Niin, tiesinhan mina, etta olen "sahkoinen"...mutta taman iltainen oli jo huvittavaa/pelottavaa...
Eli olin iltalenkilla tai pikemminkin yolenkilla...
Olin kylla ennenkin aiheuttanut "sapinaa" silla kyseisella kadunpatkalla, mutta nyt katuvalot suorastaan RIEMASTUIVAT minut nahtyaan. Ne ravahtivat palamaan a) kun kuljin niiden alitse b) kun tuijotin niita intensiivisesti...
Sen jalkeen vahan ihmettelin. Sitten yksi paatti sammua silmieni edessa. Sitten kuin vitsiksi itselleni sanoin, etta "se tasta nyt viela puuttuisi, etta kun kuljen alitse, niin ravahdat taas palamaan..." No, lopun varmaan arvaattekin. Eli se todellakin ravahti taas palamaan kun olin ohittanut sen.
Siina vaiheessa kaantyi jo minunkin paani. Meinasin jo jaada "testailemaan" lamppuja koko loppuyoksi, mutta muutin mieleni, koska lahella oli asutusta ja ajattelin, etta jos joku kuitenkin seurailee touhujani...
Etta semmoista...
Tata se telekinesia kai sitten on...ainakin jossakin muodossa...
Katuvalo-show...
26
1344
Vastaukset
- pikkupiru
Minulle on käynyt samalla tavalla joskus. Ajattelin etukäteen, että seuraava katulyhty varmaa sammuu kun olen sen kohdalla... ja näin myös kävi sama toistui uudelleenkin. Esineitä lentelee välillä läheisyydessäni. Onneksi aika pieniä :) Ajattelin joskus, että paholainen tekee näitä, mutta taitaa energia siirtyä jotenkin minusta itsestäni. Mielenkiintoista. Kun vain tietäisi mistä kaikki johtuu...
- Noita-Nainen
Kyseessa on ilmeisesti yksi telekinesian muodoista....eli henkilo pystyy esim. sahkomanipulaatioon.
En mina(kaan) tahan mitaan saatanaa olisi vetamassa.
Pikemminkin kyseessa ovat omat energia/sahko-lataukseni...
Monasti ilmiot vahvenevat, kun esim. suutun...eli kirjaimellisesti sateilen sahkomagneettista energiaa.
Minua kiinnostaa henkilokohtaisesti taman energianmuodon HALLITTU kayttaminen...
Etteivat asiat vain TAPAHDU, vaan mina HALLITSEN niita. - Laz
Noita-Nainen kirjoitti:
Kyseessa on ilmeisesti yksi telekinesian muodoista....eli henkilo pystyy esim. sahkomanipulaatioon.
En mina(kaan) tahan mitaan saatanaa olisi vetamassa.
Pikemminkin kyseessa ovat omat energia/sahko-lataukseni...
Monasti ilmiot vahvenevat, kun esim. suutun...eli kirjaimellisesti sateilen sahkomagneettista energiaa.
Minua kiinnostaa henkilokohtaisesti taman energianmuodon HALLITTU kayttaminen...
Etteivat asiat vain TAPAHDU, vaan mina HALLITSEN niita.Toivottavasti et kuvittele, että vainoan sinua, kun olen jo monta kertaa viikon aikana pudottamassa sinua maan pinnalle.
No. Tuo katuvalojuttu ei myöskään ole kovin kummoinen. Sitä on tapahtunut varmaan jokaiselle, joka on kuljeksinut katulamppujen loisteessa. Oletko ikinä laskenut niitä kertoja, jolloin lamppu vain palaa eikä ota sammuakseen, vaikka tuijottaisit sitä kuinka vihaisesti tahansa. Silloin auttaa kunnon potku pylvääseen tai tarkka heitto lumipallolla. Mutta pointti oli siinä, että aika harva lamppu kuitenkaan sammuu, vaikka tulet kohdalle.
Katuvalaistuksessa käytettävien kaasupurkauslamppujen elinikä on rajallinen ja ne alkavat oireilla jo kauan ennen kuin ne pimenevät kokonaan. Ensin ne tekevät juuri sitä, että kun tulet lähelle, niin ne sammuvat, ja kun olet päässyt hiukan ohi, ne syttyvät jälleen (tai toisinpäin, mikä on mukavampaa). Eli ne siis syttyvät ja sammuvat itsestäänkin aika ajoin. Tällaiset lamput pitävät usein myös erilaista ääntä kuin terveet lamput. Elinkaarensa loppupuolellalla olevia lamppuja lienee kohtalaisen paljon, koska ne vaihdetaan yleensä vasta sitten, kun ne ovat pimentyneet lopullisesti, tai vilkkuvat ja surisevat surkeasti.
;^) - Noita-Nainen
Laz kirjoitti:
Toivottavasti et kuvittele, että vainoan sinua, kun olen jo monta kertaa viikon aikana pudottamassa sinua maan pinnalle.
No. Tuo katuvalojuttu ei myöskään ole kovin kummoinen. Sitä on tapahtunut varmaan jokaiselle, joka on kuljeksinut katulamppujen loisteessa. Oletko ikinä laskenut niitä kertoja, jolloin lamppu vain palaa eikä ota sammuakseen, vaikka tuijottaisit sitä kuinka vihaisesti tahansa. Silloin auttaa kunnon potku pylvääseen tai tarkka heitto lumipallolla. Mutta pointti oli siinä, että aika harva lamppu kuitenkaan sammuu, vaikka tulet kohdalle.
Katuvalaistuksessa käytettävien kaasupurkauslamppujen elinikä on rajallinen ja ne alkavat oireilla jo kauan ennen kuin ne pimenevät kokonaan. Ensin ne tekevät juuri sitä, että kun tulet lähelle, niin ne sammuvat, ja kun olet päässyt hiukan ohi, ne syttyvät jälleen (tai toisinpäin, mikä on mukavampaa). Eli ne siis syttyvät ja sammuvat itsestäänkin aika ajoin. Tällaiset lamput pitävät usein myös erilaista ääntä kuin terveet lamput. Elinkaarensa loppupuolellalla olevia lamppuja lienee kohtalaisen paljon, koska ne vaihdetaan yleensä vasta sitten, kun ne ovat pimentyneet lopullisesti, tai vilkkuvat ja surisevat surkeasti.
;^)Totta kai kaikenlaiset mielipiteet ja kommentit ovat aina yhta toivottuja......kunhan ei mene *ittuiluksi.
En ole itsekeskeinen.
Niin - siis puhuit potkimisesta ja lumipallolla heittamisesta...mutta sehan on AKTIIVISTA lihastoimintaa, toisin kuin lampun ALITSE KAVELEMINEN.
Ja mita siihen vihaiseen tuijotukseen tulee, niin ei ole tapana tuijotella niita lamppuja vihaisesti...
...siis NYT ehka rupean tekemaan sitakin testatakseni asiaa, mutta kun puhuin niiden tuijottamisesta/katsomisesta, niin ei siina mitaan vihaa ollut mukana... - Laz
Noita-Nainen kirjoitti:
Totta kai kaikenlaiset mielipiteet ja kommentit ovat aina yhta toivottuja......kunhan ei mene *ittuiluksi.
En ole itsekeskeinen.
Niin - siis puhuit potkimisesta ja lumipallolla heittamisesta...mutta sehan on AKTIIVISTA lihastoimintaa, toisin kuin lampun ALITSE KAVELEMINEN.
Ja mita siihen vihaiseen tuijotukseen tulee, niin ei ole tapana tuijotella niita lamppuja vihaisesti...
...siis NYT ehka rupean tekemaan sitakin testatakseni asiaa, mutta kun puhuin niiden tuijottamisesta/katsomisesta, niin ei siina mitaan vihaa ollut mukana...Vaikuttaa siltä, että et kokonaan ymmärtänyt viestini sisältöä. Tarkoitin siis sitä, että kyse on ihan tavallisesta lamppujen käyttäytymisestä. Kyllä ne lamput ovat sammuilleet minunkin kohdallani ja onhan se tuntunut jännältä. En kuitenkaan usko siinä olevan mitään _maagista_.
Oletko muuten huomannut, että se on yleensä aina se sama (samat) lamppu, joka sammuu?
Miten itsekeskeisyys tähän liittyy?
- mikko-makia
Kaikki liikennevalon vaihtaja-kurssilla olleet kurssikaverini osaavat saman kuin sinä.
- Noita-Nainen
MIKSI osaavat ja MITEN tarkalleen osaavat? Tarkenna.
Sita paitsi tuollaisesta kurssista en ole kuullutkaan...
- St Morningstar.
Tervehdys.
Sinulla on tavallista voimakkaammat psyykkiset kyvyt. Itselläni se ilmenee, kun aiheutan televisioon häiriöitä.
Kyseessä on vain liian suuri energinen lataus joka lähtee sinusta, koska linkkisi universumiin on suurempi kuin muilla.
Itse olen ollut psyykkinen koko ikäni, mutta en pienempänä tajunnut sitä.
Jos haluat puhua asiasta enemmän niin vastaa tähän ketjuun.
St Morningstar.
"PSI is a wonderful gift.!"- Noita-Nainen
Tavallista voimaakkaampana sahkomagneettisena latauksena minakin olen sita pitanyt.
Jos haluat puhua lisaa omista kokemuksistasi, laita mailia seuraavaan:
redwitch696@hotmail.com
Tosin hotmail "tokkii" talla hetkella...ainakin MINUN paassani, mutta sehan ei taas mikaan ihme olisikaan, vai mita?;)
(Lazilla on taas varmasti jotain kommentoitavaa tuohon edelliseen...) - Noita-Nainen
...niin, puhuit omasta vaikutuksestasi tv:hen...siita tuli mieleeni, etta jokunen kk sitten hajotin yhden matka-tv:n KOSKEMALLA on/off-nappulaan - ei sen kummempaa...
Ystavani RAIVOSTUI. "Lakkaa koskemasta tavaroihin! Se toimi ihan hyvin, ennenkuin SINA osuit kohdalle!" jne... - Laz
Noita-Nainen kirjoitti:
Tavallista voimaakkaampana sahkomagneettisena latauksena minakin olen sita pitanyt.
Jos haluat puhua lisaa omista kokemuksistasi, laita mailia seuraavaan:
redwitch696@hotmail.com
Tosin hotmail "tokkii" talla hetkella...ainakin MINUN paassani, mutta sehan ei taas mikaan ihme olisikaan, vai mita?;)
(Lazilla on taas varmasti jotain kommentoitavaa tuohon edelliseen...)Kai huomasit jo itse vastanneesi kysymykseesi...
>
Mikähän siellä päässäsi tökkii? ;^)
No toisaalta kyseessähän on Micro$oftin tarjoama palvelu, joka on jatkuvasti vihamielisten hyökkäysten kohteena, joten eiköhän se siksikin töki. Minulla on pari varasähköpostiosoitetta suomi24:ssä eikä se ole tökännyt vielä kertaakaan. - Noita-Nainen
Laz kirjoitti:
Kai huomasit jo itse vastanneesi kysymykseesi...
>
Mikähän siellä päässäsi tökkii? ;^)
No toisaalta kyseessähän on Micro$oftin tarjoama palvelu, joka on jatkuvasti vihamielisten hyökkäysten kohteena, joten eiköhän se siksikin töki. Minulla on pari varasähköpostiosoitetta suomi24:ssä eikä se ole tökännyt vielä kertaakaan.Joo.
No noinpa nayn kirjoittaneen...:)
(Pakko oli itsekin nauraa.)
Hilpea kieli tama suomen kieli... - Noita-Nainen
...se on sitten kuulemma PSYKOkinesiaa, eika TELEkinesiaa...tsekkasin webista oikean termin.
Koska mina en kuitenkaan LENNATA mitaan esineita tms...se olisi telekinesiaa.
Mutta muut manipulatiiviset kyvyt kuten sahkomanipulaatio on sitten PSYKOkinesiaa.
Se katuvalo-ilmio muuten TOISTUI tassa pariin otteeseen. Harkitsen jo sita, etta otan yhteytta Skeptikkoihin.:) - Hermeticus
Noita-Nainen kirjoitti:
...se on sitten kuulemma PSYKOkinesiaa, eika TELEkinesiaa...tsekkasin webista oikean termin.
Koska mina en kuitenkaan LENNATA mitaan esineita tms...se olisi telekinesiaa.
Mutta muut manipulatiiviset kyvyt kuten sahkomanipulaatio on sitten PSYKOkinesiaa.
Se katuvalo-ilmio muuten TOISTUI tassa pariin otteeseen. Harkitsen jo sita, etta otan yhteytta Skeptikkoihin.:)Älä usko kaikkea netissä sanottua. Kyllä se on sama asia, psykokinesia tarkoittaa (tahdonalaista)mielen voimalla liikuttamista, ja on mielestäni vähän hölmö termi. Telekinesia tarkoittaa etäliikuttamista. Ei siinä ole mitään periaatteellista etäliikuttaako elefantteja vaiko elektroneja, telekinesiasta on molemmissa kyse.
- Noita-Nainen
Hermeticus kirjoitti:
Älä usko kaikkea netissä sanottua. Kyllä se on sama asia, psykokinesia tarkoittaa (tahdonalaista)mielen voimalla liikuttamista, ja on mielestäni vähän hölmö termi. Telekinesia tarkoittaa etäliikuttamista. Ei siinä ole mitään periaatteellista etäliikuttaako elefantteja vaiko elektroneja, telekinesiasta on molemmissa kyse.
...ei tassa nyt yhteen termiin juututa...
- Laz
Noita-Nainen kirjoitti:
...se on sitten kuulemma PSYKOkinesiaa, eika TELEkinesiaa...tsekkasin webista oikean termin.
Koska mina en kuitenkaan LENNATA mitaan esineita tms...se olisi telekinesiaa.
Mutta muut manipulatiiviset kyvyt kuten sahkomanipulaatio on sitten PSYKOkinesiaa.
Se katuvalo-ilmio muuten TOISTUI tassa pariin otteeseen. Harkitsen jo sita, etta otan yhteytta Skeptikkoihin.:)Voit tietysti ottaa yhteyttä skepsikseen... ainakin, jos haluat tulla julkisesti naurunalaiseksi.
- Noita-Nainen
Laz kirjoitti:
Voit tietysti ottaa yhteyttä skepsikseen... ainakin, jos haluat tulla julkisesti naurunalaiseksi.
..ja sua en ainakaan pyyda todistajaksi...
- Karaba
Laz kirjoitti:
Voit tietysti ottaa yhteyttä skepsikseen... ainakin, jos haluat tulla julkisesti naurunalaiseksi.
Löytyykö todella vielä idiootteja jotka jaksavat vedota Skepsiksen pystyynluutuneisiin lvi-insinööreihin, jotka leikkivät vapaa-aikoinaan "tieteilijöitä"?
Ryhmä harrastajia joiden järjestämät "kokeet" ja "tutkimukset" eivät läpäise minkään lajin tieteellisiä kriteerejä. Oletko todella koskaan tutustunut kyseisen lauman meriselityksiin suhteessa paranormaaleihin ilmiöihin?
Terve skepsismi on aina paikallaan, mutta kyseinen kerho opettaa sivuillaan mm. "väittelytaidon alkeita" ym. apukoulukamaa jäsenilleen, jotka lähestymistavaltaan edustavat vain ja ainoastaan puhdasoppista 70-lukulaista materialismia.
"Tulla julkisesti naurunalaiseksi" - sehän se onkin kamala juttu. Kuolemaakin kauheampi kohtalo jollekin viisvitoselle 120-kiloiselle insinöörille. Siihen se kai Skepsis perustuukin, kun tunnetaan suomalaisten surkea itsetunto, niin koko toiminta perustuu ajatukselle että "tehdään naurunalaiseksi" kaikki ilmiöt ja varsinkin niistä puhuvat ihmiset, jotka horjuttavat omaa fakkiutunutta näkemystä.
Siis inkvisitiostahan tuossa on kysymys. - Laz
Karaba kirjoitti:

Siis inkvisitiostahan tuossa on kysymys.Se, joka harkitsi vetoamista, oli muuten N-N. Taidat muuten olla hiukan yksinkertainen tapaus, kun et ymmärrä sanontoja.
;^) - Laz
Noita-Nainen kirjoitti:
..ja sua en ainakaan pyyda todistajaksi...
Ota mieluummin yhteyttä siihen instanssiin, jonka tehtävänä on katulamppujen kunnossapito. Kerro heille tapauksesi, niin kyseiset lamput vaihdetaan, kunhan ehditään. Valitettavasti katoaa samalla "lampun henki" näistä psykokineettisesti herkistä lamppuyksilöistä ja menetät henkiset kykysi niiden osalta.
;^) - Karaba
Laz kirjoitti:
Se, joka harkitsi vetoamista, oli muuten N-N. Taidat muuten olla hiukan yksinkertainen tapaus, kun et ymmärrä sanontoja.
;^)Olen hirvittävän yksinkertainen tapaus. En juurikaan ymmärrä mistään mitään, kärsin pahanlaatuisesta luki-häiriöstä ja puran turhautumiani tällaisella keskustelupalstalla.
En esimerkiksi kuolemaksenikaan nyt tajua, mistä "sanonnasta" on kysymys tai miten N-N:n vetoaminen liittyy mainitsemaasi itsensä naurunalaiseksi saattamiseen.
Oliko sinulla mahdollisesti jotain korjattavaa Skepsis ry:tä koskeviin huomioihini? - Laz
Karaba kirjoitti:
Olen hirvittävän yksinkertainen tapaus. En juurikaan ymmärrä mistään mitään, kärsin pahanlaatuisesta luki-häiriöstä ja puran turhautumiani tällaisella keskustelupalstalla.
En esimerkiksi kuolemaksenikaan nyt tajua, mistä "sanonnasta" on kysymys tai miten N-N:n vetoaminen liittyy mainitsemaasi itsensä naurunalaiseksi saattamiseen.
Oliko sinulla mahdollisesti jotain korjattavaa Skepsis ry:tä koskeviin huomioihini?Rautalankaa tulee...
N-N oli se, joka halusi skeptikot mukaan hommaan, en minä. Totesin vain todennäköisen seuraamuksen.
Naurunalaiseksi saattaminen ei välttämättä tarkoita tilannetta, jossa hävinnyt punastelee keskellä, kun muut seisovat ympärillä nauramassa ja sormella osoittelemassa. Se voi tarkoittaa myös esim. kovin itsevarman henkilön nolon luonteista häviötä väittämiensä osalta.
Ne ovat sinun mielipiteitäsi, joista en allekirjoittaisi mitään. - Noita-Nainen
Laz kirjoitti:
Ota mieluummin yhteyttä siihen instanssiin, jonka tehtävänä on katulamppujen kunnossapito. Kerro heille tapauksesi, niin kyseiset lamput vaihdetaan, kunhan ehditään. Valitettavasti katoaa samalla "lampun henki" näistä psykokineettisesti herkistä lamppuyksilöistä ja menetät henkiset kykysi niiden osalta.
;^).......olen vasta vahan aikaa sitten huomannut koko "Jutun", eli voimien harjoittaminen on alkuvaiheessa. (Jostainhan se on aloitettava.)
Eli ITSE en pida sita mitenkaan kummallisena, etta voimani tassa vaiheessa riittavat oikeastaan vain noiden "heikkoenergisempien" lamppujen "dominointiin".
Jossain vaiheessa ne (voimani siis) riittavat juuri vaihdettuihinkin lamppuihin tms... - Laz
Noita-Nainen kirjoitti:
.......olen vasta vahan aikaa sitten huomannut koko "Jutun", eli voimien harjoittaminen on alkuvaiheessa. (Jostainhan se on aloitettava.)
Eli ITSE en pida sita mitenkaan kummallisena, etta voimani tassa vaiheessa riittavat oikeastaan vain noiden "heikkoenergisempien" lamppujen "dominointiin".
Jossain vaiheessa ne (voimani siis) riittavat juuri vaihdettuihinkin lamppuihin tms...Tarkoitukseni ei ollut olla ilkeä. Minun mielestäni on tärkeää korjata selviä erehdyksiä, jos joku näyttää olevan väärällä tiellä. Seurauksena on vain ajanhukkaa, turhautumista ja pahaa mieltä jatkuvien epäonnistumisten seurauksena.
Ole hyvä vain ja jatka valitsemallasi tiellä. Jos oikein pinnistät (tai rentoudut) niin saat vielä lamput vaikka poksahtamaan hajalle. Se mitä haluan sanoa, on se, että havaitsemasi ilmiöt tuskin johtuvat henkisistä kyvyistäsi tai ominaisuuksistasi. Tällä en suinkaan halua kieltää tai myöntää etteikö sinulla sellaisia kykyjä olisi... mistä minä voisin sellaista tietää, kun en sinua tunne. Älä kuitenkaan pane liian suuria toiveita tuohon katulamppuhommeliin.
;^) - Karaba
Laz kirjoitti:
Rautalankaa tulee...
N-N oli se, joka halusi skeptikot mukaan hommaan, en minä. Totesin vain todennäköisen seuraamuksen.
Naurunalaiseksi saattaminen ei välttämättä tarkoita tilannetta, jossa hävinnyt punastelee keskellä, kun muut seisovat ympärillä nauramassa ja sormella osoittelemassa. Se voi tarkoittaa myös esim. kovin itsevarman henkilön nolon luonteista häviötä väittämiensä osalta.
Ne ovat sinun mielipiteitäsi, joista en allekirjoittaisi mitään."Naurunalaiseksi saattaminen ei välttämättä tarkoita tilannetta, jossa hävinnyt punastelee keskellä, kun muut seisovat ympärillä nauramassa ja sormella osoittelemassa. Se voi tarkoittaa myös esim. kovin itsevarman henkilön nolon luonteista häviötä väittämiensä osalta."
Itsevarman oloinen? Sekö sinua jurppii? Ymmärtänet varmaankin ettei hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä voi saattaa naurunalaiseksi. Ja vaikka voisikin, sillä ei ole mitään merkitystä.
"Nolo", "häviö" ja "naurunalaisuus" kertovat pikemminkin sinun omista peloistasi kuin noidan ongelmista. Se rautalangasta. - Noita-Nainen
Karaba kirjoitti:
"Naurunalaiseksi saattaminen ei välttämättä tarkoita tilannetta, jossa hävinnyt punastelee keskellä, kun muut seisovat ympärillä nauramassa ja sormella osoittelemassa. Se voi tarkoittaa myös esim. kovin itsevarman henkilön nolon luonteista häviötä väittämiensä osalta."
Itsevarman oloinen? Sekö sinua jurppii? Ymmärtänet varmaankin ettei hyvän itsetunnon omaavaa ihmistä voi saattaa naurunalaiseksi. Ja vaikka voisikin, sillä ei ole mitään merkitystä.
"Nolo", "häviö" ja "naurunalaisuus" kertovat pikemminkin sinun omista peloistasi kuin noidan ongelmista. Se rautalangasta.Kiitos positiivisesta mielipiteesta....vain TAIVAS RAJANA, eiko niin...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283