Jos pentu (n 8vkoa) ei tykkää olla sylissä, vallankaan selällään, mitä teette? Ja mitä luonteenpiirrettä käytös voi ennustaa? Pitääkö vaan totuttaa, opettaa se sietämään sitä, vai olla sitä tekemättä ettei koira "provosoidu" ottamaan painia siitä ollaanko sitä selällään vai ei ?
Miten tehdä?
Mikä olisi paras?
122264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miksi otat selälleen syliin jos ei halua olla ? Syli on kiva paikka jossa saa rapsutuksia eikä alisteta. Kaikki pienetkään koirat eivät tykkää muutenkaan olla sylissä, kahdeksan viikkoisella pennullakin on neljä jalkaa joilla haluaa itse liikkua.
Ihan vaikka siksi että koska siitä kasvaa kohtuullisen iso koira haluan ihan jokatavalla totuttaa sitä käsittelyyn. Kovin on yksioikoinen konsti, että kun se koira ei halua tulla alas esim pöydältä, annetaanko sen sittenkin vaan olla ???Ei ole käynyt mielessäkään etteikö se voi itse liikkua, kuten ehkä älysit, ?, kyse on koiran totuttamisesta, ei liikkumisesta.
Alistuyliherkkyyttä sinulla?
Miksi koira olisi pöydällä ? Joo eläinlääkärissä kyllä, mutta ei sitä sen takia tarvitse syliin opettaa, jos kovin painavaksi tulee ei sitä yksin nostellakkaan. Minulla on ollut koiria, ja monta, ei niitä ole pitänyt erikseen opettaa syliin, mutta tarvittaessa on nostettu, esim. eläinlääkärissä.
Kannattaahan tuo opettaa rauhottumaan. Sylittäminen on yksi konsti. Toinen on pitää pentua aloillaan kyljellään esim lattialla tai omassa pedissä. Mikä vaan teillä toimii parhaiten. Ekoilla kerroilla rauhottumiseen voi mennä kauankin, jos ei ole tottunut sellaiseen, mutta pikkuhiljaa se nopeutuu. Jos tulee iso koira niin kannattaisi ehkä totuttaa kyljelleen jonnekin, vaikka jalkojen väliin lattialla istuen. Pienenä sen kanssa kannattaa painia tämä asia kuntoon, kun vanhempana se onkin jo paljon hankalampaa.
Selvennyksesksi, se pöytäjuttu oli heitto, sanotaan nyt vaikka niin että typerinkin ymmärtää, jos se seisoo vaikka lapsen päällä, annetaanko sen olla siinä vai koulutetaanko, totutetaanko koira jo pentuiässä käsittelyyn ja esim hoitotoimenpiteisiin.
Tuo pennun rauhoittaminen ennkuin rieukkuminen menee mahdottomaksi on se pointti jota hain. Tänks Joobax =).
Kyllä tuo meillä lopettaa, alle neljä kuukautta riekkumisen sillä että ei huomioida. Eli jos alkaa hyppimään tms. ei huomioida, ja kyllä pennun saa lapsenkin päältä pois käskemällä, eli käsky alas ja palkkio kun tulee ja lapset voi opettaa myös leikkimään niin etteivät riehu, vauvaikäiset lapset voi pistää leikkikehään tai sitten koira pentuaitaukseen ja osaa kävellä sinne itse esim. lelun tai herkun perässä.
Itse olen opettanut kaikki koirani sietämään sylissä oloa. Syli on hyvä paikka mm. juuri ylikierrosten rauhoittamiseen. Itse teen sylissä myöskin pentuaikana paljon erilaisia hoitotoimia, kuten kynsien leikkausta, korvienputsausta ym, Näistä koirat oppivat tykkäämään siinä sivussa. Ensimmäiset kerrat, jos ei pentu ole totunut käsittelyyn, voivat olla hankalia. Alussa voi pennun vaikka kääräistä kevyseti pyyhkeeseen, ja sitten siitä sylissä olosta tehdään miellyttävä juttelemalla ja rapsuttelemalla esimerkiksi. Itselläni tuollaisia keskikokoisia koiria lähinnä. Jokainen on oppinut olemaan sylissä myös selällään. Ja pidän syliiinottamista ehdottomasti näppärimäpänä keinona nopeaan tilanteen rauhoittamiseen, jos ylikierroksille menee. En varsinaisesti lähde asiasata kamppailemaan, otan vain syliin, ja kellistän selälleen siinä, pidän tukevasti kiinni, mutta en purista taikka satuta koiraa. Ja vasta siinä vaiheessa, kun koira rentoutuu siihen nopeasti, lopetan säännölliset harjoittelut tuonkin asian tiimoilta. Kun asian on pentuna koira oppinut, siitä ei muodostu myöhemminkään ongelmaa. Taito on kyllä hyvä mm. silloin, jos ollaan jossain metsässä, ja tulee joku tapaturma taikka vastaava. Koiran saa sylissä kannettua ihmisten ilmoille, ja rimpuilematonta koiraa on huomattavasti keveämpää kantaa kuin vastaan laittavaa. Ajattelen, että sylissäolon sietäminen on koiralle ihan yhtä tärkeää kuin vaikkapa luoksetulon opettaminen. Ja siinä samalla tosiaan koira oppii sietämään kaikenlaisen muunkin käsittelyn. Aikuisenakin se on tärkeää esimerkiksi eläinlääkärireissuilla. Säästää esimerkiksi rauhoittamisten ja kuonokopan käytön tarpeelta. Tästä asiasta olen saanut paljon hyvää palautetta nimenomaan myöskin eläinlääkäreiltä. He saavat keskittyä omaan työhönsä, kun ei tarvitse keskittyä siihen, mitä koira touhuaa. Luottavaista koiraa on kaikintavoin helpompi käsitellä. Olen kyllä nähnyt sellaisiakin koiria, joita ei ole syliin ja käsittelyyn totuteltu. Kohdeltu silkkihansikkain, jolloin jopa kynsienleikkuu on tehtävä muiden toimesta. Niin paljolta olisi noissakin tapauksissa säästytty, kun olisi vain opetettu asiaan pentuna.
Juuri näin.
"Tuo pennun rauhoittaminen ennkuin rieukkuminen menee mahdottomaksi on se pointti jota hain."
Sylittäminen ja selälleen laittaminen ei välttämättä toimi kaikille koirille. Mun viimeisin pentu (nyt 3 v) ei näihin toimiin alistunut millään. Se riehui, räyhäs, puri, rimpuili ym. välittömästi, kun sitä yritin sylittää. Vaihdoin sitten konstit -> ok, ei tarvitse "alistua", kun harjataan, leikataan kynsiä, putsataan korvia tmv, MUTTA pitää olla hiljaa paikalla ja antaa suorittaa kyseiset toimet. Toimi! Ei ole ongelmia koiran hoitotoimissa, ei myöskään eläinlääkärillä käynneissä.
Sylissäolon sietäminen.... ei ihan realistista opettaa, jos koirasta tulee yli 40 kiloinen. Olen myöskin saanut eläinlääkäreiltä palautetta: "ompa hyvinkäyttäytyviä tämänrotuisia koiria", "sulla on ollut hyvä säkä, kun oot saanut näin kilttejä tänrotuisia koiria". Siis häh? Ei ole kysymys ollut hyvästä säkästä, vaan siitä, että on itse osannut toimia oikein!
Kaikki koirat vaan ei kertakaikkiaan voi sietää sitä, että ne käännetään selällensä, ja miksi pitäisi?
Mitä luonteenpiirrettä käytös voi ennustaa? Tästä mun koirasta, joka ei tuohon selällään köllimiseen taipunut, on tullut maailman ihanin harrastuskoira, joka tunkee (liiankin kanssa :)) sohvalle makoilemaan ja vatsarupsuja vaatimaan...
Itsenäinen koira ei mielellään selälleen kiepsahda puhumattakaan että olisi sylissä paapottavana. Tällaisen koiran hallitseminen jos rotu on "terävä" niin on syytä totuttaa koira olemalla aloillaan. Ei ole eläinlääkärin asia aloittaa totuttamiskokeilut pöydällä hoitotilanteessa se homma kuuluu koiran omistajalle kotona.
Siis jos ei käynyt selväksi aiemmasta tekstistä, niin nimenomaa totutin koiran olemaan aloillaan, nätisti paikalla, kun hoitotoimia tehdään. Ja olen samaa mieltä, eläinlääkäri ei ole mikään koekani, jonne mennään testaamaan, että kuinka se koira oikein käyttäytyy. Jos omistajalla on pienikin epäilys siitä, että koira saattaa purra, niin on hänen velvollisuutensa siitä eläinlääkärille ilmoittaa (näin voi sitten ell päättää esim. laitetaanko koiralle koppa päähän). Pöydällä olemiseen en ole koiria koskaan totuttanut, kun niitä ei yleensä kokonsa vuoksi pöydällä hoideta, mutta esim. röntgenkuvien otto on aina siitä huolimatta sujunut rauhoittamatta/nukuttamatta, koska koirat on opetettu muuten sietämään kaikenlainen käsittely.
Sama se, minne se koira rauhottuu, kunhan rauhottuu ;) Olkoon se sylissä kyljellään, selällään, vaikka pää alaspäin tai jalkojen välissä tai pöydällä seisomassa, kunhan sen koiran saa rauhottumaan tilanteeseen. Pitää saada hepuli katkeamaan tai hoitotoimenpiteet tehtyä. Näissä näppärä taito.
Syliä on hyvä opettaa edes sietämään, jos ei välttämättä ihan lemppari olisikaan. Omaani kannan ja nostelen säännöllisesti. Voi olla näppärä juttu vaikka koiven katketessa, että sietää kantamista.