Vinkkejä vauva-aikaan valmistautumiseen ja synnytykseen?

Tuohon miten ehkäistä synnytyksen jälkeinen masennus voisin ainakin sen sanoa että kannattaa syödä omega-3 kapseleita. Ne ihan tutkitusti auttaa ehkäisemään synnytyksen jälkeistä masennusta. Ja toinen on se että ottaa omaa aikaa aina kuin mahdollista ja vähän hengähtää, niin jaksaa taas.

Oman ja tuttavapiirin kokemuksen mukaan lähes kaikille ensisynnättäjille yllätyksenä tulee Baby Blues, joka siis esiintyy 80 % kaikista synnyttäjistä, saattaa olla itkuisuutta, väsymystä, hormonien heittelyä, epävarmuutta, ahdistustakin, mutta ei kannata säikähtää, suurimmalla se menee ohi parissa viikossa, eikä muutu varsinaiseksi masennukseksi. Mutta ei kannata olla liian ruusunpunaiset kuvitelmat synnytyksen jälkeisestä ajasta. Itse olin varma, että minulle ei tule Baby Blues, mutta niin vain tuli. Tokan kohdalla ei enää tullut, vaikka olin varautunut siihen.

Parin lapsen kokemuksella, kirjoitan OMAKOHTAISIA kokemuksia. Älköön siis kukaan vetäkö hernettä nenään näistä kommenteista :)

1) Eka lapsi oli sektio ja toinen normi alakautta synnytys: sektion jälkeen ei ekaan viikkoon yskitty, aivasteltu tai naurettu, koska se sattui ihan kamalasti. Liikkumaan pääsin heti ekana päivänä, mutta ihmisen lailla pystyin toimimaan vasta viikon jälkeen. Haava ei onneksi tulehtunut vaikka tikit hankasivatkin hieman pikkareihin ja ärtyivät. Alatiesynnytyksen jälkeen pahin muisto on pissalla käymisestä, joka kirveli ja sattui ihan hirveästi..Tämä johtui lähinnä (kylläkin pienestä ja siististä) epparista. Eppari parani kuukaudessa, mutta jospa olisin älynnyt käyttää käsisuihkua apuna vessassa, niin kirvely ei olisi ollut niin kamalaa. Noh, mitään kammoja ei jäänyt, kolmosta odotellessa.. :)

2) Maidon nousu ja nousemattomuus: pienet vauvat on ohjelmoitu varmaankin pärjäämään aika vähällä maidolla kunnes oman äidin maito nousee. Muutaman päivän aikana kerkeää kuitenkin miettimään miljoona kertaa sitä, että riittäkö se maito ikinä. No, sitten kun maito nousee..SIlloin sattuu ja sattuu, tissit on ihan turvoksissa ja kipeät ja maitoa on joka paikassa liivinsuojista ja muista huolimatta. Riittääpähän vauvalle! Paitsi, jos on suihkutissit ja maito tulee vauhdilla..Silloin ei auta vaikka syöttäisi päällään ja vauva puklaa ihan yhtä kaaressa kuin maito tulee. Tuolloin käy mielessä, että kasvaako lapsi tarpeeksi; jääkö maitoa laisinkaan pienen vatsaan? Kuukauden kuluttua tuotanto tasaantuu ja silloin pieni piru nakertaa mielessä, että tuleeko sitä maitoa taaskaan tarpeeksi..Jep, kyllä tulee, kun muistan vähentää stressaamista, syödä ja juoda jne. Eli ihan kummin päin tahansa, niin pieni stressi lapsen ruokailusta. Itse kuitenkin kaiken veivaamisen jälkeen 6kk molempia täysimettäneenä :) ainiin, PS, tissit voi ärtyä ja olla ihan hajalla (punaiset, kipeät, haavaiset, jne) ekan kuukauden (tai parin) ajan. Mutta tääkin on henk. kohtaista. Rasvoja kannattaa käyttää ja tulehdukset hoitaa heti.

3) Lapsi joko nukkuu tai ei. Meidän lapset ei nuku, tai siis pärjäävät hirmu vähällä unella. Kohta kuusi vuotta (enemmän ja vähemmän) valvoneena, en olisi ikinä uskonut pärjääväni tämmöisellä unimäärällä! Ekan lapsen kanssa sitä pystyy (ja kannattaa) usein ottaa takaisin ja nukkua, jos vauva nukkuu, esim. päivällä. Kahden tai useamman kanssa se alkaa olla hieman vaikeampaa, koska aina on jotain. Itsessänikin on kyllä vikaa, koska pyrin aina tekemään kaikki rästihommat, jos lapset eivät tarvitse minua. Sitten viikon yöitkumaratonin/painajaisunikauden aikaan kiroan, kun en ole yhtään älynnyt levätä.. Usein kuitenkin käy niin, että kun ajattelen nyt olevan viimeinne yö kun pysyn hengissä, niin lapsetkin nukkuvat ainakin neljä tuntia putkeen. Piristää kummasti :)

4) Äitiä tarvitaan kovasti ensimmäisten kuukausien aikaan. Itse varauduin kantoliinalla. Vauvat syö joko usein tai hieman useammin. Toisilla siis kolmen tunnin välein ja toisilla tunnin välein. Sitten kun syönti kestää joko 5min tai 50min, niin voi laskeskella kauanko tuo palvelu vaatii aikaa. Esikko oli aika nopea syömään ja söi parin tunnin välein. Nuorempi puolestaan söi noin puoli tuntia tunnin välein. Liian kireitä aikatauluja kannattaa välttää, koska vauvan syönti, röyhtäytys, kakkavaippojen vaihto, yms. voivat viedä helposti paljon aikaa. Usein vauvat tarvisevat syliä/tissiä/vaipanvaihtoa juuri kun olet vessassa, suihkussa, laittamassa ruokaa/pyykkejä jne.

5) Itse olen ihan omasta halustani ollut räjähtänyt kotiäiti ekat pari kuukautta; pitkät tissittelymaratoonit, vauvan "rytmin" mukaan eläminen eli valvotaan yöllä ja sitten myöskin päivällä, ulkona käynti omalla pihalla tai kävelyllä silloin kun itsestä siltä tuntuu (asutaan suht pienellä paikalla omakotitalossa), jne. miehen hoitaessa kauppa-asiat ym. Tuon itse vaativimmaksi kokemani vauva-ajan olen suosiolla antanut mennä omalla painollaan. Itsensä laittaminen, kilojen vahtiminen, jne. eivät ole olleet päällimäisenä mielessä. Tai ulkona käyminen ja oman ajan saaminen.
Parin kuukauden jälkeen on edelleen aikaa alkaa laittaa rytmiä päivään, tukka ja naama kuntoon sekä kaivaa puntari vessan kaapista. Tuolloin sitä on jo tutustunut uuteen asukkaaseen ja tietää vähän tämän luonteesta ja rytmistä eikä koita väkipakolla saada lapsia toimimaan oman tahdon mukaan.

6) Hormonit heittelee ja se näkyy. Itkuun tulee pillahdettua ihan tyhjästä, oli se sitten se kakkavaippa nurin vessan lattialla tai miehen kaupasta unohtama mehupurkki. Vieläkin huvittaa, kun mies koitti auttaa siivouksessa ja laittoi vessaan väärät käsipyyhkeet, josta seurasi minun itkuparkukohtaus...Joo, en enää usko hänen olevan ajatustenlukija :D

Melkoinen romaani, ja voisi lisätä ostos-tv:n mukaan; EIKÄ tässä vielä kaikki ;)

komppaan edellistä!

- Kaikki vauvat eivät nuku niitä 3-4h päikkäreitä! Meillä vauva ei ekaan 3kk nukkunut päivällä kun max tunnnin kerrallaan! Nyt 3kk ja pitkät päikkärit nukkuu ainoastaan ulkona vaunuissa!
(Tämä oli itelle todella rankkaa kun kaikki toitotti että vauva vaan syö ja nukkuu..)

- Pieni vauva syö USEIN! Ensimmäinen kuukausi asuttiin meillä tissillä ja meinasi järki lähteä kun ajattelin et tätäkö tää elämä on loppuajan et istun vaan sohvalla ja syötän!

- Meidän vauva ei myöskään ole näitä "viihdyn yksin lattialla"-tyyppejä. Viihdykettä tarvis Äidin kehitellä koko ajan. Kantoliina/reppu oli yhtä tyhjän kanssa kun ei mukula nää sieltä kunnolla!

- Ne kuuluisat raskauskilot. Joo imetys kuluttaa,mutta ei kannata siihen luottaa. Itellä tuli 15kg joista 3kk jälkeen jäljellä 3. Myöskään se roikkuva vatsanahka ei lähde mihkään ihan heti... Itsellä vielä mojovat raskausarvet siinä mukana niin tuntui että maailma romahti kun ei se maha jäänytkään sinne synnärille!

- Aamuyöllä ylös nouseminen! Itse ainakin koen tän kamalana,et herätys on kello 5 JOKA AAMU! Oon todennu että jos tää jatkuu kauankin et saan nukkua 4-5h yössä yhteensä niin oon valmis hullujenhuoneelle!! :D

- Imetys ei ole niin yksinkertaista kun annetaan ymmärtää. Itsellä se ei koskaan sattunut,mutta koin sen kovin vaikeana ja ahdistavana ensimmäisen kuukauden. 2kk siirryttiin osittaisimetykseen ja kiitos hormoneiden se tuntui olevan maailmanloppu vaikka se imetys ensin ahdisti niin kovin.

- Omat tarpeet saa unohtaa. Vaikka tarvis kuin aamukahvin niin ei auta kun baby huutaa pää punasena :P

- Synnytystä ei kannata suunnitella!

Synnytystä ei kannata tosiaan liikaa suunnitella mutta siihen kannattaa valmistautua. Ihan kylmiltään ei kannata synnyttämään mennä. On hyvä tutustua synnytyksen kulkuun ja synnytyksessä mahdollisesti tapahtuviin asioihin. Ei sitten tule yllätyksenä mitä kaikkea voi tapahtua.

Heippa.
Vauvan hoito voi tosiaan olla hyvinkin raastavaa. Minulla 2 lasta, toinen 4-v ja toinen 6vkoa. Ensimmäisen kanssa oli baby bluesia ja valvottuja öitä, mutta ei se niin kamalaa ollut ja kyllä se vauva antaa takaisinkin. Kun pieni ihminen nukkuu sylissä ja on niin kaunis ja rakas niin sitä aina hetkeksi unohtaa niitä ikäviä puolia. Ja vauva aika on lyhyt. Toinen lapseni on toistaiseksi ollut todella helppo, yhtään yötä en ole valvonut ja syötän yössä 2-3 kertaa ja tämä siis ihan syntymästä asti. Lapsi nukkuu paljon ja ei itke, eli vauva aika voi olla myös ihanaa ja todella palkitsevaa.

Etukäteen ei voi tietää kuinka asiat menee, eli turhaankaan ei kannata stressata. Kotiin kannattaa hankkia paljon terveyssiteitä (yö sellaisia), bepanthen rasva on hyvä niin vauvan pepulle kuin omille tisseillekin ja ei ole haitaksi vaikka rasvaat nännit ja vauva kohta syökin. Ja kun maito nousee ja vauva imee niin ne nännit on totta tosiaan kipeät, mutta itsellä kipua kesti n. 3 päivää eli kyllä sen kestää. Rasvaat niitä hyvin ja imetyksen jälkeen sivelet vähän rintamaitoa nännille, se tavallaan desinfioi. Ja synnytyksen jälkeen voi tosiaan olla hyvinkin kipeä. Itsellä ekasta eppari ja paraneminen kesti useamman viikon ja tuntuu että paranin kunnolla vasta kun 8 kk jälkeen lopetin imetyksen. Mutta ei se niin kamalaa ollut. Tästä toisesta synnytyksestä tuli repeämiä joita tikattiin ja kuitenkin jo kolmen viikon jälkeen urheilin ja nyt jo juoksen lenkkiä ja pelaan pallopelejä.

Mutta koska et voi etukäteen tietää miten homma menee niin parhaiten valmistaudut avoimella mielellä ja koita levätä ennen synnytystä. Tsemppiä!

Tässä asiat, mitä itse olisin halunnut tietää etukäteen:

- Vauvaan ei välttämättä rakastu heti, eikä se alkuun välttämättä herätä juuri minkäänlaisia tunteita. Siitä ei kannata syyllistyä, sillä se rakkaus kyllä tulee! Itse aloin rakastaa vauvaani tämän ollessa n. 2 kuukauden ikäinen.

- Imetys saattaa alkuun olla todellakin kauhean tylsää. Vauvani ei muuta tehnyt kuin imenyt ensimmäiset viikot, ja olin jo aivan kypsä koko touhuun, ja mielessä kävi jo korvikkeiden aloittaminen. Onneksi en niitä aloittanut, sillä yhtäkkiä nuo syöttövälit vaan pitenivät ja vauvakin oppi syömään nopeammin. Nyt imetys on todella kätevää ja helppoa.

- Vauva saattaa olla todella raskas hoitaa ensimmäiset viikot/kuukaudet: oma vauvani tosiaan asui tissillä, ja muu aika häntä piti hytkytellä ja kanniskella ympäriinsä. Ei viihtynyt paikallaan olevassa sylissä, ei vaunuissa, ei sitterissä (lattiasta puhumattakaan). Ei nukkunut päiväunia kuin 15-30 min pätkissä, ja nekin kantorepussa tai rinnalla. Vauvani oli koko ajan tyytymättömän oloinen, vaikka mitä teki.

Sitten, kun tuo maaginen 3-kuukautta läheni, kuoriutua vauvastani pikkuhiljaa todellinen pikku-hurmuri, joka naureskelee ja juttelee paljon, viihtyy myös itsekseen ja nukkuu pitkiä päiväunia. Ei edes uskoisi samaksi vauvaksi...

- Ehkä tärkein asia, minkä olisin halunnut kuulla, on se, että lähes kaikkeen auttaa aika. Jos joskus tosiaan mietti epätoivoissaan, että "tätäkö tämä elämä tulee olemaan", niin vastaus oli lähes aina ei. Ei tule, vaan ajan kanssa se helpottaa.

Nämä olivat tosiaan minun kokemuksiani yhden vauvan kanssa. Ei kaikilla ole nuo alkukuukaudet noin hankalia, vaan on olemassa myös niitä vauvoja, jotka alussa vain nukkuvat ja syövät :)

Kun ei jaksa lukea kaikkia vastauksia, niin saattaa olla toistoa. Omia ajatuksiani on...

1. Vauva-aika voi olla tori rankkaa. Kaikki vauvat eivät vain syö ja nuku. Turvaa ystäviin ja tuttaviin, pidä huolta parisuhteesta jo ennen synnytystä. Ne ihmiset voivat olla kultaakin kalliimpia jos jotain apua tarvitsee. Ja ennenkaikkea, että lähelläsi on ihmisiä, joille uskallat sanoa, että tarvitsen apua.

2. Vauva on paras opettaja. Älä etukäteen stressaa asioita ja miten pärjäätte. Kyllä ne taidot nopeasti oppii.

3. Imetys ei välttämättä ole helppoa, mutta sitkeys palkitaan.

4. Meillä kun on kaks koliikkivauvaa ollut, jotka ei tuttia ole suostuneet syömään, on vinkkini tuoreille äideille ollut, että tutti suuhun heti :D Kyllä se itkuisen lapsen kanssa olisi ollut paljon helpompaa, kun jokin muukin olisi lohduttanut kuin tissi.

5. Hormoonit pelastavat paljon. Öiset imetykset ja univelka pelotti ekan kanssa etukäteen tosi paljon. Onneksi sitä on niin hormoonien vallassa, että jaksaa ihan uskomattoman vähäisillä unimäärilläkin ensimmäiset kuukaudet. Nykyisin tuntuu, ettei 6h putkeen nukuttu unikaan riitä, silloin pärjäsi hyvin muutamien tuntien torkuilla.

6. Ota isä alusta asti mukaan! Anna isälle omia vastuualueita, kuten kylvetys tmv. Poistu itse paikalta ja anna isän tolskata rauhassa ja kokea onnistuvansa.

7. Me unohdimme kummankin vauva-aikana hoitaa parisuhdetta ja tämän toisen lapsen jälkeen olimme jo lähellä päätyä eroon jatkuvan riitelyn vuoksi. Kun aloimme panostamaan parisuhteeseen, ottamaan pieniä hetkiä myös itsellemme, homma alkoi taas kukoistaa. Joten joskus voi olla paikallaan pyytää se lastenvahti käymään ja mennä vaikka lenkille sen isukin kanssa tai kahville huoltsikalle. Muksu pärjää varmasti tunnin jonkun muunkin seurassa ja te saatte pidettyä suhteenne tuoreena. Ja toisaalta muistaa huolehtia myös itsestään. Päiväunet äidillekin! Piristää kummasti ja jaksaa olla taas pirteä ja tehokas.

8. Synnytyksestä sen verran, että suunnitelmia voi tehdä, kunhan ne ei ole sitä luokkaa, että niiden romuttuminen pilaisi elämäsi. Synnyttäminen voi olla ihan oikeasti kivaa, vaikka se sattuukin saakelisti, voisin tehdä sen uudelleen ja uudelleen (jos ne vauvat vois toimittaa 6kk iässsä ilman koliikkia)

Ole avoin mummojen, kummien ja kavereiden "näin se pitäisi tehdä" -vinkeille, mutta luota itseesi. Ihan varmasti on aina joku, jonka mielestä olet huono äiti, kun teet asian toisin kuin hän. Hyväksy se ja päätä itse valinnoistasi, täydellistä äitiä ei ole olemassakaan!

Kuuntele vauvaa, kuuntele itseäsi. Kaikkien vauvaan liittyvien tapojen (esim. vaikka nukuttaminen) kanssa tulee vaiheita, kun tuntee, että tämä ei toimi enää näin. Silloin pitää olla rohkea ja kokeilla toista tapaa.

Synnytyksen jälkeinen alakulo on ihan normaali olotila. Uskalla kuitenkin tunnistaa, jos olo on liian hankala. Avaa suusi ja puhu! Pyydä apua jo alusta asti. Ystävät usein sanovat, että pyydä apua jos tarvitset. Muista se ja pyydä apua herkästi niin saat ladata akkujasi tarpeen mukaan.

Sanoi tuttaviensin, että kannattaa ns. mielessään varautua pahimpaan. Eli suunnitella (ja sopia puolison ja kanssa etukäteen kattavasta tukiverkostosta). Puolison kanssa kannattaa keskustella etukäteen mahdollisista ongelmatilanteista. ja ihan perusasioista: miten kummankin arjen perusasiat (uni, lepoaika omien juttujen parissa, syömiset, siivoukset) hoidetaan ja mitä tehdään jos koliikki valvottaa tms. Ruuan tekeminen pakastimeen valmiiksi on hyvä juttu. AInakin meillä olis ollut tosi haastavaa joka päivä ruokaa laittaa kun tyttö oli uskomaton tissitakiainen monta kk ja nukkuikin huonosti vauvavuoden. Ja kannattaa tosiaan uskoa kun sanotaa, että äidin kannattaa levätä aina kun voi. Eli ei kannata siivota kun vauva nukkuu!!! Vaan silloin voi tehdä jotakin itselle tärkeää ja virkistävää (tai nukkua jos tarvii)

Hei!

Avaa hiljentyen sisimpäsi ja rauhoitu. Rentoudu hyvää musiikkia kuunnellen ja ajattele, että susta tulee ihan pian äiti. Puhu masuasukille ja ajattele hyviä asioita, koska näin toivotat hänet tervetulleeksi luoksesi.

Puhu äitisi ja mummosi kanssa, jos voit. Tunnet jatkumon ja opit, että äiditkin ovat vain ihmisiä, vaikkakin emoina vahvoja. Side sukupolvien välillä ei ole kadonnut minnekään, vaikka nykyäitejä stressataan monilla asioilla. Kun saat syliisi sen pienen ihmisen, muista kiittää siitä. Sait lahjan, mutta lainaksi vain.

Ei äitiys ole vaikeaa, eli opit kyllä:) Moni asia muuttuu ja voit masentuakin, mutta muista pyytää silloin apua.. Juuri siksi neuvolaverkosto on ja myös sukusi naiset, samoin ystävät. Ota apu vastaan tarvittaessa.

Tsemppiä:)

Tuo on paras ohje: rentoudu ja hiljenny/ rauhoitu. Sulje hetkeksi muu maailma ympäriltäsi ja antaudu äitiydelle. Tutustu kiireettömästi vauvaasi ja anna vaistosi ohjata. Kaikki muut hommat (mm. siivous! kuuluu isälle tai muille).

Näitä viestejä lukiessa tuli vielä mieleen:

- Kaikilla ei ole tukiverkkoa (sisaruksia, äitiä, anoppia, tms.). Itselläni helpotti kuitenkin miehen antama olkapää, johon nojata ja itkeä sekä neuvolan antama tuki.

- Synnytys sattuu ja voi tuntua ihan ylitsepääsemättömältä. Mutta itselläni se hetki kun ponnistin vauvan maailmaan ja sain hänet syliini; se korvasi kyllä ihan kaiken :) Itse en sen kummemmin suunnitellut synnytyksiä; kätilöt olivat lähellä ja ohjaamassa ja mies tukemassa. Sitten tein niin kuin parhaalta tuntui; kävin ammeessa, ei hyvä, tulin pois. Ajattelin pärjääväni ilman kivunlievitystä ilokaasulla, ei hyvä, sain epiduraalin (ilokaasu oli yhtä tyhjän kanssa).

- Kaikki vauvat ei syö tuttia; esikoinen söi kaksi kuukautta, nuorempi ei kelpuuttanut tuttia laisinkaan. Voi olla aika raastavaa, kun sitä vaimennustulppaa ei ole :) ja HUOM. ei se tissikään aina kelpaa tulpaksi!

- On ehkä helpompi varautua siihen pahimpaan; se on vaan plussaa ja mukava yllätys, jos onkin helpompaa vauva-arkea ja ns helppohoitoinen pienokainen. Toisaalta on lohduttavaa tietää, että on muitakin joilla vauva saattaa itkeskellä 24/7, ei kelpuuteta tuttia, imetys on rankkaa, vauva ei tyynny kuin äidin sylissä, tms.

- Oman vauvan itku voi olla raastavaa kuunnella; etenkin jos ei tiedä mikä pientä huudattaa. Yleensä kaikilla vauvoilla tulee jossain vaiheessa jonkinlainen vatsavaivakausi jolloin vauva hakee parempaa mieltä tissiltä/pullosta ja kierre on valmis. Syödään, saadaan vatsavaivoja, syödään lisää, vaiva helpottaa muutaman minuutin ajan ja sitten on vatsa taas kipeä. Meillä tuo alkoi kolmen viikon ikäisenä ja kesti pari kuukautta. Vaivaan auttoi vatsallaan nukuttaminen, kantaminen ja sylissä jalkojen päällä vatsallaan makuuttaminen. Eli yöllä itkettiin ja oltiin kipeänä; päivällä taasen hyväntuulisena väläyteltiin hymyjä, jotka saivat unohtamaan yön tuskaisimmat hetket :)

- Kannattaa todeta ääneen, jos on väsynyt tai tuskastunut tai jokin mättää. On ihan normaalia tuntea negatiivisiakin tunteita, mutta niistä pääsee yli helpommin, jos sanoo ne itselleen tai puolisolle, ystävälle, äidille, tms. Tai vaikka huutaa, sitäkin on tullut kokeiltua..
"Voi elämä, kun ärsyttää tämä jatkuva kitinä, mitä sinä oikein tarvitset" tai "Miksi tämä ei suju minulta, mikä minussa on vialla kun en ymmärrä vauvaa" ovat parempi vaihtoehto kuin kihistä yksinään.

- Muista, että opetteluvaihe kestää muutaman kuukauden. Anna itsellesi mahdollisuus erehtyä ja kehittyä äitinä..Opit kyllä huomaamaan mikä itku tarkoittaa nälkää tai huonoa oloa ja mikä puolestaan sylin kaipuuta. Ja kyllä ne pienet kehitysaskeleet saavat olon paremmaksi.
Ensimmäinen hymy, nauru ja katsekontakti saattavat kummasti piristää, ja yleensä ne tulevat juuri oikeaan aikaan.. ;)