Kun katsoin siirtoyhtiön hintoja.
Perusmaksu on vuodessa 172.8€ vuodessa pienempi yleissiirrossa kuin kausisiirrossa,jota minä olen maksanut jo 9 vuotta. PRKL.
Kulutus on noin 7000kWh vuodessa joten kausisähkö ei todellakaan ole järkevä vaihtoehto.
Syy kausisähköön on se,että talossa on suora sähkölämmitys,mutta lämmitän varaavalla takalla.
Kenenkään ei tarvitse alkaa väittämään,että paskaisena asutaan,koska käymme saunassa 365 kertaa vuodessa.
Suurin osa sähköstä varmaan meneekin vedenlämmitykseen,koska valoja meillä poltetaan siellä missä ollaan,mutta ei muualla.
Telkkua voi hyvin katsoa,vaikka keittiössä ei pala kuin yksi loisteputki.
Niin,ja eteisessä virtaa haukkoo yksi 8 vattinen ES-lamppu.
Syys-lokakuun (2kk) sähkölasku oli 44.78€. Tuohon toki siirto päälle.
Asujia on kaksi 18v nuori viikonloppuisin.
Perusmaksu on vuodessa 172.8€ vuodessa pienempi yleissiirrossa kuin kausisiirrossa,jota minä olen maksanut jo 9 vuotta. PRKL.
Kulutus on noin 7000kWh vuodessa joten kausisähkö ei todellakaan ole järkevä vaihtoehto.
Syy kausisähköön on se,että talossa on suora sähkölämmitys,mutta lämmitän varaavalla takalla.
Kenenkään ei tarvitse alkaa väittämään,että paskaisena asutaan,koska käymme saunassa 365 kertaa vuodessa.
Suurin osa sähköstä varmaan meneekin vedenlämmitykseen,koska valoja meillä poltetaan siellä missä ollaan,mutta ei muualla.
Telkkua voi hyvin katsoa,vaikka keittiössä ei pala kuin yksi loisteputki.
Niin,ja eteisessä virtaa haukkoo yksi 8 vattinen ES-lamppu.
Syys-lokakuun (2kk) sähkölasku oli 44.78€. Tuohon toki siirto päälle.
Asujia on kaksi 18v nuori viikonloppuisin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No eipä tuo mikän kovin vähäinen ole jos n. 100e/2kk eli 50e/kk sähkölasku vielä kohtuulämpimään aikaan.
Kannattaa ihan kilpailuttaa eri yhtiöitä niin näkee parhaiten erot.
Niin,voisihan se toki pienempikin olla,mutta syy löytyy jokapäiväisestä saunomisesta.
Kiuas toki lämpiää puilla,mutta vesi sähköllä,joten siitä se syy löytyy.
Sähkö on kilpailutettu,ja se tulee Vaasan sähköstä nyt,mutta pitää sitten katsoa uudelleen,kun sähkön mittaustapa muuttuu.
Tiedän,että on halvempiakin sähköntoimittajia,mutta en ota pörssisähköä,kun sitä pitää olla jatkuvasti veivaamassa,ja talvella sen hintaa nousee kumminkin.
Market-Energia ym. hömppäpuljut jätän suosiolla pois laskuista,koska olen lukenut niistä niin paljon negatiivisia kommentteja.
Pörssisähkö on vaan pitkällä aikavälillä edullisin.
http://www.vattenfall.fi/fi/file/porssisopimus_hintaetu_20121101_22941613.pdf
Juuh,voi olla,vaan sähköyhtiön oma vertailu ei oikein vakuuta..
Toisaalta myönnän,että jos jaksaisi veivata kesän pörssisähköllä ja talveksi vaihtaisi määräaikaiseen,niin saattaisi satasen pari säästää,mutta minulle liian vaivalloista,joten jätän väliin.
Tutkiskelin tuota vaihtoa nykyisestä kausisähköstä,ja tulos on se,että vaihtamatta yhtiötä vaihto kausisähköstä yleissähköön nostaa energialaskua 21€/vuosi,mutta laskee siirtohintaa 172.8€,joten huomenna soitan molempiin firmoihin,ja vaihdan yleissähköön.
"jos jaksaisi veivata kesällä pörssisähköä ja talvella kiinteähintaista.." Öh, mistä kohtaa se nyt sitten on veivaamista? Viidessä minuutissa vaihtaa firman vertailuineen, siinä säästää jo kerrostalokämpässäkin äkkiä jopa 100€/vuosi, riippuen tietysti sekä kulutuksen määrästä, että nykyisestä hinnasta. Jo kympinkin säästössä on tuntiliksa kohillaan... www.energiamarkkinavirasto.fi
Tokihan voi ajatella myös näin: "Miksipä sitä voileipäkinkkua ottaa tarjouksesta, kun kerran muistakaan ostoksista ei saa samaa alennusta"...
Kesällä pörssistä ja talvella kiinteähintaista..? Mitä ihmettä. Tarkoitat varmaan talvella toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta? Minä olen aina saanut kiinteähintaisista sopimuksista joko 1 tai 2 VUODEN tarjouksia. Ei siis mitään talviajan kiinteitä sopimuksia.. Hohhoijaa tätä palstaa.
Kannattais perehtyä asiaan paremmin, on olemassa myös 3kk, 6kk, 9kk ja 12kk soppareita, eli määräaikaisia, joissa se hinta pysyy tuon määräajan siinä mitä se sopparintekohetkellä on... talveksi sellainen, kesäksi taas pörssihintaa - ei tuo nyt mitään rakettitiedettä ole..
Tosiaan kannattaisi perehtyä. Edelleenkään mitään 3kk määräaikaisia sopimuksia ei ole olemassakaan. Kvartaali (=1/4 vuosi, eli 3kk) hinnoiteltuja toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia toki on. Näissä hinta vaihtuu kvartaaleittain ja seurailee pörssihintaa, eli suomennettuna kalliimman pörssihinnan aikaan myös näissä sopimuksissa on hinta korkeampi. Ja 12kk sopimus on sama kuin vuoden määräaikainen. Toisille tämäkin on rakettitiedettä.
www.energiamarkkinavirasto.fi sivustolla voit valita toistaiseksi voimassaolevat, 1 ja 2 vuotiset määräaikaiset, muut määräaikaiset (juurikin nuo 3kk, 6kk, 9kk jne) ja pörssisidonnaiset sopimukset.... ilmeisesti on liian suuri yksinkertaisuus tutkia tuota sivua tarpeeksi...
Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että eri firmoilla on tarjolla erilaisia sopimuksia, siellä ei siis suinkaan ole aina tarjolla samaa valikoimaa, esimerkiksi niiden muiden määräaikaisten kohdalla. Kvartaalisopparit on tuttuja juttuja samoten kuin muutkin kuvaamasi.
Jep, myönnän erehdykseni. Olihan siellä tänne meille Elenian alueelle kaksi muutaman kuukauden sopimusta joihin oli oikeasti sidottu vieläpä määräaikaisuus (=et voi vaihtaa myyjää ko. aikana). Toisissa oli vain ilmoitettu päättymispäiväksi joko 31.12.2013 tai 31.12.2014 joka on tietenkin täysin eri asia kuin 1 tai 2 vuoden määräaikainen sopimus.. Ja totta myös sekin, että noille sopimuksille kannattaa jo "veivata", on sentään kuutta ja puolta ja seitsemää puolta senttiä/kwh ja kunnon kk-maksut päälle.
Kai tiedät etteivät myynti- ja siirtotuotteet ole mitenkään sidoksissa toisiinsa. Voit ihan hyvin ottaa myynnistä kausisähkön ja siirrosta yleissähkön.
Jos itse katsot tuota linkkiäsi,niin huomaat,että Vaasan Sähkö on 6,90€ kalliinpi,kuin halvin pörssisähkö.
Ensi kuussa tilanne voi olla toisin päin.
Kilpailutan kyllä sähköni,mutta en viitsi muutaman euron takia alkaa vaihtamaan,varsinkin kun homma pitäisi tehdä joka kuukausi.
Ja kuten aiemmin sanoin,niin en ala taistelemaan noiden kahden huijaripuljun kanssa. ( 220 Energia Oy, Market Energia)
Tarkotatko energiamarkkinavirasto.fi? Se "halvemmuusjärjestyshän" on kiinni tasan mittaustavasta ja kulutuksesta, se kun on joka huushollissa erilainen, ei siis voi mennä sanomaan suoraan "tuo ja tuo on halvin"... Jokainen siis varmaan osaa syöttää tuonne vertailuun postinumeronsa, valita mittaustapansa ja syöttää kulutuslukemansa. Sitten vaan vertailemaan. Toistaiseksi voimassaolevien lisäksi sieltä löytyy myös määräaikaisia 1v & 2v (eli niissä on kiinteä hinta 1-2 vuodeksi), sekä muita määräaikaisia (3kk, 6kk, 9kk jne), sekä tietenkin SPOT-hintaisia soppareita. Eri vaihtoehtoja kannattaa vertailla keskenään ja valita niistä se itselle edullisin & mieluisin. Jos se nyt sattuu sun kohdalla olemaan Vaasan sähkö, niin sitten se on Vaasan sähkö - sulle. Jollekin toiselle voi olla edullisempi/sopivampi/mieluisampi joku toinen firma ja sopimustyyppi... Valitsipa minkä tahansa firman, niin kyseinen firma kannattaa googlettaa, joka firmasta löytyy kyllä pa**aa netin täydeltä, toisista räikeämmin, toisista vähemmän räikeämmin - kannattaa siis pikkusen perehtyä myös niiden itkuvirsien sisältöön...
Paitsi että sen verran korjaan, että 220 Energia ei ole mikään huijaripulju. :)
Siitä kertoo esimerkiksi asiakkaidemme valtava määrä ja monien julkisten sähkön kilpailutusten voittaminen. Asiakastyytyväisyyskyselystä saimme erittäin hyvät tulokset ja huomaamme että hyvin suuri osa vastaanottamistamme asiakaspalveluun tulevista puheluista koskee tilaussopimusta, sen sijaan että jokin olisi vikana. :)
Itselläni on tällä hetkellä menossa Oulun Sähkönmyynnin kvartaalitarjous, joulukuun loppuun ilman perusmaksua ja vuodenvaihteessa menee jälleen vaihtoon - just syyskuulle otin tuon kvartaalin, edellinen vaihto oli maaliskuussa prime-hintaiseen, tammikuun myyjästä ei vielä ole tietoa, sen ehtii selvittää joulukuussakin, siihen ei montaa minuuttia mene. Henkilökohtaisesti en koe tätä vaihtamista millään muotoa vaivaksi saatika työlääksi, vaan pikemminkin otan ilolla kaiken säästön irti mitä vaan voi saada ja vuositasolla se tekee mun kerrostalokämpän kulutuksessa noin 100-150€ omaan pussiin.
No huh huh, millanen kerrostalokämppä sulla oikein mahtaa olla noilla säästöillä? Aika hurjalta kuulostaa. Jos säästäisit myyntihinnassa vaikka 1 snt/kWh, sadan euron säästö vaatisi 10 000 kWh kulutuksen/vuosi. Mahtaako olla hiukan liioittelun makua tässä kommentissa.
Vähällä pääset. Ei todellakaan toi 7000 kWh oo mikään iso kulutus. Jos olisi pelkkää taloussähköä, olisi hiukan reilu keskitasoa, mutta koska mukana myös lämmitystä, pääset todella vähällä. Onnittelut.
Niin, lisäksi, että kilpailuttaa sähkönmyyjiä pitää myös olla valveutunut ja tarkistaa että on itselle edullisin siirtosopimus. Yleissiirto,kausisiirto vai 2-tariffisiirto.
Perusmaksuissa on huimia eroja.