Nimijuhla

Moni on kysellyt miten nimijuhla järjestetään niin laitanpa tähän meidän tyylimme.

Erosimme kirkosta kun huomasimme lapsen olevan matkalla, sillä emme usko kirkon jumaloppeihin emmekä halua itse kuulu kirkkoon jos ei lapsikaan kuulu ja alusta asti oli selvää että kastetta emme halua.

Tilaisuus oli ulkona ruskan aikaan. Vanhemmillani on oma laavu vaaran laella, sieltä on aivan uskomattoman ihanat maisemat, metsää, tunturi, järvi.. Keli onneksi suosi että onnistui pitää ulkona vauvan kanssa. Vieraina oli lähisuku, vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat ja sisarukset perheineen.
Tarjottavana oli kyljyksiä, ruisleipää, mustikkapiirakkaa, salaattia ja suklaakakku. Juomana perinteiset tee, mehu ja (nokipannu)kahvi. Kaikki oli suunniteltu yhteneväiseksi, mukeina oli kuksat, lautasina päreet, servetitkin oli ruskan väreissä. :)
Siskoni oli neulonut pojallemme ruskametsän sävyihin sopivan villapeiton ja siihen kiedottuna vauva esiteltiin suvulleen ensimmäistä kertaa nimen kanssa.
Ohjelmassa laulettiin tilaisuuden alkuun Lapinäidin kehtolaulu, sitten kaikki halukkaat saivat pitää puheen. Olin todella iloinen että moni lausui muutaman sanasen, toivottivat lapsen tervetulleeksi, selittivät tuntojaan siitä kun saivat kuulla lapsen olevan tulossa jne. Seuraavana oli vuorossa miehen sisarusten lauluesitys, Meidän vauva. Se oli aivan ihana ja hauska, vieläkin hymyilyttää kun sitä muistelee.
Loppuhuipennuksena menimme perheenä kaikkien eteen, kutsuimme kummit siihen, kysyimme tahtovatko he auttaa lastamme kasvamaan täyspäiseksi ihmiseksi ja ovatko he pienen tukena kannustaen ja rohkaisten maailman tuulissa. Vastaukset oli tietenkin myöntäviä. Sitten ilmoitettiin pojan nimi ja siihen loppui "muodollisuudet" ja alettiin syömään ja seurustelemaan.

Aivan ihana tilaisuus oli, jälkeenpäin kaikki kiittelivät että oli mahtavaa ja hienosti oltiin saatu tilaisuudesta juuri meidän näköisemme, uniikki juhla.
1615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja kiviäkin kiinnostaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oiuy1 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu