Tunnen olevani seurustelukypsä.
Olen vasta 13 vuotias.
Ongelma: luokkatoverit
Heistä kukaan ei ole seurustelukypsä. Vain harva. Joista yhteen olen ihastunut. Mutta häntäkin haukutaan pissikseksi jatkuvasti. Ja kun on niitä, jotka luulee pääsevänsä naimisiin josh hutchersonin ja koko one directionin kanssa naimisiin. Ei saatana. Ja kun itse kaipaisin sitä läheistä. Seuraa. Joka on kypsää. Jolle voi jakaa tunteet. Jakaa rakkautta. Jakaa surua. Ja vastaanottaa näitä. Mutta kun ihastus on kkaukainen, rinnakkaisluokkalainen, johon minulla ei periaatteessa ole minkäänlaista kontaktinhäivääkään. Hän on minulle kaukainen. Katsellaahan me toisiamme. Välillä pitkääkin. Mutta ahdistavaa olisi se, että se olisi ensimmäinen kunnon suhde koko luokka-asteella. Mutta toisaalta juuri hauskaa, kun saisi jotkut luokkakaverit hämmästymään, vaikka jotkut heistä on henkisesti 9-vuotiaita. Mielessä ei ole tytöt sitten yhtään, joka on inhottavaa ja mahdotonta ajatella. Tai sitten he eivät tuo sitä esiin. Kun minä kiinnostuin kunnolla tytöistä, luonne ja pukeutumistyyli vaihtui asiallisemmaksi. Sporttisuuskin kasvoi huimasti ja olenkin luokan paras leukojen vetäjä.
Mutta asiaan. Kiinnostaisi, että miten voisin saada jonkinmuotoiswn yhteyden ihastukseeni (en ole fbs, ei ole puhelinnumeroo)? Kun ympärillä on niitä jotka eivät ymmärrä mikä on seurustelu, joten suoraan jutteleminen kuulostaa abstraktilta ajatukselta.
Ja saatte haukkua ikääni, siihen olen tottunut.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Paskot sen pulpettiin ja kirjoitat kirjeen
Eipä jää paljon vaihtoehtoja jos et facebookissa ole eikä numeroa löydy, etkä myöskään juttelemaan viitsi mennä. Yksi vaihtoehto olisi tehdä se fb - nopeaa ja helppoa ja kynnys sanoa moi on melkoisen pieni. Voisit vaikkapa myös moikata koulussa ohimennen. Vaikutat viestisi perusteella tosi kypsältä ikäiseksesi(:
juttelemaan meneminen on ainut oljenkortesi. pidä vain huoli, ettei kummallakaan ole kavereita ympärillä sotkemassa asioita.
toisaalta, miksi kiirehtiä mihinkään seurustelujuttuihin... nuorena aloitetut jutut eivät kuitenkaan kestä kovin pitkään...