Ikävä perhettäni

On kulunut pari vuotta äitini edellisen suhteen päättymisestä, se kesti monta vuotta ja edin jo kiintyä uuteen perheeseeni todella paljon.
Saattaa kuullostaa tyhmältä, kun olen viimeiset pari vuotta miettinyt velipuoliani, jotka eivät edes olleet minulle sukua. Olen kohta 18 vuotias tyttö ja kun viime yönä näin heistä unta, tunteet nousivat taas pintaan.
En ole puhunut ikävästäni oikein kenellekkään, koska se on vaikeaa.
Äidilläni on jo uusi suhde, joten hänen kanssaan en halua puhua.
Poikaystäväni kanssa olen puhunut, tiedän että hän yrittää parhaansa, mutta tähän tilanteeseen hänen on varmasti vaikea samaistua.
Haluaisin vain tietää missä he ovat ja mitä heille kuuluu.
Itse en heihin voi ottaa yhteyttä koska he ovat vielä aika pieniä, toinen on n.10v ja toinen nuorempi. Isäpuoleni ja velipuoleni katosivat elämästäni yhtäkkiä ja asuvat nyt jossain muualla. Oma perheeni hajosi kun olin ala-asteella ja kun sain uuden perheen, sopeuduin siihen hyvin ja rakastin heitä kaikkia koko sydänmestäni, kunnes sekin vietiin minulta pois. Perheeni on pieninä palasina ympäri suomea ja toivoisin vain että voisin olla heidän kaikkien kanssa.
Haluaisin vain halata niitä pieniä poikia ja kertoa miksi meidät erotettiin ja miksen enää ole heidän elämässään.
199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ota rohkeasti yhteyttä vanha kansa sanoo, että jos on tahto, löytyy tie. Varmaan kiva tavata sitten kun olet ottanut selville missä ovat, heilläkin varmaan on ikävä sua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorityttö kirjoitti:

On kulunut pari vuotta äitini edellisen suhteen päättymisestä, se kesti monta vuotta ja edin jo kiintyä uuteen perheeseeni todella paljon.
Saattaa kuullostaa tyhmältä, kun olen viimeiset pari vuotta miettinyt velipuoliani, jotka eivät edes olleet minulle sukua. Olen kohta 18 vuotias tyttö ja kun viime yönä näin heistä unta, tunteet nousivat taas pintaan.
En ole puhunut ikävästäni oikein kenellekkään, koska se on vaikeaa.
Äidilläni on jo uusi suhde, joten hänen kanssaan en halua puhua.
Poikaystäväni kanssa olen puhunut, tiedän että hän yrittää parhaansa, mutta tähän tilanteeseen hänen on varmasti vaikea samaistua.
Haluaisin vain tietää missä he ovat ja mitä heille kuuluu.
Itse en heihin voi ottaa yhteyttä koska he ovat vielä aika pieniä, toinen on n.10v ja toinen nuorempi. Isäpuoleni ja velipuoleni katosivat elämästäni yhtäkkiä ja asuvat nyt jossain muualla. Oma perheeni hajosi kun olin ala-asteella ja kun sain uuden perheen, sopeuduin siihen hyvin ja rakastin heitä kaikkia koko sydänmestäni, kunnes sekin vietiin minulta pois. Perheeni on pieninä palasina ympäri suomea ja toivoisin vain että voisin olla heidän kaikkien kanssa.
Haluaisin vain halata niitä pieniä poikia ja kertoa miksi meidät erotettiin ja miksen enää ole heidän elämässään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu