Tästä se voi poru nousta, mutta haluaisin 50 naisten mielipiteen seuraavasta asiasta.
Olen 46v. yh-isä,asun lasteni kanssa.
Olen viisi vuotta sitten eronnut, seurustellut pari kertaa sen jälkeen vakituisemmin.
Lapset vievät kuitenkin vielä aikaa, eikä vakituisen suhteen ylläpito siksi ole oikein helppoa.
Onko 40-55v. naiselle mahdoton ajatus olla tällaisen miehen rakastajattarena ilman sitoumuksia?
Kysyn tätä, koska haluaisin lähestyä näitä naisia, mutten missään tapauksessa haluaisi loukata heti alkuun selittämällä haluavani tällaista suhdetta.
En haluaisi uskotella naiselle jotain sellaista tulevaisuutta yhdessä, jota ei tulekaan.
Kyse ei olisi välttämättä pelkästä seksistä, voisimme tehdä lomamatkoja yms. yhdessä, jos siltä tuntuisi.
Tiedän montakin kaunista ja mukavaa naista, jotka saattaisivat alkaa suhteeseen, mutta ei ole niin helppoa sanoa suoraan heti alkuun, etten ole suunnittelemassa suhdetta ns. tositarkoituksella.
Maksullisiin prostituutiopalveluihin en mene.
Olen 46v. yh-isä,asun lasteni kanssa.
Olen viisi vuotta sitten eronnut, seurustellut pari kertaa sen jälkeen vakituisemmin.
Lapset vievät kuitenkin vielä aikaa, eikä vakituisen suhteen ylläpito siksi ole oikein helppoa.
Onko 40-55v. naiselle mahdoton ajatus olla tällaisen miehen rakastajattarena ilman sitoumuksia?
Kysyn tätä, koska haluaisin lähestyä näitä naisia, mutten missään tapauksessa haluaisi loukata heti alkuun selittämällä haluavani tällaista suhdetta.
En haluaisi uskotella naiselle jotain sellaista tulevaisuutta yhdessä, jota ei tulekaan.
Kyse ei olisi välttämättä pelkästä seksistä, voisimme tehdä lomamatkoja yms. yhdessä, jos siltä tuntuisi.
Tiedän montakin kaunista ja mukavaa naista, jotka saattaisivat alkaa suhteeseen, mutta ei ole niin helppoa sanoa suoraan heti alkuun, etten ole suunnittelemassa suhdetta ns. tositarkoituksella.
Maksullisiin prostituutiopalveluihin en mene.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tuo tuntuu ihan toteutuskelpoiselta käytännöltä noin teoriassa. Käytännössä, jos rakastajatteresi on vapaa nainen, hän todennäköisesti haluaa kuitenkin pitempiaikaista, vakavampaa suhdetta ja toivoo, että suhde muuttuisi sellaiseksi ajan myötä. Naisen tunne-elämään ei sovi kovin hyvin rakastelu ilman tunnetta. Tunteen myötä tulee sitten helposti sitoutuminen ja sen seurauksena myös odotukset toisen sitoutumisesta jne. Puhun tietenkin omasta puolestani. Olen kuitenkin jutellut aiheesta ystävättärieni kanssa ja he kokevat samoin. Jos rakastajattaresi ei ole vapaa, mukaan tulee sitten ongelmia tapaamispaikkojen suhteen. En usko, että tämä muuttuu iän myötä.
tuli sanottua suurin piirtein kaikki mitä itsekin ajattelin.
Jossain vaiheessa nainen alkaa odottamaan suhteelta enemmän, ja siinä vaiheessa voi tulla yhteentörmäyksiä vaikka kuinka pelisäännöistä sovittaisiin.
vakituisen suhteen ylläpito koskaan ole helppoa?
Vaikeampaa luulisi olevan pitää yllä rakastajatar/toveruus –suhdetta niin, ettei odotuksien suhteen oltaisi jossain vaiheessa törmäyskurssilla. Lähestyt asiaa mielestäni oudosta näkökulmasta. Ethän voi mistään suhteesta etukäteen sanoa, onko sillä tulevaisuutta vai ei, vasta aika näyttää.
On vaikea uskoa, että kukaan nainen pystyisi tuollaiseen suhteeseen ilman, että tunteet jossain vaiheessa tulisivat mukaan. Koskaanhan ei tosin tiedä.
Viimeisestä lauseestasi saa sen kuvan, että olet itse asiassa hakemassa ilmaista rakastajatarta ilman sitoumuksia, vaikka alkutekstissäsi yritit asiaa kaunistella.
En todellakaan ole hakemassa ilmaista rakastajatarta.
Sitäpaitsi homma ei ole rahasta kiinni, taloudellinen puoli on minulla hanskassa.
Olen hyväpalkkaisessa työssä ja mökit, Lapin kämpät yms. on tullut aikanaan hankittua.
Minulla ei nimenomaan ole tarvetta kaunistella asiaa, yritin selittää asian niin selkeästi kuin se on mahdollista.
En toki kiellä sitä mahdollisuutta, että joskus jopa rakastuisin jne, mutta sen odotteleminen kotona hoitaen lapset ja huushollin ei oikein tuota tulosta.Olen siis rationaalisesti tullut siihen tulokseen, että rakastajatar olisi yksi hyvä vaihtoehto.
En missään nimessä halua loukata naisia, siksi halusin kuulla asiasta mielipiteitä.
Se, että kieltäydyin menemästä prostituoidulle, ei liity rahaan, se liittyy siihen, että haluasin mieluummin tasavertaisen suhteen kuin pelkän maksullisen huorasuhteen.
Olen sidottu melko tiukasti lasten huoltajuuteen, sekin tekee omat rajoituksensa.
Lisäksi parisuhteen hoitamisen vaikeuteen en ole kysymässä neuvoa, tämän kurssin olen jo käynyt roikkuessani aikanaan elämän syrjässä mielenterveysongelmaisen vaimoni kanssa.
Kyllä voisin vielä tuohon suostuakin, mutta minulla olisi yksi ehto. >Minä olisin ainoa naisesi
Hieno pointti kun sanoit olevasi varakas sinulla on kohta kulta ja timantti lumppuja kämpän ovella jonossa vaahtoamassa rakkaudesta.
Kyllähän se ainoa nainen on tietty se lopullinen päämäärä.
Minulla ei vain ole ollut sitä iloa löytää vielä.
Vaatii paljon aikaa tai sitten hyvää tuuria, jotta löytää sen sielunveljen /-sisaren.
Ehkä rimakin on tullut laitettua korkealle.Itse olen aikanaan aviossani pitänyt vaimoani ainoana, mutta vastapuolella oli omat vaikeutensa, johon avio kaatui.Tässäkin saattaa olla syy lievään kyynisyyteeni, jonka vuoksi asiaa aloituksessa kyselin.
Joo, mutta ei niitä varoja yleensä pysty itse hommaamaan, jos on niin hölmö, että ne mainitsemiisi naisihmisiin törsää.
En sentään ole niin ressukka, että noihin vipuihin lankeaisin.
ja rima alas,no joo konsti toikin.No parempi tämäkin homma yleensä ukot valitsee sen kaikkein heikoimman tien,eli oraalin itsetyydytyksen.
Rimaa en aio madaltaa, en yleensäkään ole sitä pitänyt alhaalla.
Tasoa mieluummin kuin määrää.
vaikka tämä ei ole minun juttuni mitenkään, niin eikö sellaisen etä-kumppanin hakeminen kuulostaisi jotenkin hienommalta !?:)
Tarkoitatko etänä esim. netin kautta kumppanin etsimistä ja sitten paremmin tutustumista?
Mikä ettei,ei minulla ole mitään sitä vastaan.
Mutta, onko se "sähkö", mitä vaaditaan oikeaan rakkaussuhteeseen pidä kuitenkin ensin tuntea oikein livenä?
Ei taida netin kautta onnistua?
Minulla ei ole kokemusta, en itse osaa sanoa.
Kyllähän ihmissuhde tunnetta tarvitsee, mutta se "etä" voi kyllä tarkoittaa myös sellaista, että ollaan yhdessä, ja asutaan etäällä kaukana toisistaan.
Ymmärrän, mitä tarkoitat.
Ei siis rakastajaa pelkästään, vaan rakkaussuhde, jossa ei tavattaisi kuin esim. viikon tai kahden välein.
Olisihan sekin tavallaan ideaalinen, jos on sitoumuksia lasten tai työn vuoksi.
Onhan ne netit ja kännykät sen lisäksi, joilla voi pitää yhteyksiä.
Mutta ellei ole sitä kipinää ja tunnetta, kysehän on periaatteessa vain rakastajattaresta tai rakastajasta, jonka kanssa hoidetaan se fyysinen puoli.
ei "etää", jos et hae myös sitä tunnetta !:)
Tästä virisi mielenkiintoinen keskustelu, viittaan motiiviini ja nimenomaan siihen lopulliseen päämäärään, jonka ylläolevassa keskustelussa mainitsin.
Haen tunnetta, löytäminen ei vain ole niin helppoa.
se sellainen "etä"-juttu kipinöineen kuulostaisi kuitenkin jotenkin sopivammalta !
Minun täytyy nyt tunnustaa, että olen kokeillut kaksikin kertaa tutustua etänä naishenkilöihin.
Minä en tuntenut sitä kipinää tavatessamme sillä tavoin kuin mielestäni pitäisi.
Siinä vaiheessa olisi ollut helpompi, jos olisi sovittu vain seksistä tms., eikä kumpikaan asetettu toiveita muuhun.
Tiedän, että lukuisat ovat rakastuneet netistä löytämäänsä henkilöön ja ovat onnellisia.
voithan etsiä häntä jostain muualtakin. Ja aloittaa se etäinen kumppanuus vasta sitten, kun se oikea "kipinä" on löytynyt!
Olen itsenäinen, pitkä hoikka ja hyvännäköinen nainen, jolla on omaisuutta riittävästi.
Työ ja harrasteet vievät suuren ajan elämästäni, mutta joskus kaipaisin aikuisen miehen seuraa. Matkoille, konsertteihin ja joskus jopa ulos syömään ja tämä mies antaisi minun säilyttää itsenäisyyteni, eikä heti olisi muuttamasssa saman katon alle.
Tämäkö tekee minusta mainitsemasi "lumpun"?
etenkin kun kerron omasta kokemuksesta.
Mun suhteen piti olla samanlainen kuin haet, pelkkä seksisuhde, ilman sitoumuksia, mutta umpirakastuimme toisiimme.
Yli puolen vuoden seurustelun jälkeen olemme täysin kiinni hitsautuneet toisiimme.
Siihen loppui mun sinkkuelämä.
Hän löysi elämänsä naisen ja minä miehen jolta saan kaiken mitä nainen tarvitsee.
Hänen kolme lastaan on hyväksynyt minut joukkoon, emme asu yhdessä, mutta käymme vuoroin "vieraissa".
Koskaan emme mene avioliittoon, mutta sitten kun lapset aikuistuu aiomme jakaa arjenkin.
Kyllä olen sitä mieltä minäkin, että ei suhteelta voi tuollaista vaatia. Mitä oikein ajattelet? Sinäkö voit rakastella naisen kanssa vain seksin merkeissä? Toveruuden pohjalta? Voihan olla, että itse rakastuisit korvia myöten.
Mitäs jos sinulle käy niin? Nainen pitää sinua sitten pelkkänä panona..
Ei mitään suhdetta luoda tuollaiselta pohjalta.
Eikö tuon rakastumisen ja "pelkän panon" väliin mahdu mitään, lopsahtaako se aina jompaan kumpaan laitaan.
Hyvä kysymys.
Mielestäni miehen ja naisen suhteen paras osa on juuri siinä. Minä en ainakaan kaipaa rakastumista ja pelkät panot eivät kiinnosta.
Jos olisin mainitsemassasi iässä vastaisin ehdottomasti kyllä sinulle. Rakastajattaren rooli sopisi minulle täydellisesti. Ei mitään vaatimuksia, ihan vapaaehtoista. Ei ole vielä löytynyt ketään joka suostuisi. Nyt varmaan joku tästäkin riemastuu, mutta tämä on minun mielipiteeni.
minun elämääni. En kaipaa sitoutumista enkä elättäjää, kunnon miestä kyllä.
Minullekin tuollainen suhde sopisi::))
En itsekään enään halua mitään koko ajan hameenhelmassa roikkuvaa suhdetta, niitä on ollut riittävästi.
Minäkin olen yrittänyt ehdottaa miehille tuollaista suhdetta mutta ei oikein tunnu heillekään sopivan. Ukkomiehille tietenkin kävisi mutta en periaatteessa seurustele varattujen kanssa.
Miehet tuppaavat myös takertumaan vaikka on sovittu, että ollaan vain silloin kun molemmille sopii.
Tietenkin tuollaisessakin suhteessa täytyy kemiat toimia, eli, ei olla vain siksi, että olisi joku. Tunnetta täytyy olla mukana.
Onnea etsintään, toivottavasti (ja uskon, että varmasti) löydät hakemasi::))
Onnellinen,no sopisit reppurin muijaksi,mut sit voisikin tulla tenkkapoo kun eläkeikä tulis täyteen,ja ukko sekä akka laitettas saman katon alle?No ainahan niitä pulmia tietenkin on ,mutta kiinnostas miten sinä toimisit tilanteessa?
olisi voinut olla omaa tekstiä.
kuka sata vuotta aviossa taivaltanut ja kokemuksia rikkaampana enää tahtoo muuta kuin kunnon etäsuhteen, jossa on ikuinen sunnuntai eikä arjen kahleissa tarvitse riidellä.
en tiedä olenko hakoteillä, mutta joskus tuntuu ettei vastaavia miehiä koskaan ole olemassa... siis siihen kunnon etäsuhteeseen, kaveruuteen, jutusteluun, kaikkeen kivaan mitä kuitenkin vielä jossain sielun sopukoissa kaipaisi.
saisivat "avoparina" vanhustentalosta eri huoneet !:)
mies ja nainen kamuina palstalla,niinpä,katos sit astuu seksi kuvioihin ja se taas toppaa siihen kun nainen tarvii sitä ja tätä luottamusta jne ja sit ei olla enää kamuja jne eiks oo helppoo heh hee
olen minä tuonkin kokenut, eli olen ollut ulkomaille ajavan rekkakuskin muijana. Hänkin lopetti sitten aikoinaan ulkomaille ajamisen, siirtyi kotimaan liikenteeseen...eihän siitä mitään tullut. Minulla oli jo siinä vaiheessa oma "ystäväpiirini" ja omat menoni. Meni sukset pahasti ristiin ja erottiin jonkin ajan kuluttua. Mutta.... olin aika nuori silloin...nyt osaisin jo arvostaa tuollaista meneväistä miestä...mistähän löytyis?
ajatus on ihan ok. On meitä naisiakin, joilla ei ole aikaa kokopäivämiehelle, vaikka lapset onkin jo helmoista pois. On työ, harrastukset, opiskelu jne. Silti kaipaa välillä miestä vierelleen ja sänkyynsäkin, mutta yhdenyön jutut ei oikein kiinnosta. Mutta menepä tätä miehelle ehdottamaan, eivät tahdo ymmärtää, että nainen ei halua enempää.
Ymmärsin että toivot seksisuhteen lisäksi myös ystävyyttä ja luottamusta. Ja ehkä salainen toiveesi on rakkaus.
Näin toivoo myös moni nainen.
Mutta en usko, että tällaisesta suhteesta voitais päättää ensi tapaamisella, vaan olisi rauhassa tutustuttava ensin.
Se tarkoittaisi tapailemista ja sen hyväksymistä, että mahdollinen ystävä tapaisi myös muita.
Luottamuksen ja ystävyyden pitäisi kasvaa rauhassa ja kiirettä, ilman pakkoa jatkosta tai sitoumuksista tai seksisuhteesta. Siinä olis mielestäni pohjaa minkälaiselle suhteelle ja kysymykselle hyvänsä. Siinä olis myös tilaa kieltäytyä itselle sopimattomasta suhteesta silti pysyen ystävänä.
Kaltaistasi miestä etsin.
Olet mainitsemissasi asioissa elämäni mien. Toki me molemmat tiedämme että vasta kasvotusten tiedetään miten kemiat synkkaa.
Kuvailepa itseäsi tähän osoitteeseen:
[email protected]
Tuollainen järjestely sopii varmasti monelle itsenäiselle naiselle. Voi pitää oman itsenäisen elämänsä itsellään. Tosin suosittelen jonkun muun sanan kuin rakastajattaren käyttämistä, tuo ilmaisu on kuulostaa halvalta. Missäs päin maata Janne asustaa?