STS:n "huolella" valitsemat isäntäperheet

kymppikerros

Silmiini osui, lukiessani STS:n sääntöjä, että perheet haastatellaan huolella ja heidän kotonaan käydään tarkistamassa nuorelle tarkoitetut tilat!!!!
Oma lapsemme sijoitettiin asumiskelvottomaan läävään, josta aluevalvoja oli sanonut, ettei ikinä laittaisi omia lapsiaan mokomaan sikalaan!!!!
Tämä antaa kieltämättä ajattelunaihetta....
Itse laittaisin sopimusrikkomuksen piikkiin.....

15

577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • STS:n kuvaama huolellinen perheiden valintaprosessihan ei pidä paikkaansa. Se on tehty mainokseksi houkuttelemaan asiakkaita sekä osaltaan luomaan luottamusta herättävää kuvaa tästä huijarilafkasta.

      Meidän lapsi oli esim. aluevalvojan toimesta jo sijoitettuna perheeseen, mistä paikallisella STS:n toimistolla ei ollut mitään tietoa. Kotia, perhettä ja olosuhteita, taustoista puhumattakaan, ei oltu tutkittu eikä selvitetty millään tavoin.

      Lapsemme oli asunut päiväkausia uudessa perheessä (ns. sikolätin jälkeen), ennen kuin STS toimitti meille minkäänlaisia yhteystietoja -lopulta nekin virheellisinä.

      Aluevalvoja oli soitellut tuttavilleen ja yrittänyt "puskaradion" kautta värvätä ja houkutella ihmisiä ottamaan vaihto-oppilaan edes KOKEEKSI!! Tämän kertoi STS:n ympäripuhuma host-äiti lapsellemme paheksuessaan myös järjestön toimintaa.

      Kaiken päätteeksi aluevalvoja oli vielä tuohtuneena tehnyt lapsellemme selväksi, ettei perheiden etsiminen ole edes hänen tehtävänsä..

      • Herran haltuun

        Ikävä kyllä millään järjestöllä ei varmaan ole varaa valita isäntäperheitä. Ne on otettava jotka sattuvat edes jotenkin huolimaan vaihtarin.

        Meidän lapsi oli USAssa YFU:n kautta, jota silloin pidin kaikkein luotettavimpana vaihtarijärjestönä. Kun viimein tieto perheestä tuli, lähtöön oli enää hyvin vähän aikaa. Meille annettiin kuva, että kyseinen perhe oli lapsemme kokovuotinen perhe.

        Tosiasiassa perhe oli suostunut ottamaan lapsemme vain korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi. Sinä aikana (näin heille järjestön edustaja oli sanonut) lapsemme tulisi itse hankkia koulusta kavereita, jotka sitten kuultuaan, että hänellä ei ole perhettä heltyisivät ottamaan hänet omaan perheeseensä loppu vuodeksi.

        Tätä ei siis meille vanhemmille eikä lapselle itselleen kerrottu ennen lähtöä. Lapsi sai kuulla siitä vasta asuttuaan aloitusperheessä jo monta viikkoa. Tilanne oli hyvin kiusallinen sekä meille vanhemmille, jotka olimme kaiken aikaa luulleet, että perhe oli vakituiseksi ajateltu, että myös tälle amerikkalaiselle perheelle, kun tajusivat, että me emme tiedä asian oikeaa laitaa.

        Onneksi lapsemme oli tehnyt heihin niin hyvän vaikutuksen, että halusivatkin sitten pitää hänet koko vuoden. Ja tosi hyvä vuosi siitä tulikin. Mutta ei niinkään järjestön ansiosta vaan näiden kyseisten hostvanhempien sydämellisyyden ansiosta.

      • kymppikerros
        Herran haltuun kirjoitti:

        Oma lapsemme sijoitettiin siis sikolättiin, mutta lapsemme kysyessä meiltä hädissään apua, neuvoimme häntä ottamaan yhteyttä aluevalvojaan ja aluevalvoja sai järkättyä lapsellemme uuden isäntäperheen (tämä olikin sitten ainut postitiivinen asia minkä aluevalvoja sai aikaan). Huvittavinta oli, kun sain tästä episodista n. viikon kuluttua soiton suomen STS:n toimistosta ja sieltä kysyttiin, että onko lapsemme vaihtanut perhettä? Sanoin kysyjälle, että teidänhän se tulisi tietää. Hän kysyi vielä minne ja miksi? Uskomatonta mutta totta! Tämä on yksi todiste siitä, ettei ketään kiinnosta tuossa järjestössä kuin rahastus. Heidänhän tulisi tietää kaikki muutokset heti ja informoida meitä. Ei toisinpäin....

      • Mainonta vilpillistä
        kymppikerros kirjoitti:

        STSn toiminta kertoo järjestön käyttävän häikäilemättömästi kaikkia osapuolia hyväkseen. Lukuisat esimerkit todistavat, että myös isäntäperheitä värvätään varsin kyseenalaisin keinoin ja huijataan järjestön toimesta.
        Mitä tulee vilpilliseen mainontaan, sehän antaa täysin katteettomia lupauksia ja rikkoo täten mainonnalle asetettuja vaatimuksia.

    • N.Y.

      STS lupaa, että perheet valitaan tarkoin, niitä valmennetaan ja valvotaan.
      Millä tavoin järjestö todistaa toimivansa sanojensa mukaisesti, kun käytäntö osoittaa jotain aivan muuta?!
      Näyttö puuttuu!!

    • Törkeys huipussaan

      Ottamatta lainkaan huomioon esim. vaihto-oppilaan terveysseikkoja, harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista puhumattakaan, värvätään Kanadassakin perheitä tunteisiin vetoamalla ottamaan koditon vaihto-oppilas "muutamaksi kuukaudeksi". Onhan huomattavasti helpompaa saada puhuttua ympäri host-perheeksi, kun ehdotetaan ottamaan vaihtari vain muutamaksi kuukaudeksi ja kokeeksi. Vaihto-oppilaallehan totuutta ei kerrota. Jatkossa STS sitten toimiikin vain tilanteen mukaan: Ellei uutta perhettä (millaista hyvänsä) ilmaannu suht helposti, päädytään vain erottamaan vaihtari tekaisemalla jokin syy.

      • Kampin kahvila

        Omasta kokemuksesta voimme kertoa sen, ettei USA:n päässä vertailla tietojasi perheen intresseihin ym. Vaihtari yksinkertaisesti sijoitetaan perheeseen, jos nyt joku sattuu olemaan sillä päällä että haluaa kokeilla mitä vaihtarin pitäminen on. Eli todellista "seulaa" ei ole kuin STS:n mainoksissa, "huolella valitut isäntäperheet" on vain irvokas vitsi!
        Uskokaa tämä, tiedän mistä puhun! Kaikki nämä lupaukset löytyvät esitteistä ja saavat vaihtoon lähtevät nuoret uskomaan johonkin "Alice in Wonderland" -juttuihin, mutta omillasi oot kun sinne pääset ja jos oikein hyvä tuuri käy, voit saada aluevalvojan jota kiinnostaa hitusen sun olemassaolosi tai sitten ei ollenkaan. Uskokaa vielä, että kokemuksesta kerron, ettei informaatio kulje minkäänlaisessa tapauksessa Suomen ja USA:n välillä, vaikka vaihtomaassa sattuisi mitä!

      • Pepsodent-hymy
        Kampin kahvila kirjoitti:

        Isäntäperheet pääsevät kyllä valitsemaan mieleisensä vaihtarin. Tietysti kun perheistä on pulaa, aina ei sopivia yhteisiä juttuja löydy ja jonkun kohtaloksi jää joutua ties minne. Mutta vaihtareiksi lähtevät, tehkää kunnon hakemus, panostakaa kunnon kuvaan ja muistakaa että kyllä teitä googlataan netistä ja teidän face bookia katsellaan. Myös kielitestin tulokset kerrotaan perheille.

        Erityisesti Usassa valokuvalla on todella suuri merkitys ja etenkin sillä että hymyilet siinä leveää hampaat korviin asti paljastavaa hymyä. Oman lapsemme isäntäperhe kuulemma valitsi juurikin siitä syystä että hän oli heidän mielestään ainoa normaalin näköinen. Kuvassa hän hymyili suomalaisittain katsoen kovinkin teennäistä, itselleen epäluontevaa hymyä, mutta onneksi näin hänet oli neuvottu tekemään.

      • Pirkkokirsikka
        Pepsodent-hymy kirjoitti:

        Asia, joka teidän tulee ottaa huomioon, on se, että teidät lokeroidaan yhteiskunnallisen statuksen mukaan. Eli jos olet duunarin lapsi, niin turha kuvitella, että olet valintatilanteessa etusijalla vaan olette kakkosluokan kansalaisia. Tämä on tullut esille nuorten sijoituksista ja heidän kertomuksistaan eli mitä korkeammassa asemassa vanhempasi ovat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulet pääsemään mitä parhaimpiin olosuhteisiin. Tämä luokitus tapahtuu ennen lähtöä. II-luokan porukka sijoitetaan sitten vaan johonkin, jos joku nyt viitsi ottaa.. ei olosuhteista niin väliä..... palautetaan vaikka kesken kaiken.....

      • Memphis4
        Pepsodent-hymy kirjoitti:

        Isäntäperheet pääsevät kyllä valitsemaan mieleisensä vaihtarin. Tietysti kun perheistä on pulaa, aina ei sopivia yhteisiä juttuja löydy ja jonkun kohtaloksi jää joutua ties minne. Mutta vaihtareiksi lähtevät, tehkää kunnon hakemus, panostakaa kunnon kuvaan ja muistakaa että kyllä teitä googlataan netistä ja teidän face bookia katsellaan. Myös kielitestin tulokset kerrotaan perheille.

        Erityisesti Usassa valokuvalla on todella suuri merkitys ja etenkin sillä että hymyilet siinä leveää hampaat korviin asti paljastavaa hymyä. Oman lapsemme isäntäperhe kuulemma valitsi juurikin siitä syystä että hän oli heidän mielestään ainoa normaalin näköinen. Kuvassa hän hymyili suomalaisittain katsoen kovinkin teennäistä, itselleen epäluontevaa hymyä, mutta onneksi näin hänet oli neuvottu tekemään.

        Sääntönä ilman poikkeusta ovat STS:n host-perheet maailmalla kertoneet, etteivät he ole saaneet valita vaihtaria. Yhtä tai kahta oppilasta on STS:n taholta korkeintaan esitetty. Panostaminen itsensä esittelyyn kuvin ja kertomuksin on jonnin joutavaa järjestön kusetusta! Älkää hyvät ihmiset olko niin sinisilmäisiä!

        Nuorellamme olleesta kahdesta perheestä ei kumpikaan perhe ollut nähnyt vilaustakaan vaihto-oppilaan itsestään tekemästä esittelystä. Ensimmäisessä perheessä host-äiti ei olisi edes ymmärtänyt kieltä, millä esittely oli tehty. Kummallakaan host-äideistä ei ollut mitään käsitystä lapsemme harrastuksista eikä Suomesta, eikä heitä kyllä missään määrin kiinnostanutkaan!!

        Pepsodent-hymyllä ei ole merkitystä. Muut seikat määrittelevät perheiden valinnan ja ikävä kyllä Pirkkokirsikka on varmasti oikeassa! -STS suorittaa valinnan ja jakaa perheet omilla ja varsin kyseenalaisilla kriteereillään.

      • Pirkkokirsikka
        Memphis4 kirjoitti:

        Tähän perheen vanhempien ammattiin ja sijoituspaikan valintaan on osoittaa hyvä syy joka on totta. Jos täältä lähetettäisiin jonkin julkisen henkilön lapsi samanlaisiin olosuhteisiin kuin tavallista työtä tekevän, eijulkisuudessa esiintyvän henkilöiden lapsi, eli tarkoitan noita sikolättejä, mitä kirjoituksissa on saanut lukea, niin arvatkaa kauanko menisi, kun tuon julkisuuden henkilön lakimiehet jyräisivät koko STS:n pois maailmankartalta ja kuvitelkaa iltapäivälehtien lööppejä!. Nyt kun normaalien ihmisten lapsi sijoitetaan epämääräiseen loukkoon, luotetaan siihen, ettei heillä ole käsitystä, tietoa, taitoa eikä varsinkaan rahaa viedä asioita eteenpäin mm.oikeuteen ajaakseen omia etujaan. Tässä järjestö on väärässä.

      • Latte
        Pirkkokirsikka kirjoitti:

        Saman käsityksen olen valitettavasti saanut kuulemieni kokemusten perusteella.
        Perheitä on vaikea saada ja jos jokunen "helmi" sattuu olemaan joukossa, STS harkitsee tarkoin, ketä vaihtareista sijoitetaan näihin perheisiin. Onhan selvää, ettei järjestö ota sitä riskiä, että saisi vaikutusvaltaisessa asemassa olevat vanhemmat silmilleen! Sikolätit ja muuten ongelmalliset perheet, joita suurin osa vaikuttaa olevan, jaetaan sitten tavisten lapsille, jotka tarvittaessa tosiaan passitetaan kotiin, jos alkavat järjestön mielestä yhtään liikoja valittamaan ja vaatimaan!

        Hienoa, että on alkanut löytymään perheitä, jotka tuovat asioita julki ja pistävät STS:ää vastuuseen näistä kertakaikkiaan häpeällisistä edesottamuksista!!

    • STS:n huono maine

      Olen paljon kuullut nimenomaan huonoista isäntäperheistä, joihin STS on vaihto-oppilaitaan sijoittanut. Kyllä on rahanahneus huipussaan, jos järjestö ei tuohon hintaan pysty edes kunnon perheitä järjestämään!

    • kielimatkallemenevä

      hhyvä tietää nyt olen varma että meen EF:n järjestämälle matkalle ja tiiän että jos jonkun sortin ongelmia tulee ni mun äiti antaa niitten kuulla enemmä mitä ansaitsis:D

    • STS rikkomuksia

      STS rikkoo surutta sopimuksia tiedostaen, ettei korvauksia tarvitse maksaa -harva lähtee käräjille. Törkeyden huippu on kuitenkin se, että sopimuksia noudattava vaihtari erotetaan ja passitetaan kotiin vedoten järjestön mielivaltaisesti tekaisemaan "sopimusrikkomukseen."
      "Tavanomaista toimintaa" (Danielle Grijalva)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe