Olen ainut lapsi. Isäni on kuollut (äiti elossa). Heillä asuntona yhteisesti omistuksessaan oleva asunto. Isällä oli myös talletuksia. Mietin että onko mitään väliä (millään tasolla), että jaammeko koko omaisuuden, vai jaammeko vain asunnon ja jätämme rahavarat jakamatta? Perintöverothan tulevat teki miten teki.
Jakaa vaiko ei?
Topnoosi
4790
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omaisuuden ositus ja jako voidaan tehdä osittain. Tällöin saat pesästä tarvittavan määrän määrätarpeeseen varoja.
Mikäli teille syntyisi tarve isäsi elinaikana myydä asunto, olisi isäsi osuus siitä oman asunnon luovutuksena luovutusvoitosta vapaata. Koska pesässä on muutakin varallisuutta ja asunto jostain syystä tulisi myytäväksi kannattaisi ennen myyntiä tehdä ositus, jolloin isäsi saisi mahdollisimman suuren osan asunnosta ja sinä vastaavasti pesän muuta varallisuutta. Ideana ositukselle on se, että tämän jälkeen isäsi voisi myydä luovutusvoitosta vapaana koko omistamansa osuuden asunnosta, parhaimmillaan koko asunnon. Näin välttyisitte kokonaan luovutusvoittoverolta myyntitilanteessa.
Leskeksi jäänyt vanhempasi olikin äitisi eikä isäsi. Pahoittelen vastaukseeni tullutta virhettä.
Koko edellisen vastaukseni ydin liittyi siihen, että välillä on sekä hallintaoikeuden haltijana olevan lesken, että perillisen yhteinen etu ja tahto on, että hallinataoikeuden alainen asunto myydään. Tässä tapauksessa edellä selostamani ositus on keino välttyä joskus varsin huomattavastakin rintaperilliselle aiheutuvasta luovutusvoittoverosta
Äidilläsi on elinikäinen käyttö- ja asimuoikeus asuntoon ja irtaimistoon.
Ilman äidin suostumusta ei asuntoa voi myydä.
Rahavarat voitte tietenkin jakaa.
mutta isäni sanoi että haluaa että merkkautan itseni toiseksi omistajaksi asunnon osakepapereihin. Äiti saa kyllä mun puolestani asua siinä, en ole muuta kaavaillut kuin että tekisin niinkuin isäni tahtoi.