Runopalstan ongelmahenkilö

Voisiko ylläpito käydä ihan jonkun henkilön persoonan toimesta käydä tarkastamassa jo kuukausia jatkunutta tilannetta, joka on toivoton, ellei jotain ylläpidon puolelta tehdä.
Lukekaa vaikkapa ongelmaa koskeva keskusteluketju tai sitä koskevan nimimerkin tuotoksia, jotka eri nimimerkeillä ilmaistuina tukkivat palstan.

Kiitos jo etukäteen!
667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Todentotta, miksi asiaan ei jo puututa?

Äänestä

Se surullinen vaikutus tällä runopalstan roskanlevittäjällä on ollut, että lähes kaikki vakinaiset, hyvät kirjoittajat ovat nähneet paremmaksi poistua tunkioksi muuttuneesta paikasta. Ja tällä menolla käy kuin siivoamattomassa ja korjaamattomassa kaupunginosassa: vain rotat jäävät jäljelle.

Äänestä

Hei,

Tutkiessani tilannetta häirikön toimintaan on tosiaan puututtu rankalla kädellä. Jatkuuko tilanne mielestänne edelleen yhtä pahana?

Terveisin,
Elina
Suomi24

Äänestä
  • Toivotaan hartaasti, mutta nähtäväksi jää. Kiitos puuttumisesta!

    Äänestä

  • OMAA kättäkö te siellä käytätte? Sehän selittää yhtä ja toista suomi24:n laadusta..


    Lopettakaa se tumputtaminen ja bannatkaa myös ateisti-palstan häirikkö ,joka on jo 3tta vuotta kirjoittamassa rasistisia herjauksia.

    Viime viikonloppunakin syytti keskustelijoita eläimiinsekaantujiksi.

    ps. Älkää siellä ylläpidossa likaa kättänne käyttäkö, sehän tekee sokeaksi - mikä on jo teistä huomattu :)

    samaa mieltä alias ap.n kassa olen

    Äänestä

  • Palautetta runopalstalta. Jo kaksi päivää on ollut rauha maassa ja häirikkö poissa, mikä tuntu ihmeelliseltä. Suuri kiitos siitä!
    Toivotaan vielä, että tilanne pysyy sellaisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitta täynnä kirjoitti:

Voisiko ylläpito käydä ihan jonkun henkilön persoonan toimesta käydä tarkastamassa jo kuukausia jatkunutta tilannetta, joka on toivoton, ellei jotain ylläpidon puolelta tehdä.
Lukekaa vaikkapa ongelmaa koskeva keskusteluketju tai sitä koskevan nimimerkin tuotoksia, jotka eri nimimerkeillä ilmaistuina tukkivat palstan.

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu