No Visa Matkaselässä

Kävin tänään Sortavalassa. Matkaselän huoltis ei myynyt enää Visalla. Vielä viime keskiviikkona myi Visalla. Mistähän lie kiikastanut
Ja Puikkolassa oli se ongelma (Ainakin Visalla), että pitäis tietää etukäteen, paljonko tankkiin ottaa. Eli ensin maksaa.

Arvasin melko lähelle, niin ei tarvinnut loppulöpöjä laittaa taskuun tai pihalle.
15336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No ei tullut mieleen kysyä asiaa paikanpäältä !

Äänestä

Ei noissa etukäteen maksettavissa paikoissa tarivtse arvata oikeaa määrää. Iskee tarpeeksi rahaa pöytään ja ne laittaa pumpun pyörimään. Sitten saa loput rahat takasin.

Äänestä
  • Ei kyllä Visa-korttia mielellään jätä pois silmistään kopioitavaksi. Eikä huoltiskaveri sitä halunnutkaan. Eikä nyt sattunut olemaan käteistä mukana enempää, kuin muutama sata ruplaa. Ehkä, kun tulee tutummaksi, niin onnistuu.

    Joskus muutama vuos sitten onnistui Puikkolassa se, että ensin tankkaus, sitten maksu. Saattaa myös riippua vuorossa olevasta kassasta se, pitääkö maksaa ensin, vai tankata ensin.

    Äänestä

Kyllä on aiemmin pelkkä käden heilautus kassööriä kohti riittänyt ja hanat aukeaa !! Onko tullut uudet työtekijät vai määräykset ??

Äänestä
  • Kävin eilen ja joku nuori flikka kassalla, aikani hölmöilin siinä pumpulla ja huidoin eikä mitään tapahtunut. Sitten kävin luukulla ja neito kysi että ruplillako maksat, sanoin että silläpä hyyvinkin....sitten vasta aukaisi pumpun. Joku 3 vkoa sitten kävin eka kertaa Puikkolan lukoililla ja silloin avasivat pumpun heti kun pääsin pumpulle.

    Äänestä

Puikkolassa homma toimii näin

Pistooli autoon-> käyt tiskillä sanomassa, vaikka nyt Bensin 92 maksan rublilla.

Niin alkaa tulemaan halpaa bensaa.

Sit ajat auton sivuun ja käyt maksamassa. Tänäänkin tuli käytyä.

Äänestä

Matkaselässä ei tänäänkään kelvannut Visa, mutta oli nyt rupliakin mukana.
Diesel oli tänään Matkaselässä 31,30 ruplaa.
Puikkolassa diesel 31,45 ruplaa.

Muuten, nyt alkaa Matkaselässä ja puikkolassa olemaan suunnilleen samat hinnat kuin Värtsilässäkin. Ei kai vaan hintaeroista puhuminen tällä foorumilla ole tasoittanut hintoja,
kun jo uhkailtiin hakea löpöt Matkaselästä Värtsilän korkeiden hintojen takia?

Äänestä
  • Tänään kävin taas Sortavalassa ja tulomatkalla otin dieseliä Matkaselän huoltikselta.
    Nyt kelpas taas Visa. Eli liekö sitten tässä parin viikon ajan ollut häikkää nettiyhteydessä tai jossain muussa?

    Muuten Värtsilän Ariksella tais olla halvin diesel, 31,20 ruplaa.
    Matkaselässä 31,30 ja Puikkolassa 31,45.

    Äänestä

  • Fiilaten ja höyläten kirjoitti:

    Tänään kävin taas Sortavalassa ja tulomatkalla otin dieseliä Matkaselän huoltikselta.
    Nyt kelpas taas Visa. Eli liekö sitten tässä parin viikon ajan ollut häikkää nettiyhteydessä tai jossain muussa?

    Muuten Värtsilän Ariksella tais olla halvin diesel, 31,20 ruplaa.
    Matkaselässä 31,30 ja Puikkolassa 31,45.

    noin pienillä hintaeroilla lienee sama missä tankkaa.

    Äänestä

... vaikka suomessa tankkais ?? Ariksen kantis kortilla tulee vielä lisää alennusta!!

Äänestä

Kilpailukohan puree- tänään reginalla bensan hinta pudonnut 5 kopeekkaa..

Äänestä
  • Valtava säästö! Jos tankkaa sata litraa, säästää peräti 500 kopeekkia. Onhan se jo peräti 12,5 centtiä. Sillä saa jo kotona odottavalle eukolle purukumin, niin ei ehdi leukojaan loksuttaa pitkäksi venyneestä tankkausreissusta!

    Äänestä

Oikeassa olet, mutta virhe on minun. Bensan hinta oli eilen 10 kopeekkaa halvempi.
Joten nyt saatava säästö vaivannäöstä onkin kymmenkertainen! viisi tuhatta kopeekkaa, Hurraa!

Äänestä
  • Tais olla laskuvirhe. Sanoit ensin 5 kopeekkaa, sitten 10 kopeekkaa. 100 litraa tekee siis 1000 kopeekkaa, eli 10 ruplaa. Ei siis ole 10- vaan 2-kertainen ja säästö siis 25 centtiä.

    Äänestä

  • Laskutaito? kirjoitti:

    Tais olla laskuvirhe. Sanoit ensin 5 kopeekkaa, sitten 10 kopeekkaa. 100 litraa tekee siis 1000 kopeekkaa, eli 10 ruplaa. Ei siis ole 10- vaan 2-kertainen ja säästö siis 25 centtiä.

    Näin se rahamaalima pyörittelee naisimmeisen peätä. Heleposti huijattaviin olen kuulunut aina. Parasta miun tehä niinkuin ennenki, tankki täyteen ja rahat tiskiin.
    Toinna nuita ynnällä näköjää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viilaten ja höyläten kirjoitti:

Kävin tänään Sortavalassa. Matkaselän huoltis ei myynyt enää Visalla. Vielä viime keskiviikkona myi Visalla. Mistähän lie kiikastanut
Ja Puikkolassa oli se ongelma (Ainakin Visalla), että pitäis tietää etukäteen, paljonko tankkiin ottaa. Eli ensin maksaa.

Arvasin melko lähelle, niin ei tarvinnut loppulöpöjä laittaa taskuun tai pihalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu