Muistan lapsena kun suomalaiset kauhistelivat venäjällä olevia suurnavetoita, niitä sanottiin kolhoosiksi, silloin se ei olisi tullu suomessa kuuloonkan,
nyt uttisten perusteella maanviljeliät ovat innoissaan perustamassa yhteisiä suurnavetoita,,
oikeestaan se tuntuu järkevältä tässä EU politiikan aikakautena,
tulevat paremmin toimeen ja jaksavat tehdä raskasta työtä yhdessä paremmin.
Suomeen perustetaan nyt kihkeäälä innolla yhteisnavetoita !
8
55
Vastaukset
On siittä yhteisnavettaajatuksesta minusta paljonkin hyötyä .
Vaikka en olekkaan mikään maalla kasvanut .
Mutta raskasta työtä se on ollut aina .
Eikä tulis niitä eläinrääkkäystapauksiakaan , näitä uudenaikaisia paikkoja on helpompi pitää kunnossakin ,ja valvoaMitä kolhooseilla ja näillä on tekemistä? Vain koko
Kolhoosit olivat neukkuaikaan valtion yhteis-omistuksessa. Nykyään suomessakin on menty yksityisten viljelijöiden toimesta mm. koneiden tai tuotantoeläin yhteisomistukseen.
Ei yleisesti tietenkään, mutta siellä täällä näitäkin yrityksiä on perustettu.- Tepposet
Sovhoosit olivat valtion tiloja.
Muodollisesti kolhoosit olivat yhteistiloja mutta vaihtoehtoa ei ollut.
Äänestyksiä pidettiin niin monta kertaa, että viimeinenkin vastustaja oli työleiriin lähdössä olevan auton lavalla.
Yksityistilojen toiminta tehtiin verotuksella ja muilla toimilla mahdottomaksi.
Käsittääkseni kolhoosista ei erottu eikä omaa "osuutta" pystynyt myymään.
Kolhosioitumista lienee henkisesti helpottanut se, että tsaarin aikaan kylät olivat verotusyksikköjä. Eivät yksittäiset viljelijät.
- 90786
EU on muuttanut Suomen maaseudun täydellisesti.
Nyt juostaan tukien perässä, hyvähän se on ,että tukea tulee, mutta samalla ne vääristävät elinkeinon.
Kuinka paljon maksetaan turhia tukia, sitä ei tiedä kukaan.- jakolasku
Ne tukiasiat unohtuikin eilisessä viljelijöiden ruuan alennusmyynti tempauksessa. Tietenkin on totta että viljelijä saa liian vähän "palkkaa" tuottamistaan lihoista viljoista tms... mutta niin tavallinen kuluttajakin maksaa aivan samoja "välikäsiriistoja" vaan ostamalla elintarvikkeet kotiansa ja maksamalla itsensä kipeäksi.
Tämä ei kuulu aloitukseen mutta sähköstä joka iikka maksaa "välikäsiriistoa" todella paljon. Pitkät kynnet on raapimassa aina kuluttajan rahamassia ostat sitten mitä hyvänsä.
Pankit kuuluu myös "pitkäkyntisten" valiojoukkoon, jos olet varakas pankkimaksut on pienempiä tai niistä ei makseta mitään. Jos olet vähemmän rahaa omistava makselet myös hyväosaisten pankkimaksuja.
Jes jes mehän ollaankin tasa-arvoisia suomessa!
- *******
Oli EU tai ei, ei parilla lehmänkantturalla kukaan enää tule toimeen.
Kaikessa hallitsee tehotalous.
EU:ssa ja sen ulkopuolella.
Eilen oli eilen, nyt on nyt. - ullamirjami****
Maallemuuttajat koittaa tulla omillaan toimeen , Jos ei ole kaupunkilaisen eläkään kehuttavaa , jokapaikasta on maksettava,
nyt jos on alkupääomaa saa laitettua maallekkin siedettävän asunnon ja monilla on Kotonakin mahdollisuua Etä työhön . Lapset saa ainakin paremman elinympäristön .
Samoo ne tutkiat sitten mitä vaan vaan . Kyllähän
nykyään vaarat piilee huumeissa nuorisoa jokapaikassa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611591IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597916Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut892838Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?972227Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1482131Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81626- 1101251
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521074Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26898MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782