Onneksi

Käteisen porukka saanut Puolangan valtuustoon yhtään edustajaa ,Puolankalaiset tietää jo historiasta mitä ihmiisyys on.
4277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kepun mafia porukka on johtanut Puolangan sioittumiseen kuntien vertailuissa kymmenen huonomman kunnan joukkoon.Verotietojen vertailussa ollaan kainuun huonoin k unta, Miten tällaista kuntaa voi kehua mitenkään hyvin johdetuksi, tämä on täysin muualta tulevien avustusten varassa.Kunnan tuloista 60 % on valtionapuja. Eläkeläisistä suurin osa on kansaneläkeen varassa eläviä.Nämäkin eläkkeet maksetaan suurelta osin eteläsuomen tuottamista varoista.

Äänestä

Nii, on vain ajan kysymys koska romahdus tulee. Puolangan luvut ovat todella surkeita. Ei venkoilu auta.

Jos kunnanisät olisivat yhtään viisaita, käynnistäisivät nopeasti liitosneuvottelut ihan mihin suuntaan vaan. Jos tässä nyt vain odotellaan, tietää sen kuinka hyvän sopimuksen pakkoliitokseen ajautunut kunta saa.. Silloin meille vain sanelaan ehdot eikä asiaan ole (enää) mitään sanomista!

Äänestä

Totta! En ole koskaan kuullut sellaisesta kuntaliitossopimuksesta, joka olisi erityisen hyvä rapakuntoon ajautuneen kunnan asukkaiden kannalta. Kyllä siinä vaiheessa kun kunnan (Puolanka ei ole tässä mielessä mikään poikkeus) talouspohja pettää, on enää turha haikailla hyvien liitosehtojen perään. Peli on menetetty! Isompien sanelua se on sen jälkeen eikä siinä itku auta. Vielä olisi mahdollisuus järkevään sopimukseen. Pian ei ole..

Äänestä

jo 70 luvun loppupuolella kerrottiin että puolangalla yhteiskuntarakenne on kieroutunut. ei näemmä ole oijennut vieläkään. onneksi noin pienellä paikkakunnalla ei ole mellakoiden pelkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nurkkasuo kirjoitti:

Käteisen porukka saanut Puolangan valtuustoon yhtään edustajaa ,Puolankalaiset tietää jo historiasta mitä ihmiisyys on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu