
Onko viimeaikoina hotellissa käyneitä? Onko kellään mitään kerrottavaa hotellista tai muuten hotellin lähialueesta?
Onko rantaan pitkälti? toimiiko netti yms. - hannaq1
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, netti toimii ainakin hotellin aulassa ja allasalueella. Meidän huoneessa (respan vieressä) toimi myös, mutta en uskalla varmasti sanoa toimiiko jokaisessa huoneessa.
Rantaan on ehkä 100m, mutta sinne päästäkseen täytyy kiertää vähän kauempaa (hotelleja rannassa). Aikaisemmin rantaan pääsi helposti ihan Fanarin läheltä, mutta nyt se reitti on rakennustyömaata (tai oli ainakin marraskuussa). Me käytettiin rantaan mennessä Fanari Beachia eli sitä sisarhotellia rannassa. Siitä hotellin läpi vaan rantaan, oli ihan luvallista vaikka sen takia joutuukin vähän kävelemään extraa.- käynyt
Eikös siitä Sudalaan johtavan tien (Fanarin hotellli- ja bungalovalueen välistä menevä tie) kauttakin pääse rantaan? Ainakin parivuotta taaksepäin me kuljimme välillä sitäkin kautta. Sitä kautta tulee 200-300m rantaan.
- 1.2 matkaan
Hyvää uutta-vuotta kaikille lukijoille.
Mietin että onko hotellin läheisyydessä muitakauppoja kun hotellissa oleva oma kauppa. Se vaikuttaa kovin kalliilta, muistelen.
Onko hotellista eteenpäin n.200 m. The Beach merkkinen paikka edelleen elossa?
Onko kellään käsitystä miten sisar- hotellin palveluita voi käyttää??
Mitä semmoista siellä on, mitä ei entisessä BangNiangPeach hotellissa -Fx-Furamassa ole. - hannaq1
Sisarhotellin(Fanari beach) palveluiden käytöstä en mitään viralllista tiedä, mutta ainakin me mentiin sitä kautta rannalle uimaan/kävelemään ja jätettiin lapsen rattaat hotellille siksi aikaa. Rannalta tulleessa käytiin myös uimassa hotellin uima-altaalla. Nämä siis ainakin sallittuja toimia siellä, kysyttiin etukäteen oman hotellin respasta.
- kif
Fanarihan on (siis tavallinen fanari, ei beach) melkein rantakadulla joten en ymmärrä miksi täällä kysellään mistä pääsee rannalle? Rantahan näkyi lähes koko kadun matkalta :D Portaat rannalle vievät heti kun tullaan suoraan rantaapäin Bang Niangin pääkadulta. Me käytettiin siis sitä reittiä, sitten monesti loikoiltiin päivä The Beach ravintolan/rantabaarin rannalla (eli kyllä, The Beach paikka on hengissä ja oikein kiva paikka onkin, ihan lähellä Fanaria!) Ts. reittejä rannalle on joka paikassa.
Hotellin yhteydessä on tosiaan pikkukauppa, ja kun hotellin katua mennään "sisämaahan" päin, on kadulla myös halvempi pikkupuoti jota vanha nainen pitää, sieltä sai ostettua ainakin juomia ym.
Me käytettiin omana kauppana Mukdara hotellia vastapäätä olevaa kauppaa, sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Se oli n.400m päässä hotellilta. Miksi kaiken pitäisi lomalla olla ihan käden ulottuvilla kun aikaa kerran on? En ymmärrä, kyllähän sitä nyt voi vähän kävelläkin :D
Me tultiin vajaa 3 viikkoa sitten Fanarita kahden viikon lomalta (Bungalowi-alueella) ja nyt on jo hirmuinen ikävä takaisin..
Rannalla oli muuten ihania pikku ravintoloita, ulospäin pienen ja vaatimattoman näköisiä, mutta niissä oli loman paras ruoka! (rannalta Khao Lakiin päin kun käveltiin jonkin matkaa, näkyvät kyllä) Vieläkin mieli haikeana muistelee kuin mukava siellä oli istuskella iltapäivällä ja ottaa pari olutta ja hyvää ruokaa..mm.. :) - Bungalow heiluu
Onko hotellissa nyt olevia tai viime aikana pois tulleita linjoilla, eli netti asiaa onko maksullinen toimiiko huoneissa entäs bungalowien puolella??
Pian pääsis lomailee, mut nettiäkin lomalla tarvis niin kuis on??- yksiyö vielä
Huomenna matkaan, joten lauantaina tulee päivitystä tänne, miten toimii, mikä ilma ja paljonko kurssi. Kiinnostuneet kuulolla !!!
laikussa passi, hammasharja, iloista matka mieltä ja parit uikkarit ja sortsit.
-Sawadikaa-
- Pappa661
Hei kaikki
Ilma khaolakissa on ollut mitä mahtavin, lämmintä jatkuvasti yli 30 muutamia pilviä on ollut, silti tämmöiselle ei niin herkästi palavalle kerroin 30 nippanappa riittää.
Tällä alueella on sopivan rauhallista, keskustassa jo reippaasti vilkkaampaa. Markkinat toimii ja siell kyllä pääsee ostos viettiä omaavat tarpeitaan tyydyttämään! Ihmiset ovat vilpittömän iloisia ja palvelu toimii. Rahanvaihoa tekeville vaihtopisteitä on tasaisen välein, kurssi 40 kahtapuolen. Tässä aivan vieressä kauppoja, janoiset saa oluet ja limu ja vesi tarpeet myös, ei tarvii kaukaa kantaa.
Hotellissa entinen henkilökunta, vaikka nimi onkin vaihtunut. Medusoita ei edellisvuosien tapaan ei ole. Aamupala on aikaisemmasta laajentunut valikoimaa yllinkyllin, hedelmät uskomattoman hyviä!
Tässä siis lupaamaani raporttia periltä, te jotka olette tulossa, onnea olette onnekkaita !!! Te jotka suunnittelette suosittelen rauhallisuutta haluaville. - morgan
Oli ilmainen wlan, vähän hitaamman puoleinen päivisin, illalla ja aamulla pelittää paremmin. Nopeampi netti maksullinen, mutta ilmasella pärjää hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899