Itse kun olen joutunut aiheettomasti perättömien seksirikossyyttelyjen kohteeksi voin kertoa näistä sankareista. Yksikään, joka sanoo lyttäävänsä raiskarin tai pedofiilin ei tee sitä, jos joutuu maksamaan edes 100 euron sakot. Itseäni on uhkailtu mutta tähän mennessä kukaan ei ole tehnyt mitään. Ainoastaan levittänyt minusta juorua siinä toivossa, että joku muut tappaisi minut.
He kyllä käskevät minua tappamaan itseni jotta heidän ei tarvitsisi olla huolissaan siitä sekaannunko lapseen. Ei ole sille porukalle mennyt jakeluun, että en sekaannu enkä omaa mitään sellaisia haluja. He ovat kuitenkin sitä mieltä, että minut tämän riskin eliminoimiseksi pitäisi tappaa.
Itse he eivät tätä kuitenkaan tee vaan yllyttävät jotakuta muuta tekemään sen!
Miksi ?
Eivät he halua joutua vankilaan raukkaparat. He ovat kyllä varmoja, että minut pitäisi surmata lasten turvallisuuden takia mutta eivät ole valmiita tinkimään omasta elämästään ja mukavuudestaan lasten turvallisuuden takia.
Eivät he varmaan todellisuudessa tappaisi pedofiiliä vaikka saisivat tämän itse teossa kiinni. Valittelisivat vain kun on niin paljon asuntolainaa ettei voi mennä linnaaan istumaan ja antaisivat vaikka lapsen kärsiä.
No heidän raukkamaisuutensa on minun onneni. Ja minä en siis ole pedofiili enkä muukaan hyypiö vain aiheettomien syytösten uhri.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.