Tähän asti vuokramuulituhnut ovat vannoneet sen nimeen että ylivelkaantuminen romahduttaa asuntojen hinnat.
Nyt onkin uusi totuus että ylivelkaantumisen estävä velkakatto onkin se joka hinnat romahduttaa.
Nyt onkin uusi totuus että ylivelkaantumisen estävä velkakatto onkin se joka hinnat romahduttaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei mitään uutta. Samat spekulaatiot jo vuodesta 1997, jonka aikaa minä olen näistä lukenu netistä.
Näin on, erittäin huonoja ennustajia ja huonosti asuntomarkkinoita ja hintojen kehitystä ymmärtäviä on palsta täynnä.
Loordi ei ole ennustanut kertaakaan laskua, pelkkää nousua ja kaikki Loordin ennustukset ovat osuneet toteen sitten vuoden 2007 kun Loordi ensimmäistä kertaa koko hintakehitystä alkoi seurata aloittaessaan säästämisen omaa asuntoa varten asuessaan silloin työsuhdeasunnossa vielä. Loordilla olikin 55.000 euroa säästössä v. 2009 sitten ja osti oman talon, joskin lainaakin piti ottaa, mutta kohta se on maksettu pois.
Suomen talous ei ole kasvanut vuoteen.
Tilastokeskuksen kansantalouden tuotantoa koskevan tiedotteen kuvasta saattaa tehdä sen pikaisen johtopäätöksen, että Suomi on saatu valmiiksi. Kokonaistuotannon kuvaaja on nimittäin liikkunut vaakasuoraan jo vuoden ajan. Edellinen vaakasuora jakso vuosina 2007-2008 päättyi tosi onnettomasti, toivottavasti nyt ei käy samalla tavalla. Valtiontalouden pöhön parantamisessa riittää tekemistä jo nykyiselläänkin
keskiviikko, 7. marraskuuta 2012
suomen talous ei kasva ensivuonakaan.
Suomeksi kerrottakoon kaikille nyt ollaan lamassa.
Mutta asuntojen hinnat ovat nousseet ja nousevat myös ensivuonna.
Ja kyllä se talouskin vielä toipuu, sillä ikuinen nousu on totta, ikuinen lasku ei.
Nyt saattaa ruveta tapahtumaan talousmarkkinoilla ,kaaos voi uhata kaikkialle.
Donald Trump tuli ennen vaaleja tunnetuksi republikaanien presidenttiehdokkaan Mitt Romneyn kiivaana kannattajana.
Demokraattien Barack Obaman voitto ottikin lopulta koville. Trump ei salannut harmiaan Twitter-päivityksissään.
Kun vaalien tulos ei ollut vielä kokonaisuudessaan selvinnyt, Trump oletti, että Obama olisi saanut puolelleen vain enemmistön valitsijamiehistä, mutta ei koko kansan äänistä. Trump uskoi vaalituloksen olevan siten epäreilu ja ruoti tilannetta kovin sanoin twiiteissään.
Pettynyt bisnesmies uhosi muun muassa seuraavaa:
"Maamme on vakavassa ja ennennäkemättömässä vaarassa...niin kuin ei koskaan aikaisemmin."
"Taistelkaamme helvetinmoisesti ja pysäyttäkäämme tämä suuri ja kuvottava vääryys! Maailma nauraa meille."
"Hän [Obama] sai vähemmän ääniä, mutta voitti silti vaalit. Meidän pitäisi järjestää vallankumous tässä maassa!
NEW YORK/LONTOO. Barack Obaman selkeä voitto Yhdysvaltain vaaleissa ei jaksanut kauan pitää optimistista virettä yllä maailman osakemarkkinoilla keskiviikkona.
Aamun lievän nousun jälkeen osakeindeksit lähtivät New Yorkissa selvään laskuun.
Markkinoilla tulkittiin, että syitä oli kaksi, euroalueen heikenneet ennusteet talouskasvusta, sekä ongelmat, joiden uskotaan odottavan neuvoteltaessa Yhdysvaltain budjettivajauksen rahoittamisessa.
Yhdysvalloissa demokraatit säilyttivät enemmistönsä senaatissa, mutta republikaanit hallitsevat kongressissa. Puolueiden on tammikuun ensimmäiseen päivään mennessä neuvoteltava sopimus liittovaltion budjetista.
Mikäli sopimusta ei synny, se merkitsee automaattisesti yhteensä 600 miljardin dollarin pakettia, joka sisältää sekä verojen korotuksia että budjettileikkauksia. Se taas uhkaisi vakavasti Yhdysvaltojen talouskasvun orastavaa elpymistä.
Euroopassa EU:n komissio esitteli alennettuja ennusteita euro- ja EU-taloudesta. Euroalueen talous supistuu tänä vuonna ja ensi vuodeksi on luvassa nollakasvua
Jos saadaan pankit merkittävästi yhtäkkiä leikkaamaan asuntolainanantoaan niin siitä ilman muuta seuraa lama, varsinkin nyt kun laskusuhdanteeseen jo muutenkin olemme ajautuneet.
Kun uusien lainojen myöntämistä leikataan radikaalisti, niin se merkitsee liikkeellä olevan rahan määrän laskemista siksi kun jo myönnettyjen lainojen lyhennykset kuitenkin palautuvat pankkeihin sopimusten mukaan ja kuolettuvat niin mennen pois. Jos kaikki hinnat ja palkat joustaisivat alaspäin liikkellä olevan rahan määrän pienenemistä vastaavasti, niin ei silloin realiatalouden lamaa tästä seuraisi. Mutta kun realiataloudessa on kuitenkin niin paljon monopolistisia rakenteita(niin yrittäjien kuin palkansaajienkin suhteen) niin ei numeraaliset hinnat ja palkat koskaan jousta alaspäin(eikä asuntojenkaan hinnat niin vain numeraalisesti alas tule monistakin syistä), ja siksi liikkeellä olevan rahan määrän pieneneminen johtaa väistämättä realitalouden lamaan.