Jotain keskiverotpuuterilaisen ajatusmaailmasta kertoo myös se, että Nemmyn mielestä holocaustivitsit ovat hauskoja.
Yön korollaari
AlienIndie
22137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...ja se tarinan veitsenterävä ja kristallinkirkas johtopäätös Puuterilaisista oli.....?
Ei auta, että osaa hienoja käsitteitä ja pyörittää niillä omia rukousmyllyjään, jos samalla hahmottaa koko maailman täysin vinosti ja sirpaleisesti ja tuottaa sitä kautta käsittämättömiä, omaan napaan tuijottavia ja misogyynisia johtopäätöksiä tästä maailmasta ja siinä elämisestä.
Misogyynisiä...???
Viimeaikoina naisten asian puolustus on ollut tulilinjallasi (osin toki feminismikritiikissäsi on perääkin, kukaan vaan ei jaksa vuodatuksiasi ruveta kommentoimaan...).
Toki olet osoittanut uhkailuissasi ja herjauksissi myös tasapuolisuutta jakelemalla niitä yleisemmin sillä perusteella, ovatko ihmiset yleisesti samaa vai eri mieltä kanssasi. Siinä suhteessa lähestyt kai Raskolnikovin kaltaista yli-ihmisyyttä.
On sekin aika ironista, että sinä nostat tämän PARISSA viimeiaikaisessa viestissä esiintyneen feminismikritiikin jotenkin minun mielipiteitäni ja maailmankatsomustani leimaavaksi asiaksi, samalla kun kritisoit minua "sirpaleisesta tavasta hahmottaa maailmaa". Enpä minä sentään esim. tässä aloituksessa väittänyt että antisemitismi leimaisi Nemmyn ajattelua oleellisesti. Ainoastaan että se kertoo siitä JOTAKIN. Sinä väität ilmeisesti minun väittäneen niin. Että mistähän päästä se "käsittämättömien, omaan napaan tujottavien johtopäätösten teko" tässä löytyy.
Sitä paitsi jos dostojevskistä puhutaan niin samaistun kyllä huomattavasti enemmän Idiootin päähenkilöön....
Niin, en hyväksy seksismiä. Jos sinun mielestäsi feministisen seksismin vastustus on sovinistista seksismiä niin huh huh.
Ja myöskään abortin vastustaminen ei tarkoita että haluaisi naiset nyrkin ja hellan väliin. Se tarkoittaa vain sitä että ei hyväksy viattomien ihmisten tappamista siksi että joku ei halua ottaa vastuuta tekemisistään.
Ja vapaa seksuaalisuus taas ei ole naisasialiikkeen saavutuksia, ja minä vastustan sitä sukupuoleen tai seksuaalisuuteen katsomatta.
Ketä olen uhkaillut mielipiteiden perusteella? Selittäisitkö? En tietääkseni ketään. Jos jotain uhkailen, se perustuu aina henkilökohtaisuuksiin ja on sikäli vain samalla mitalla takasin antamista.
"Ketä olen uhkaillut mielipiteiden perusteella? Selittäisitkö? En tietääkseni ketään. Jos jotain uhkailen, se perustuu aina henkilökohtaisuuksiin ja on sikäli vain samalla mitalla takasin antamista.
Joissakin ajatuksissasi on pelkän sisäisen logiikan lisäksi substanssiakin, mutta katselet kokonaisuutta niinkuin rikkinäisestä peilistä. Siitä peilistä kääntelet sirpaleet sellaisiin suuntiin, joista vältyt näkemästä itsesi toimijana samalla akselilla kuin muut ihmiset. Sinulla on myöskin kadonnut totaalisesti kyky suhteuttaa omia ja tekoja ja emootioitasi muiden vastaaviin. Voit herjata muita mielesi mukaan, mutta erimielisyys ja siitä syntynyt riita oikeuttaa sinut "uhrina" käyttäytymään miten sattuu. Se myös estää ilmeisesti näkemästä noita perusteettomia uhkauksiasi jopa täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaa, joiden kai oletat olevan jotain mieltä. Siitä on sama mitta kaukana.
Esitä ne. Todisteet tiskiin tai puhut palturia.
Kuulen jo peilinpalojen kääntyilyä.... Toivotonta yrittää sulle kertoa tapauksia, jotka kuitenkin selität niin, että sulla oli oikeus ja muut oli sua kohtaan niiin epiksiä.
Eli keksit tyhjästä syytöksiä.
En viitsi etsiä tuolta aiemmista viesteistäsi tekstejä jossa kerroit pahoinpidelleesi kadulla toisen henkilön sen perusteella mitä hän oli esittänyt mielipiteitä sinusta netissä. Uhkailit myös muita väkivallalla mutta ilmeisesti menit liian pitkälle ja viranomaiset joutuivat puuttumaan asiaan.
Olet ehkä parantanut tapojasi siltä osin että annat takaisin enää sanallisessa muodossa jos sinua on haukuttu sanallisesti. Tai sitten et enää uskalla paljastaa väkivaltatekojasi rangaistusuhan vuoksi.
Ja jälleen keksit omiasi.
"pahoinpidelleesi kadulla toisen henkilön sen perusteella mitä hän oli esittänyt mielipiteitä sinusta netissä"
Pahoinpitely ei tapahtunut kadulla. Pahoinpitelyn kohde oli misaki ja sitä tarinaa sinä et voi olla tuntematta. Kyse on vähän raskaammasta kuin "mielipiteistä".
"sen perusteella mitä hän oli esittänyt mielipiteitä sinusta netissä. Uhkailit myös muita väkivallalla "
Systemaattinen psykologinen kiduttaminen ja vaino ovat vähän eri asia kuin "mielipiteet"...
"mutta ilmeisesti menit liian pitkälle ja viranomaiset joutuivat puuttumaan asiaan"
Ei ole kuulunut mitään. Sinänsä ihan positiivista huomata että on niilläkin järki päässä ainakin joillakin eikä ruveta vainoamaan ihmisiä mielivaltaisesti.
Sitä paitsi miten ne voisivat puuttua "asiaan" muuten kuin antamalla sakot? Toivotko poliisivaltiota jossa ihmisiä voidaan pitää lukittuna mielivaltaisia aikoja "ettei se vaan tekis jotain kun se sillon pari vuotta sitten jotain uhos"?
"Tai sitten et enää uskalla paljastaa väkivaltatekojasi rangaistusuhan vuoksi. "
Mitä tämä tarkoittaa? Kuinka voi pahoinpidellä jonkun salaa?
"Pahoinpitely ei tapahtunut kadulla. Pahoinpitelyn kohde oli misaki ja sitä tarinaa sinä et voi olla tuntematta. Kyse on vähän raskaammasta kuin "mielipiteistä". "
Samapa tuo, missä on tapahtunut mutta itse kerroit että vedit turpiin kun toinen soitti suutaan. Olen tavannut muitakin vastaavia miehiä joilla pimahtaa päässä kun joku sanoo poikittaisen sanan ja sitten alkaa nyrkit ja jalat heilua. Yleensä nämä ovat ilmeisesti ottaneet jotain mutta jos tuollaista tapahtuu ilman "aineita", päässä on pahaa vikaa.
En tunne tarinaa koska en kuulu sisäpiireihisi, olen vain lukenut täältä mitä olet kirjoittanut.
"Sitä paitsi miten ne voisivat puuttua "asiaan" muuten kuin antamalla sakot? Toivotko poliisivaltiota jossa ihmisiä voidaan pitää lukittuna mielivaltaisia aikoja "ettei se vaan tekis jotain kun se sillon pari vuotta sitten jotain uhos"? "
Ilmeisesti et pidä sakkoja minään etkä edes pientä juttutuokiota yön yli tarjotun majoituksen jälkeen. Vähän haiskahtaa että asiassa on perää ja ovat tainneet jututtaa.
Ei tartte nähdä ees vaivaa selatakseen historiaa, kun vain seuraa sun toilailujas eteenpäin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11031897
Pikaisella haulla ei löytynyt kyseistä uhkausviestiä. Olisiko ylläpito poistanut sen poliisin vaatimuksesta. Aika pahaa tekstiä löytyy mm. ketjusta http://keskustelu.suomi24.fi/node/10577806 ja sitä lähiviikkoina kirjoitetuissa viesteissä. Sen jälkeen AlienIndie rauhoittui hiukan, mikä sitten onkin ollut syynä.
"Aika pahaa tekstiä löytyy mm. ketjusta http://keskustelu.suomi24.fi/node/10577806 ja sitä lähiviikkoina kirjoitetuissa viesteissä."
Niistä löytyy myös inhimillisesti ymmärrettävät syyt joka tekstille...
"Sen jälkeen AlienIndie rauhoittui hiukan, mikä sitten onkin ollut syynä. "
Olon paraneminen?
Ja aina silloin kun olen välillä kuukaudenkin pois, se on merkki siitä että olo on ollut vielä parempi.
Lataamossa?
Harvinaisen idioottia porukkaa pesiytynyt tähän ketjuun. Kaikki rimat alittuivat. Niin moraalin kuin luetunymmärtämisen saralla. Onneksi olkoon. Harkitsen nyt poistumista täältä pysyvästi. Kyllä minä väitellä jaksan, ja solvauksiakin voin vaihtaa, mutta heti kun sanomisiani aletaan vääristellä ja jankuttaa samoja asioita kymmenettä kertaa ja tulee olo että tässä puhuu huonon tekoälyn kanssa, niin ei kiinnosta enää.
Hurraa!
Toivottavasti pidät lupauksesi!!!
Hahhaa! Teeppä niin Kotkan Kerttu kakkonen ykkönen tai ties monesko alienin versio.