Eli nyt olisi haussa Canon järjestelmäkamera. Olen puolitoista vuotta kuvaillut pikkujärkkärillä johon ei saa lisäsalamaa tai objektiivia vaihdettua. Lisäksi kamerassa on makuuni liikaa automatiikkaa, esimerkiksi aukkoja on valittavissa ainoastaan kaksi. Pimeäkuvaus on huono, video on kyllä laatua 1080p mutta äänestä ei sitten puhutakkaan, eikä tarkennusta saa manuaaliseksi. Muuten ihan hyvä kamera jolla on oppinut kuvaamaan hyvin. Objektiivi oli muistaakseni 5.0-90 mm ja zoomi 18x
Haluaisin siis enemmän kuvausmahdollisuuksia, mitä canonin mallia suosittelette? Olen katsellut 1100d ja 600d mitä mieltä niistä?
MIKÄ CANONIN JÄRJESTELMÄKAMEROISTA?! HELPPIÄ TIETÄVÄISET
5
188
Vastaukset
Jaa jaa. Ettet vain olisi kuvaillut siltakameralla? Jos oikean järkkärin haluat ja vieläpä Canonin, niin kyllähän se 600D on minun suositukseni siihen vaivaan. Joudut sitten ostamaan siihen todennäköisestimukaan tulevan 18-55 millisen lisäksi myöhemmin jonkun toisenkin objektiivin. Sehän voisi olla vaikkapa Sigman 50 millinen valovoimalla 1.8.
No niin no niin. Naamarinaama innoistui liikaa ja joutuu korjaamaan että sen Sigman valovoima on niinkin hyvä kuin 1.4. Aina vain paranee, ja tuosta kevyttä tietoa kumpaakin vertaillen; http://snapsort.com/compare/Canon-1100D-vs-Canon-600d
- Canon EOS M
"Haluaisin siis enemmän kuvausmahdollisuuksia, mitä canonin mallia suosittelette? Olen katsellut 1100d ja 600d mitä mieltä niistä?"
DSLR kameraa suositeltiin 1960 luvulla - kyllä nykypäivänä se kova sana on peilittömät. Osta Canon EOS M, niin et tule katumaan
Tuosta ostoskoriin hintaan 999 €
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/1570/dhnbg/Canon-EOS-M-mikrojarjestelmakamera - Canonisti minäkin
Mikä on budjettisi hankintaan? Se ratkaisee aika paljon.
Suurin osa kannattaa käyttää hyvään optiikkaan ja ostaa sinne taakse sitten joku tyydyttävä runko.
Yksi hyvä vaihtoehto:
- 5D
- f/1.4 50 mm
ja toinen halpa vaihtoehto:
- 1100D
- f/2.8 40 mm STM Järjestelmäkamera on kamera, jossa voi vaihtaa objektiivia. Tuo kamerasi on superzoom. Mikä tahansa järkkäri on hämäräkuvauksessa selkeästi parempi. Järkkärin kenno on kumpaankin suuntaan 3,5 kertainen eli kennolle tulee yli kymmenkertainen määrä valoa. Mitä enemmän rahaa panet, sitä paremman saat. 1100 D on ihan karvalakkimalli mm. video on 1280x720. Toisaalta mieti pannako heti rahaa objektiiveihin vai vasta joskus myöhemmin. Ota huomioon, että noita kittejä on kahdenlaisia: vakaajalla ja ilman.
Canonilla on ainakin valovoimainen pikkutele: 50 mm / 1,8, jota saa satasella.
http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/33323
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503364Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5552092Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si841986Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171960- 201588
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431538- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281317KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar501244