Olen vielä alle 60 kaupungissa asuva mies, mutta kysymykseni ehkä kuuluu tälle palstalle.
Olen jäämässä lopullisesti pois työelämästä ( en omasta tahdostani ) ja tulevat 'joutilaisuuden päivät' askarruttavat. Suvussani ei ole tarvinnut 70-vuotisjuhlia viettää eli lyhytikäistä porukkaa. Elän vaimoni kanssa kahdestaan, lapset ovat juuri muuttaneet omilleen. Olen sosiaalisesti täysin avuton tai tavallaan haluton olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Vaimoni on täysin eri maata.
Suhteeni sukulaisiini ovat myös kuivuneet vuosien varrella, ei yksin omasta syystäni Heistä en tule saamaan seuraa , enkä muutakaan.
Viihdyn yksikseni kotonani ja vaimoni kanssa hiukan matkustellaan. Intressini matkailun suhteen ovat kuitenkin melko erilaiset kuin vaimollani ja pelkään, etten jaksa enää 'hänen' matkamieltymyksiään. Teinkin yhden matkan yksinäni, mutta kaveria silloin kaipasin.
Pelkoni onkin, että jämähdän sohvan pohjalle. Mielessäni on, että nyt pitäisi tehdä se, mitä on aina haaveillut. Ettei jäisi tekemättä. Rahastahan se myöskin usein on kiinni.
Onko muilla ollut samallasia ajatuksia ja miten olette toimineet?
Olen jäämässä lopullisesti pois työelämästä ( en omasta tahdostani ) ja tulevat 'joutilaisuuden päivät' askarruttavat. Suvussani ei ole tarvinnut 70-vuotisjuhlia viettää eli lyhytikäistä porukkaa. Elän vaimoni kanssa kahdestaan, lapset ovat juuri muuttaneet omilleen. Olen sosiaalisesti täysin avuton tai tavallaan haluton olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Vaimoni on täysin eri maata.
Suhteeni sukulaisiini ovat myös kuivuneet vuosien varrella, ei yksin omasta syystäni Heistä en tule saamaan seuraa , enkä muutakaan.
Viihdyn yksikseni kotonani ja vaimoni kanssa hiukan matkustellaan. Intressini matkailun suhteen ovat kuitenkin melko erilaiset kuin vaimollani ja pelkään, etten jaksa enää 'hänen' matkamieltymyksiään. Teinkin yhden matkan yksinäni, mutta kaveria silloin kaipasin.
Pelkoni onkin, että jämähdän sohvan pohjalle. Mielessäni on, että nyt pitäisi tehdä se, mitä on aina haaveillut. Ettei jäisi tekemättä. Rahastahan se myöskin usein on kiinni.
Onko muilla ollut samallasia ajatuksia ja miten olette toimineet?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä oli aikoinaan kun eläkkeelle jäin.
Minun ratkaisuni oli alkoholi.
Olen nauttinut säännöllisesti pullon
päivässä, ja siitä on tullut uusi ryt-
mi elämääni. Elämänilonikin olen
saannut takaisin.
Minulla myös.
En ollut koskenut alkohooliin aiemmin.
Vaan niinpä eläkkeeni ensi päivänä pistin kiljupänikän porisemaan komeron nurkkaan ja siitä se iloliemi urkeni.
Pienessä hönössä on mukavaa katsella tätä synkkää maailmaa.
Se askarruttamisvaihe kuuluu asiaan, mutta on hyvä muistaa, että olet elämässäsi ohittanut ne "sitku" ja "mutku"-vaiheet ja jokainen päivää on uusi "nytku". Anna itsellesi ja ajatuksillesi aikaa sopeutua uuteen elämänvaiheeseen ja sitten toteuta yksi kerrallaan asioita sarjasta "ettei-jäisi-tekemättä".
Yhteisellä reissullakin vaimon kanssa voi vallan mainiosti välillä hajaantua tutkimaan kumpikin niitä itseä kiinnostavia kohteita ja sitten on mukavaa iltasella vaihtaa ajatuksia päivän erilaisista kokemuksista ja sattumuksista.
Varmaa on, ettei loppumetreillä niinkään keljuta ja kirputa ne mokat ja epäonnistumiset ynnä tumpeloinnit, vaan se, mikä jäi tekemättä! Joten avoimin mielin etiäpäin kohti uusia mukavia kokemuksia!
Helposti jämähtää sohvan pohajalle kun jää pois työelämästä. Minulla oli aika pahoja vieroitusoireita vuosikymmenten työssä olon jälkeen, en tahtonut uskoa että näinkin, työtä tekemättä voi elää.
Nyt on hyvä olla, aamulla voi herätä hitaasti, keitellä kahvit ja lukea lehden rauhassa.
Joskus päivä tuntuu pitkältä kun en ole osallistuja, tuohuan mieluummin kaikenlaista yksin.
Elän yksin joten olen täysin vapaa tekemään mitä haluan, tällainen elämä sopii minulle oikein hyvin.
Jos teillä vaimon kanssa on erilainen maku elämisen suhteen kannattaa kummankin tehdä elämänsä itselleen sopivaksi, käsitin niin että matkoilla ollessasi kuitenkin kaipasit seuraa, joten olkaa yhdessä, välillä yksin.
Onko vaimosi vielä työelämässä? On tai ei, ota hänen viihdyttämisensä tärkeäksi osaksi elämääsi. Ei ole itsestään selvää, että saatte elellä eläkepäiviä yhdessä, jokainen hetki on tärkeä. Jospa löydätte yhteisen sävelen tuon matkailunkin suhteen. Ota asia puheeksi, voi olla, että vaimollasi on aivan erilainen käsitys asioista.
Totiseti ystäväni ,minä sanon sulle,älä elämää pelkää.
Vuonna 2005 mulle sanottiin ,sulla on sydäri menos parhaillaan.
ajatteles sitä ,sparttalaiset elämän tavat ja täys absolutisti tunsin et mua on huijattu terveys höpinöillä.
En hetkeäkään epäröinyt leikkaukseen menoa,parhaillaan oli tytön sairaus pahimmoillaan ja mä pois pelistä.
Lähtiessäni leikkaukseen tyttö sanoi,älä mee valoa kohti,se oli ainoo kerta jolloin pikkasen jännitin mut mulle ei eres tarjottukaan sitä porttia.
10 pv toipumista ja kotiin 3kk loman jälkeen töihin ja siit asti kaik on hienosti toiminut.
Treenaan taas kun mielipuoli ,mitä tulee muuhun epäröintiin niin siin vain sinä voit auttaa ittiäs
Hyviä ajatuksiahan olen saanut vastaukseksi. Vaimoni on vielä työelämässä ja hänen tukemisensa onkin varmaan järkevä neuvo.
Itse haluaisin vuokrata kesäisin jonkin mökin ja viettää aikaa siellä viikon tai pari. Vaimo ei taas asiasta innostu ollenkaan ja yksin mökillä olo ei taas ole kovin houkutteleva ajatus. Kyllähän varmaan matkailun osalta löytyy jotain, johon kummatkin ovat tyytyväisiä, täytyy vain ideoida.
Järki sanoo, että johonkin ohjattuun kuntoiluun/harrastukseen tulisi itsensä pakottaa, mutta kun ei ole kovin sosiaalinen luonne, kynnys lähteä on korkea.
Kertokaa, oletteko pakottaneet itsenne johonkin vastaavaan mukaan ja miten olette jaksaneet olla siinä mukana?
Vaimo pois työelämästä? Uusi tilanne, uusia mahdollisuuksia! Voisitteko harkita?
Jo aktiiviaikana meidän mökkeilymme loppui kahteen vuoteen. En viitsinyt yksin potkia samoja kiviä edes takaisin.
Olemme molemmat kiinnostuneita matkustelusta monipuolisesti.
Ylivoimaisesti eniten "oikeita" omatoimimatkoja mutta nyt vanhemmiten myös risteilyjä lisäviikkoineen sekä kiertomatkoja.
Koskaan ei ole lähtemisestä tullut mielipide-eroja. Eikä suunnatakaan.
Meillä on yhteisiä ja myös yksityisiä harrastuksia. Vaimolla enemmän.
Pakottauduin kuntoiluun 59v 11kk vanhana koska olin huolissani jäljellä olevien päivieni laadusta ja määrästä.
En harkinnutkaan mitään ryhmäliikuntaa vaan aloitin suoraan "sooloilun".
"Sooloiluvuosia" tuli tarkalleen tänään täyteen 9kpl ja, huolimatta viimevuotisten syöpäleikkausten aiheuttamasta, vakavasta takaiskusta, olen päässyt jälleen kiinni touhuun.
Viikon ainoa huilipäivä on lauantai.
Pystyäksemme paremmin hyödyntämään yhteistä aikaamme muutimme 9-vuotta sitten ok:sta keskustan kerrostaloon.
Helppo lähteä pitemmäksikin ajaksi kunhan muistaa jättää sisemmän oven auki postikasan vuoksi.
Kotona ollessamme, paitsi aamupäivät salilla 6krt/vko, suunnittelen sapuskat, ostan tarvikkeet, valmistan pöperöt ja katan pöydän.
Vaimo panostaa tiskikoneen. Samoin pesukoneen.
Minä teen siivouksesta suurimman ja raskaimman osan.
Isot siistit teen vaimon matkojen aikana. Esimerkiksi nyt loppuviikosta vaimo poistuu vähäksi ajaksi pois jaloista jolloin minä peuhaan huushollin läpikotaisin.
Tämä toistuu vuosittain siten, että pari kertaa herään yksin kolkoon hiljaisuuteen 1 - 3:n viikon ajan.
Pari, kolme kertaa kolkkous kestää vain 3 - 4 yötä.
22-vuotta ruokamarketin kassalla istunut vaimoni on mielihyvin sallinut minun toteuttaa itseäni keittiössä.
Sanoi nähneensä riittävästi elintarvikkeita.
Ilmenee myös siten, että matkoilla minä luumuilen mielelläni kauppahalleissa, varsinkin kala- ja äyriäisosatoilla. Vaimo kiertää ne paikat.
Vastaavasti minä en mene millään ilveellä tölläämään sivusta kun vaimo hypistelee rättejä.
Hypistelköön yksin tai naisporukassa. Senhän hän tekeekin.
Ilman sen kummempaa suunnittelua tai yrittämistä, elämämme on vain muotoutunut tälläiseksi.
En tiedä onko tästä pitkästä julistuksesta hitonkaan vinkkiä sinulle?
Olen inhonnu kaikenmaailman aikatauluihin sidottuja juttuja eläkkeelle jäätyäni 6 vuotta sitten. Olen liikunnallinen ja olen esim. jumpannut kotona. Vasta tänä syksynä menin vertaisliikunnan ryhmään, on tanssillista liikuntaa ja hyvä olo tulee. On myös liikunnallisia kursseja. Osallistuin sellaiselle ja sain uuden jumppaohjelman. Kuntosalit eivät toistaiseksi ole kiinnostaneet. Teitä on vielä kaksi, tunnen henkilöitä, jotka vasta eläkkeellä ovat alkaneet tanssia.Se vasta hauskaa liikuntaa on.
Kiitos mukavasta 'julistuksestasi'. Taidat olla melkoinen ihanneaviomies, kun siivoat ja teet ruoatkin. Järjestelynne tuntuu onnistuneelta.
Vaimoni on minua nuorempi, mutta terveydellisistä syistä tuskin on kovin . Jos kumpikin on poissa työelämästä ja katselee toisiaan päivästä toiseen, se minusta vasta haasteen yhteiselämään tuokin. Tuolloin
varmaan tuollaiset molemminpuoliset viikon tai parin irtiotot ovat tervetulleita tai ainakin kummankin omat harrastukset.
Olen itse sellainen, että kaipaan jonkinlaista viikottaista lukujärjestystä. Esim. en uskoisi itseni pystyvän itsenäisesti vetämään jumppaohjelmaa kotonani tai ainakin se jäisi 10 minuuttiin. Olisin tyytyväinen, jos lukujärjestyksessäni olisi
esim. viisi melko pysyvää toimintaa. Laiskuuttani en saa itseäni kovin helposti
liikkeelle.
En tiedä ihanteesta mutta vaimoni mielestä kuitenkin hänelle paras mahdollinen.
Johan tuon lausumisella tälläistä hölmömpää höynäytetäänkin.
Vaimoni on minua 5-vuotta nuorempi mutta matalapalkka-alan osa-aikainen työ oli helppo lopettaa. Ei tullut paljoa ansion menetystä korvaukseen ja myöhemmin eläkkeeseen verrattuna.
Olen joskus yrittänyt kuntoilua yksin mutta ei onnistu kunnolla.
Edes oman seuran, minulle maksuttomalla salilla käyminen ei huvita vaan maksan kiltisti etukäteen kaupallisen salin vuosikortin.
Teen treenit yksin mutta onhan siellä eri ikäisiä ja sukupuolisia kavereita.
Minulle se on myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma.
Olisin saanut korttiin kuuluvan opastuksen mutta vaikka nostin viimeiset kisani jo 1967 niin vieläkin kuvittelen tietäväni siitä jotain, joten olen edelleenkin ilman ohjausta.
Ei meille kahden kesken oleminenkaan ole mikään haaste ollut.
3kk:n työttömyysjaksotkaan Espanjassa kahdestaan eivät olleet mitään koettelemuksia vaikka emme kertaakaan hakeutuneet sisämaan reservatiosuomalaisten klubille.
Kyllä tämä elo kotona on aika rutiininomaista.
Arkiaamuisin ja sunnuntaisin salille ennen klo 10:tä.
Vaimo käy silloin steputtelemassa kaverinsa kanssa n. 1,5h.
Arkisin palaan marketin kautta.
Sapuska valmiiksi klo 14.
Iltapäivänokoset, jotka nyt kyllä myöhästyivät. Heräsin juuri äsken.
Muuta sitten milloin mitäkin.
Urheiluohjelmat sitovat meidät molemmat TV:n ääreen.
Vaimo käy viikoittain harmaahapsikelmien ja kutojien kerhoissa.
Hän on paikallisen puolueosaston johtokunnassa. Minä olen rivijäsen.
Olemme molemmat urheiluseuramme johtikunnassa ja minä olen myös sen punttijaoston johtokunnassa. Kokus huomenna klo 18.
Nyt olemme olleet kotona tavanomaista pitempään, 4kk, mutta pakoputkeni tiirailu häiritsi matkustelua.
Seuraava tiirausväli onkin jo 9kk.
Meille laiskistuminen merkitsi "muhimassa" olleisiin toimintoihin vapautunutta ajankäyttöä.
Vaimon harmaahapset ja kutomiset ovat ainoita uusia.
Minusta meillä on ilmeisen sopivasti yhteisiä ja kummankin omia kulkemisia.
Ps. Vaimo on allerginen silakalle eikä voi juurikaan syödä kaaleja.
Hänen poissaolonsa merkitsevät minulle herkuttelupäiviä.
Nykyään ihmiset ovat niin itsekkäitä, että kaikki yhteisöt ottavat mielihyvin toimintaansa mukaan uusia henkilöitä.
Kutsua ei kannata odottaa kotona vaan mennä mukaan!
Kokeilin tuota kuntosalia, mutta koko ajan on sellainen tunne, ettei tämä ole minun juttuni. Ne vimpaimet ovat vain jotenkin vastenmielisiä. Lihaskuntoahan kyllä pitäisi pitää yllä jotenkin.
Olen kokeillut myös ukkojumppaa, jossa on venyttelyä ja lihasjumppaa musiikin tahtiin, se on miellyttävämpää ja ohjaajan johdolla liikkeet tulee tehdyksi ok.
Tuttuni harrastaa tuota tanssia, mutta minä en usko itseni viihtyvän niin sosiaalisessa harrastuksessa.
Kävelylenkeillä aion kyllä käydä n. pari kertaa viikossa, vaikka en niistäkään nauti hirveästi. Retkeily jossain muodossa olisi varmaan mukavaa, uusia maisemia ja luontoa, nuotion äärellä istumista.
Kyllä on mukava lukea juttujasi, laiska-lasse! Kysymykseen hienosti vastattu.
Meillä arki menee tietyllä rutiinilla. Poikkeamia järjestän milloin mitäkin. Mies aamulla kysyykin päivän ohjelman:)
Nykyään osa arkipäivistä menee pojan perheen koiria ulkoiluttaessa, omat 2 päälle. Matkaa paikasta toiseen muutama kilometri.
Syödään vuoroin siellä olevalla asunnolla tai nykyisellä rivarilla.
Aamuista on tullut pitkiä silti. Se on tietynlaista ylellisyyttä, josta nautimme. Kummallakin on omaa menoa, minulla enemmän. Huomenna yksi illansuun rukoushetki muutamien ystävien kanssa.
Kovin seurallinen en ole, ei miehenikään. Ehkä on väärin jättää kutsumatta vieraita tai mennä itse. Yksinolo on lähestymässä lähivuosina.
Nyt on nousemassa limppuja neljä. Eilen sama. Tuo joulun tuntua, odotusta.
Jollekin paperitöiden järjestelyä yms. auttamista. Havuja haettiin päivällä.
Tuollaista pientä näpertelyä riittää tavallisen huushollin hoidon lisäksi.
Kyllä ne päivät rytminsä löytää, kun on avoimin mielin. Ei kannata pelätä yhteistä arkea. Osoita hellyytä vaimollesi vaan, kyllä se siitä.
Vaikuttaa vähän siltä että perhoskalastus olisi sinulle mukava harrastus ja koirahan sinun on ehdottomasti hommattava ellei työvoimatoimisto patista sinua jonninjoutaville kursseille.
Koiran kanssa olisi päivä säännöllistä ja perhoskalastuksessa sinun ei tarvitsisi jutella kenenkään kanssa ellet itse haluaisi.
Sorry että puutuin tähän jutteluun naisena ja "ala-ikäisenä"
No pistä lotto. Kyllä se miljoonapotti kummasti selkeyttää ajatuksia.
Tavallaan lukematta muita , koska aikaa on vähän.
Elä yksin jos on vaikeaa elää muiden kanssa tai hae seuraa joka sopii sinulle.
Jokaisella meillä on haaveet hautaan asti.