Olemme olleet jo suhteellisen pitkään avopuolisoni kanssa yhdessä. Olemme kihloissa, on oma asunto, eläimiä ja raha-asiat sun muut ovat ihan kunnossa, eli ihan perusjuttuja siis, emmekä ole enää teinejäkään :) Viimeisen vuoden aikana vaan on tuntunut siltä, että olemme välillä vaan ihan kuin kämppiksiä. Teemme molemmat töitä, jossa on epäsäännölliset työajat, eli välillä nähdään vain kotiovella, kun toinen lähtee ja toinen tulee. Välillä tottakai saamme viettää yhteistä vapaata, mutta en edes kyllä muista milloin viimeksi vapaata on ollut yhdessä edes kaksi päivää. Ja monesti riitelemme tosi pienistä asioista, koska tottakai kaikki stressi paljosta työstä ja odotuksista yhteisiin hetkiin purkautuvat juuri silloin, kun olemme yhdessä. Ja siinä se sitten meneekin se vapaa, kun äksyilemme puolin ja toisin. Emme kuitenkaan jokainen vapaapäivä riitele, mutta nykyisin on tälläista ilmassa kyllä ollut :(
Hellyyttä suhteesta löytyy, mutta seksi on kyllä jäänyt. Olemme puhuneet tästä asiasta, mutta jotenkin se muuttuu aina pieneksi riidaksi ja usein naiseni syyttää minua siitä, että minä syytän häntä seksin puutteesta. Vaikka näin ei kuitenkaan omalta puoleltani ole. Välillä tuntuu, että näin ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti. Kun on mennyt tarpeeksi pitkään ilman seksiä, niin kohta varmaan ei uskalla siinä mielessä toista edes lähestyä. Ja kohta toinen tuntuu täysin vieraalta. Ystäviäkään ei tahdi ehtiä tavata, ja jos tapaan, riidellään sitten siitä, että naiseni seura ei hänen mielestään kiinnosta minua. Itselläni on enemmän ystäviä kuin naisellani, mutta kyllä mielestäni normaalit ihmiset muutakin tekevät kun ovat kotona. Ja oli miten kiire tahansa, ystävätkin tarvitsevat aikaa. Kohta heitä ei muuten ole.
Välillä itse olen tosi levoton ja miettinyt jopa sitä, että itsekseen olisi parempi. Ei tarvitsisi miettiä sitä toista ja saisi mennä ja tulla miten haluaa. Välillä näen unia muista naisista ja valitettavasti töissä olen muutaman kanssa flirttaillutkin. Ja he minun kanssa. Ja vaikka kyseessä onkin vain vähän viatonta jutunheittoa, niin minua mietityttää jopa tulevat työpaikan pikkujoulutkin, että en siellä sitten jotenkin hölmöile. Vaikka tosiaan en naistani ole ikinä pettänytkään, enkä haluaisi pettää.Mutta, ihminen olen vain minäkin. Ja tälläisessä tilanteessa en vain enää tiedä mitä tehdä ja mistä lähteä näitä solmuja aukaisemaan?
Onko muut palstalaiset olleet tälläisessa tilanteessa? Ja jos joku ensin sitä puhumista ehdottaa, tosiaan olemme puhuneet , eikä siitä ole mitään ratkaisua toistaiseksi löytynyt.
Hellyyttä suhteesta löytyy, mutta seksi on kyllä jäänyt. Olemme puhuneet tästä asiasta, mutta jotenkin se muuttuu aina pieneksi riidaksi ja usein naiseni syyttää minua siitä, että minä syytän häntä seksin puutteesta. Vaikka näin ei kuitenkaan omalta puoleltani ole. Välillä tuntuu, että näin ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti. Kun on mennyt tarpeeksi pitkään ilman seksiä, niin kohta varmaan ei uskalla siinä mielessä toista edes lähestyä. Ja kohta toinen tuntuu täysin vieraalta. Ystäviäkään ei tahdi ehtiä tavata, ja jos tapaan, riidellään sitten siitä, että naiseni seura ei hänen mielestään kiinnosta minua. Itselläni on enemmän ystäviä kuin naisellani, mutta kyllä mielestäni normaalit ihmiset muutakin tekevät kun ovat kotona. Ja oli miten kiire tahansa, ystävätkin tarvitsevat aikaa. Kohta heitä ei muuten ole.
Välillä itse olen tosi levoton ja miettinyt jopa sitä, että itsekseen olisi parempi. Ei tarvitsisi miettiä sitä toista ja saisi mennä ja tulla miten haluaa. Välillä näen unia muista naisista ja valitettavasti töissä olen muutaman kanssa flirttaillutkin. Ja he minun kanssa. Ja vaikka kyseessä onkin vain vähän viatonta jutunheittoa, niin minua mietityttää jopa tulevat työpaikan pikkujoulutkin, että en siellä sitten jotenkin hölmöile. Vaikka tosiaan en naistani ole ikinä pettänytkään, enkä haluaisi pettää.Mutta, ihminen olen vain minäkin. Ja tälläisessä tilanteessa en vain enää tiedä mitä tehdä ja mistä lähteä näitä solmuja aukaisemaan?
Onko muut palstalaiset olleet tälläisessa tilanteessa? Ja jos joku ensin sitä puhumista ehdottaa, tosiaan olemme puhuneet , eikä siitä ole mitään ratkaisua toistaiseksi löytynyt.
Vastaukset 16
Vanhimmat
yhteinen aika on siis vähissä ku duunit syö kaiken ajan. Sitten kandee alkaa miettii näitä asioita. Nykyään on liiaksi sellainen tunne ett saa olla kiitollinen ett on duunii, mut tääki maa on täysi duunipaikkoja. On vaa laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Mitä elämältä haluu.
Uskallettava tehdä muutoksia että on onnellisempi.
Jos sä menettäisit duunipaikkasi, se olisi varmaa eka kauhee asia. Mutta mitä jos sä menetät tyttöystäväsi? Onko se sellainen asia missä haluat ottaa riskin ja antaa asioiden vain mennä alamäkeen. Vai etsittekö toimivamman tavan tienata ja olla parisuhteessa.
Ei pidä liikaa olla kii missän materiassa tai rahassa, ett pelkää tehdä muutoksia. Kun sä vanhana makaat sängyssä ja mietit mennyttä elämääsi, muistatko sä lämmöllä sitä duunipaikkaa vai miettisitkö mielummin sitä samaa kultaa joka siinä sun kanssa vieläkin on.
Toi on niin totta, mitä f4ck sanoo. Kuinka moni kuolinpedillään miettii ettei olisi tehnyt niin paljon töitä, kuluttanut niin paljon aikaa työn parissa. Tosta on tehty ihan tutkimuskin ja työ on ensimmäinen katumus ihmisillä! Elämässä kuitenkin ihmiselle on tärkeintä ne läheiset ja muistot ja kokemukset heidän kanssaan. Niin monet täällä vaan "selviytyy" kun elämä pitäisi oikeasti elää. Listaa asiat elämässäsi tärkeysjärjestykseen ja ala tekemään muutoksia sen mukaan. Me eletään vain kerran, miksei eläis sit senkin kerran täysillä?
Tosiaan...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288446364177.html
Saattohoitaja listasi: Näitä viittä asiaa ihminen katuu ennen kuolemaansa
Julkaistu: 2.2.2012 13:01
Saattohoitotyötä tehnyt Bronnie Ware on listannut viisi asiaa, joita ihmiset ovat ilmoittaneet katuvansa hieman ennen kuolemaansa.
Australialainen hoitaja Bronnie Ware on kirjoittanut aiheesta kirjan "The Top Five Regrets of The Dying", joka perustuu hänen omiin kokemuksiinsa.
Ware on työssään keskustellut lukuisten sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kuolemaisillaan.
Waren mukaan monien ihmisten ajatusmaailma selkeytyy hämmästyttävällä tavalla hieman ennen kuin he menehtyvät.
Hän halusi kirjoittaa aiheesta kirjan, jotta joku voisi ottaa oppia näistä viisauksista.
- Kun ihmisiltä kysyttiin, mikä heitä on jäänyt kaduttamaan tai olisivatko he tehneet jotakin toisin, samat aihepiirit tulivat esille uudestaan ja uudestaan, hän sanoi brittiläisen The Guardian -lehden mukaan.
Tässä Waren TOP5-lista:
1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.
Ware: "Tämä oli ylivoimaisesti yleisin katumuksen aihe. Kun ihmiset huomaavat, että heidän elämänsä on melkein ohi, he katsovat taaksepäin ja näkevät, miten moni haave on jäänyt toteuttamatta".
2. Toivon, että en olisi tehnyt niin kovasti töitä.
Ware: "Tämän kuulin jokaiselta miespotilaalta, jota hoidin. He puhuivat lastensa kasvamisesta ja elämänkumppaneidensa seurasta."
3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.
Ware: "Monet olivat tukahduttaneet tunteitaan. He olivat tottuneet elämään keskinkertaisesti, eikä heistä koskaan tullut sellaista, jollaiseksi heidän olisi ollut mahdollista tulla."
4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.
Ware: "Jokainen kuolemaisillaan oleva ihminen kaipaa ystäviään."
5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.
Ware: "Tämä oli yllättävän yleistä. Monet ymmärsivät vasta kuolinvuoteella, että onnellisuus on valinta. He olivat jumittuneet vanhoihin rutiineihin ja tapoihin."
Mikä sinua jäisi kaduttamaan, jos tänään olisi viimeinen elinpäiväsi? Kommentoi alle.
Kalle Pirhonen
Mietin, että koska olen tämän viestin tänne kirjoittanut. Se on aivan täysin minun elämästäni. Eli et ole ainoa, joka on samassa tilanteessa.
Ihminen unohtaa itsensä kiireessä. Hän suorittaa päiviä, arkea ja itse elämää läpi. Ei huomaa elää itse elämää. Sanotaanko näin että kun oivaltaa mitä elämä todella on, aukee aika moni tie ja katsoo elämää ihan eritavalla. Se ei ole helppoa, mutta mahdollista. Itse koitan muistaa ja etsiä elämän moninaisuutta, mutta aika ajoin ekysn itsekin tuohon kiireeseen ja se vie kyllä helposti mukanaan.
Siksi onkin hyvä että tulee riitoja kumppanin kanssa, herää miettimään missä mennään metsään, miten asiat voisi olla toisin. Riitelyllä on oma tärkeä roolinsa suhteissa, saa sanottua mitä mielessä pyörii, kokee tunteita joita ehkä pelkää, koittaa kohdata vaikeita asioita ja ratkoa miten voida paremmin yhdessä ja erikseen.
Riitely on luottamusta toista kohtaan, ettei toinen lähde, kun kertoo mieltä painavista asioita.
Itse olen juuri käynyt tästä ajankäytön kiireellisyydestä suhteessani keskustelun ja päätimme alkaa pitämään viikolla yksin yhteinen ilta töiden jälkeen niin että saamme olla vain kahden, levätä, kuunnella toista, olla lähellä jne.
Samoin myös viikonloppusin pyrimme tähän eli koitamme hoitaa suhdettamme, ottaa huomioon toisen tarpeita ja voida paremmin yhdessä.
Lopulta ihminen kuitenkin elää rakkaudesta ja kaipaa rakkautta. Maailma on vain niin "ylikierroksilla" että vaatii voimia huomata millaiseen oravanpyörään meistä moni on matkalla ja itsetarkoitus ehkä kärsii??
Jos siis on ongelmia, niitä kannattaa kohdata. Rakkaus on hieno ja kaunis asia, sitä kannattaa vaalia. Itse yritän myös, enkä aijo luovuttaa. On katsottava peiliin ja katsottava millaista elämää lopulta haluaa elää... oppimassahan me täällä lopulta ollaan ja se on ehkä parasta ;) Tsemppiä meille kaikille oraville ;D
Olen samanlaisessa tilanteessa. Pelottaa omat (aivan puskista tulleet) tunteet muita kohtaan, mutta en todellakaan aio tehdä niille mitään. Voin kertoa tyttöystävälleni vaikka mitä, mutta en tällaista. Ehkä vain odotan, että ihastukset hälvenee...
Aivan kuin omasta elämästä!
Arki vienyt mukanaan, ei kerkeä/jaksa panostaa suhteeseen. Huomaan kaipaavani omaa rauhaani ja tietoisesti hakeudun tilanteisiin joissa olen yksin. Seksiä ei ole ollut enää vuosiin, hellyydenosoituksetkin ovat vähenemään päin. Toinen tuntuu entistä enemmän vain kaverilta tai kämppikseltä.
Toisaalta ei halua luopua toisesta, uuden parisuhteen etsiminen ahdistaa. Helpompi vain olla ja kestää tilanne ja toivoa että toinen tulee samanlaisiin aatoksiin ja uskaltaa sanoa sen ääneen. Että tavallaan yhteisellä päätöksellä erotaan.
Aatteletko sä, että jos sä kirjotat ton passiivissa, sä voit kuvitella, että tossa tilanteessa ei olis kaksi ihmistä, jotka pystyy vaikuttamaan asioihin? Että asiat vaan tapahtuu sulle jonkun tuntemattoman voiman toimesta? Asiat ei vain tapahdu - sinä ja sun tyttöystävä tapahdutte. Te teette asioita, jotka aiheuttaa teidän tilanteen. Miksi? Koska te ette vaan välitä tarpeeksi. Sä et välitä tarpeeksi.
tuossa ei ole yhtäkään passiivilausetta
Niin, tiedän sen, että jos töitä ei olisi niin paljon, niin tottakai olisi aikaa ja energiaa olla yhdessä ja korjata tilannetta nopeammin. Tosiasia vaan on, että ilman rahaa et pysty elämään ja työ on se mistä sitä rahaa sitten tulee. Rahalla en tarkoita, että sitä ylenmäärin pitäisi olla ja kerätä materiaa ympärilleen, mutta en usko, että tilannetta muuttaisi yhtään helpommaksi sekään, että elää kituuttaisimme ja laskisimme sitten, että voimmeko enää esimerkiksi koskaan mennä ulos syömään yhdessä, ilman että olemme loppukuun makaronilinjalla.
Arvostan parisuhdetta ja rakkautta todella paljon. Itse olen sellaisesta perheessä, jossa vanhemmilla ei mennyt keskeneään hyvin ja itse haluaisin nimenomaan sellaisen suhteen, jossa on rakkautta ja keskinäistä arvostusta. En vaan tiedä sitten, että onko kaikkea sitten kuitenkaan mahdollista saavuttaa? Eli hyvin toimivaa parisuhdetta ja tyytyväisyyttä työelämässä.
Ja tuolla ylläolevassa kirjoituksessa kysyttiin, että mitä katuisin, jos tietäisin huomenna vaikka kuolevani. Katuisin nimenomaan sitä, että antaisin elämän kulua vain tällä tavalla, päivä toisensa jälkeen, odottaen jotakin joka palauttaisi jälleen oikean elämänilon itselleni. Tähän asti olen saanut elää melkeinpä mitään suurempia katumatta, mutta tällä hetkellä tuntuu, että elämä vain valuu hukkaan ja kohta huomaankin oikeasti olevani sellaisessa umpikujassa, josta ei ulospääsyä löydy :(
Ja noista ihastuksista vielä...samaa minäkin vain odotan, että en reagoisi näihin ihmisiin millään tavalla. Vaikeammaksi se vaan kyllä tuntuu käyvän. Kai se vaan lämmittää, että joku osoittaa sen minulla niin suoraan, että olenkin edelleen hyvännäköinen ja haluttava, vaikka oma puoliso ei sitä ole pitkään aikaan osoittanut.
Ei varmaan saisi sanoa, mutta lohduttavaa jotenkin, että on muitakin samassa tilanteessa olevia.
mä näkisin asian niin ett raha-asiat voi järkkää aina. Voisko jompikumpi esim tehdä pikkaisen vähemmän töitä, voisko duunit järkkää niin ett ei ole vuorotyötä, ettii sellaisen vaihtiksen edes toiselle. Aina on olemassa ongelmiin ratkaisu, ei se vaadi kokonaan tyttömyyttä tai täydellistä nautinnoista luopumista, vaan jos saatte edes vähän järkättyy enemmän yhteistä aikaa, niin se on jo hyvä alku.
Yks tai kaks vapaapäivää kuukauteen lisää edes toiselle voi jo esimerkiksi jeesaa sen ett saatte jotai yhteistä järkättyy.
Mitä tulee tohon ett ne toiset jotka jaksaa sua huomioida ja sun tyttis ei, ni ei kuulosta hyvälle ett sä vain odotat. Ehkä sä olet pikkaisen jo luovuttanut teidän suhteen, kelaat ett kattoo ny miten tääki menee ja milloin tääki loppuu.
Älä odottele, älä anna sen elämän valuu käsistä. Sun elämä se on, sun päätökse miten haluat asioiden menevän. Aloita ite korjaamaan asioita äläkkä sysää laiskuuttasi tarttua toimeen sun puoliskon syyksi, etteipä sekää sua enää kehu tai haluu.
Umpikujaa ei ole, on vain mielen pyshätyminen. Sulla on mieli pysähtynyt. Nyt vain odotat että joku jostain auttaa. Nyt samantien laittamaan ittees nätiksi, kyntilät palamaan, hyvää ruokaa ja murrat sen arkisen rutiinin. Uudelleen ja uudelleen rikot sen kaavan minkä vankina olette. Se vaatii duunii saada mitä haluu, varsinkin jos on antanut asioiden valua huonoon jamaan. Jos sä rakastat, niin nyt on sen aika kun sitä rakkautta tarvitaan.
Siinä kaavassa missä pappi kysyy Haluatko ottaa jne. Kiinnittäisin huomiota siihen sanaan haluatko. Siinä on parisuhteen voima, oli sääty mikä tahansa. Haluatko sä olla sun kultasi kanssa. Kyse on siitä.
tämä on niin asiaa tämä työt voi järjestää että ei pitkään aikaan. meillä oli hyvin huono tilanne, tultiin yhessä tulokseen että rakastetaan mutta että näin ei voi jatkua. järjestettiin molemmat töitä uudestaan, pienituloisia freelancereita eli ei todella helppo yhtälö mutta näin tehtiin. toinen vaihto työpaikkaa (oli ensin työttömänä, ja kaikki oli että hullu, kuukausipalkkainen vakityö, mutta kummasti sitä löytyy uutta kun sille vaan on tilaa) ja toinen luopu parista isosta projektista. jouduttiin välissä vähän lainaamaankin rahaa mutta nyt on taas paremmat ajat. tehdään edelleen paljon mutta nyt ei tosiaan ole niin että on 2h yhteistä aikaa viikossa, jos hyvin käy. vaan sitä tilaa on. ja äkkiä on muistettu että hitsi, meillähän on kivaa yhdessä.
ollaan tyytyväisempiä kuin koskaan. suosittelen kaikille. vaatii rohkeutta, mutta kannattaa, kyllä se elämä aina jotenkin järjestyy kun rakkautta on...
Olen ollut avovaimoni kanssa 5 vuotta. Meillä on juuri samankaltainen elämä. Meillä oli seksittömyyden kausi, ihan siksi, että molemmat olivat stressaantuneita, koska avokkini sisko asui meillä hetken.
Ei vuosien jälkeen enää vaan olla yhtä seksuaalisia välttämättä. Kaikkeen tottuu, valitettavasti myös kumpanin kosketukseen. Ne jotka väittävät ettei pitkän parisuhteen aikana ole koskaan tehnyt mieli edes suudella toista, valehtelevat. Kipinöivä kemia on mahtava juttu.
On totta, että kun seksi vähenee, niin myös kynnys lähestyä nousee. Tämä puolestaan johtaa muihin, eli ajattelen fyysistä kontaktia vieraiden kanssa. Oletko sinäkin kokenut enemmän fyysistä vetoa muihin?( sitä mitä kotona ei saa ) Vai tunnetko myös henkisesti flirttailun kohteistasi jotai?
Minun kohdallani kävi niin, että huomasin joitain kiinnostuksen signaaleja kaveriltani. Tottakai ketä tahansa imartelee, kun saat pitkässä parisuhteessa ulkopuolista ihailua. Olen ollut n 3 kk lievästi ihastunut kaveriin. Koen tältä ihmiseltä suhteellisen voimakkaita seksuaalisia viboja. Olemme suhteellisen vastakohtaisia kaikella tavalla, mutta joku pilke syttyy molemmilla silmiin kun katsett kohtaa. Kerran olen "joutunut" halaamaan ihmistä, ja voin ihan rehellisesti sanoa, että kyllä se kuumotteli. Suoraan sanoen saan hänestä samanlaisen olon, kun entisestä työkaveristani. Entinen työkaverini ei ollut mitenkään mun makua, mutta mä vaan tiesin, että meille tulee jotain, siitä ensihetkestä asti ku nähtiin. Intuitioni oli oikeassa ja päädyimme molemmat sinkkuina samaan sänkyyn. Ihastukseni katseesta näkee saman asian.
Kuten Umpikujassa sanoi, me olemme vain ihmisiä. Neuvoisin sinua pikkujoulujen suhteen näin:
Älä juo itseäsi edes humalaan. Varmasti rakastat kumppaniasi hyvin paljon, etkä koskaan haluaisi loukata häntä. Älä kuitenkaan lähde leikkimään tulella. Tottakai me tiedämme, että alkoholi poistaa estoja, ja kännissä olet typerä, mutta se ei ole koskaan selitys. Kierrä ne tilanteet, missä tunnet kiusausta toimia väärin tarkoin. Pieni flirtti kuuluu nyt melkein jokaisen elämään, mutta rajansa silläkin.
Huolimatta kiusauksesta, mä en itse uskaltaisi jäädä ihastukseni kanssa kahdestaan edes hetkeksi humalassa Olemme muutaman kerran joutuneet tilanteeseen, ettei ole muita samassa tilassa, ja se on ollut lievästi vaivaantunutta. Kaverini heittää jonkin mielettömän huonon läpän, molemmat nauraa heko heko-meiningillä sille, ja sitten katsellaan visusti omia kenkiä hiljaa. Kaverini on kuitenkin niin korrekti ihminen, etten usko hänen koskaan yrittävän yhtään mitään, ihan kunnioituksesta parisuhdetta ja kaveruutta kohtaan. En silti halua ottaa riskiä.
Seksin osalta voin vain sanoa tämän. Harrastakaa sitä. Aina ei kenelläkään halut kohtaa, mutta teidän on hieman pakko lähestyä toisianne. Tää voi kuulostaa kauhealta, mutta seksittömyyden jälkeen seksiä on vain pakko harrastaa, että lähestymisen kynnys madantuu. Parin kerran jälkeen saattaakin alkaa jo omat himot hyrräämään, ja seksiä tekee useammin mieli. Rakasta, katso silmiin, ja kerro kuinka kaunis kumppanisi on. Voithan yrittää arkeen lisätä pientä sutinaa pienillä kosketuksillä, hyväilyillä etc. Mikään ei ole kuumenpaa minusta, kuin se, että esim tiskatessa toinen tulee taakse, kietoo kädet lantion ympäri ja suutelee kaulaa. Kiehnää vähän. Joka ikisen kosketuksen ei tarvitse johtaa seksiin, vaan voit jättää toisen myös odottamaan ;)
Arvosta sitä, että saat herätä rakkaan kumppanin vierestä. Mikään ei ole aamuisin ihanempaa, kuin oman naisen lämpö. jos on mahdollista, ottakaa aikaa edes hetki aamuisin. Olkaa sylikkäin, silitelkää.
Voisin kylmän realistisesti sinulle myös kertoa, että et sinä olisi onnellinen yksin. Ekat viis sekuntia tuntuu ehkä hyvältä idealta, mutta jälkeen päin miettisit miksi luovutitte? Alkuhuuma loppuu kenellä tahansa, samoin niin kävisi kenen tahansa kanssa. Ei se vaihtamalla välttämättä parane. Mieti yhteistä elämäänne. Jaksaisitko sinä puolittaa kaiken omaisuutenne, etsiä uuden kämpän ja selitellä muille syitä eroon? Aivan varmana et. Kunnioita niitä vuosia, mitä olette yhdessä saaneet. Kukaan muu ei olisi voinut antaa niitä sinulle.
Ei teillä oikeasti ole mitään hätää ja kyll te pääsette tästä ohi.
Meillä taas on niin päin että aikaa yhdessä tuntuu olevan hieman liikaakin, josta syystä pelkään pahoin että naiseni tunteet ovat vähän viilenneet. Aina kun mahdollista, hän lähtee mieluummin kaupungille kavereiden kanssa.
Meillä suurimpana ongelmana se että häntä kyllä saa hyväillä ja helliä/mennä pitemmälle tiettynä aikana ja tietyllä tavalla, mutta itse en saa edes hyväilyä enää osakseni. Nautin tietenkin suunnattomasti että saan koskea häneen, mutta pikkuhiljaa haluiaisin itsekkin jotain. Nyt lähipäivinä ajatukset ovat alkaneet harhailla että olisiko jossain joku haluaisi myös minua. Alan huolestua, koska pettämään en missään nimessä ala, mieluummin vaikka eroan. Ja erota en haluaisi koska rakastan naistani valtavasti! Lukemattomia kertoja asiasta on puhuttu, ja aina se päättyy siihen että hän suuttuu ja että vika on minussa; en osaa koskea oikein enkä käyttäytyä tarpeeksi haluttavasti. Mietin vain mihin hän alunperin sitten minussa ihastui kun nyt kaikki mitä teen on jotenkin väärin. Tästä huolimatta hän haaveilee tulevasta yhteisestä elämästä. Ota nyt tässä sitten selvää.
Mitä ihmettä teen että asiat alkaisivat taas sujua?
Olenko aivan hirveä kun olen alkanut ajattelemaan vain omia tarpeitani?
Voi miten surullisia kirjoituksia. Ne saa mut ihan masentumaan. En seurustele nyt, mutta enpä haluakaan kun olen nämä lukenut. Tiedossa olis vaan pettymys ja entistä karmeampi yksinäisyys. Onkohan maailmassa yhtäkään onnelista paria tai sinkkua?
Me ollaan.mä oon ainaski löytäny sen mun palapelin puuttuvan palan.sujuu arki ja juhla.on hellyyttä,lämpöä ja läheisyyttä.toki riitojaki.ihan normaalia.ja takana kymmenen vuotta yhdessä.ja yhä vaan aina hirmu ikävä kun toinen on jossain.suosittelen lämmöllä.