Tarkoitukseni olisi hankkia koira ennen joulua, mutta olemme kuitenkin lähdössä lomalle maaliskuussa ja koira menisi hoitoon tuttavilleni. Kuitenkin eräs ystäväni sanoi, että koira ei ennätä kiintyä minuun vai kiintykin tuttaviini ja näin haluaisi olla tuttavieni koira. Kuinka pitkä on siis koiranpennun kiintymisaika omistajaan ja ehtiikö koira kiintyä n. 2kk:n aikana omistajaansa?
Koiran kiintymysaika
4
85
Vastaukset
älä ota pentua jos tiedät että olet lähdössä reissuun. ota pentu reissun jälkeen
Samaa mieltä.
- ota myöhemmin
Meillä pentu kiintyi todella nopeasti, ei mennyt kuin pari päivää, nyt on ollut alle kaksi kuukautta ja joskus jää hoitoon, niin vinkuu perään ja murisee hoitajalleen. Mutta ota koira vasta matkan jälkeen, helpompaa molemmille, sekä koiralle että sinulle, loma menee pilalle kun huolehdit että pennulla on kaikki hyvin.
- joobax
Siis kauanko lomareissusi kestää? Jos on heti tulossa 2kk:n reissu pennun ollessa pikkuinen, siirtäisin jompaakumpaa. Koira on sopeutuvainen ja se kyllä selviää tuon ajan vallan mainiosti. Koira leimautuu teihinkin vahvasti pentuna, mutta haluatko jättää pennun kasvatuksen kriittiset vaiheet tuttavasi harteille?
Jos kyse on kuitenkin vain jostain viikon lomamatkasta niin anna mennä vaan :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2709965IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3197149Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851873Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1141563Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61471- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751139Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin47946Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24810MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752