TRIPADVISOR

Hei kaikki suomi24-palstalla kävijät! Minulta meni miltei 2 kuukautta aikaa, että sain tietää sen, mitä halusin. En ole käynyt Taikuissa, mutta olen varannut poppoolleni matkan Taikkuihin enkä juurikaan mitään Taikuista tiennyt ennenkuin ilmaannuin ko. sivustolle. Mieleeni jäivät anttihelin ja musclemac ja toinen heistä kirvoitti ensimmäisen kerran myös negatiiviset tunteet pintaan palstalta tietoja etsiessäni. Kävipä kuitenkin sillä tavoin, että juuri muslamacilta sain tietää juuri sen, mitä jo ekana päivänä sivustolta etsin. Olen nimenomaan etsinyt tuoretta ja totuudenmukaista tietoa hotellimajoituksista, jotka olen seurueelleni varannut. Mol. majoitukset löytyivät tripadvisorista eli olenkin nyt vakuuttunut, että mol. majoitukset ovat kunnollisia ja odotan innostuneena, joskin hieman jännittynien mielin matkaa Taikkuihin. KANSSAKAMUT, käyttäkää tripadvisorin tietoja hyväksenne, niin voitte keskittyä tärkeisiin asioihin elämässänne ja, vaikkapa levätä ennen pitkää lenomatkaa. Hauskoja hetkiäkin teidän palstalaisten kanssa saaneena, niin toivon teille jokaiselle joko perheelliselle, kaksin eläjälle tai yksin matkustavalle elämysrikasta ja nautinnollista lomaa! Sitä en voi tietää, että kenet teistä tapaan vai tapaammeko, mutta mieluisten lomakokemusten toivossa vetäydyn nyt pois palstalta odottamaan 3,5 kuukautta lähtöpäivään..
13421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nastaa lomaa ja kovasti anteeksi jos olen huomaamattani negatiivisia tunteita aiheuttanut, tahatonta ja taitamatonta on ollut se.

Äänestä
  • Saat kyllä sympatiat aina, jollet sitte ite elämänkumppanis kans näpyttele tämän tästä peukkuja itelles. Pitäisköhän mun suunnitella sukupuolenvaihdosleikkausta jo? Alunperin olin kyllä lähdössä Taikkuihin. Minkähän hintanen tällanen operaatio ois Bangokis?

    Äänestä

  • eimuniayhtä-aikaa kirjoitti:

    Saat kyllä sympatiat aina, jollet sitte ite elämänkumppanis kans näpyttele tämän tästä peukkuja itelles. Pitäisköhän mun suunnitella sukupuolenvaihdosleikkausta jo? Alunperin olin kyllä lähdössä Taikkuihin. Minkähän hintanen tällanen operaatio ois Bangokis?

    Tämän asiallisen kysymyksen sukupuolenvaihdoksen hinnasta Thaimaassa voisi ylläpito siirtää transseksuaalisuus.

    Äänestä

  • Poika nimeltä Päivi kirjoitti:

    Siis osioon.

    Juuri näin, mutta selvästi joku epävakaa persoona pyörähtänyt palstalla useampaan ketjuun suoltamassa pahaa oloaan. Nää on parempi jättää omaan arvoonsa (=arvottomuuteensa) ja samalla tietysti toivoa, että purkautuminen helpottaa kirjoittajaa ja tulee edes parempi olo.

    Noista peukuista olen sitä mieltä, että ainakin itse napsautan nappia kirjoittajasta riippumatta silloin kun kommentti on asiallinen tai hyödyllinen, kenties kumpaakin. Palstan otsikko on kuitenkin keskustelu. Nytpä juuri napsautinkin peukkua "poika nimeltä päivi":lle.

    3 viikkoa ja sitten Krabille, hyvää lomaa kaikille.

    Äänestä

  • Lecter kirjoitti:

    Katsopa selkeästi ihailijani, että minkälaisia jutunpätkiä täältä löytyy. Ja voin vakuuttaa, etten ole joutunut vain yhden kerran pahojen kirjoitusten päähän potkimaksi täällä. En todellakaan, niin olisi tosissani tahallani halunnut koskaan aiheuttaa kenelläkään palstalla kirjoittelevalle kielteisiä tuntemuksia, jollette itse olisi aikaansaaneet pahoja tuntemuksia toisinpäin. Ja sinulle Lecter pienenä vinkkinä, että, jollet henkilökohtaisesti tunne jotain tiettyä kirjoittelijaa palstalla, niin 37- tai 38-vuotiaan perheenisän puolustuasianajaksi sinun ei tarvitse ryhtyä. Ymmärrän, jos tunnet palstalta jonkun ja tästä syystä haluat jotakuta tsempata. Mutta olen varma, että armeijan harmaissa tietyn ajan kolunnut, niin ei tarvitse puolustusasianajajaa. Ja sinulle vielä, että kukin napsauttaa peukkua kenelle haluaa eikä ko. asiasta tarvitse kirjoittaa erikseen.

    Äänestä

  • Lecter kirjoitti:

    Juuri näin, mutta selvästi joku epävakaa persoona pyörähtänyt palstalla useampaan ketjuun suoltamassa pahaa oloaan. Nää on parempi jättää omaan arvoonsa (=arvottomuuteensa) ja samalla tietysti toivoa, että purkautuminen helpottaa kirjoittajaa ja tulee edes parempi olo.

    Noista peukuista olen sitä mieltä, että ainakin itse napsautan nappia kirjoittajasta riippumatta silloin kun kommentti on asiallinen tai hyödyllinen, kenties kumpaakin. Palstan otsikko on kuitenkin keskustelu. Nytpä juuri napsautinkin peukkua "poika nimeltä päivi":lle.

    3 viikkoa ja sitten Krabille, hyvää lomaa kaikille.

    LECTER löytyy googlettamalla ja Lecter on PSYKOPAATTI JA SARJAMURHAAJA. Olkaa varovaisia Krabille tänä vuonna lähtevät

    Äänestä

  • senkeli kirjoitti:

    LECTER löytyy googlettamalla ja Lecter on PSYKOPAATTI JA SARJAMURHAAJA. Olkaa varovaisia Krabille tänä vuonna lähtevät

    Nyt kun sanot, niin Hannibalhan on ihan hyvä ja jännä leffa, mutta eipä nimmarini viittaa siihen millään tavalla. Voitte siis olla ihan rauhassa Krabilla minun puolesta :D

    Muilta osin en kyllä ymmärrä viesteistäsi mitään (perheenisistä, armeijasta, asianajajista tms. WTF) , mutta sensijaan toivotan sulle oikein paljon tervettä mieltä, koita pysyä asiassa eli Krabin matkailussa & mukavia matkoja. Osaltani tämä tässä.

    Sulle myös tervettä järkeä toivoen

    Äänestä

  • eimuniayhtä-aikaa kirjoitti:

    Saat kyllä sympatiat aina, jollet sitte ite elämänkumppanis kans näpyttele tämän tästä peukkuja itelles. Pitäisköhän mun suunnitella sukupuolenvaihdosleikkausta jo? Alunperin olin kyllä lähdössä Taikkuihin. Minkähän hintanen tällanen operaatio ois Bangokis?

    Vaihdosleikkauksesta en tiedä mitään, eikä se kiinnosta yhtään. Mutta jos sinun nimmari on landes... jne. niin olen hyvin pahoillani, sillä huomasin ystäväkutsusi vasta tänään ja samoin kaikki viestisi. Palaan kyllä asiaan ja opastan Thaikkumatkailussa minkä osaan.

    Nastaa lomaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10129804 kirjoitti:

    Vaihdosleikkauksesta en tiedä mitään, eikä se kiinnosta yhtään. Mutta jos sinun nimmari on landes... jne. niin olen hyvin pahoillani, sillä huomasin ystäväkutsusi vasta tänään ja samoin kaikki viestisi. Palaan kyllä asiaan ja opastan Thaikkumatkailussa minkä osaan.

    Nastaa lomaa.

    Kiva ja kiitos. Kiinnostunut yhä olen siitä, mistä sinäkin tiedät minun olevan kiinnostunut. Ko. palstan luonne on kuitenkin sellainen, että olisi hyvä, jos palstalle mahtuisi myös huumoria. Palataan ko. asioihin tuonnempana. Siihen saakka, niin koetetaan pitää yllä positiivista linjaa vai mitä?

    Äänestä

Tripadvisor on mainio tapa selvittää majapaikan laatu ja taso! Kunhan suodattaa ääripääkommentit pois. Ja britit ovat usein varsinaisia nirppanokkia, tottuneet vaatimaan hotellien henkilökunnalta nuoleskelevaa käytöstä samalla kuin käyttäytyvät itse öykkärimäisesti.

Äänestä

Kainot suomalaiset ei vaadi nuolentaa, ne tyytyy öykkäröimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei kysyvä tieltäeksy kirjoitti:

Hei kaikki suomi24-palstalla kävijät! Minulta meni miltei 2 kuukautta aikaa, että sain tietää sen, mitä halusin. En ole käynyt Taikuissa, mutta olen varannut poppoolleni matkan Taikkuihin enkä juurikaan mitään Taikuista tiennyt ennenkuin ilmaannuin ko. sivustolle. Mieleeni jäivät anttihelin ja musclemac ja toinen heistä kirvoitti ensimmäisen kerran myös negatiiviset tunteet pintaan palstalta tietoja etsiessäni. Kävipä kuitenkin sillä tavoin, että juuri muslamacilta sain tietää juuri sen, mitä jo ekana päivänä sivustolta etsin. Olen nimenomaan etsinyt tuoretta ja totuudenmukaista tietoa hotellimajoituksista, jotka olen seurueelleni varannut. Mol. majoitukset löytyivät tripadvisorista eli olenkin nyt vakuuttunut, että mol. majoitukset ovat kunnollisia ja odotan innostuneena, joskin hieman jännittynien mielin matkaa Taikkuihin. KANSSAKAMUT, käyttäkää tripadvisorin tietoja hyväksenne, niin voitte keskittyä tärkeisiin asioihin elämässänne ja, vaikkapa levätä ennen pitkää lenomatkaa. Hauskoja hetkiäkin teidän palstalaisten kanssa saaneena, niin toivon teille jokaiselle joko perheelliselle, kaksin eläjälle tai yksin matkustavalle elämysrikasta ja nautinnollista lomaa! Sitä en voi tietää, että kenet teistä tapaan vai tapaammeko, mutta mieluisten lomakokemusten toivossa vetäydyn nyt pois palstalta odottamaan 3,5 kuukautta lähtöpäivään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu