Kysymyksiä ja mietteitä ensimmäisen pennun hankinnasta!

Tjeena!

Moi!

Ollaan avopuolison kanssa hankkimassa pientä narttupentua (ajokoira/labbis mix) joulukuun alussa. Kyseessä on minulle ensimmäinen oma koira ja avopuolison 4 koira. Molemmat käydään täyspäiväsesti töissä ja työpäivät on 6-8 tuntia pitkiä, järjestelyt on tietysti tehty niin, että otin itselleni iltavuoroja kun puoliso menee aamuvuoroon ja tulee kotii ennen kun lähden töihin. Ensimmäisenä juolahtaa tietenkin mieleen kysymys, että miten tulisi ensimmäiset päivät viettää pennun kanssa? Ja milloin pentu oppii parhaiten yksinoloon?
Ja niin, asutaan tosiaan Ahvenanmaalla ja jouluna olisi tarkotus matkustaa mantereelle vanhempien luo viettämään joulua. Miten matkustus sujuisi parhaiten laivalla ja vaaditaanko lemmikkieläinpassia Ahvenanmaa-Helsinki väliä matkustaessa?

Päivät tuntuvat paljon pidemmiltä kun odottaa ajan kuluvan ja sitä että tyttö saapuis jo kotiin. Ollaan kauan mietitty yhteisen koiran hankkimista ja nyt kun se on vihdoinkin mahdollista niin kaikki tuntuu niin epätodellisen jännittävältä! :)

Kiitos jo etukäteen kaikille vastanneille ja kertokaa toki omiakin kokemuksia pennun kasvatuksesta ja muista oleellisista asioista! :)

4

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos satut olemaan facebookissa niin liity ihmeessä ryhmään "Seropi - Se ainoa oikea koira :) " Siellä on paljon ihmisiä jotka ovat painineet samojen asioiden kanssa. Saa huoletta kysyä ja vastaukset ovat asiallisia ja kannustavia :)
      Tässä linkki ryhmään: https://www.facebook.com/groups/102767179854306/?fref=ts

    • Hejssan! :)
      Yksinolotreeni kannattaa aloittaa ihan heti. Itse laitoin pennun esim päiväunille omaan pentuaitaukseen (toisille se voi olla huone) jotta tottui että meistä erillään oleminen olisi normaalia arkea myös :)
      Olen matkustellut useampaan otteeseen laivalla koiran kanssa ja minusta oli mukavaa kun oli mukana kuljetuskoppa joka oli tuttu ja turvallinen johon koira asettui rentoutumaan heti hytissä. Muistakaa varata eläinhytti. Ahvenanmaan ja mantereen välillä ei tarvita passia kun on samaa maata.

    • juniori

      Meidän koira oppi aika pian tultuaan kotiin nukkumaan yksin eteisessä. Makuuhuoneessamme ei malttanut nukkua.
      Yksinjäämistä on tosiaan heti melkein alettava harjoittelemaan. Alkuun voi jättää pikku hetkeksi toiseen huoneeseen. Jättää roskapussin viennin ajaksi yksin yms. Oppii tietämään, että ihminen tulee takaisin. Yksinolo aikaa pidennetään pikkuhiljaa. Meillä puolen vuoden ikäinen koira on n. 8,5-9 h yksin päivisin, eikä meuhkaa yhtään. Ei edes lähtiessämme töihin.
      Emme kyllä aloittaneet ekoina päivinä opettamaan yksinoloa, ehkä kuitenkin viikon sisällä kotiintultua, en muista tarkkaan enää. Olimme kesälomalla silloin.
      Koiranpennun kanssa tärkeää johdonmukaisuus ja säännöllinen elämänrytmi.

    • joobax

      Mä otin pari päivää vapaata töistä, eli vietin 4 vuorokautta pennun kanssa, jona aikana se oppi olemaan yksin. Pennut ovat hirmu sopeutuvaisia 7-8 viikon iässä ja on erityisen tärkeää (ja helppoa) esitellä normaalielämä niille juuri tässä iässä. Eli pentunen oli 8 viikon iässä jo täydet 8 tuntia yksin. En ole nauhottanut ääniä, mutta naapurikyselyn perusteella ihan hiljaista on ollut. Eli heti pitää aloittaa harjoittelu. Kitinää ei saa koskaan huomioida, eli jos pentu alkaa vinkua, sen annetaan vinkua.

      Laivalla pääsee helposti Helsinkiin koiran kanssa :)

      Tärkeintä lienee on olla hyväksymättä pennulta sitä, mitä ei hyväksyisi aikuiseltakaan. Edes pikkupentu ei saa hyppiä ihmistä vasten. Miten koulutus tapahtuu tässä tilanteessa -> odotetaan, että pennun kaikki tassut ovat maassa ja huomioidaan vasta sitten. Muutama päivä ja pentu istuu eteesi kauniisti odottaen huomiotasi :)

      Tärkeää on palkata pentua aina kun se katsoo sinua. Ei ole tämän helpompaa hetkeä aloittaa kontaktiharjoittelua, kun pentu katselee ihmistä muutenkin ihmetellen, että mikähän juttu tässä on ja kuka toi on.. Nakkia vaan aina pieni palanen, kun koira katsoo. Etenkin lenkillä. Samaten aina lihapullaa, kun koira tulee ulkona tykö. Tästä on suunnaton apu, kun koira alkaa tosissaan kiinnostua muista koirista ja ympäristöstä -> se tulee mielellään tykösi, kun sulta saa verilettua :D

      Labukka on yleensä niin ahne, että sille kelpaa omat ruokanappulatkin namipalana, joten osan päivittäisestä ruoka-annoksesta voi syöttää tällä tavalla koulutusmielessä ;) namipalat pitää huomioida pennun energiansaannissa, jottei se lihoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      79
      5556
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3437
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2002
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      222
      1921
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      167
      1676
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      281
      1459
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      991
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      960
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      61
      919
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      907
    Aihe