Asuuko teistä, 60 -palstalaisesta ns. paritalossa- tai jopa samassa ruokakunnassa jälkikasvunsa kanssa?
Ja voisitteko kuvitellakaan asuvanne tämän loppupään elämäänne niin?
P.s. oisihan siinä turva molemminpuolinen...
Ja voisitteko kuvitellakaan asuvanne tämän loppupään elämäänne niin?
P.s. oisihan siinä turva molemminpuolinen...
Vastaukset 39
Vanhimmat
Not.
Vaan seuraillut tollasia virityksiä. Suomalaisilla ei kimppakiva toimi. Nykyaika erilaista kuin entinen. Lapset haluaa päästä eroon vanhemmistaan. Naapurissa on kolme sukupolvea perinteisesti maalaistyyliin saman katon alla, isäntä perheineen muutti rivariin, kun ei kestänyt meininkiä.
=DW=
Niin he asuivat samassa ruokakunnassakin, vai - tuossa esimerkki tapauksessasi..
Miusta oisi mukavaa asua saman katon alla nuorennoksien kanssa, mutta kahdessa aivan erillisessä huoneistossa, eli paritalossa..
Vältä paritaloa kuin ruttoa.
Voihan se olla, että aluksi sujuu hyvin. Mutta riitoja tulee kuitenkin, rahasta jne. En tiedä yhtään paritaloa, mikä toimisi, kehnoin asumisen muoto ikinä. Ja muistin just, pari siskosta laittoi maataloon kahteen osaan. Voi helvata mitä sitä riitelyä oli katsominen. Menee yksityisyys.
Kaks eri asuntoa, ei kakarat jaksa sua katella kuitenkaan kauaa. Voihan sitä ostaa vaikka samasta rivariyksiöstä, mutta ei vierekkäisiä asuntoja, eikä mieluusti samasta pihasta. Motkotan, sä alat joka tapauksessa rasittamaan kakaroita jossain vaiheessa.
Ai niin, paritalossa sellainenkin juttu, kakarat muuttaa muualle kun tarvii erilaisen asunnon, jostain muualta, töitten takia, sun takia, lasten takia... Sitten hokaatkin saaneesi hunkin naapuriksesi. eikös olekin ihana ajatus :DDDD
=DW=
Mikä on "hunkki"?
Oisihan siinä tietty omat riskinsä, mutta kun mieluummin yritän nyt löytää hyviä/positiivisia puolia tästä, vielä fiktiivisestä, asumismuodostamme...
Kolme ruokakuntaa, yks pytinki. Isovanhemmat suurin ongelma, sekaantuvat joka asiaan, eikä kellään tosiaan ole mitään yksityisyyttä. Ei toimi nykyaikana mitenkään.
=DW=
No se pitäisi älytä olla sekaantumatta..
On kaunis ajatus, vaan ei toimi.
Ajan myötä, et voi olla sekaantumatta lapsesi elämään.
Miniä tai vävy tekee kaiken väärin ja äidin pitää antaa mielipiteensä, samoin oman lapsensa toiminnoista.
Vaikka kuinka kauniisti ajattelet ettet sekaannu, sekaannut kuitenkin jos asut liian lähellä ja olet tietoinen heidän päivittäisitä tekemisistään.
Minun neuvoni,muuta niin kauas, että kuulet vain kerran viikossa, mitä heillä tapahtuu.
Muuten sinusta tulee se anoppi from hell...
et pysty niin olemaan jos lapsesi voi sinulle valittaa joka päivä.Et PYSTY olemaan ottamatta kantaa...
Miten niin valittaa, ja mistä?
Me jokainen heijastamme mielipiteissämme ja ainakin toisen ihmisen arvioinneissa, omaa minäämme...
Kannattaako omia kokemuksiaan pitää kaikille sopivina faktoina?
Ajattelin tota juttua omalta kannaltani ja näin vanhana yksittäistaistelijana sanoisin et paritalo omilla ovilla ja säännöillä vois menetellä .
Siin olis se toinen sopivan kaukana mut kumminkin lähellä mut toisten yksityisyyttä olis visusti kunnioitettava.
Nimenomaan, eri sisäänkäynneillä, omat saunat - ja ihan kaikki, täydelliset huushollit kummassakin päässä, ja omat puutarhakiikutkin :))
Siin oisi mummi lähellä kun kotona ahistais he,..tai jos mummin rytmihäiriöt iskisi oisi apu lähellä jne.., molemminpuolinen tuki ja turva.., niin idealisoin asian ainakin :)
Toisinta.
JA sitten vaihtuukin naapuri. Huono idea. Sä voit joutua laitokseen tai hautaan, kakarat muuttaa pois. Tuleepi meinaan kerralla kahdelle huushollille ongelmia.
Ei paritalo toimi, paapatin ylempänä aiheesta, kehnoin mahdollinen asumismuoto.
Mun oletus on, loispummit miettii nyt sitä, että ois ilmainen vaipanvaihtaja lähellä. Nuoriso ei ole oikein kiinnostunut ajatuksesta, kun ne tarkemmin alkaa miettimään asiaa.
=DW=
Ai...kuka on loispummi, ja mikä...eläkeläinenkö?
Alat oppia :D
=DW=
p.s. ajatus on vasta ituna, ei meidän päästäkään, jos meillä..isovanhemmilla, tarkoitat loispummia..
Jätä toi palstan humoristi omaan arvoonsa,en minäkään usko et toi kirjottaja tulis naapurinsa kans toimeen.
Suunittele pirre rauhassa omaa paritaloas.
En tykkää puhua ihmisistä takanapäin, mutta mikähän tuota humoristia riivaa taas, olisko emäntä hmmmmm...:)
Itse en olisi osannut kuvitella moista asumismuotoa.
Varmasti sopii pienelle osalle ihmiskuntaa kuin nokka päähän.
Ihmisille, jotka ovat ystävällisiä, toisistaan välittäviä, rakastavia ja hyvätapaisia toisiaan ja itseään kohtaan.
Muutamia hyviä esimerkkejä tiedän. Jo vuosikymmenet ovat sovussa asuneet lähekkäin toisistaan välittäen ja rakastaen, onni heille jokaiselle.
Kun mikä tahansa vastoinkäyminen kolahtaa, on apu lähellä.
Varmaan juuri sinusta löytyy mainitsemiani ominaisuuksia.
Passaa tässä kehua/kaan, mutta yrittäisin ainakin...olla kukkoilematta :)
Olin miniänä anoppilassa viisi vuotta, siinäkin oli omat hyvätkin puolensa, mutta samaan talouteen en mielelläni ketään suosittele asumaan, kokemani perusteella...
Sinet mitään kukkoilisi, sen verran kauan ja hartaasti sinua olen tavannut, hips, siis sanojasi lukenut.
Yhdessä onnekkaasti asumisen vaatii tietynlaisen luonteen. Ihmiset, joille oma napa ei ole ainut autuaaksi tekevä asia.
Eihän se ole uusi asia, ennenhän se oli tapana, yhteisasuminen samankin katon alla.
Kaikki eivät osanneet toisiaan arvostaa, ja kaipa se singutti tunteet äärimmilleen.
Ei kai mitään ainutta autuaaksitekevää asiaa ole maailmassa, mutta kyllä, onneksi on ihmisiä, joille yhteisasuminen lähekkäin ei estä onnea ja itsensä toteuttamista.
Asuimme appivanhempiemme kanssa samaa taloa melkein 30 vuotta, omat sisäänkäynnit molemmilla ja hätätapauksia varten sisälläkin väliovi. Mukavasti meni, kun lapset oli pieniä oli hoitoapu lähellä ja kun vanhuksilla kunto huononi oli meistä vuorostaan heille turvaa ja apua.
Jäin leskeksi 2 vuotta sitten, tyttären kanssa on jo ollut puhetta heidän kanssaan samaan rivitaloon muuttamisesta kunhan pääsen eläkkeelle, nyt odotellaan että yhtiöstä tulee sopiva asunto myyntiin.
Kyllä, sehän tässä olisi se pointti, molemminpuolinen apu ja turva...pieniä ei tarviaisi raahata hoitoon, ainakaan puoli nukkuvina, ja jos terveys pysyy niin hoitaenkin heitä kokopäiväisesti..
Minäkin tiedän muutamia perheitä, joissa teidänkinlainen malli on toiminut hyvin, ja sitten niitä joissa on ollut alle sadan metrin välimatka isovanhempien ja lasten perheitten kesken, ...ja ei ole polku päässyt nurmettumaan talojen välillä :)
meillä on iso omakotitalo jaettu kahtia, asun isommalla puolella ja jälkikasvu pienemmällä puolella. omat vessat ja keittiöt ja sisäänkäynnit. Yhteistä on suihkut ja sauna.
Mie tykkään kovasti, ei toistemme menemisistä tai tulemisista tiedetä, ihan omaa elämää eletään.
Eipä tarvitse soitella, senkun piipahtaa kaffeilla vaan ja vaihtaa kuulumiset..
Olen haaveillut kun rollaattorilla alan joskus liikuskelemaan muutan pienelle puolelle ja toivottavasti jälkikasvun perhe on kasvanut ja muuttaa sitten tälle puolelle.
Miniänä muinoin asuin vuoden verran anopin ja appiukon kanssa samassa huushollissa, toimi jotenkuten, mutta mukavampaa on söheltää oman hellan ääressä.
Tuohon vähän matkan päähän on muuttanut paritaloon sisarukset perreineen ja hyvin näyttävät tulevan toimeen. Samanikäisistä tenavista on seuraa toisilleen.
Ajatukseni lähti tyttäreltämme, mutta ehdottomasti kunnioitan/mme vävymme mielipidettä, jos hän yhtään epäröi, silloin on parempi ettei ajatusta pidemmälle asiassa mennä, - vävy ei ole ilm. edes tietoinen "suunnitelmastamme" :).
En tiedä oisiko sitten erillistalot suht lähekkäin jossain tapauksissa paremmat, mutta uskoisin että paritalo olisi edullisempi rakentaa.., mutta vaikeampi ehkä myydä...jos jotain sattuisi..
Meilläkin on kyllä hyvät välit lasten kanssa, ainakin vielä kun asutaan erillään, n. 10 ja 20 kilsan välimatkoin :)
Maaseudulla näkee pihapiirejä joissa on selvästi vanhalle parille rakennettu oma talo lähietäisyydelle.
Silloin on apua molemmin puolin, vanhat voivat puuhailla voimiensa mukaan ja nuorille on lastenhoitoapua lähellä jne
Jos uutta ryhtyisin rakentamaan, laittaisin paritaloon kaikki lämmitys ja muut systeemit kummallekin omansa. Käytännön järjestelyt ja vastuut ovat silloin selkeämpiä.
Yhteisessä pihapiirissä on mukavaa järjestää yhdessä kaikenlaisia yhteisiä juttuja esim kekkereitä
Kiitos, tuli ihan hyvä mieli :)
Nyt nukkumaan, aamulla pitää olla jo 6.30 menossa pikkuista kaitsemaan, nyt vaihteeksi heidän kotiin, tänään oltiin täällä...
Hyvää yötä, ja kaikille kans.
Ehdin asua appivanhempieni kanssa tässä paritalossa 40 vuotta. Ei se mikään idylli ollut, asiaa sen enempää erittelemättä. Muistaakseni tuosta on jokin tutkimuskin - siis että paritalossa naapurisopu on huonoin. Myös äitini asui tässä viime vuotensa, koska meidän asuntoon kuului pieni erillinen "yksiö". Äitini oli jo silloin hoivaa ja huolenpitoa tarvitseva, olin hänen omaishoitajansa.
Tällä hetkellä koko kiinteistö on minun nimissäni. Toista päätä asuu entinen lankoni vuokralla. Hänen kanssaan on naapurisopu ja -apu toiminut hyvin.
Meidän tontilla on vielä paljon rakennusoikeutta jäljellä, mutta ainakaan toistaseksi kumpikaan pojista ei ole kiinnostunut muuttamisesta tänne. Mummia kyllä toivotaan lähemmäksi, mutta tuskin tästä vielä kerrostaloon...
Sovut varmaan saa menenmään harvaankin asuessa, tiedän tapauksia..., mutta onneksi on päinvastaisiakin esimerkkejä olemassa :)
Niin ja, niistä nuorten perheitten tukiverkostoistahan nykyään puhutaan, olisimmeko me mummot osa sitä verkkoa...
No en kyllä.
Luultavasti muutan tästä vallan muille maille ja jätän jälkipolven viettämään omaa elämäänsä ainakin vapaana miun häirinnästäni. Kotivävyjen ja miehelään muuttaneiden miniöiden aika olkoon ohi ja kuopattu.
Muuttolintuko...
Mie taijjan olla se niin mainostettu läheisriippuvainen, että en kokisi olevani häiriöksi lapsenlapsilleni :)
Ahaa:) juu kyllä täällä lännessäkin rengastetaan ja bongaillaan.... niitä lintusia.
En osaa, enkä haluaisikaan samaistua yhdessä pihapiirissä asumiseen lasten ja heidän perheittensä kanssa.
Elämme Petzen kanssa LAT-suhteessa, mikä sekin kertoo halustani elää vapaana. En kaipaa huolettavia sillä olen jo huoltani lapseni aikuiseksi. Olen väsynyt ajatukseenkin hoitaa heidän jälkikasvuaan.
Minusta ei olisi hyötyä lasteni tai Petzen lastenlapsien hoidossa. Enkä haluaisi sitouttaa lapsiani hoitamaan minua sitten kun olen siinä kunnossa, että apua tarvitsisin.
Tavallani elää vapaana ei ole sijaa sitoa elämääni velvotteisiin.
Tällä mielipiteelläni ei ole sitten mitään tekemistä sen kanssa, että en pärjäisi jälkikavujemme kanssa, pärjään toki ja hyvin, mutta pienellä välimatkalla se onnistuu kaikkein parhaiten.
Itseilmaisussani jo tuolla sanoinkin, että yhteisasuminen lähekkäin lie tietty luonteenpiirre.
Halu olla lähellä, kanssakäymisissä monen sukupolven voimin.
Ei siihen tarvi mitään hoitopakkoa sisällyttää, puolin eikä toisin.
Toiset sukulaisetkin vain viihtyvät hyvin keskenään.
Miksi kaikkeen maalliseen pitäisi sisäistää velvoitteita?
Voihan joillekin olla hyvää saamistakin moisesta yhteisyydestä.
Itse en olisi halunnut asua omien vanhempiemme kanssa yhteisyydessä, sen verran itseihmisiä he olivat.
Mitä on vapaus? Mitä siitä käteen jää?
Mutta onhan onni, että kukin saa olla onnekas omillaan.
Niin, ollaan kai kaikki, me immeiset, erilaisia...:) ja hyvä niin...
Ymmärrän ajatuksesi jos teillä jommalla kummalla on noin300 m2 asuintalo asuttavana sekä 3000m2 tontti ja siitä haluaisitte puolittaa kustannukset. Monestihan sitä yksinäisetkin laittavat hynttyynsä yhteen taloudellisten asioiden takia vaikka luonteet eivät kävisikään yhteen.
Pitäisi ne sisäänkäynnit olla kuitenkin toisissa päädyissä ja vastapuolittain ettei ala tuntemaan oloaan seuratuksi.
Itse olen elänyt lapsuuteni kolmen sukupolven yhteisasumisessa ja äitiparkani, köyhänä miniänä taloon tullut, sai olla nöyrä ja tehdä työtä enemmän kuin jaksoi, ja silloin ei ollut tapana sanoa vastaan anopille eikä miehelleen. Olla hiljaa ja tyytyä osaansa. En suosittele.
Mie ymmärrän yhteisasumisen niin että asutaan yhtä ruokakuntaa; - ei esim. rivitalo osakkeen omistajat asu yhteisasuntoa, vaikka kaikilla on yhteinen katto, ja tässäkin talossa asuu päälekkäin ja vierekkäin ihmisiä..ja silti sietää toisiaan...:)
Kyllähän ymmärrän rivitaloasumismuodon, paritalossa ollaan vaan hieman enemmän keskenään tekemisissä kun asumismuoto on juuri paritalo. vain kaksi perhettä samaa taloa. Juu niin tässäkin talossa ymmärrän myös kerrostaloasumisen. Tiedän suunnilleen kuka on naapurini tässä tasossa, kaikki he ovat tervehtineet ja toivottaneet tervttulleeksi mutta kerrosta ylempänä.... siinäpä jo pulma. entäs kerrosta ylempänä tai sitä ylempänä ketäs siellä asuukaan? Minkähän näköisiä he ovat.
Älyän myös omakotitalossa asumisen muodon, kun senkin olen saanut aikoinaan kokea oman perheeni kanssa, ennenkuin meiltä molemmilta loppui se niin sanottu rakkaus.