Rekisteröityneille lisä merkki erottamaan uudet vakkareista.

Ehdotus uus?

Tämä nyt on sitten vain ehdotus.

Eli sellainen että olisiko mahdollista niille jotka ovat rekisteröineet nimimerkkinsä, niin olisiko mitään mahdollista tehdä niin että esim. 3kk, 6kk tai 1 vuoden olleet rekattuina nimimerkkeinään niin saisivat jonkun merkin nimimerkin lisäksi vaikka joku sellainen että tunnistaa palstan vakkari käyttäjäksi.

Tämä ideani lähti siitä kun usein tulee kinaa siitä että vaikka on rekattu nimimerkki, niin oletetaan ettei tämä ns. Rekattu ( henkilö) ole palstalla kauaan ollut joten ei muka sitten tiedä joko palstan aiheen sisällöstä mukamas mitään että mukamas on tuore tulokas,ym. vaikka todellisuudessa on ollut jopa 5 vuottakin ollut jo palstalla vakkarina ja vasta ottanut uuden rekatun nimimerkin tunnistamisen vuoksi vaan kun ei se tunnu riittävän.

Niin tämä nimimerkin lisäksi jokin merkki auttaisi uusia tulokkaita tunnistamaan kuka on palstan vakkari ja kuka ei jolloin voisi välttyä näiltä turhilta kinaamisilta. Sitten toinenkin hyöty olisi siinä se että se innostaisi rekisteröitymään.

10

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei tulokas.

      Olet palstan vakkaei jo tuhansilla nikeilläsi.........mitäpä noita sääntöjä turhaan muuttelemaan.

      • !!!

        siis palstan VAKKARI.


    • ...

      huono idea. ehdotuksen toteuttamiseksi s24:n olisi pidettävä rekisteriä siitä, milloin jokainen käytti kutakin palstaa ensimmäisen kerran ja miten aktiivisesti siellä keskustelevat. aivan järjetön rekisteri.

      kaikesta te rekisteröityneet ja "vakkarit" kinaatte..

      • Miksipä ei?

        Kuin niin huono idea kun sen voisi laittaa niin kuin automaattiseksi. Eihän se pakko ole olla palstakohtainen vaan sen mukaan että jos on ollut vaikka1 vuoden ollut rekattuna saisi merkin joten ei täällä kauheen montaa rekattua nyttenkään ole vaan enemmän näitä joilla ei ole rekattuja nimimerkkejä.


      • Miksipä ei?

      • ...
        Miksipä ei? kirjoitti:

        Kuin niin huono idea kun sen voisi laittaa niin kuin automaattiseksi. Eihän se pakko ole olla palstakohtainen vaan sen mukaan että jos on ollut vaikka1 vuoden ollut rekattuna saisi merkin joten ei täällä kauheen montaa rekattua nyttenkään ole vaan enemmän näitä joilla ei ole rekattuja nimimerkkejä.

        tässähän ehdotettiin nimenomaan palstakohtaista merkkiä, jolla näytettäisiin milloin nimimerkki on aloittanut palstalla keskustelemisen. se on huono idea.

        tai sitten aloittaja sekoittaa foorumin ja palstat toisiinsa tmv.


    • anonoano

      Siis hommahan menee niin että ei näille palstoille kukaan omalla nikillä kirjoita..mitä nyt muutama poikkeus. Varmaan nytkin moni jo vuosia rekattuna ollut käyttää täällä tilapäistä nikkiä. Chatissa sitten aivan eri meininki.

    • Hei,

      Oikein hyvä idea. Tämän tyyppistä ollaan täällä jo mietittykin, sillä haluamme nostaa esiin esimerkillisesti toimivia käyttäjiä esiin.

      Terveisin,
      Elina
      Suomi24

      • Kiva =)

        Hieno juttu! Sitä idean toteuttamista odotellessa =)


      • ...

        rekisteöintipäivämäärä ei kerro keskustelijan esimerkillisyydestä yhtään mitään. rekisteröityneet nimimerkit eivät poikkea asiallisuudessa tai asiattomuudessa rekisteröimättömistä mitenkään.

        tällä perusteella eräs pedofiilikin olisi saanut kunniamerkin, jos en olisi vuosia vaatinut hänen pedofiilisten toimiensa estämistä. henkilö ei menettänyt käyttäjätilejään, vaan istuu osin ansiostani vankilassa maassa, jonne meni köyhiä katupoikia hyväksikäyttämään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      215
      4065
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2573
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2285
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1288
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      893
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      871
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      44
      832
    Aihe