Pakopaikka

fiiuliin**

Oletko luonteeltasi kiireinen?
Minä olen ennen työikäisenä ollut tavallaan kiireinen, sen kai sai alkuunsa urakkatyö
jossa jouduin elantoni hankkimaan nuo monet kymmenet vuodet.
Vapaa aikanakin piti olla virkkaus, kutominen tai muu käsityö hyppysissä.
Nykyisin ei ole kiirettä.

Luin jostain että kiire ei ole vain tunne, vaan se sisältää moninaisia tekijöitä.
Osa ihmisistä ei osaa pysähtyä, joutuu silmätysten ongelmiensa kanssa.
Mutta joskus se voi olla jopa pakopaikka kun elämä tuntuu olevan vailla sisältöä.

Kurja kaveri se kuitenkin on joka aiheuttaa jopa työn laadun huonontumista.

Käy niin kuin miehelle jolla oli polkupyörä ja jonka kanssa lähti liikkeelle pitäen kiinni ohjauspyörästä ja juosten koko matkan sen rinnalla.
Miekkosella kun ei ollut aikaa hypätä satulaan.

14

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En taida olla kiireinen, mitä normaalilla tarkoitetaan, mutta työelämässä oli pakko olla kiireinen kun työ vaati sen.

      Olipa muutenkin oltava kiireisempi kun tekemätöntä työtä oli niin paljon.

      Perusluonteeltani en ole siis kiireinen en hosu enää, vaan kotityöt käy pikkuhiljaa minkä kerkeää tehdä ja seuraavana päivänä lisää.

      Ompa tunnustettava että ei noita kotitöitäkään ole nykyään yhtäpaljoa kuin ennen :) :) DDDDD

    • ei kiireellä

      Olen tehnyt koko ikäni käsitöitä, se ei ole mitenkään kiireen aiheuttamaa se vain on ajan kulua.
      TVstä ei tule aina sellaista ohjelmaa josta olisin kiinnostunut, ja silloin on käytössä joku käsityöväline, tai kirja.
      Ihmisestä se kiinni on haluaako tuijottaa kaukaisuuteen vai näplätä jotain käsillään.
      Taas on sukkia menossa pukin konttiin ja moni jo niitä odottaakin.

    • L - L

      Eräs kallonporaajien väittämistä minusta: Nopea ja tehokas. Suoritus- ja tuloskeskeinen.

      Urakkatyötä en voi syyttää koska tein sitä viimeeksi pakkotahtisena v1966.

      Vuodesta 1969 alkaen olin kokonaispalkalla = ei ollut työaikaa, ei ylitöitä eikä niiden korvauksia, aikaan sidottja suoritusnormeja ei ollut.
      Oli vain kalenteriaikaan sidottuja tapahtumia joiden suhteen sain itse vapaasti määrittää suoritustapani ja -järjestyksen.

      Siitä huolimatta jäivät kierrokset päälle muutamaksi ensimmäiseksi lomapäiväksi.
      Vaimo huuteli perääni: Mihi siul on kiire? Vauhti hiljeni ensimmäisen viikon aikana.

      Eläkelöitymiseni aloitin asteettain. Pätkätyö, työttömyysjakso. Muuttaen ajallista suhdetta työttömyyden eduksi.
      5:n vuoden jakso ilmeisesti riitti koska en havainnut mitään vieroitusoireita jäädessäni kokojoutilaaksi.

      Ainakaan en ymmärrä tarvinneeni mitään pakopaikkaa enkä myöskään mitään kummempia ongelmia.

    • En koe käyttäneeni kiireitäni pakopaikkana, ajoittain on taaksepäin katsoessa ollut paljon suoritettavaa, mutta yleensä hyvin organisoitu ajankäyttö on suonut vapaa-aikaakin.

      Hosuminen ei ole kuulunut nuorenakaan luoteenpiirteisiini, pikemminkin sinnikkyys ja pitkäjänteisyys.

      Jos jonkinlaista keidasta/pakopaikkaa mietin, saattaa se olla uppoutuminen omaan harrastukseen (maalaamiseen) tai lukemiseen, jossa saa olla yksin, vain itsensä ja ajatustensa kanssa, ilman ympäristön asettamia vaatimuksia.
      Sitä kyllä olen ajoittain tarvinnut.

    • fiiuliin**

      En osaa sanoa olinko ja olenko kiireinen, mutta nopea aina olen ollut
      Kun sisareni kanssa kävimme esim. marjastamassa, kyllä minä melkein puolet enemmän sain kokoon kuin hän.
      Nyt huomaan omista lapsistani kuka tekee nopsaan ja silti työ onnistuu, toinen on verkkaisempi ja kolmaskin sieltä hitaammasta päästä.

      Itse olen kyllä vieläkin sellainen että kaikki on tapahduttava nopeasti,sen verran nopeasti mitä liikkeeni antavat periksi,
      Ja mistä se oikein johtunee kun huomaa muistakin ihmisistä että toiselta sujuu sama homma paljon äkimmin kuin toiselta.

      Tuo polkupyörän lykkääjä minut sai tähä aiheeseen innostumaan.
      Se tuntui vähän hassunkuriselta kun itsekin olen paljon pyöräillyt, mutta aina olen ehtinyt satulaan nousemaan.

    • Joskus 80-luvulla markkinoitiin kovasti Time Manger systeemiä eli hallittua ajankäyttöä.
      Minäkin innostuin sitä opettelemaan ja se kyllä kannatti.
      Parasta oli, että etukäteen määritteli ne asiat, joita piti tärkeinä ja varasi niille aikaa.
      Silloin ei tosin vielä ollut kännyköitä häiritsemässä jokapäiväistä ja -hetkistä elämää.

      Nykypäivän kiireisillä työssäkävijöillä ei näytä olevan taitoa sullkea kännykkäänsä vapaa-aikanaan ja sitten ihmettelevät, kun työelämä on niin tressaavaa.

      • Kun kaikki uhkasi kaatua päälle.

        Kymmeniin vuosiin en ollut sellaisessa työssä, että työpäivän päätteeksi olisin voinut sanoa tehneeni kaiken tarvittavan.
        Minun oli itseni määritettävä ne tehtävät jotka oli pakko siirtää eteen päin.

        Jonkin sortin tolkkua yritin saada siten, että ennen kotiin lähtöäni kirjoitin itselleni ylös suraavan päivän 5 tärkeintä tehtävää.

        Koko revohkaan suhtauduin siten, että teen parhaani.
        Jos se ei riitä niin annettakoon minulle apuvälineitä tai opastusta.
        Jos siltä sektorilta ei löydy lisää puhtia niin vahtakoot miestä!


    • Ei ole ollut kiirettä , ei työssä eikä kotona,.
      Olenkin aina sanonut että saan saman aikaan kun toistkin -- suunnittelemalla .
      Työ vaati tarkkuutta , ei saanut hosua . Ammattitaito takaa sen että työ valmistuu , eikä minua ole koskaan kukaan hoputtanutkaan .
      Siinä firmassa jossa olin työssä , tuli sesonkiluonteisia aikoja , mutta ,kehoitin hakemaan lisätyövoimaa.
      En anntanut sellaelle mitään arvoa jos joku työ oli tehtävä aikataulussa , kaikki valmistuu ajallaan kuitenkin.
      Mitä on muuten aika . Eikös se ole meillä kaikilla samanlainen .

    • Mitä on kiire?
      Sanotaan että, "on kiire kuin kirpun tapossa".
      Silloin ollaan varmaan tilanteessa, että pitää ehtiä tehdä paljon lyhyessä ajassa ja vieläpä monta asiaa yht'aikaa.
      Kyllä niitä tilanteita silloin josku muinoin työssäni sattui monesti, mutta aina sentään kunnialla selvittiin. Ja töitten jälkeen perheenäidin virka ja siihen aikaan ne "naisten työt".

      Me ihmiset olemme erilaisia, paljon on luonteestakin kiinni mitä saamme aikaseksi ja miten. Järjestelykyvystä ja harjaantumisesta on hyötyä, nopeus lisääntyy emmekä hosu turhaan.

      Joillakin ihmisillä on aina kiire, ainakin puheissa, eläkeläisilläkin. Kai se on ihan totta kiireestä valittavien kohdalla, vai onko se sellainen itseen juuttunut tunne. Ei kai sillä sentään jotenkin omaa tärkeyttä haluta korostaa.

      Onneksiitsellä ei ole enää kiire, ei sitä jaksaisi sellaista. Yksi asia/meno per päivä on ihan hyvä näitten jokapäiväisten arkirutiineitten lisäksi.
      Mutta ihan hyvin menee vaikk' ei ole joka päivälle edes sitä ylimääräistä menoa.

    • Jenkit keksi markkinatalouden ja sitten qvarttaalitalouden työpaikoille.
      Kun ne ameriikkalisten yhtiöiden tuomana rantautuivat tänne meillekin, niin alkoi työilmapiirissä näkyä tressin merkkejä, eikä tilanne ole kai parantunut, mikäli on totta, mitä sieltä kuuluu.

    • ent.yrittäjä.

      Kiire johtuu suunnittelemattomuudesta, sen olen todeksi havainnut.
      Minulla oli yritys, aamulla piti valmistella päivän työt siihen malliin, että päivälläkin oli aikaa viivähtää ihan rauhassa asiakkaiden seurassa. Monet ihmettelivät kun minulla ei koskaan ollut kiire ja työtä oli kyllä molemmille käsille.

      Kiire on asennekysymys.
      Itse en voi elää niin että aloittamani työ venyy ja vanuu, se on tehtävä nopeasti, ilman hoppuilua ja kiirettähän ei tule kun laatii työlle sellaisen aikataulun että ennättää omaan tahtiinsa.
      Jos lähden bussille, ei tule kiirettä, sillä aikataulun mukaan ne kulkevat ja minua ne eivät odottele, siis ajoissa valmiina, ilman loppukiriä.

      Kiire on vain tehtyä tässä iässä, mutta kyllä minä juoksenkin, se kun on niin kivaa.

      • L - L

        Oikeassa olet! Asenne ja järjestely.

        Palkkatyöläisenä ja lyhyen aikaa sivutoimisena yrittäjänä totesin keskeneräisten töiden kohtuuttoman kuormittavuuden.

        Jokaisen keskeytetyn työn uudelleen aloitus on kuin lepokitkan voittaminen. Vaatii ylimääräistä energiaa.

        Asennepuolella, teen parhaani maltilla ja suunnitelmallisesti. Jos se eiriitä enkä ole osannut arvioida tärkeysjärjetystä oikein, niin vaihtakoot miestä!

        Samoin aikatauluissa pysyminen. En myöhästy koskaan.
        Jos joskus on sellainen ihme tapahtunut niin siihen on todella ollut joku minusta riippumaton syy.


    • Kun ikää tulee ja askel lyhenee. Pienikin lisäharmi voi tressata mieltä. Silloin on hyvä olla juusto snaksuloi ja pomeranssiolutta pötikkä. Kyllä se siitä.

    • Ei Järkyttänyt

      Huvittavia selityksiä kiireelle, todellisuudessa näistä selostajista ei yksikään tunne tilanteista ei ruuhkista, hyvä oli lukea miten lepposilta kiireenne vaikuttivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      163
      10605
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      88
      7491
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      106
      7377
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7346
    5. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      22
      7321
    6. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      42
      7269
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      113
      6677
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      29
      6506
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      88
      5733
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      48
      5515
    Aihe