Eli olin SP leikkauksessa muutama päivä sitten ja ajattelin tehdä tuoreen ketjun leikkauspäivästä, ja koska se on vielä tuoreessa muistissa pystyn suht tarkkaan kertomaan asiaa leikkauksesta, joten tämä on pääosin leikkaukseen meneville hyvää tietoa mitä odottaa. Ensinnäkin, ihan turha jännittää sitä päivää, ei ole yhtään paha.
9.30 oli tuloaika sairaalaan ja olin päivän viimeinen leikattava, siinä yhdeksän aikoihin piti käydä verikokeissa ja mennä kirurgiselle osastolle odottelemaan, että sairaanhoitaja pyysi luokseen juttusille, siinä sitten hoitaja kyseli allergioistani ja mahdollisista sairauksista ja edellisistä leikkauksista ja lopuksi antoi pari tablettia, minkä tarkoituksena oli ilmeisesti ehkäistä jännitystä. Ja haki minulle sitten vaatteet, jotka vaihdoin päälleni. Kello oli tässä vaiheessa nyt sitten vasta jotain 9.30, pääsin hieman aiemmin hoitajan puheille. Sitten minut ohjastettiin odotushuoneeseen, missä oli lisäkseni muutama muu leikkausta odottava. Siinä sitten kirurgi jossain välissä tuli pyytämään juttusilleen ja kyseli myös allergioista ja katsoi sitä SP:tä, kyseli haluanko selkäydinpuudutusta vai nukutusta ja valitsin tuon puudutuksen, hän sanoi että puudutus on siinä mielessä parempi että skippaa sitten ne ensimmäiset muutaman tunnin kovimmat kivut siinä kun mitään ei tunne. Kertoi myös että normaalisti työssäkäyvälle ihmiselle antaa 3-4vk saikkua, mutta koska olen opiskelija, niin todennäköisesti saan 2vk. Sitten menin takasin odotushuoneeseen ja noin kello 13.30 tulivat hakemaan leikkaukseen.
Leikkaushuoneessa valmistelivat minut leikkaukseen, pistivät aluksi selälleen makaamaan ja kiinnittivät tipan ja rintaan EKG-tarrat yms. perus kamppeet. Antoivat jotain rauhoittavia lääkkeitä vaikka en jännittynyt ollut ollenkaan. Sitten siihen paikalle tuli joku lääkäri, joka puudutti minut, käänsivät minut sikiöasentoon ja avustaja painoi jalkojani häntä vasten, jotta en lähde sikiöasennosta kesken puudutuksen. En tarkalleen muista, montako kertaa pistelivät minua selkään, jonkun 5-10 kertaa, eikä tuntunut hyttysen puremaa pahemmalle yksikään niistä, eli ei todellakaan kannata pelätä selkäydinpuudutusta että se sattuisi. Ja sitten se avustaja joka piteli jalkojani kiinni kyseli, että tuliko jalkoihin lämmin aalto ja siinä se sitten tuli ja enpä enää jalkojani pystynyt liikuttaa ollenkaan. Puuduttajalääkäri lähti menemään ja ne avustajat siinä alkoi potea keskenään mitenkä reilusti pisti sitä puudutetta minulle ja testailivat vähän väliä mitenkä korkealle puudutus nousi, jollain kylmällä paperilla hiveli ja kysyi aina että tuntuuko kylmää ja sitten kun tuntui niin siinä ei enää ollut puutunut. Loppujen lopuksi nousi keuhkojen korkeuteen asti ja koko leikkauksen ajan minulla oli pieniä hengenahdistuksia, se avustaja sanoi että tuntuu että en saa happee mutta oikeesti hengitän kyllä normaalisti. Ärsyttävintä selkäydinpuudutuksessa oli, kun jalkojen hermot jäivät luulemaan että jalkani oli koukussa, vaikka ne olivat suorina, ja vaikka mitenkä yritin jalkoja "suoristaa" niin ei vaan pystynyt liikuttaa. Tämä siis ei kestäny loputtomiin, vain aluksi. Siinä sitten käänsivät minut mahalleen ja soittivat kirurgille että ovat valmiina. Sain myös nenään ne jotkut "viikset", että helpottui hengittäminen. Sitten se kirurgi ilmaantui paikalle ja avustaja vähän myöhemmin sanoi että nyt alkoi operaatio. Hauskinta oli se, että puudutuksen takia en tuntenut edes sitä että minua hipelöitiin, kuului vaan ääniä että ne siellä jotain teki, mutta en tuntenut mitään. Sainkin tietää vasta papereita lukiessani myöhemmin, että olivat pistänyt myös paikallispuudutuksen minulle. Viilto vedettiin sinuksen ympärille kohti pakaravakoa. Kysta oli poistettu seinämänmyötäisesti diatermialla (minuun kiinnitettiin maadoituslätkä), se on siis sitä jotain kudoksen lämmittämistä suurjännitteellä. Tikattiin ristipistoin. Kohta jo sanoivatkin, että se on nyt valmis. Käänsivät minut selälleen sängylle ja veivät takaisin sinne odotushuoneeseen. Kello nyt 14.
Tätä seurasi noin 4h odottelu, että jalat alkoivat taas pelittää, muutamaan otteeseen kokeilin hoitajan kanssa joko pystyy kävelemään, kun jalat tuntui toimivan, ja aina romahdin takaisin sängylle. Sitten noin kuuden aikoihin pystyin kävellä (välillä tosin meinasin horjahtaa), vaihdoin vaatteet, kävin pisulla ja hakija haki minut kotiin.
9.30 oli tuloaika sairaalaan ja olin päivän viimeinen leikattava, siinä yhdeksän aikoihin piti käydä verikokeissa ja mennä kirurgiselle osastolle odottelemaan, että sairaanhoitaja pyysi luokseen juttusille, siinä sitten hoitaja kyseli allergioistani ja mahdollisista sairauksista ja edellisistä leikkauksista ja lopuksi antoi pari tablettia, minkä tarkoituksena oli ilmeisesti ehkäistä jännitystä. Ja haki minulle sitten vaatteet, jotka vaihdoin päälleni. Kello oli tässä vaiheessa nyt sitten vasta jotain 9.30, pääsin hieman aiemmin hoitajan puheille. Sitten minut ohjastettiin odotushuoneeseen, missä oli lisäkseni muutama muu leikkausta odottava. Siinä sitten kirurgi jossain välissä tuli pyytämään juttusilleen ja kyseli myös allergioista ja katsoi sitä SP:tä, kyseli haluanko selkäydinpuudutusta vai nukutusta ja valitsin tuon puudutuksen, hän sanoi että puudutus on siinä mielessä parempi että skippaa sitten ne ensimmäiset muutaman tunnin kovimmat kivut siinä kun mitään ei tunne. Kertoi myös että normaalisti työssäkäyvälle ihmiselle antaa 3-4vk saikkua, mutta koska olen opiskelija, niin todennäköisesti saan 2vk. Sitten menin takasin odotushuoneeseen ja noin kello 13.30 tulivat hakemaan leikkaukseen.
Leikkaushuoneessa valmistelivat minut leikkaukseen, pistivät aluksi selälleen makaamaan ja kiinnittivät tipan ja rintaan EKG-tarrat yms. perus kamppeet. Antoivat jotain rauhoittavia lääkkeitä vaikka en jännittynyt ollut ollenkaan. Sitten siihen paikalle tuli joku lääkäri, joka puudutti minut, käänsivät minut sikiöasentoon ja avustaja painoi jalkojani häntä vasten, jotta en lähde sikiöasennosta kesken puudutuksen. En tarkalleen muista, montako kertaa pistelivät minua selkään, jonkun 5-10 kertaa, eikä tuntunut hyttysen puremaa pahemmalle yksikään niistä, eli ei todellakaan kannata pelätä selkäydinpuudutusta että se sattuisi. Ja sitten se avustaja joka piteli jalkojani kiinni kyseli, että tuliko jalkoihin lämmin aalto ja siinä se sitten tuli ja enpä enää jalkojani pystynyt liikuttaa ollenkaan. Puuduttajalääkäri lähti menemään ja ne avustajat siinä alkoi potea keskenään mitenkä reilusti pisti sitä puudutetta minulle ja testailivat vähän väliä mitenkä korkealle puudutus nousi, jollain kylmällä paperilla hiveli ja kysyi aina että tuntuuko kylmää ja sitten kun tuntui niin siinä ei enää ollut puutunut. Loppujen lopuksi nousi keuhkojen korkeuteen asti ja koko leikkauksen ajan minulla oli pieniä hengenahdistuksia, se avustaja sanoi että tuntuu että en saa happee mutta oikeesti hengitän kyllä normaalisti. Ärsyttävintä selkäydinpuudutuksessa oli, kun jalkojen hermot jäivät luulemaan että jalkani oli koukussa, vaikka ne olivat suorina, ja vaikka mitenkä yritin jalkoja "suoristaa" niin ei vaan pystynyt liikuttaa. Tämä siis ei kestäny loputtomiin, vain aluksi. Siinä sitten käänsivät minut mahalleen ja soittivat kirurgille että ovat valmiina. Sain myös nenään ne jotkut "viikset", että helpottui hengittäminen. Sitten se kirurgi ilmaantui paikalle ja avustaja vähän myöhemmin sanoi että nyt alkoi operaatio. Hauskinta oli se, että puudutuksen takia en tuntenut edes sitä että minua hipelöitiin, kuului vaan ääniä että ne siellä jotain teki, mutta en tuntenut mitään. Sainkin tietää vasta papereita lukiessani myöhemmin, että olivat pistänyt myös paikallispuudutuksen minulle. Viilto vedettiin sinuksen ympärille kohti pakaravakoa. Kysta oli poistettu seinämänmyötäisesti diatermialla (minuun kiinnitettiin maadoituslätkä), se on siis sitä jotain kudoksen lämmittämistä suurjännitteellä. Tikattiin ristipistoin. Kohta jo sanoivatkin, että se on nyt valmis. Käänsivät minut selälleen sängylle ja veivät takaisin sinne odotushuoneeseen. Kello nyt 14.
Tätä seurasi noin 4h odottelu, että jalat alkoivat taas pelittää, muutamaan otteeseen kokeilin hoitajan kanssa joko pystyy kävelemään, kun jalat tuntui toimivan, ja aina romahdin takaisin sängylle. Sitten noin kuuden aikoihin pystyin kävellä (välillä tosin meinasin horjahtaa), vaihdoin vaatteet, kävin pisulla ja hakija haki minut kotiin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sain 2vk saikkua ja kahdeksi ensimmäiseksi päiväksi 3 tablettia tulehduskipulääkettä ja 3 tablettia normi buranaa per päivä. Otin pelkästään noita tulehduskipulääkkeitä ja hyvin pärjäilin. Nyt on muutama päivä leikkauksesta ja ei ole vielä missään vaiheessa, ei edes sairaalalla koskenut leikkausalueeseen.
Papereissa lukee, että istuma-asentoa on vältettävä parin viikon ajan ja haavaa suihkuteltava päivittäin. Ja kirurgi myös sanoi sillon aamulla, että se joko saadaan tikattua tai sitten joudutaan hoitaa avohaavana, minulle saatiin tikit. Ja mikäli tulehtuu niin pitää mennä terveyskeskukseen ja haava on klaffattava ja hoidettava avohaavana. Tikit on pari viikkoa.
Ei sen ihmeellisempi, ei sattunut missään välissä, ei ole sattunut missään välissä, puudutus ei satu ollenkaan, saikkua 2-4vk. Ei tarvitse pelätä. Jos on lisäkysymyksiä niin vastaan mielelläni.
Tervehdys!
Minua vaiva on vaivannut pienen ikäni,välillä vain pieni patti häntäluun vieressä joka välillä kipeytyy. Kunnes syyskuussa tuli julmetun kipeä paise joka piti puhkaista. Jota sitten mittailivat sanoivat olevan n.7cm pitkä pitkä fisteli,jota hoidettiin sorbac nauhaa työntämällä reikään pari viikkoa. Lääkäri ehdotti leikkaus hoitoa ja niin sitten 10.12.2012 operoitiin nukutuksessa.Kirurgi sitten aamulla totesi että olipa aika iso n. 10 cm viilto,oli tehnyt kuulemma harvat tikit.Hoitona haavan päälle mepore laastari ja välillä pois ja suihkuttelut.Ei mitään antibiootti kuuria. Nyt 4 vrk leikkauksesta ihme kyllä koko aikana ei ole kipuja, ainostaan vähän sattuu istuessa mitä pitää välttää. Tänään pienelle kävely lenkille koska kävellessä ei tunnu mitään oireita. Kyllä vähän pelotti kun oli lukenut näitä juttuja em leikkauksesta. Minulla oli niin vähän oireita ennen tuota paisetta,että en olisi uskonut että noin julmetun pitkä fisteli siellä oli.Joka ei varmasti itsestään häviä. Pitää vaan toivoa ettei tule takapakkia ja loppuisi tuo vaiva.