Pipsan parempi joulu

Maxim Foxim

Pipsa Pimpsanen käveli huoletonna alkutalven viipyilevässä valossa pitkin kolmatta linjaa, myhäillen ja ylös taivaalle katsellen. Edellisyön loska oli jo sulanut kokonaan pois ja askel oli muutenkin keveä uusiopahvista valmistettujen ekosandaalien alla, mutta menoa saattoi auttaa myös erityinen lämmitetty kaista puolueen toimijoille. Punaisiksi maalattujen varpaankynsien neon-hohde loi vilkkaasti liikkuvien jalkojen kylmän-sinervän värin kanssa kummallisen yhdistelmän; näytti kuin jokin kummallinen hälytysajoneuvo olisi liikkeellä matalalla asfaltin pinnassa, hyppien ja pyörien mutta edeten silti hyvin määrätietoisena kohti maaliaan. Ja oikeastaan niinhän asia olikin: Pipsa oli juuri menossa komitean XVII kokoukseen piskuinen design-laukku vinhasti olkapäällä kimaltaen ja viipottaen – kokoukseen, jossa lyötäisiin lukkoon suunnitelmat Suomen energiavajeen ja kaiken muunkin vajavaisuuden täyttämiseksi jokavuotisen joulun kunniaksi. Pipsalle oli ollut viime viikkoina kädet ja olkalaukku täynnä töitä hänen valmistellessaan asioita myöhään yösydämelle asti ja unikin oli ollut katkonaista ja huonoa lukuisista ilta-tötsyttelyistä huolimatta. Usein hän oli herännyt viimetinkaan; uskollinen ja alati valpas Killi-kissi oli herättänyt hänet juuri ennen puoltapäivää kovasti mouruamalla ja naukumalla. Herätyskellokin oli eilisaamuna ollut säpäleinä pitkin lattiaa ja aamutötsyjä pössytellessään hän oli muistanut välähdyksen öisestä painajaisunestaan, jossa joulupukki olisi halunnut leikata hänen rakennekynsiään kauhealla lapinleukullaan. Sinä aamuna ei taksilla olisi töihin ehtinyt, mutta helikopterikyyti oli ollut pelastus.
Nyt Pipsalla oli runsaasti aikaa aamukävelylleen ja äkkiä, aivan mielijohteesta, hän päättikin kokeilla jotakin toista reittiä työpaikalleen. Kaukana töpseli-energian kerrostalojen yläpuolelle oli nousemassa tuontityöläisten valmistama uusmolshevismin kirkko, jonka kautta Pipsa nyt päätti oikaista. Kirkon tuomiotornin kellotapuli oli vielä itse kelloa vaille jo melkein valmis, mutta alkaneesta tuulenviristä huolimatta sen huippu peittyi yhä silti sankkaan pilviverhoon.

2

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maxim Foxim

      Vanha ja kuhmuinen betonimylly vouvasi ja heilui valtavan sorakasan vieressä. Myllyn avonaiseen, odottavaan kitaan lensi soralasti kovasti tömähtäen, moottorista näytti nousevan pieni savuntuprahdus ja kipinöitä aina kun rahisevan ja sihisevän tavaran määrä myllyssä lisääntyi. Koneen yläpuolella roikkui valkoisella maalattu ruosteinen peltikyltti, jossa luki ”JOSIFIN TYÖMAA” ja kyltti retkotti alkaneessa tuulessa kovaäänisesti natisten paksuissa ketjuissaan vinossa pylväässä. Mustahiuksinen ja tuuheaviiksinen mies ähisi pitkävartisen soralapion varressa työtakin selkä höyryten, itsekseen oudolla kielellä kiroillen. Pipsa ei nyt ollut aivan varma, oliko hän ihan oikeasti siinä viitekehyksessä jossa hän normaalisti toimi, mutta ennakkoluuloisuus ei oikein kuulunut hän pirtaansa millään tavoin. Kukkakuvioiset uusiosandaalit hidastuivat, mutta alkoivat kohta kuin hitaan hiivinnän lähemmäs aidon työn lähteille.
      ”Mielenkiintoista”, Pipsa ajatteli haltioituneena höyrypilven keskellä kiroilevaa ja sadattelevaa miestä samalla tuijottaen. Tuulenvire pölläytti äkkiä Pipsan kukkakuvioista minihamosta ja vilunväristyksisitä huolimatta hän hiipi silti lähemmäs; paksuviiksinen mies pysähtyi äkisti kesken lapion raakaa tunkeutumista sorakasaan ja hänen viiksensä sojottivat miltei suorina sivuille. Pipsa ei uskaltanut edes hengittää katsellessaan siinä miehen selän takana hänen leveää, höyryävää olemustaan ja kone sen kuin vouvasi, mutta mies tuntui vetävän henkeä sieraimiensa kautta viikset yhä villimmin sojottaen. Lapio tippui maahan äkisti, kouristuksenomaisesti ojennetuista, karvaisista sormista ja Pipsan sydän hakkasi kuin kirkon kello. Mies kääntyi äkisti ympäri ja jäi tuijottamaan Pipsaa suoraan silmiin. Äkkiä Pipsan teki mieli uikuttaa siinä sorakasan vieressä, mutta sitten miehen silmät vaelsivat nopeasti alas ja sitten takaisin ylös.

      ”Kuulkaas neiti. Teiltä on tainnut unohtua jotakin tänä aamuna?”

      Pipsa tuijotti yhä suu auki miehen kasvoihin. Mies nyökkäsi Pipsan hamosen suuntaan ja samassa hän muisti; kissan ryökäle oli taas varastanut hänen pikkarinsa ja niinpä Pipsa oli tötsyjen jälkeen unohtanut koko asian ja lähtenyt iloisena kävelemään töihin. Nopeasti Pipsa nosti hamosensa ylös ja tarkasti asian: aivan oikein. Allahan ei ollut yhtään mitään! Kasvot punertaen hän aloitti jonkinmoisen änkytyksen ja alkoi perääntyä miehen edestä, mutta mies virnuili ja tapitti entistäkin tiiviimmin hänen hämmentyneisiin silmiinsä.

      ”Sullahan on niin nätti pikkuinen suu”, mies sanoi jonnekin sivulle katsellen ja kouraisi muniaan samalla maahan sylkäisten, sitten hän tuijotti taas Pipsaa silmiin. ”Oikea suppusuu” hän sanoi.

      Sinä aamupäivänä monet komitean jäsenet ihmettelivät Pipsan uutta lookia. Hän kulki käytävillä edestakaisin, puhutteli kaikkia kumma ilme naamallaan ja jotenkin oudon näköisenä, nauroi vasten kasvoja – jopa korkeimmalle komitean äänelle. Työtoverit ihmettelivät Pipsan alituista höpötystä joulusta: joulu sitä ja tätä, joulu tuota ja tuolla ja niin poispäin. Mutta pian kaikki olivat kadonneet saleihinsa ja keskelle tärkeitä tehtäviään paperikasojen keskelle, mutta Pipsan nauru kaikui marmorikäytävillä ja hän odotti nyt enää joulua ja joulupukkia. Hän tiesi että se vielä tulisi.

      Joulutarina alkoi siis taas. Jatkakaa…

    • Maxim Foxim

      Öh, siis tarkoitushan oli että tätä vois vaikka jatkaa, jos hotsittaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45389
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      32
      11264
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10892
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9721
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2259
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1707
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1530
    Aihe