Nyt olen kyllä yrittänyt käydä skeptisessä sisimmässäni, uskonasioissa nimittäin. Monestihan kirjoitan tännekin aika harkintaa vailla, mutta se on kai sitä totuutta.
Uskoisinko täysin epäröimättä, että Jumala meidän kauttamme haluaa pelastaa jonkun tosissaan apua huutavan (painotan sanaa tosissaan). Otetaanko meitä väikappaleiksi, välittäjiksi, sen suurempaa numeroa tekemättä.
Välähdyksenomainen tunne joissain tilanteissa...on autettava jollain lailla, edes sanoilla, joku välittää sinusta.
Kuten Jopelkin aiemmin kirjoitti, tiedän samoin, ettei todellisessa tilanteessa auttaminen olekaan niin yksinkertaista kuin hyvissä, lempeissä puheissa ajatellaan.
Kerronpa siis, kun tuntuu siltä, että on kerrottava tästä Jykästä, Jumalasta ja Saatanastakin.
Täällä Hervannassa olen DUO:ssa käydessäni nyt parin viikon ajan aina huomannut levottoman, epätoivoisen näköisen nuoren pojan - olen ajatellut olevan joko narkomaanin tai/ ja mielenterveysongelmaisen.
Viime keskiviikkona olin taas menossa kauppakeskukseen, taas tämä nuori "riehui" ja huuteli - älkää mua pelätkö, auttakaa mua, mun paras kaveri tappoi itsensä. Tietysti ihmiset kiersivät hänet tai perääntyivät, järkikinhän sanoo, ettei tällaisista ihmisistä tiedä, mitä he voivat tehdä.
Hän jatkoi itkemistään - Rukoilkaa mun puolesta ja saatana yrittää viedä mut, ei anna nukkuakaan.
Minäkin olin menossa ohi, mutta sitten yht´äkkiä pysähdyin kuin pakosta, menin hänen luokseen ja sanoin - minä rukoilen ja autan. Siis ilman mitään harkintaa pysähdyin. Tätä tarkoitan välikappaleena olemisella, Jumalako halusi minun skeptisen yrittävän auttaa.
Tämä tuskainen nuori, etuhampaatkin olivat poissa, syöksyi äkkiä kaulaani - rukoilethan puolestani, olen entinen saatananpalvoja eikä se laske irti. Näytti takkinsa alla olevaa mustaa s-palvojien paitaa.
Tietysti säikähdin äkkinäistä lähelle tuloaan ja yritin pysyä kauempana, mutta silti pysyin siinä ja puhuin hänelle - rukoilen puolestasi, muuta en voikaan, välitän sinusta, mutta minun on mentävä.
Niin....halua meillä on auttaa, mutta todellisuus on toinen, emme pysty kun ammattiauttajatkaan eivät useimmiten pysty.
On kyllä sellaisia vapaaehtoispartioita yöaikaan, aivan nuorimpia päihteissä olevia vievät lasten selviämisasemalle. Joensuussa olinkin jonkin aikaa sellaisessa mukana.
Saatoin ehkä olla oikea henkilö oikeaan aikaan oikeassa paikassa - välikappale - sanoa edes, että välitän ja rukoilen. Kuulin sitten myöhemmin, että tämä Jykä on etsinyt apua mm. metodistikirkosta, pyytänyt esirukouksia.
Perjantaina en nähnyt Jykää, kuinka lie käynyt.
Tuli taas liian pitkä selostus, olkoon vaan, mutta tärkeä asia on tämäkin, nuorten itsemurhiakin on aivan liikaa.
Saa kyllä ajattelemaan, onko Jumalan välikappaleena olo mahdollista, ja onko saatanakin olemassa.
Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään pahaa, vaikka monessa olen ollut mukana.
Uskoisinko täysin epäröimättä, että Jumala meidän kauttamme haluaa pelastaa jonkun tosissaan apua huutavan (painotan sanaa tosissaan). Otetaanko meitä väikappaleiksi, välittäjiksi, sen suurempaa numeroa tekemättä.
Välähdyksenomainen tunne joissain tilanteissa...on autettava jollain lailla, edes sanoilla, joku välittää sinusta.
Kuten Jopelkin aiemmin kirjoitti, tiedän samoin, ettei todellisessa tilanteessa auttaminen olekaan niin yksinkertaista kuin hyvissä, lempeissä puheissa ajatellaan.
Kerronpa siis, kun tuntuu siltä, että on kerrottava tästä Jykästä, Jumalasta ja Saatanastakin.
Täällä Hervannassa olen DUO:ssa käydessäni nyt parin viikon ajan aina huomannut levottoman, epätoivoisen näköisen nuoren pojan - olen ajatellut olevan joko narkomaanin tai/ ja mielenterveysongelmaisen.
Viime keskiviikkona olin taas menossa kauppakeskukseen, taas tämä nuori "riehui" ja huuteli - älkää mua pelätkö, auttakaa mua, mun paras kaveri tappoi itsensä. Tietysti ihmiset kiersivät hänet tai perääntyivät, järkikinhän sanoo, ettei tällaisista ihmisistä tiedä, mitä he voivat tehdä.
Hän jatkoi itkemistään - Rukoilkaa mun puolesta ja saatana yrittää viedä mut, ei anna nukkuakaan.
Minäkin olin menossa ohi, mutta sitten yht´äkkiä pysähdyin kuin pakosta, menin hänen luokseen ja sanoin - minä rukoilen ja autan. Siis ilman mitään harkintaa pysähdyin. Tätä tarkoitan välikappaleena olemisella, Jumalako halusi minun skeptisen yrittävän auttaa.
Tämä tuskainen nuori, etuhampaatkin olivat poissa, syöksyi äkkiä kaulaani - rukoilethan puolestani, olen entinen saatananpalvoja eikä se laske irti. Näytti takkinsa alla olevaa mustaa s-palvojien paitaa.
Tietysti säikähdin äkkinäistä lähelle tuloaan ja yritin pysyä kauempana, mutta silti pysyin siinä ja puhuin hänelle - rukoilen puolestasi, muuta en voikaan, välitän sinusta, mutta minun on mentävä.
Niin....halua meillä on auttaa, mutta todellisuus on toinen, emme pysty kun ammattiauttajatkaan eivät useimmiten pysty.
On kyllä sellaisia vapaaehtoispartioita yöaikaan, aivan nuorimpia päihteissä olevia vievät lasten selviämisasemalle. Joensuussa olinkin jonkin aikaa sellaisessa mukana.
Saatoin ehkä olla oikea henkilö oikeaan aikaan oikeassa paikassa - välikappale - sanoa edes, että välitän ja rukoilen. Kuulin sitten myöhemmin, että tämä Jykä on etsinyt apua mm. metodistikirkosta, pyytänyt esirukouksia.
Perjantaina en nähnyt Jykää, kuinka lie käynyt.
Tuli taas liian pitkä selostus, olkoon vaan, mutta tärkeä asia on tämäkin, nuorten itsemurhiakin on aivan liikaa.
Saa kyllä ajattelemaan, onko Jumalan välikappaleena olo mahdollista, ja onko saatanakin olemassa.
Itselleni ei ole koskaan sattunut mitään pahaa, vaikka monessa olen ollut mukana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Monestihan noin kuulee sanottavan, ohjasiko *jokin* meitä? Miksi ei,...jos niin koet ja tunnet.
On ollut hetkiä itsellänikin, jolloin kaikkein vaikeimmissa tilanteissa on näyttänyt olleen kuin tarkoitusta/johdatusta.
Tuosta pahuuden olemassaolosta, siitähän ei pääse yli eikä ympäri, kutsuttakoon sitä sitten s*****ksi---- ja hyvyyttä Jumalaksi, mutta olemassaolevaa se on.
En usko sillä olevan väliä, miten nimitämme niitä voimia, mutta hyvä on kuunnella sisintään ja rohjeta auttaa kun kohdalle sattuu epätoivoinen.
Ei rukous toisen puolesta pahaksi voi olla,..ei meidän tarvitse aina saada palautettakaan kysymyksiimme, riittää kun annamme itsestämme tarvittaessa.
Ihmiskunnan ikiaikaisia mietteitä.
Oli mielenkiintoinen sattuma jonka koit, mukavaa että sen saamme lukea kaikki halukkaat.
Onneksi et kertonut lyhyesti vaan niin että sen voi ymmärtää mihin kaikkeen voi joutua joku meistä.
Mielestäni teit kyllä urotyön että uskalsit mennä tapaamaan häntä oikein kosketusetäisyydellä, tuohon ei minun voimani olisi varmasti riittäneet.
Rohkeudellasi voi olla hyvät vaikutukset, ken tietää?
Hän vain halusi jonkun ihmisen lähelleen, meitä on todella moneksi.
Kyllä minä pienillä voimillani ja heikoilla tiedoillani ketoa että kyllä Jumala on olemassa, olen saanut niin paljon voimaa ja apua elämäni tiukoissa tilanteissa.
Siihen sen enempää lisäämättä, tulee vain mieleen hyvin tärkeät sanat.
"Sillä et sinä kerro minulle, vaan Jumalalle siinä seisoen".
Pitänee lopettaa alkaa tulla niin vakavaa asiaa ;-)
Hervannassa on montakin Jykää...ketähän Sus näistä tarkoitti? Jouko Turkka kai kovin jykä aikoinaan? Hallitti sen manselaiskielen.
Se tuhatjykä on täästaas jykästämässä
Nuorta riehuvaa ei auta mielellään kukaan. Ajatellaan helposti, että riehujalla ei ole muuta mielessä kuin häiriön aikaansaaminen.
Toivottavasti sanasi auttoivat häntä.
Apu saattaisi olla hänellekin löydettävissä, jos hän osaisi sitä etsiä.