Hei
Olemme vahvasti harkitsemassa Design-talon ostamista. Palstalla on alettu puhua "linssiin viilaamisesta" ym. Onko omaa kokemusta, mitä ehdottomasti olisi ajateltava taloa harkittaessa?
Ruusut ja risut erittäin toivottavia talopaketin jo valinneilta.
Design-taloko?
9
4496
Vastaukset
- Koro
Yritän nyt vastata mahdollisimman kiihkottomasti. En ole design talojen tai minkään muunkaan talon myyjä, mutta D-talon omistaja.
Itsekin seurasin tällä palstalla olevaa keskustelua kauhunsekaisilla tunteilla, kun olin kys.paketin tilannut ja sitä odottelin. Kommentit olivat niin kärjistettyjä ja osa jopa tuulesta temmattuja provokaatioita.
Oma vastaava mestarini sanoi minulle jossain yhteydessä design talojen laadusta näin. Hänen valvomillaan työmailla laadun kahta ääripäätä ovat edustaneet Kannustalot ja Omatalo. D-talo sijoittuu siihen puoleen väliin tai vähän sen paremmalle puolelle.
Itse olen järkeillyt tätä nettikirjoittelua niin, että, kun DT kuitenkin toimittaa satoja taloja vuodessa, niin kyllä on inhimillistä, että jonkin verran tulee myös virheitä ja/tai erimielisyyksiä toimituksista.
Ei sellaista menestystä ja asemaa kuin heillä on, voisi saavuttaa pelkästään ihmisiä huijaamalla.
Tottakai kannattaa palkata pätevä vastaava valvomaan rakennusta, harkita tarkaan, mitä on ostamassa ja mitä ei ja kaikki mitä sovitaan, niin kirjoittaa paperille.
Toisaalta jätä turha rakennusaikainen räksytys pois ja keskity tuloksen valvontaan. Hanki kamera ja kuvaa eri työvaiheet niin tarkaan kuin mahdollista.
Yksi hyvä keino myyjien luopausten lunastamiseksi on pitää tapaamisissa pöytäkirjaa, kirjoittaa ranskalaisin viivoin sovitut asiat ylös ja pyytää nimmari lopuksi alle. Jos sovitte puhelimitse jotakin, niin kirjoita sovitut asiat ylös ja lähetä ne maililla nyyjälle ja pyydä kuittaamaan mailitse.- Leevi
Kiitos Koro vastauksestasi. Desing-talo varmistuu päivä päivältä ;)
- mä vain
olen samaa mieltä äskeisen kirjoittajan kanssa. Tällä palstalla haukutaan ihan liikaa hyvää taloa. Tärkeintä rakennusvaiheessa on ettet räyhää siellä työmaalla vaan juttelet asiallisesti rakentajien kanssa. design-talon laatu määräytyy hirveesti tekijä porukan mukaan. Rakenteet talossa on hyvät.
- paikallarakentamiseen
mä vain kirjoitti:
olen samaa mieltä äskeisen kirjoittajan kanssa. Tällä palstalla haukutaan ihan liikaa hyvää taloa. Tärkeintä rakennusvaiheessa on ettet räyhää siellä työmaalla vaan juttelet asiallisesti rakentajien kanssa. design-talon laatu määräytyy hirveesti tekijä porukan mukaan. Rakenteet talossa on hyvät.
"design-talon laatu määräytyy hirveesti tekijä porukan mukaan".
Voisi olla jopa "määräytyy täysin tekijäporukan mukaan". Näin on kaikilla paikallarakennetuilla (kastelli yms.).
Tietysti eri toimittajilla on hieman eroja esim. toimitetussa puutavarassa, mutta hyvä porukka tekee hyvän talon huonostakin puutavarasta.
Hyvät porukat vaan on vähissä nykyään, timpureiden moraali on laskenut kuin lehmänhäntä ja nuorilla sellaisilla varsinkin on tärkeintä tienata se bemari tai volvo mahdollisimman nopeasti, siispä talot äkkiä pystyyn laadusta niin välittämättä.
- d-talon rakentaja
Omasta puolestani täytyy kyllä rehellisesti todeta, että Design-talon toiminta ainakin meidän sekä ystäväperheen kohdalla on ollut täydellisen ammattitaitoista, rehtiä ja miellyttävää. Myyjä on vähän väliä yhteydessä (käy ohikulkumatkalla katsomassa valmistuvaa taloamme, soittaa ja kysyy kuulumisia jne..)Tehtaan puolesta kaikki on toiminut erittäin hyvin ja timpurit ovat todella ammattitaitoista ja mukavaa porukkaa Kaikenlisäksi tekevät erinomaista jälkeä. Suosittelen kyllä lämpimästi D-taloa!
- Kun olisin tiennyt...
Olen muiden vastanneiden kanssa vilpittömän iloinen että teillä on talon rakennus sujunut hyvin D-talon kanssa. Meillä kaikkea muuta. Alusta asti on ollut ongelmia. Meillä on tarkoitus tehdä osa töistä itse. (Esim. ulkovuoraus ja terassit kuuluu samaan). Mutta kun mistään/keltään ei saa mitään neuvoja eikä piirrustuksia. Kukaan ei tiedä kuinka ne "kuuluu" tehdä. Ne on vaan aina kuulemma tehty "näin". Kukaan ei muutenkaan tiedä mistään mitään: sanotaan että "en mä vaan tiedä mutta soitapas tälle" ja saan seuraavan numeron mistä tulee sama vastaus.
Työn jälki on ERITTÄIN huolimatonta. Itse en tiedä talonrakennuksesta juuri mitään kuinka joku asia kuuluu tehdä eikä minun tarvitsekaan tietää. Siksi meillä on nämä maanmainiot TIMPURIT.
Mutta onneksi meidän valvoja on tarkka ja ottanut myös tarkan linjan. Hän on teettänyt suuren osan timpureiden tekemästä työstä uudelleen eli ovat purkaneet ja tehneet uudelleen huolellisemmin.
Ja mikä on tällä koko organisaatiolla (alihankkijat mukaanlukien) on se että: kun soitat jollekin, kukaan ei vastaa puhelimeen. Jos soitat kännykkään niin numeroni taatusti jää siihen näkyviin että olen soittanut mutta SOITTOA EI KUULU TAKAISIN!!!!!!!!! MIKÄ SIINÄ VOI OLLA NIIN HELV.... VAIKEAA?!?!!?!?!?! Olen lähettänyt lukuisia tekstiviestejä että ottakaa yhteyttä kun minä en saa mutta kun ei!!!! Sama koskee työmaapäällikköä. Hän lupaa tulla työmaalle edellisenä päivänä mutta kun ei näy kun odotellaan ja soitetaan että viitsisitkös vaivautua niin puhelimeen ei vaivauduta vastaamaan edes seuraavana päivänä. Tuntuu ehkä jonkun mielestä pikkujutulta mutta jos on toiselle asiaa niin häntä ei saa kiinni millään.
Kun toivottavasti pääsemme syksyllä muuttamaan niin kirjoitan yhteenvedon myyjälle/työmaapäällikölle/toimitusjohtajalle koko touhusta vaikka silloin on turha rutista kun on jo housussa.
Mutta jos tähän toimittajaan päädyt, ota EHDOTTOMASTI kaikki sopimukset alusta asti kirjallisena että mitä on sovittu. Ja kysy tarkat ohjeet maa-lajista, mitä he pohjaksi vaativat. Meillä sokkelinvalajat meinasivat kieltäytyä tekemästä koko sokkelia koska meillä oli kuulemma väärä maalaji. Kukaan ei ollut vaan missään vaiheessa kertonut mitä sen piti olla...
Mutta jos haluat vielä tarkemmat kokemukset mitä meillä on kohdattu, kerron mielelläni. Tällä hetkellä minulla ei ole juuri kehuttavaa koko firmasta. Mutta ehkä kaikki paha unohtuu kun muuttopäivä koittaa...- Remo
Meillä on toistaiseksi mennyt mukavasti d-talon kanssa. Kirvesmiehet tekivät hyvää jälkeä ja tavara on ollut laadukasta. Kyllä se väärä maa sinne sokkelin alle on oma moka, sillä talokansiossa ja piirrustuksissa määritellään kaikki asiat tarkkaan, joten ne kannattaa lukea hyvin. Jos tekee omat osiot mutu tuntumalla, niin ei se aina oikein mene.
Tarkka lukeminen papereissa ja kaikki menee hyvin. - Rakennnuttelija
Remo kirjoitti:
Meillä on toistaiseksi mennyt mukavasti d-talon kanssa. Kirvesmiehet tekivät hyvää jälkeä ja tavara on ollut laadukasta. Kyllä se väärä maa sinne sokkelin alle on oma moka, sillä talokansiossa ja piirrustuksissa määritellään kaikki asiat tarkkaan, joten ne kannattaa lukea hyvin. Jos tekee omat osiot mutu tuntumalla, niin ei se aina oikein mene.
Tarkka lukeminen papereissa ja kaikki menee hyvin.Meillä myös kaikki meni mukavasti. Minulla on kyllä myös mielikuva että perustuksien alle tulevien sorien laatu on merkattu perustuskuvissa jos ei tietysti katso kuvia eikä lue kansiota niin.......
- kun olisin tiennyt...
Rakennnuttelija kirjoitti:
Meillä myös kaikki meni mukavasti. Minulla on kyllä myös mielikuva että perustuksien alle tulevien sorien laatu on merkattu perustuskuvissa jos ei tietysti katso kuvia eikä lue kansiota niin.......
Joo mutta kun SOKKELIN TEKIJÄT ITSE vaativat KALLIOmursketta, siis ei pyöreitä kiviä. Ja mapissa lukee että "asiantuntijan opastuksella valitaan sopiva maa-aines". Meidän paikkakunnalla ei ole kellään mitään kalliomursketta talonsa alla vaan ne on tehty soran päälle!!! Näin sanoi valvojamme ja kaikki ketä haastattelimme mm. naapurit. Eli oli hieman ylimitoitettu tuo pohjan vaatimus. Talomme sijaitsee hiekkaharjulla joten se ei varmasti vajoa maahan ilman tuota mursketta!!! Mutta kukin tekee ja ostaa mitä haluaa, niin mekin ja valitettavasti päädyimme tähän ratkaisuun. Mutta olemme optimistisia ja toivomme parasta kaikkien ongelmien jälkeen...
Mutta tämä slogan: "vaivattomin vaihtoehto" on pelkkä VITSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399