"Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä, ja ahtaita ikävän vuosia, niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.” Nämä ovat Edith Södergranin erään runon loppusanat, jotka tulivat mieleeni marraskuun kaktuksen elinvoimaa ihmetellessäni.
Luulin, että joulukaktukseni ovat omapäisiä, kukkivat ennen aikojaan . Kaktus on kuivan erämaan kasvi, vaatii kituliaan kauden kehittääkseen nuppuja ja puhjetakseen loisteliaaseen kukintaan. Varsinaisia piikkikaktuksia en kasvata, mutta näitä lehtikaktuksia minulla on kolmea eri väriä. Kirkkaanpunainen on alunperin äidiltä saamani pistokas ja ilmeisesti joulukaktus. Keväällä vien ne ulos syrjäisen pensaan juurelle, jossa saavat omissa oloissaan lepäillä, pensas suojaa liialta paahteelta ja sateelta. Sysksyn tullen kannan ne sisälle, varoen kastelen ja eräänä päivänä huomaan niissä pieniä nuppuja, valtavasti. Nyt minulla on uhkeimmassa kukassaan valkea, aavistus vaaleanpunervaa , kymmeniä ja taas kymmeniä herkänkauniita kukkia, kuin vaahtoava vesiputous. Sen täytyy antaa kukkia rauhassa paikallaan, sopivassa valossa. Kyläilemässä ollut viherpeukalo sanoi, että tämähän aikataulussaan : marraskuun kaktus !
Luonto tietää aikataulunsa, tiedämmekö me ihmisetkin ? Kaipaan välillä erämaakausia, hiljaisuutta ja yksin oleilua. Pari kertaa olen osallistunut seurakunnan hiljaisuuden retriittiin, vaikka olin ensin epäleväinen : yhdessä hiljaaolo, mitä mieltä siinä on ! Miniretriittiä kaipaan ainakin viikottain , varsinkin näin kaamosaikaan, kun ei "tarvitse" aina olla pirteä ja touhukas , vaan voi pimeän syyksi laittaa vetelehtimisen ja saamattomuuden, vähäpuheisuudenkin. Metsässä samoaminen ilman mitään hyötytarkoitusta on parhaita vetäytymiskeinoja minulle. Ymmärrän jopa hienoisen masennuksen olevan mielenhoitoa, vetäytymistä hälystä ja tehokkuudesta, sosiaalisuuden velvoitteista. Silloin voi kuunnella omaa kaipaustaan.
Luulin, että joulukaktukseni ovat omapäisiä, kukkivat ennen aikojaan . Kaktus on kuivan erämaan kasvi, vaatii kituliaan kauden kehittääkseen nuppuja ja puhjetakseen loisteliaaseen kukintaan. Varsinaisia piikkikaktuksia en kasvata, mutta näitä lehtikaktuksia minulla on kolmea eri väriä. Kirkkaanpunainen on alunperin äidiltä saamani pistokas ja ilmeisesti joulukaktus. Keväällä vien ne ulos syrjäisen pensaan juurelle, jossa saavat omissa oloissaan lepäillä, pensas suojaa liialta paahteelta ja sateelta. Sysksyn tullen kannan ne sisälle, varoen kastelen ja eräänä päivänä huomaan niissä pieniä nuppuja, valtavasti. Nyt minulla on uhkeimmassa kukassaan valkea, aavistus vaaleanpunervaa , kymmeniä ja taas kymmeniä herkänkauniita kukkia, kuin vaahtoava vesiputous. Sen täytyy antaa kukkia rauhassa paikallaan, sopivassa valossa. Kyläilemässä ollut viherpeukalo sanoi, että tämähän aikataulussaan : marraskuun kaktus !
Luonto tietää aikataulunsa, tiedämmekö me ihmisetkin ? Kaipaan välillä erämaakausia, hiljaisuutta ja yksin oleilua. Pari kertaa olen osallistunut seurakunnan hiljaisuuden retriittiin, vaikka olin ensin epäleväinen : yhdessä hiljaaolo, mitä mieltä siinä on ! Miniretriittiä kaipaan ainakin viikottain , varsinkin näin kaamosaikaan, kun ei "tarvitse" aina olla pirteä ja touhukas , vaan voi pimeän syyksi laittaa vetelehtimisen ja saamattomuuden, vähäpuheisuudenkin. Metsässä samoaminen ilman mitään hyötytarkoitusta on parhaita vetäytymiskeinoja minulle. Ymmärrän jopa hienoisen masennuksen olevan mielenhoitoa, vetäytymistä hälystä ja tehokkuudesta, sosiaalisuuden velvoitteista. Silloin voi kuunnella omaa kaipaustaan.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ne hiljaisuuden retriitit ovat höyrypäisten hommaa, jos ei ennen ole vinksahtanut siellä se sitten tapahtuu. Onko järkeä sulloutua porukan erämaahan, jossa tungetaan aamunkoitosta yömyähään tiettyä logiikkaa. Ei omia kirjoja, ei yhteyttä ulkomaailmaan siis kännykkä kiinni. Salaa pitää tehdä mitä nyt keksii ajankuluksi.
Abbedissa istuu kammiossaan johon odottaa osallistujien tulevan puhdistautumaan, kertomaan synnillisistä ajatuksista.Lähinnä retriitit ovat samanlaisia kun elokuva
"Hurmaava joukkoitsemurha".
Kehoitettiin paastoamaan 3pv ajan, kaikki tietävät mitä rituaaleja sekin sisältää. Kiitos ei koskaan enää, tämän 7pv kokemuksen jälkeen. Huomaan olen entistä paatuneempi, enne tätä kokemusta olin paljon siedettävämpi.
saisi kuin kilon palasina.
minäkin, kun yksi tuttu mukaan pyysi.
Minä olin viikonlopun mittaisella retriitillä, luonnonkauniissa ympäristössä, linnamaisessa Hvittorpin leirikeskuksessa. Väliin oli rukoushetkiä, joihin ei ollut pakko osallistua, maukasta terveellistä ruokaa ja paljon ulkoilua. Kaksi kertaa riitti, toisen kerran olin ystäväni tukena. En mitään erityistä valaistumista kokenut, mutta opin ymmärtämään niitä, joille tämä on tärkeää.
Suomalaisia kehutaan, että osaamme olla myös hiljaa, tilaa ei tarvitse täyttää äänellä kaiken aikaa. Luonnon hiljaisuus on turismin myyntivalttikin.
http://www.youtube.com/watch?v=j7_gG5q-abw&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=58amTnpzOIg&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=uI7jZA-Tx-M&feature=related
Minulla pikku orvokit vielä pitää pintansa, kerran jo luntakin satoi niiden päälle., sieltä ne vaan penkistä nostaa siniset kukkansa.
Empä tiennytkään, että on marraskuun kaktus erikseen, minullakin kukkii vähän milloin sattuu. Pääsiäiskaktuksestakin olen kuullut, kaipa sen kuivan kauden voi järjestää talvellakin.
Kaipa kaktuksen saa kukkimaan milloin vain, jos taitoa on, helluntaikaktuskin on olemassa,
Eipä lopu kukista tehty musiikki, ja kuurankukkahan se talven kukka oikein onkin, sanomankin laulu sisältää : "turhaa, aivan turhaa on katkeruutta kantaa sisällään. "
Rentunruususta tuli horsman uusi nimi, siihen on osuvaa verrata , kun tuntee olevansa rikkaruoho elon yrttitarhassa, ja kauniskin se on, myös katumuksen merkiksi.
Kaunis tuo Lauran laulama "Kerran kukkia voi kaunis kotimaa, kerran vain ihminen niin nuori olla saa, kerran sydän elää puhtaan rakkauden, kerran vain pettyä voi toiseen jokainen. " Ensimmäinen rakkaussuru onkin viiltävä.
minulla soi nyt jostain kumman syystä koko ajan, äskeisen ulkoilunkin ajan, vaikka juttelin ystäväni kanssa. :)
Tämä vrsi oli joskus lempivirteni, ja kun koulussa piti etsiä jokin virsi ja sitten esittää se kaikille luokan edessä lausumalla, kuten siihen aikaan sanottiin, niin minä esitin tämän:
"Sä lupasit, oi Herra,
myös että erämaa
saa kerran kevään kauniin
ja kukkiin puhkeaa.
Riemuiten odotamme
me täyttymystä sen.
Jo kohta koittaa anna
sen suven suloisen."
Suvea suloista joudumme vielä jonkin aikaa odottelemaan, nutta kyllä se sieltä taas saapuu 'yht' ihanaisena' kuin aina.
Kiitos hymytytölle muistoja mieleen tuovasta virrestä.
Laulujen mielessä soiminen taitaa olla yleisempääkin palstalaisten keskuudessa, ainakin texin kanssa on siitä juteltu, sama sävelmä on saattanut kummitella.
Minulla on soinut tänään Marjatta Leppäsen laulama "Ne nukkuvat vielä untaan nuo kukkaset kahleissa roudan, vaan kerran ne nostavat päänsä, kun päivä suo lämmön ja poudan...ja lopussa "ja onnesta uuden laulun, jo laativat lastemme lapset". Usein soi päässä kylläkin omalla äänellä laulettu, mutta nyt tuntui kyllä Marjatalta.
Ennen tosiaan lausuttiin runoja, eläytyen ja huolella painottaen, usein tarkkaan open ohjeiden mukaan ...nythän se on esittämistä.
Kaktukset ovat sen vuoksi ihania, että ne yllättää hoitajansa.
Minulla oli eräs kaktus jo vähän nuutuneen tuntuinen,siirsin sen
toiselle ikkunalle jossa vähemmän aurinko paistaa.
Jonkun ajan kuluttua hämmästyin, kun menin ohi ja silmäni osui siihen,
täynnä puhkeamassa olevaa nuppua! Oli kuin taikuri olisi käynyt
sipaisemassa pensselillään!
Kastelin sitten varovaisesti ja siitä kehittyi oikein kukkameri!
Ehkä se halusi näyttää, kun sitä hieman aliarvioin, mikä hän
todellisuudessa on!
Mutta voipa olla niin kuin Ramoona sanoi, että kuivakausi niillä
täytyy myös olla. Ehkä näin.
Voin hyvin kuvitella ilosi, Nea*, kun kaktus näytti sinulle kiitolliuutensa hoidostasi ja huolenpidostasi. Tuo kuiva kausi on todella kaktuksille tarpeen.
Yön kuningatar oli se kaktus, jonka sain rehtorilta käydessäni koulukaupungissani myöhemmin, tapasimme sattumalta.
Se kukkii vain yhden yön. Kukka on suuri ja loistava.
Yllätykset ovatkin ihania. Aina ei muista, mitä sipuleita on maahan istuttanut, sitten keväällä putkahtelee esiin ylläreitä.
Minulla on taipumuksena ylikastella huonekasveja, siksi ulos "unohtaminen" korjaa virheeni. Kliiviassanikin on nyt nuppuja, se onkin näiden kaktusten lisäksi melkein ainoa, jonka saan uudelleen kukkimaan. Toista maata on ainakin Catleija, olen hänen kukistaan nähnyt upeita kuvia.
Cliiviaa on minullakin usein ollut kukkivana, usein lahjaksi saatuna. Anoppi ja appi tulivat usein c liivian kanssa.
Sen kaunis lehdistökin on niin selkeä. Poian perheen olohuoneessa on kaksikin cliiviaa tällä hetkellä. Minulla ei nyt olekaan sitä.
Onpa vapaa tai vangittu, aina kaipaa jotain. Ei vapaana ollessakaan useinkaan saavuta kaipaamaansa. Yhden saavuttamisen jälkeen on taas uusi kaipuu, jotakin tai jonnekin vaan - . Aina kaipaa, vaikka välillä hetkittäin on onnellinenkin.
Tuossa pöydällä on lähtemässä kirje vankilaan. Yli vuoden olen ollut kirjeenvaihdossa vankilanuoren kanssa, voisko sanoa tukihenkilönä. Käyn myös silloin tällöin tapaamassa häntä.
Pari vuosikymmentä sitten oli ajatuksissani mennä Valamoon kokoomaan itteeni puutarhatöihin. Ilmeni, että niin kallista "lystiä" olisi ollut, ettei ollutkaan varaa sellaiseen.
Luostarielämään olisikin kiinnostavaa tutustua, minua kiehtoo luostarien puutarhat, yrttien viljely ja niiden lääkinnällinen käyttö. Kirkkonummella sijaitsevassa ortodoksiluostarissa Pokrovassa piipahdan joskus avointen ovien päivänä, samalla ostan borssikeittoa tai kaalipiirakkaa. Siellä viljellään myös valkeita mansikoita, jotka sopivat allergikoillekin.
Luin kerran Siinain erämaan luostarin munkeista, että heille annettiin kuuliaisuustehtäväksi kastella maahan pistettyjä puutikkuja. Eihän niihin elämää syntynyt, mutta vihreät lehdet versoivat kuuliaisten munkkien sieluissa.
Niin, lakkaako ihminen koskaan kaipaamasta, vaikkapa Maahan, jota ei ole.
Kaikkea hyvää vankilasuojatillesi !
http://fi.search.yahoo.com/r/_ylt=A7x9QXpOT6FQIm0AUSlbLAx.;_ylu=X3oDMTByNGxmazk4BHNlYwNzcgRwb3MDMQRjb2xvA2lyZAR2dGlkAw--/SIG=1201enrf3/EXP=1352777678/**http://www.youtube.com/watch?v=l6SuJggU1-U
Itse muistan tämäm Luostarin puutarhasta, soi usein lauantain toivotuissa.
http://www.youtube.com/watch?v=q2aYDWb676Q&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=liYHgg072yE&feature=related
Luostarimatkasta haaveileville suositeltava paikka on Siinailla Pyhän Katariinan luostari, ilmeisesti vanhin toiminnassa oleva luostari.
Matka ei ole kovin kalliskaan noin 1200€. Avaa linkki tai Googleta. Matkaoppaana on usein ollut myös arvostettu arkeologi-tutkija Jaakko Frösen.
http://www.monasterytours.com/sivut/suomeksi/matkat/pyhiinvaellukset/pyhiinvaellus_laatokan_valamoon/?PHPSESSID=520356aee6e0f1203c82fbc54de6153a
Tästä matkasta on iloa pitkäksi aikaa.
omituisia paikkoja, samoin kummallisia ovat ne jotka sinne päätyvät: elämänpelkoisia. mielisairaaloita.
Jokaisella on vapaus valita minkälaisen elämän tien haluaa kulkea. Luostari elämän valinneet elävät yhtä onnellisina kuin muutkin kansalaiset. Toisaalta luostari elämä on hyvin organisoitua ylhäältä alas järjestelmä pelaa. Toisaalta oma elämä jää elämättä,kaiketi luostarissa elävät eivät osaa muuta kaivatakaan. Tyytyväisiä ja onnellisia he ovat sekä hyvin kilttejä kunnioittamaan abbedissan ohjeita ilman omaa kritiikkiä.
Onhan sitä jokaisen elämän valinnoissa puutteelisuuksia, jos itse on tyytyväinen mitä siihen arvostelijoilla on sanomista. Valinta on ollut oma.
Kuvia ja lauluja, mutta mikä on elämä.
sairaita kokoontumisia.
sairas mieli nähdä sairasta.
Luostarilaitos on alkanut halusta vetäytyä ihmisten ilmoilta erämaahan , ja sairailta ja koomisilta pylväspyhimykset pylvään nokassa ruokittavina tuntuvat, toki moni muukin ääri-ilmiö. Ei minulla ole mitään tarvetta puolustella retriittejäkään, omat kokemukseni kerroinkin, ehkäpä en tullut niistä hullua hurskaammaksi. :) Mutta ovathan ne yksi vaihtoehto lepoon ja mielenrauhan etsimiseen.
Luostarilaitos on ollut joskus pahasti hakoteillä, mutta on siitä ollut hyötyäkin koko yhteiskunnalle. Munkit ja nunnat tekivät lujasti töitä myös maallisella saralla. "Rukoile ja työtä tee" oli mottona. Kirjallisuutta kopioitiin ja näin sivistystä siirrettiin seuraaville sukupolville. Luostarit olivat myös aikansa mallimaatiloja ja lääkinnän pioneereja , omavaraisuus oli täydellistä. Luostarit toimivat majataloina, sairaaloina ja kouluina, monenlaista laupeudentyötä harjoitettiin. Perimysjärjestelmä suosi vanhinta poikaa, ja luostarit tarjosivat "ylimääräisille" miehille ja naisille yhden mahdollisuuden elantoon ja varsinkin miehille jopa uran luomiseen.
Uskonpuhdistajamme Luther oli entinen munkki, mielestäni hän oivalsi luostarien hyvät ja huonot piirteet. Vielä nytkin moni valitsee vapaaehtoisesti munkin tai nunnan elämän. Ihan luontevasti nunnien kaavut sulautuvat kaupungin vilinään esim. Italiassa, kaapujen liepeet lepattaen nämä huristelevat vespoillaan liikenteessä.
ihan vaikuttavat tyytyvän omaan osaansa maailmassa.
Luin ensin väärin , että kangastus, kun tuossa on erämaakin.
http://www.youtube.com/watch?v=x6AGAQhSj1I
Josatin olen lukenut kangastuksesta nimellä Fata morgana. Ilmeisesti se ei ole tavallinen kuumalla hiekka aavikolla syntyvä harhakuva, kun kuuma hiekka ja ylemmät kylmemmät ilmakerrokset kohtaavat.
Moni janoinen on luullut näkevänsä keitaan ja raahautunut kohti, eikä koskaan saavuttanuit keidasta.
Studio 55 aamussa tuli pieni vilahdus Katarinan luostarista, mainittiin myös Mooseksen vuori mutta Aaronin vuori jäi vaille huomiota.
Jos Siinain seuduille haluaa matkustaa, Kristina Cruises tekee Katarinalla matkoja, joilla usein on oppaana professori Jaakko Frösen. Tiedän, matkasta saa täyden vastineen toiveilleen. Aikoinaan maanjäristyksessä tuhoutunut kaupunki on monilta osin esiin kaivettu. Kätköistä löytyneet papyrus kääröt kertovat historiaa ajanlaskun alkukausilta.Vain harvoilla on taito tulkita tekstiä.
Vuosia sitten oli Amos Anderssonin museossa näyttely Petran kaivauksissa esiintulleista esineistä. Kirkko raunion latialla olevista mosaiikki palasista löytyi osa Psalmista 91, "......Herra on minun turvani ja linnani johon minä uskon......." teksti palasissa oli ehkä hebreaa. Joten todellisuuspohjaa löytyy teksteille.
Nyt sitten pienen joulukaktuksen ostoon, kyllä se siitä kasvaa isoksi ajan kanssa. Lempiaineeni opparissa oli historia ja luonnontiede, joten mihinkäs sitä siitä pääsee..
Kangastuksia voi nähdä myös asfalttiteillä ja merillä, lämpimän ja kylmän ilman kohtaamista minäkin pidän yleisselityksenä. Fata morganasta yhtä hakua vilkaisin, mutta eipä auennut asia. Ei taida Ruuneperikään tätä ketjua vilkaista, jotta selityksen saisimme, mutta voithan laittaa kysymyksen vesiketjuun. Titanicin arvellaan törmänneen jäävuoreen kangastuksen takia.
Keidasta kaipaa itsekukin näin marraskuun harmaudessa . Ostoskeskuksissa ja tavarataloissa on jo täysi joulumeininki, ei ihan vielä jaksa innostua, jospa adventin jälkeen alkaa jouluttaa. Lämmin uimahalli kävi keitaasta tänään, juotiin uimakaverin kanssa pullakahvit päälle.
Lorena , olet varmasti ihanteellinen matkakumppani, kun olet historiasta ja luonnontieteestä kiinnostunut ja otat selvää asioista. Asiantuntevalla matkanjohtajalla on suuri merkitys matkan onnistumiselle, Frösen edustaa maailmanhuippua tällä alalla. Minäkin katsoin silloin tuon näyttelyn, kovasti se silloin suomalaisia puhutti. Käymättä on tuokin kohde, vaikka kiinnostaisi, Israelissa kauan sitten olen käynyt. Unescon Maailmanperintöluettelossa on niin valtavasti kohteita, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Suomen kohteet olen nähnyt Struven ketjua lukuunottamatta, en oikein edes ymmärrä missä sen näkisi . Kansakoulusta jäi mieleen, miten meitä vieruskaverin kanssa nauratti outo sana "napista", kun ope vähän väliä suorastaan närkästyneenä painotti, miten israelilaiset napisivat Siinain erämaavaelluksella. Jouduimme kumpikin seisomaan lopputunniksi pulpetin viereen.