vaikeaa

17vuotias

Minua vaivaa eräs asia. On itse asiassa vaivannut jo pitkään. Ja haluan nyt kertoa koko tarinan kaunistelematta tänne. Pelkään, että olen lapseton. Koska olen nuori, vasta 17vuotias, joidenkin voi olla vaikea ymmärtää, miksi edes ajattelen tällaisia asioita vielä. Totuus kuitenkin on, että asia käy mielessäni joka ikinen päivä.
Ollessani muutaman vuoden nuorempi, ajatus kävi mielessäni ensimmäistä kertaa. Sillä kerralla se kuitenkin vain viihvähti mielessäni läpi ohi kiitävän hetken. Minulla ja pojalla kävi vahinko ja kumi jäi sisälleni. Säikähdin sitä, ja pelkäsin, että tulen raskaaksi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kuukautiseni alkoivat normaalisti. Iloitsin asiasta silloin, koska luulin, että olin vain onnekas, eikä hedelmöitystä ollut tapahtunut jostain aivan luonnollisesta syystä, kuten väärästa ajan kohdasta.
Elämä jatkui ja tapasin pojan, jonka kanssa olen kokenut tähän astisen elämäni pisimmän seurustelusuhteen(2½v.) Seksin tullessa ajankohtaiseksi, käytimme kumia aluksi, kuten syytä olisikin. Noin vähän vajaan vuoden seurustelun jälkeen aloimme suunnitella ehkäisypillereitä. Oikeastaan hän niitä enemmän halusi, kuin minä, mutta kuitenkin menin gynelle keskustelemaan pillereistä ja sain ne. En ollut erityisen motivoitunut ehkäisypillereiden syöjä sillä seurauksella, että pilleri saattoi joskus unohtua parinkin vuorokauden ajaksi. Silti harrastimme seksiä ja kuukautiseni tulivat uskollisesti ajoissa. Näihin aikoihin aloin miettiä silloin tällöin unettomina öinä, kuinka hassua on se, että minä en tule raskaaksi vaikka olen toilaillut pillereiden kanssa valillä vastuuttomasti ja kumikin jäi silloin sisälleni kerran. Jotkut kun tuntuvat tulevan raskaaksi pelkästä seksin ajattelemisesta. Puhuin asiasta poikaystävälleni. Hän tietenkin lohdutti minua, että varmaan kaikki on sattunut vain väärään aikaan tai muuta sellaista ja ettei meidän nuorina ihmisinä kannata sellaista vielä ajatella. Itse yritin lohduttautua sillä ajatuksella, että kenties pillereiden hormoni on niin vahvaa, että raskaaksi tulo ei ole ollenkaan varmaa vaikka pilleri, tai pari jäisikin pois. Jätin asian siis sikseen ja jatkoin ehkäisypillereiden syöntiä, kuten ennenkin. Ennen pitkään opin myös huolellisuuteen.
Sen lisäksi, etten pitänyt pillereiden yksipuolisesta vastuusta ehkäisyn suhteen, en pitänyt myöskään niiden minulle aiheuttamista sivuvaikutuksista. Mielialan vaihtelut olivat todella voimakkaita. Raivostuin aivan pienistä asioista todella pahasti. Tulin jopa väkivaltaiseksi. Lopulta se ajoi minut siihen, että lopetin suutuspäissäni pillereiden syönnin kesken kiertoa. Kerroin poikaystävälleni, etten pysty, enkä halua syödä enää minkään näköisiä hormonivalmisteita. Siirryimme takaisin kumiin. Ainoa, mitä tietenkin molemmat jäimme pillereiden syönnissä kaipaamaan, oli vapaus nihkeästä kondomista. Kerran päädyimmekin sitten kokeilemaan keskeytettyä yhdyntää, tietoisina siitä, että se ei ole varma ehkäisykeino. Mitään ei kuitenkaan taaskaan tapahtunut. Kuukautiset tulivat seuraavalla kerralla normaalisti. Tällä seurauksella päädyimme harrastamaan keskeytettyä yhdyntää yhä useammin ja kumi tuntui aina vain vastenmielisemmältä ajatukselta. Eräänä kertana kävikin sitten niin, että poikaystäväni tuli sisälleni, emmekä käyttäneet minkään laista ehkäisyä. Kyseessä oli vastuuton kohellus, jota vielä siivitti pieni humalatila. Mitään ei tapahtunut. Kuukautiseni alkoivat normaalisti jälleen kerran. Tämä sai minut ajattelemaan, onko jokin minussa vialla. Siitä lähtien emme käyttäneet mitään ehkäisyä harrastaessamme seksiä. Minun osaltani siksi, että olin, ja olen yhä, turhautunut käyttämään ehkäisyä, kun en tule raskaaksi ilmankaan.
Olimme noin 10kk ilman minkään laista ehkäisyä. Sen jälkeen tiemme erkanivat. Aikaa kului ja löysin uuden ihmisen, josta pidin. Kerroin lapsettomuuden pelkoni ja siitä johtuvan turhautuneisuuden tunteen ehkäisyä kohtaan. Kerroin, että en yksinkertaisesti halua käyttää ehkäisyä, koska pelkään etten tee sillä mitään ja pienikin aika oman lapsen yrittämisestä valuisi hukkaan. Kerroin myös, että jos kuitenkin jostain ihmeestä tulen raskaaksi, en tee aborttia. Hänen tietäessään kaiken tämän, menimme ensin sukupuolitautitesteihin ja sitten sänkyyn. Kuukautiseni alkoivat, kuten tavallista, normaalisti joka ainoa kuukausi. Vika siis täytyy olla minussa.
Olen jutellut asiasta myös lääkärin kanssa. Hän kuunteli minua, ei moralisoinut vaikka ehkä olisin ansainnut sen, kun ajattelee näin jälkikäteen, miten vastuuton ja lapsellinen olen ollut ja olen yhä edelleen. Kuitenkaan en saanut kunnon neuvoja, puhumattakaan tutkimuksista, koska olen vielä näin nuori.
Olen itse käynyt lukemassa lapsettomuudesta erilaisilla internet sivuilla. Mietin myös joka päivä millaista on silloin, kun ystäväni perustavat perheita ja tulevat raskaaksi, mutta minä en. Olen miettinyt, kuinka kerron tuleville kumppaneilleni tästä asiasta. Mietin sitä, haluavatko he ehkä olla kanssani, vaikka lapsien saanti ei ole varmaa, jaksavatko kuluttaa aikaa, rahaa ja energiaa mahdollisiin lapsettomuushoitoihin ja mitä mieltä ovat adoptiosta.
Ymmärrän niitä jotka kehottavat minua olemaan näin nuorena vielä pohtimatta koko asiaa ja käyttämään ehkäisyä varmuuden vuoksi, ja olenkin yrittäny heittää sen mielestäni, mutta en kykene. Se tulee mieleeni aina kun hoidan kummilapsiani, serkkujani ja nuorempia veljiäni. Se tulee mieleen, kun oma kummitätini kysyy minulta, säästääkö hän oman lapsensa vaunut minun lastani varten, hyväkuntoiset, kun ovat. Se tulee mieleeni monta kertaa päivässä eri tilanteista "entä jos en saa lapsia". Haluaisin toisaalta käyttää ehkäisyä, ettei minun tarvitsisi joka kuukausi jännittää ja taas pettyä, kun kuukautiset alkavatkin. Lapsi muutenkin näin nuorelle ihmiselle olisi melko raskas koetinkivi. Voi, jos tietäisin, että jollain keinolla onnistuisin joskus saamaan oman lapsen, käyttäisin ehkäisyä. Vaan koska pelkään, joka päivä niin mietin ja pelkään, että olen lapseton, en halua ehkäisyä, jos minulta vaikka sen takia jää se yksi ja ainoa tilaisuus elämässä jona ihmeelle olisi sijaa.
Haluan näin lopuksi sanoa kiitos niille ihmisille, jotka kirjoitukseni jaksoivat lukea loppuun asti.

5

738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annemari

      Kun jostakin asiasta huolestuu, on vaikea lopettaa huolehtimista, vaikka huoleen ei todellisuudessa olisi mitään syytä. Ensimmäinen ajatukseni onkin, että ahdistaako sinua jokin muu tai elämä ylipäätään ja purat sen huoleen lapsettomuudesta. Ehkä näin ei ole, mutta mieti, olisiko pelkosi taustalla muitakin syitä.

      Naisen hedelmällisyys on parhaimmillaan yleensä noin 20-28-v. Se, ettet ole tullut raskaaksi, ei ole välttämättä mikään merkki yleisestä lapsettomuudestasi. On ilmeistä, miksi nuorten "kehittyvästä" hedelmällisyydestä ei pidetä suurta meteliä. Esim. ei-toivotut raskaudet aiheuttavat eniten hankaluuksia nuorten keskuudessa, jotka ikänsäkin takia eivät välttämättä ole niitä vastuuntuntoisimpia ihmisiä.

      Elämässä on asioita ja huolia, joiden aika on myöhemmin. Voisit murehtia myös sitä, että miten elät sen jälkeen, kun vanhempasi ovat kuolleet tai kun sinulla on diabetes, jne. Huolia, joista ei ehkä koskaan tule totta, mutta joista voi tulla totta, kuten lapsettomuudestasi.

      Lapsettomuudestasi ei ole mitään todisteita. Käytä siis ehkäisyä, jos et halua saada lasta. Ehkäisyn käyttäminen voi auttaa sinua myös unohtamaan lapsettomuushuolesi. Palaa asiaan sitten, kun se on ajankohtaista.

      E-pillerit aiheuttavat kuvaamasi kaltaisia sivuoireita. On tietenkin ikävää testata eri merkkejä, mutta usein löytyy joku pilleri, joka sopii sinulle ja josta et saa sivuvaikutuksia.

      Yritä keskittyä muihin aiheisiin. Suunnittele tulevaisuuttasi. Mitä haluat tehdä vuoden päästä? Viiden vuoden päästä?

      Pelkosi on pysähtynyt tiettyyn vaiheeseen. Kirjoitat, että ajattelet: "entä jos en saa lapsia". Jos et muuten pysty irrottautumaan tästä ajatuksesta, voisi olla hyvä miettiä: mitä sitten. Jos jäät lapsettomaksi, sinun on elettävä sen asian kanssa. Ei elämä lapsettomuuteen pääty.

      Kirjoituksesi oli joka tapauksessa osoitus, että mietit asioita ja sinulta löytyy möys tervettä järkeä. Lapsen saaminen on hyvin todennäköistä.

      • 17vuotias

        Kiitos sinulle annemari. Vastauksesi helpotti ja mietin asioita.


      • annemari
        17vuotias kirjoitti:

        Kiitos sinulle annemari. Vastauksesi helpotti ja mietin asioita.

        Kiva ja ilahduttavaa, että kirjoituksestani oli apua.

        Tsemppiä sinulle 17-vuotias!


    • hei!

      ...Oli kuin suoraa minun kirjoittamani!Juuri samanlaisia ajatuksia ja pelkoja minulla on jatkuvasti!!Jos haluat mailailla niin voidaan keskustella lisää:)itse olen 19v

      eksynyt84@suomi24.fi

    • Jaana

      Hei,

      Luin mielenkiinnolla kirjeesi ja ymmärrän kyllä huolesi. Kuinka monta kuukautta olet siis ollut kaikenkaikkiian ilman ehkaisyä? Kuukautiskierto voi tietysti heitellä, ja on kaikenlaisia tapauaksia joissa on tultu raskaaksi, vaikkei pitänytkään: Kaikki on mahdollista. Mutta toisaalta on hyvä muistaa etta periaatteessa voit tulla raskaaksi ainostaan ovulaation aikoihin eli muutamana päivänä kuukaudessa. Mielestäni se että, vaikka olisit ollut kuukausia sukupuolisuhteessa ilman ehkäisyä ja et ole tullut raskaaksi, ei ole vielä merkki lapsettomuudesta. Varsinkaan jos ette ole edes mitenkään yrittäneet ajoittaa seksihetkiänne niihin raskaaksi tulemisen kannalta otollisimpiin ajankohtiin. Voi olla että erehdyn mutta muistan lukeneeni jostakin että vaikka ajoituskin olisi kohdallaan, siltikin raskaaksitulemisen todennäköisyys on optimi-iässä olevalle pariskunnalle jotain 20-25 %. Missään tapauksessa se ei ole 100 % eikä edes lähellä sitä.

      Olet vielä nuori, ja jos et edes haluaisikaan lasta vielä, ehkä olisi kuitenkin parasta käyttää jotain ehkäisyä. Älä unohda myöskään että nykylääketieteellä pystytään myös auttamaan paljon, mikäli myöhemmin osoittautuisi että sinussa olisi todellakin jotain "vikaa".

      Itse olen jo 37 v. ja jo puolitoista vuotta olemme yrittäneet esikoistamme. Vielä ei ole tärpännyt... mutta elämme toivossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe