Kaikki Lumiat päivittyvät kohta – Windows Phone 7.8 Suomeen ensimmäisten joukossa
Kuva: Ruutukaappaus / The Verge
5.11.2012 11:20 Käyttöjärjestelmäpäivitys vaatii puhelimen kytkemisen tietokoneeseen, eikä se tule kaikille samanaikaisesti.
Samaan aikaan kun uusi Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä tulee kauppoihin muun muassa uusien Lumioiden myötä, vanhempi Windows Phone 7 päivittyy uuteen 7.8-versioon.
Suosittele
Ei suosituksia
Tulosta
Pdf-versio
Kuuntele
Kommentoi
Lähetä kaverille
Päivitys koskee kaikkia Lumia 800:n, 710:n ja 610:n omistajia, joita on Suomessa melkoinen määrä.
Microsoft ei ole virallisesti juuri kertonut päivityksen sisällöstä eikä saapumisajankohdasta.
– Kerromme siitä lisää lähipäivinä. Tällä hetkellä keskitymme Windows Phone 8:aan. Emme halua, että ihmisillä menevät puurot ja vellit sekaisin, sanoo Suomen Microsoftilla Windows Phonesta vastaava Vesa-Matti Paananen.
Ainoa virallinen tieto toistaiseksi on se, että aloitusnäkymä muuttuu Windows Phone 8:n kaltaiseksi.
Päivityksen julkaisu ei riipu pelkästään Microsoftin aikataulusta. Paananen kertoo, että Microsoftin jälkeen päivitys menee ensin puhelinvalmistajien ja sitten operaattorien testattavaksi.
Mutta koska Suomessa ei juuri myydä operaattorilukittuja puhelimia, hyväksymisprosessi on täällä lyhyempi kuin monessa muusa maassa.
– Suomalaiset ovat siis ensimmäisten joukossa saamassa päivitykset, Paananen kertoo.
Toisin kuten uudessa Windows Phone 8:ssa, päivityksen asentaminen 7-versiossa vaatii puhelimen kytkemisen pc:hen tai Maciin Zune- tai Windows Phone 7 Connector for Mac -ohjelmistolla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Koetan asentaa zune ohjelmaa koneelleni. Kun vuorossa oisi painaa ASENNA nappia, se heittää ruutuun tekstin: Katkaise laitteen yhteys ennen jatkamista.
Siis mitä minun pitää tehdä, eihän se asenna, jollei internetyhteyttä ole..
Auttakaa viisaammat! Mikä tätä mättää? Hylkii vissiin juuri minun konettani.
Puhelinta ei kytketä koneeseen enne zunen asentamista.
1. asenna zune
2. kytke puhelin.
siis zunen voi asentaa myös niin, että laittaa puhelimen kaapelilla koneeseen, jolloin oletetusti windows tunnistaa uuden laitteen ja sen ajurit. Seiska hakee itse kaikki softat - oletetusti.
Kun zune ohjelma on olemassa koneessa ja puhelin kytketään kaapelilla, niin se Zune haistelee sen, onko puhelimeen tullut ilmoitus päivityksestä ja tarvittaessa aktivoi päivitysjutun alkamaan..
Itse olen vajaan vuoden aikana päivittänyt kaksi kertaa oman lumiani ilman ongelmaa. Päivittämisessä ei ole mitään ongelmaa, kun ymmärtää että se vaatii aikaa ja rauhallisuutta. Tietokone tekee koko asian alusta loppuun vajaassa parissa tunnissa, eikä ihminen tee mitään sen jälkeen kun on pari hyväksy painallusta tehnyt aivan prosessin alussa.