Saarikoskikilpailun voittaja julkistettiin Helsingin kirjamessuilla suurelle yleisölle.
Kilpailuun tuli 1257 käsikirjoitusta.
Voittajaksi valikoitui Tua Harno, joka on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, Kriittisen korkeakoulun kuvauksessa sanotaan seuraavasti: "Mahdolliset kaunokirjalliset ideat yritetään viedä mahdollisimman pitkälle jo
kurssin aikana. Oppilaalla on mahdollisuus näyttää tekstejään opettajana toimivalle kustannustoimittajalle."
Kaksi Saarikoskikilpailun tuomareista oli Kriittisen korkeakoulun opettajia, toinen heistä on Antti Kasper, Otavan kustannuspäällikkö.
Kilpailun sääntöihin kuului, että osallistua voi, jos ei ole julkaissut aiemmin.
Voittaja Tua Harno, on paitsi työstänyt tekstiään kustantajan, mahdollisesti jopa kilpailun tuomarin ja Otavan kustannuspäällikön kanssa.
Hän on myös julkaissut aiemmin toisen kustantamon kautta.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Kustantajat, tässä tapauksessa Kasper ja Otava, voisivat muokata, palkita ja julkaista omia ohjattejaan niin paljon kuin lystäävät,
mutta sitten ei pitäisi sotkea ulkopuolisia mukatasa-arvoiseen nimimerkkikisaan mukaan.
Kun kustantajat hakevat muutenkin (ihan oikeutetusti ja ymmärrettävästi) julkaistavansa Kriittisestä korkeakoulusta, kilpailun jos minkä toivoisi tuovan tasa-arvon tähän maantieteelliseen ja suhteilla etenevien etuasemaan.
On selvää, että kun kustannusprosessiin liittyvä työ on tehty jo KK:ssa, tietysti teksti on valmiimpaa, tutumpaa ja kustantajan suuntaan kulkeutuneempaa kuin kenenkään kustantajan kanssa aiemmin työskentelemättömän teksti.
Avoimessa, julkaisemattomille tarkoitetussa kilpailussa pitäisi olla täysin kirjoittajakoulutuksista irti oleva tuomaristo.
Tai sitten osallistujille pitäisi ilmoittaa realiteetit tai kilpailuttaa vain Kriittisen valmis, muokattu väki.
Mihin asti kustantajan ylimielisyys ja mielivalta ylettyy?
Onko niin, että todellinen kustannuspoliittinen keskustelu käydään tällä surkealla palstalla, jossa likaisen pelin esiin nostajat saavat saman tien kateellisen julkaisemattoman leiman? Julkaisseet eivät enää viitsi tai uskalla puhua. Vaikenevatko kaikki julkaisseet nyt ja aina? Myhistelevätkö muut kustannusyhtiöt ja antavat hiljaisen hyväksyntänsä näin arveluttavalle ja epäeettiselle toiminnalle?
Helsingin Sanomien kuukausiliite, kulttuuritoimitus, YLE ja Susanne Päivärinta, haastan teidät ja monet muut tutkimaan asiaa. Kaikki tämän lukevat, levittäkää sanaa ja tätä tekstiä. Keskustelu epäilemättä jatkuisi, kun se lähtisi palstan ja kustantamojen tuolle puolen.
Eivät kai kaikki jornalistiset tahot ole yhtä korruptoituneita kuin Otava, tai Otavan kanssa korruptoituneet?
Vetoan teihin.
Ei tähän mitään salaliittoteorioita tarvita: Otavan peli on selvästi ja salaamatta epäeettinen ja likainen. Faktat puhuvat,
vaikka tämän kirjoittaja parhaillaan koettaisikin löytyä neulana jonkun kustantamon heinäsuovasta.
Kilpailuun tuli 1257 käsikirjoitusta.
Voittajaksi valikoitui Tua Harno, joka on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, Kriittisen korkeakoulun kuvauksessa sanotaan seuraavasti: "Mahdolliset kaunokirjalliset ideat yritetään viedä mahdollisimman pitkälle jo
kurssin aikana. Oppilaalla on mahdollisuus näyttää tekstejään opettajana toimivalle kustannustoimittajalle."
Kaksi Saarikoskikilpailun tuomareista oli Kriittisen korkeakoulun opettajia, toinen heistä on Antti Kasper, Otavan kustannuspäällikkö.
Kilpailun sääntöihin kuului, että osallistua voi, jos ei ole julkaissut aiemmin.
Voittaja Tua Harno, on paitsi työstänyt tekstiään kustantajan, mahdollisesti jopa kilpailun tuomarin ja Otavan kustannuspäällikön kanssa.
Hän on myös julkaissut aiemmin toisen kustantamon kautta.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Kustantajat, tässä tapauksessa Kasper ja Otava, voisivat muokata, palkita ja julkaista omia ohjattejaan niin paljon kuin lystäävät,
mutta sitten ei pitäisi sotkea ulkopuolisia mukatasa-arvoiseen nimimerkkikisaan mukaan.
Kun kustantajat hakevat muutenkin (ihan oikeutetusti ja ymmärrettävästi) julkaistavansa Kriittisestä korkeakoulusta, kilpailun jos minkä toivoisi tuovan tasa-arvon tähän maantieteelliseen ja suhteilla etenevien etuasemaan.
On selvää, että kun kustannusprosessiin liittyvä työ on tehty jo KK:ssa, tietysti teksti on valmiimpaa, tutumpaa ja kustantajan suuntaan kulkeutuneempaa kuin kenenkään kustantajan kanssa aiemmin työskentelemättömän teksti.
Avoimessa, julkaisemattomille tarkoitetussa kilpailussa pitäisi olla täysin kirjoittajakoulutuksista irti oleva tuomaristo.
Tai sitten osallistujille pitäisi ilmoittaa realiteetit tai kilpailuttaa vain Kriittisen valmis, muokattu väki.
Mihin asti kustantajan ylimielisyys ja mielivalta ylettyy?
Onko niin, että todellinen kustannuspoliittinen keskustelu käydään tällä surkealla palstalla, jossa likaisen pelin esiin nostajat saavat saman tien kateellisen julkaisemattoman leiman? Julkaisseet eivät enää viitsi tai uskalla puhua. Vaikenevatko kaikki julkaisseet nyt ja aina? Myhistelevätkö muut kustannusyhtiöt ja antavat hiljaisen hyväksyntänsä näin arveluttavalle ja epäeettiselle toiminnalle?
Helsingin Sanomien kuukausiliite, kulttuuritoimitus, YLE ja Susanne Päivärinta, haastan teidät ja monet muut tutkimaan asiaa. Kaikki tämän lukevat, levittäkää sanaa ja tätä tekstiä. Keskustelu epäilemättä jatkuisi, kun se lähtisi palstan ja kustantamojen tuolle puolen.
Eivät kai kaikki jornalistiset tahot ole yhtä korruptoituneita kuin Otava, tai Otavan kanssa korruptoituneet?
Vetoan teihin.
Ei tähän mitään salaliittoteorioita tarvita: Otavan peli on selvästi ja salaamatta epäeettinen ja likainen. Faktat puhuvat,
vaikka tämän kirjoittaja parhaillaan koettaisikin löytyä neulana jonkun kustantamon heinäsuovasta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ihme ja kumma.
Kustannustoiminta on kaupallista toimintaa. Kustantajan tarkoitus on tuottaa voittoa. Valmis kirjailija on helpommin ja edullisemmin tehty tuote kuin joku tuntematon raakile.
Olisi hauskaa nähdä levy-yhtiö, joka tekee artistin itse alusta asti, eikä käytä valmiita paketteja.
Hyvä kustantaja,
Muistutan,
että tämä oli kilpailu niille, jotka eivät ennen olleet julkaisset. Voittaja oli julkaissut.
Tämä oli nimimerkkikisa, mutta tekstit nimimerkin takaa olivat entuudestaantuomaristolle tutut. Näin siis myös persoona nimimerkin takaa oli tuttu.
Tämä oli kilpailu,
miksei tätä muokattua,aiemmin julkaissutta vaan julkaistu?
Eikö se ole hienoa, että kirjoittajilla on mahdollisuus muokata ja parannella tekstejään Kriittisessä korkeakoulussa? Aivan liian paljon puppua kirjoitetaan ja jopa julkaistaan, lienee sellaisten kirjoittajien tekeleitä, jotka eivät ole saaneet minkäänlaista kirjoittajakoulutusta.
Itsekin harkitsin pyrkimistä Kriittiseen, mutta arvioin sen käytännössä mahdottomaksi toteuttaa. Kun reissaan Helsinkiin viikolla töihin viitenä päivänä viikossa, en millään jaksaisi tehdä sitä samaa lisäksi viikonloppuisin - ja jossain välissä pitäisi ehtiä kirjoittaakin.
Ihan riippumatta siitä, kenen kanssa tekstejä on hiottu ja viimeistelty, on luonnollista, että ne ovat laadukkaampia kuin jos ne tulevat pystymetsästä. En näe tässä mitään epäeettistä tai likaista.
Tottakai tekstejä täytyy hioa.
MUTTA VOITTAJA OLI JO JULKAISSUT!!!
Ja ovatko suhteet välttämättömyys jopa kilpailussa?
En viitsi enää keskustella täällä, tätä onnetonta argumentaatiotahan piisaa.
Aiheen ohi viistävää.
Pliis..REPORTAASI TÄSTÄ ASLANin malliin!
Voittaja on julkaissut näytelmän yhdessä muiden kanssa ilmeisesti omakustanteena? Oliko sekin kielletty?
Ei ole omakustanne.
”Faktat puhuvat”
Niin:
1) Tua Harno ei ole opiskellut Kriittisessä korkeakoulussa.
2) Hän ei ole julkaissut omaa kaunokirjallista teosta.
Harno on yhtenä viidestä tekijästä mukana ”Kirja kerrallaan” -kustantamon julkaisemassa Teakin opinnäytetyössä ”Maallisten ilojen puutarha”. Esim. Helsingin Sanomien esikoispalkintoraati ei ole pitänyt tämänkaltaista julkaisua esteenä esikoisehdokkaita valittaessa.
1) Julkaisu EI OLE OPPINNÄYTETYÖ, siis gradu!!! Se on kaunokirjallinen julkaisu.
Sen perusteella myös muita ko. opuksen julkaisseita on tituleerattu kirjailijoiksi.
2) Ja Kriittiset yhteydet on.
Ei perätötä tietoa kiitos van keskustelua aiheesta!
Joo, saadessaan palkinnon (ja yhä Otavan mediatiedotteissa) voittaja on dramaturgiopiskelija. Opiskelija ei ole vielä tehnyt gradua, mutta on julkaissut kaunokirjallisen teoksen yhdessä muiden kanssa.
Voittaja on siis julkaissut ja Otava vasten sääntöjään valinnut julkaisseen voittajaksi.
Eiikös tämä ole se peruskysymys ja ongelma?
Olisi hyvä, että myös muiden Otavan järjestämien kirjoituskilpailujen ja niiden voittajien kytkyt tutkittaisiin. Onko teillä tietoa näistä muista? Vyyhti voi olla isokin...
Kirjoituskilpailu on yksi tapa saada edullisesti julkisuutta. Sen voittajaksi voi siis laittaa vaikka kuinka etukäteen suunnitellun henkilön. Elämä nyt vaan on tätä.
Ainakin ne 1200 ja rapiat kässäreitään lähettänyttä ihmistä on ollut suunnattoman kiinnostuneita voittajasta, muista ei sitten ole tarkkaa tietoa. Eli mainontaa edullisesti. Miten moni muu esikoinen saisi näin kätevästi julkisuutta?
Kiitos tiedosta, oliko se peräti Otavan sedältä, niin on selkeää säettä.
mainosta on, mutta minkälaista? Ainakin 1200 ihmistä on kiinnostunut tästä kilpailusta, noilla 1200kiinnostuneella ihmisellä on myös jokunen perheenjäsen ja ystävä - määrä kertautuu. Myös pahassa.
Aivan julkisesti ja selvästikö raati allekirjoittaa seuraavan:
"Kirjoituskilpailu on yksi tapa saada edullista julkisuutta. Sen voittajaksi voi siis laittaa vaikka kuinka etukäteen suunnitellun henkilön".
Toivon tosiaan että tuota kustannusyhtiön ylimielisyyttä joku tutkisi ulkoapäin,
ja näille kahdelletyhannellekahdellesadalle sanoisin: Luulitteko tulleenne edes selatuiksi, olitte tämän jo etukäteen pedatun voittajan viitekehys, olitte lähtökohtaisesti ja alusta asti huijjatut!
Mitä voittajaan tulee, hänen lahjojaan kukaan ei olekaan epäillyt, päinvastoin. Hän on ilmeisesti niiin kiihottava kauppa, että Otava on valmis käyttämään häntä hinnalla millä tahansa kilpenään. Toivon että se kilpi vaan tahraantuu omien toimiensa valossa.
Eiköhän Tua Harnoa olisi saanut kaupattua hänen omilla kirjallisilla ja opiskelullisilla ynnä aivan muillakin avuilla. Ja ennen kaikkea sillä kirjalla joka ulos tulee. Ensi keväänä maininta voitetusta Saarikoskikisasta on jo lukevalle yleisölle aivan yhdentekevä.
Ensi keväänä moni Otavan lukijakunnasta ja potentiaalisista lukijoista on petetty ja osoitettu pelleiksi valmiin markkinapelin raunioilla. Ensi keväänä kustantajan rajaton hyväksikäyttö ja härskeys on päivänselvää.
Tua Harnolle toivon kaikkea hyvää,
yhden kirjan julkaistuaan hän voikin julkaista seuraavan aivan missä kustantamossa tahtoo,
miksi ihmeessä silloin valitsisi silloin Otavan?
Koska kirjoituskilpailu "on yksi tapa saada edullista julkisuutta" ja "voittajaksi voi laittaa vaikka kuinka etukäteen suunnitellun henkilön",
kannattaisi kilpailujulkaisussa kertoa myös, että
"hei sinä urpo osallistuja, kai tajuat, että peli on jo pelattu, mutta osallistuthan kuitenkin pönkittämään ja mainostamaaan meidän kustannusyhtiötämme. Ei sillä, että meidän tarvitsisi kässäriäsi vilkaista, meillä on jo ne meidän valmiiksi hiomat ja se valmis voittaja. Mut hei, älä nyt ole huumorintajuton. Elämä on. Saat olla osa valtavaa vellovaa virtaa - ja lopulta ostaa paitsi itsellesi myös sukulaisillesi lahjaksi voittajan teoksen. Toivomme tuhansien osallistuva, älä sure, kyllä se omakohtainen evakkomatka lentää ihan yhtälailla roskiin kuin melko huolellisestikin kasattu taidepläjäys. Kato elämä on. Ja me saadaan voittaja. Ja vain yksi voi voittaa. Älä ole kateellinen. Me ollaan pomot ja se yksi on jo ollut paras. Se on kato sillä siisti.
Ai niin, muista lähettää se teksti. Me tarvitaan ne numerot. Moi".
Ja sitten vielä:
Luetaanko niistä 1254 edes niitä 30-40 jotaka olivat varteenotettavia?
En tietenkään odota rehellistä vastausta.
Miksi ihmeessä tätä jauhetaan ja jauhetaan? Eikö jokaista pitäisi kiinnostaa etupäässä oma teksti ja sen kehittäminen paremmaksi? Ja kyseinen kilpailu on ollut ja mennyt ja tästä mennään vain eteenpäin.
Ylipäätään on hienoa, että on kilpailuja ja joku niissä pärjää. Toki olisi mukava tietää, ketkä esimerkiksi kymmenen tai kaksikymmentä olivat myös loppusuoralla.
Oletteko huomanneet, että Otava on korruptoinut myös Finlandia-palkinnon ehdokkaat valinneen raadin?
hhhhirrrveetä, on se niin kiva viedä huomio asiasta sivuun. On se niin kiva olla kohtaamatta yhtäkään avaukseen nostettua aihetta.
Näin toimii sekoittaminen ja sensuuri. Katsokaapa "Saarikoskikisasta vielä" ja korruptoitunut"- otava aloituksia seuranneita yrityksiä.
Näin saadaan faktat ja asia häivytettyä.
”Julkaisemattoman” ja ”julkaisseen” kirjoittajan välinen ero on kaunokirjallisuudessa osin tulkinnanvarainen, mutta ei suinkaan mielivaltainen. Sekä kustantamot että erilaiset palkintoraadit joutuvat joka vuosi useiden tapausten kohdalla selvittelemään, lasketaanko käsikirjoitus/kirja esikoisteokseksi vai ei. Vedenpitävää kriteeriä ei ole, mutta sen sijaan melko vakiintuneet käytännöt.
HS:n esikoiskilpailussa ei osallistumisen esteenä pidetä esim. yksittäisten runojen, novellien tai esseiden julkaisua lehdessä tai antologiassa. Esteeksi ei ole nähty myöskään TeaKin oppilastöitä, yksittäisiä näytelmiä joilla saattaa olla yksi tai useampia tekijöitä, jotka on julkaistu kokoelmassa tai itsenäisinä niteinä kirja kerrallaan -tyyppisenä tarvepainatuksena. Dramaturgian opintojen pohjalta on noussut vuosien varrella useita esikoistekijöitä – ja muutama HS:n kilpailun voittajakin (Lundan, Palmgren) – jotka ovat melkein kaikki joitakin opintoihinsa liittyviä draamatekstejä aiemmin julkaisseet. Myöskään lasten- tai nuortenkirjan tai tietokirjan julkaisu ei horjuta esikoisstatusta.
HS:n palkinto on näkyvä ja merkittävä, ja kustantamot ovat mukautuneet niihin kriteereihin, joilla Hesarin raati rajaa esikoisuuden.
Se, että samat tekijät kunnostautuvat eri foorumeilla ja eri kisoissakin, kertoo tuskin maanlaajuisesta salaliitosta. Selitys on yksinkertaisempi: lahjakkaat tekijät tuottavat hyviä tekstejä, jotka erottuvat edukseen oli kyse sitten nimimerkistä tai oikeasta nimestä.
Olen seurannut läheltä useiden kirjallisten palkintoraatien toimintaa, ja kokemusteni pohjalta väite, että kilpailu järjestettäisiin vain hämäykseksi ja ennalta valitun voittajan lanseeraamiseksi, on melkoisen absurdi. Onko näiden väitteiden esittäjillä käsitystä, kuinka suuritöisiä kilpailut ovat järjestää? Satojen käsikirjoitusten käsittely, kaikki kilpailuun liittyvät käytännön työt (mukaan lukien tiedotus, satoihin kirjoittajien puheluihin vastaaminen jne.) sitovat suuren määrät toimitusten aikaa ja resursseja. "Yksi tapa saada edullisesti julkisuutta", my ass. Jos kyse olisi vain yhden jo valitun hypetyksestä, paljon käytännöllisempää olisi suunnata samat resurssit ja työtunnit markkinointiin. Se olisi sitä paitsi paljon tehokkaampaakin. Mikä liikeyritys haluaisi tuhlata resurssejaan tällaisiin suuritöisiin hämäyksiin? Millä firmalla olisi edes varaa toimia näin?
Mutta tuskin mikään määrä todistelua riittää, jos joku on ennalta muodostanut käsityksen, että kulissien takana on meneillään suuren luokan kähmintä, joka jatkuu kirjoituskilpailusta toiseen. Alalla vuosia työskennelleenä tiedän kuitenkin, että kustantamojen todellisuus on huomattavasti tylsempi. Hidasta lukemista ja käsikirjoitusten laadun arviointia. Kahvin juontia ja epämääräistä ahdistusta. Siitä ei saisi edes dokumenttielokuvaa, jonka joku jaksaisi katsoa loppuun asti, saati poliisi-tv:n jaksoa.
Ei täällä kaikkia raateja epäilläkään, siitähän ei ole kysymys.
On kysymys tästä kisast, Otavan itse kirjaamista säännöistä ja niiden rikkomisista. Kritiikki kohdituu tuomaristoon.
Alun faktoja saa myös vapaasti oikoa.
Mielllään tuonkin tiedon, että kilpailusta huolimatta kilpailun voittajaksi voi valita vaikka kuinka etukäteen suunnitellun henkilön.
Teksti on "julkisen eläimen" tekstiä, varsin asiasta perillä olevan toinen kanta.
Itselleen minkä tahansa epäeettisen toiminnan hyväksyvä.
alussa oli asia: "On kysymys tästä kisast, Otavan itse kirjaamista säännöistä ja niiden rikkomisista. Kritiikki kohdituu tuomaristoon."
Huoh. Yritetään vielä kerran:
Otavan kilpailutiedotteessa/säännöissä todettiin: ”Kilpailu on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka eivät vielä ole julkaisseet kaunokirjallista teosta.” Toisin sanoen kilpailussa haettiin ESIKOISTEOSTA.
Edellä selitettiin yksityiskohtaisesti, miten kustantamot ja kilpailuraadit Suomessa määrittelevät kaunokirjallisen esikoisteoksen. Noiden yleisesti käytössä olevien kriteerien perusteella Harnon kilpailuun lähettämä romaanikäsikirjoitus on hänen esikoisensa, ei esillä ollut viiden kirjoittajan yhteinen oppilastyö. Kuten jo totesin, vastaavia tapauksia on ollut useita ennenkin (lähinnä niitä joutuu puimaan HS:n kilpailuraati, joka arvioi kaikki vuoden esikoisteokset ja joutuu siis joka vuosi tätä rajaa vetämään), eikä esikoiskynnys ole ylittynyt EDES sellaisessa tapauksessa, että teakilainen on julkaissut YKSIN näytelmätekstin tarvepainatuksena.
Ok. jos kustannuspoliittinen sopimus on selvä, onko selvää sekin, että kilpailun voittajan voi valita muuta kilpailumateriaalia tuntematta. Siis etukäteen.
Hienoa "esikoisuus", että jaksat vääntää rautalangasta tätä asiaa. Epäilen kuitenkin, että se ei ap:lle riitä: hän haluaa vain ja ainoastaan vastauksia, jotka tukevat hänen vainoharhaisia päätelmiään.
Saarikosken kilpailussa myös 2. ja 3. palkinnon saajille Otava on varannut option kustannussopimukseen. Ovatkohan nuo kaksi myös ap:n kehittelemän salaliittoteorian mukaisesti Kasperin ennalta päättämiä voittajia?
Tuskinpa sentään kaikki on ennalta päätetty. Yksi voi olla, jos kilpailun voittaja kerran voidaan päättää muuta kilpailumatskua tuntematta. Siis etukäteen.
Niin sanoo toinen ammattilainen.
Tämä toinen, "esikoisuus" antoi toisenlaisen, vastuuta ja toivoa antavan kuvan.
Kiitos kommenteistasi.
Uskon myös, että kustannusyhtiön ulkopuolisella Leena Landerilla ei ole mitään syitä pelata mihinkään pussiin. Mutta tuskin hänenlle niitä 1257 on lyötykään naaman eteen luettavaksi. Ja voittaja on voitu aivan hänen lukujensa ohi valita. Riippumatta siitä, että sen Landerkin rajatusta pakastaan valitsee.
Mutta kuinka moni teksti jää ennalta päätetyn lumoissa kokonaan lukematta, hyvä ja hiottu ja hienokin. Sellainen jolle kisa olisi suhteiden puuttuessa mahdollisuus, sellainen joka ansaitsisi jopa julkaisun.
Tosiaan, noista 20-40 varmaan joku orivedellä, palmeniassa, jyväskylässä, viita-akatemiassa kirjoittanut on varsin hyvää.
Veikkaan, että pinossa on paljon paskaa, mutta useampikin aarre. Nyt ne aarteet eivät saa edes kustantamon peruskohtelua.
Uskon, että kisassa hyvä kirjoitus huomataan ja sitä kohdellaan normikässärin tavoin, vaikka se ei olekaan sijoittunut varsinaisessa kilpailussa.
Eli perästä voi kuulua, vielä puolisen vuotta. Sitten kirves kaivoon ja uutta pukkaamaan.
Niin että älkää nyt vielä haukkuko koko otavaa, tai se suuttuu, eikä julkaise teitä!
Ei vaan, kiva kommentti, toivottavasti noin, kiitos!
Hyvänen aika, eihän mikään estä lähettämästä näitä "aarteita" toiseen kustantamoon. Jos ei menesty kilpailussa, niin sitten vain kyseistä tekstiä hiomaan ja kokeilemaan onnea muualla.
toi on varmaan tullut mieleen muillakin :)
"Kirjoituskilpailu on yksi tapa saada edullista julkisuutta. Sen voittajaksi voi siis laittaa vaikka kuinka etukäteen suunnitellun henkilön".
kuului aika asiantuntijamainen kommentti.
Voisiko joku toinen asiantuntija/kilpailutuomari vielä todeta, että näin ei ole?
Tästähän ketjussa on koko ajan ollut kyse ja epäilys. Onko tuo virallinen vastaus? Onko tuo yleiseti hyväksyttävä periaate, jota suuri yleisö ei tiedä? Näinkö toimi Otava?
No niin. Otavan kilpailussa kuten muissakin kilpailuissa virallisena pointtina oli saada uusia, tuoreita kirjoittajia esille.
Mutta: vuoden aikana kustantajille lähetetään parisen tuhatta esikoiskässäriä, ihan ilman kilpailuakin.
Eli johtopäätös: kyseessä oleva kilpailu oli yhdenlainen mainostemppu, ja ihan onnistunut sellainen. Kolme potentiaalista julkaisijaa, ja vielä rahaa ja julkisuutta etukäteen.
Jokainen voi luoda omia mielipiteitään Nobelin saajista, Oscarin voittaneista ja muiden kisojen palkituista.
Juuri siksi Finlandiapalkinnon päättää yksi ihminen, että lopputulos ei olisi jokin yleispätevä asia, vaan yhden ihmisen subjektiivinen mielipide.
Onnea kaikille voittajille ihan jokaisessa kilpailussa. Ja tsemppiä muille.
Terveisiä täältä pystymetsästä
Täällä on ihmisen hyvä elää ja harrastaa. Välimatkaa täältä on Albertinkadulle Kriittiseen korkeakouluun 442km. mutta lähimpään kirjastoon vain 300 metriä. Tänne kulkee myös posti ja täällä on toimiva nettiyhteys, joten voin käydä kirjeenvaihtoa vaikka Nuoren Voiman Liiton kanssa. Kirjoitteluhan ei sinällään ole kallis harrastus (Tom Sawyerin sanoja lainaten, "kuvittelu ei maksa mitään"), joten silloin tällöin kärsii maksaa tekstiarviosta asiantuntijoillekin.
Kirjastosta löytyy kirjoitusoppaita ja myös nuo kaikki Kriittisen korkeakoulun oppilaiden julkaistut luomukset, joille on hauskaa tehdä vaikka "ruumiinavaus": punnita kappaleita, ottaa koepaloja, miettiä syitä ja seuraamuksia, mikä johti julkaisuun.
Ei kannata pettyä kustantajien penseydestä ja vehkeilystä, vaan nauttia edes sen yhden lukijan hyvästä palautteesta. Pitää olla realisti, mutta myös sallia itselleen haihatteluhetkiä, kuvitella itsestään vähän liikoja, leikkiä kirjailijaa ja leijua maanisen kirjoitushetken jälkeen pilvissä, vaikka seuraavana päivänä joutuisi deletoimaan puolet pois.
Jos nyt oikein tyrkyksi heittäytyy, voi reissata kirjatapahtumissa, kiskaista siellä muutaman tuopin laitamyötäisen ja sönkätä silmäätekevien kanssa kuin kirjailija kuunaan. Voihan hyvinkin olla että naama ja nimi jää joillekin mieleen. Tuohon on hyvä (ehkä) viitata saatekirjeessä myöhemmin, ikään kuin oltaisiin vanhoja tuttuja.
S**tana pystymetsä rocks!