jo sopeutunut tähän että lapseni käy luonani kerran kk.ssa.4 ja puolivuotta on mennyt jo tätä samaa rataa.Alussa toki olisi pitänyt itse vaatia useammin tapaamisia.2 vuotta vitkuteltiin ja lapseni ei tullut yöksi.2vuotta hän tuli luokseni aluksi 4tuntia kerran kk ja sitten 6 tuntia.Nyt hän on kohta15v. Kotiin hän ei enää muuta.Huostaanoton syyt ovat jo poistuneet ja välimme ovat hyvät mutta hänen omien sanojensa mukaan tulisi liikaa muutoksia elämään kaverit jne.Juttelemme kerran viikossa puhelimessa ja tässäkin on vielä soittoaika puheaikaa max.30min.Hän saa tarvittaessa kyllä soittaa minulle.En ole osallisena hänen synttäreillään eikä hän minun.Jään siis paljosta vaille.Hän ei halua enempää tapaamisia,vaikka onkin ikävä.Tunteet ovat ristiriitaisia.Aikaa on mennyt niin paljon että en olisi ollenkaan varma itsestäni osaisinko toimia ja kasvattaa enää lastani.Tuntuu kuin olisin taantunut.Tätäkö se sitten on se kun vitkutellaan tarpeeksi?
olen
aikaa mennyt
20123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lapsesi on muuttunut tuossa ajassa lapsesta murrosikäiseksi. Siinä vaiheessa kaveripiiri on jo monissa tilanteissa vanhempia tärkeämpi muutenkin - olipa se sitten hyvä tai ei. Tuon ikäisen nuoren mielipide ymmärtääkseni on jo varsin ratkaiseva.
Vaikea sanoa, onko kukaan "vitkutellut" vaiko ei. Tilanne saattaa tulevaisuudessa muuttua, kun lapsi kasvaa. Biologiset siteet voivat aikuisempana muuttua tärkeämmiksi. Murkkujen kanssa asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia. Pidä yhteyksiä yllä. Kun jotakin lupaat, pidä lupauksesi. Ole läsnä tarvittaessa.
Toki hänen kanssaan voi yrittää puhua asiasta. Jos lapsesi on fiksu, hän käsittää sinunkiin näkökantasi. Eri juttu on sitten se, miten se ymmärrys käytännössä näkyy. Asia riippuu myös siitä, luottaako lapsesi sinuun. Jos hänellä on huonoja kokemuksia, luottamus ei helposti palaa.
"ammattilaisella" on aina sana hallussa. Systeemi on loistava.
Mikset kirjoita nimelläsi?
Jos sinusta tuntuu sille, että on vitkuteltu, niin todennäköisesti se on totta. Siihenhän helposti kaikissa huostaanotoissa tähdätään, että lapsi kiintyy uuteen paikkaansa ja sossut eivät totta tosiaan ole innokkaita lapsi-vanhempi suhteen vaalimiseen.
Muistakaa vaikka se äskettäin Hesarissa olleen pojan kertomus, joka oli heti synnytyksen jälkeen erotettu vanhemmistaan, vaikka muut sisarukset saivat asua kotona aikuisuuteen asti. Sossu ei tehnyt elettäkään, että poika olisi saanut tavata ikinä vanhempiaan. Sitä myös artikkelissa haastateltu sijaisäiti ihmetteli. Ja sijarithan ne olivat, jotka kaivoivat vanhempien yhteystiedot esille ja veivät pojan sinne.
Ja siitä alkaen poika on ollut jatkuvassa yhteydessä perheeseensä.
Tuo tapaus on vain yksi esimerkki sossujen käsittämättömistä päätöksistä ja asenteista, mutta näitä on kuultu aivan liikaa huostaanottojen yhteydessä. Johtuneeko sitten enemmän sossujen liiasta työmäärästä vai välinpitämättömyydestä, sitä on vaikea sanoa. Törkeimmät tapaukset kyllä viittaavat täydelliseen välinpitämättömyyteen.
Aloittajan tapaus on tietysti erilainen ja sossu on varmaan iloinen nyt kun kotiutusta ei tarvitse tehdä vetoamalla siihen, että lapsi on kotiutunut uuteen ympäristöön. Toivotaan, että teille käy samoin kuin tuossa Hesarin haastattelussa, että kun lapsi aikuistuu, niin veri on vettä sakeampaa ja lapsi pitää tiiviisti yhteyttä sitten, kun täysin vapaasti itse saa päättää yhteydenpitonsa, liikkumisensa ja kaikki elämäänsä liittyvät asiat.
Kuvitteletko edellinen kirjoittaja ihan tosissasi, että joku sossu olisi "iloinen" siitä, ettei lapsi voi kotonansa olla tai kotiin palata?
Kyllä siihen kotiin palauttamiseen liittyy niin paljon kumulatiivisia asioita, että näyttää siltä, että te jotka ette todellakaan tunne lastensuojelun alaa, kuvittelette aivan järkyttävän epätietoisesti asioista. Täytynee sosiaalityöntekijöiden tätä todellista tietoa yrittää eteenpäin viedä yhä enemmän.
Lapsen elämän suojeleminen ei valitettavasti aina mene teidän vanhempien ajatusten mukaisesti ja lastensuojelun tehtävä on olla lapsen asioiden ajaja - ei vanhempien. Vanhemmillekin tehdään toki huostaanoton yhteydessä omat asiakassuunnitelmat ja sen pohjalta lähdetään liikkeelle. Kotiin palauttaminen on joskus pitkä prosessi, joskus se ei toteudu olosuhteista ja lapsen etu huomioon ottaen koskaan. Myös yhteydenpidon rajoittamiselle on omat syynsä ja lakipylälänsä - pitkään jatkuessaan se tietenkin herättää näin sosiaalityöntekijän silmin ap:n kirjoitukseen viitaten, että siihen näyttää olleen omat vakavapohjaiset syyt.
Eikös ap:n lapsella ole kuitenkin asiat hyvin nyt? Sen kuvan minä ainakin sain. Ammattikasvattajan neuvot olivat minusta järkeviä.
Ja, jos jokin lapseen liittyvä asia vaivaa ap:ta, kannattaa olla yhteydessä lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään ja keskustella. Kyllä mekin ymmärrämme vanhemman tuskan näissä tilanteissa, vaikka pääprioriteetin täytyy olla lapsen elämä sostt näkökulmasta.
Tuli mieleeni, että onko sinulle ap tarjottu tai ehdotettu omaa keskusteluapua ammattilaisen kanssa liittyen huostaanottoon ja sen asian kanssa elämiseen? Sen verran rankkaa on kokea oman lapsen huostaanotto, että terapian mahdollisuus pitäisi olla käytettävissäsi. Aikuissosiaalityöntekijältä voisit myös näitä asioita kysyä, jos koet tarvetta. Terveyskeskuksenkin kautta löydät tämän palvelun.
On hienoa, että olet pitänyt yhteyttä lapseesi. Uskon sen kantavan hänen elämässään tärkeänä tekijänä. Sinä olet hänen äitinsä - ainut, aina.
Toivon jaksamista elämääsi, sydämestäni.
Kukahan sitä 15-vuotiasta nuorta sitten tukee kun hän tulee täysi-ikäiseksi ? Kun lastensuojelubisnes on rahansa saanut kaikin mahdollisin tavoin. Saako nuori tukea kasvatuslaitoksesta vielä vaikka 24-vuotiaana kun tarvitsisi läheisen tukea ja apua ? Sinnekö huotalaitokseen hän voi 24-vuotiaan soittaa hädän hetkellä ja häntä siellä joku tukisi vaikka vuosien ajan ihan ilman mitään korvausta ?
Tässä näkyy hyvin se vanhemmista vierottamisen periaate. Vanhemmuus on riesa, josta on päästävä eroon. Syy on raha., lapsi ei tuota mitään kun on kotona eikä liikevaihto pyöri.
Vakavapohjaiset syyt vierottamiseen ovat bisneksessä pyörivä raha, ammattitaidottomuus, lastensuojelun vierottamisideologia ja täydellinen välinpitämättömyys lapsen etua kohtaan.
Suurin osa murrosiässä huostatuista pojista syrjäytyy. Lastensuojelun tyhjänpäiväiset kommentit ja loputtomat selittelyt pitävät yllä tätä uskomatonta huostabisnestä. Suomessa yli 18 000 lasta huostassa, Ruotsissa 3000 !
Ja todellakin ! 15-vuotias tarvitsee vanhempia ja heidän tukea !
Onnittelut lastensuojelubisnekselle vierotuksen onnistumisesta !
Murrosiässä huostatuilla on suuria ongelmia ja se ei ole ihme. Eivät ne lennossa korjaudu. Usein ollaan jo myöhässä.
Sossulle yövuorossa:
"Kuvitteletko edellinen kirjoittaja ihan tosissasi, että joku sossu olisi "iloinen" siitä, ettei lapsi voi kotonansa olla tai kotiin palata?"
En kuvittele. Enkä missään kohden kirjoitustani väittänyt niin.
Kirjoitin mm. näin:
"Johtuneeko sitten enemmän sossujen liiasta työmäärästä vai välinpitämättömyydestä, sitä on vaikea sanoa. Törkeimmät tapaukset kyllä viittaavat täydelliseen välinpitämättömyyteen. "
En myöskään sanonut niin, että lapsi pitäisi kotiuttaa VIELÄKIN, koska hän itsekin perustelee s-perheeseen jäännin sillä, että kaveripiiri on toisaalla, koulu ym. Tollonako sinä täällä kirjoittajia pidät, koska täällä nimenomaan puhutaan LAPSEN KUULEMISEN tärkeydestä.
Sen sijaan väitin, että kun kerran äiti väittää niin, että asiassa vitkuteltiin SILLOIN, kun kotiutus olisi saattanut olla vielä ajankohtaista, niin todennäköisesti myös niin on tapahtunut.
Kun viittasin sossujen kiireeseen, tarkoitin sitä, että he ovat varmaan iloisia, että sossut säästyvät lukemattomilta palavereilta, mitä kotiuttamiseen liittyy.
Tuliko tämä asia nyt selväksi?
Törkeää aliarviointia on myös väittää, että me emme tällä palstalla tietäisi yhtään mitään ls-työstä! Et voi olla tosissasi. Tuolla tavallako sinä aliarvioit ja mitätöit työssäkin asiakasvanhempia, jos nyt tosiaan sossu olet, etkä vain palstan monivuotinen häirikkö-vainoaja, jolla on yhtä paljon eri rooleja kuin eri sossuilla on mielipiteitä ja asenteita.
"Kyllä siihen kotiin palauttamiseen liittyy niin paljon kumulatiivisia asioita, ..."
Juu, varmasti liittyy. Sen monet täällä tietävät ihan omasta kokemuksesta, kun lasta ei palauteta, vaikka vuosiin mitään syitä ei ole ollut enää TODISTETUSTI voimassa. Ja ilmeisesti myös kaikkien tuntemaan Eerikan tapaukseen liittyi hyvin runsaasti "kumulatiivisia asioita", että lapsi kotiutettiin täysin ilman kotioloihin tutustumista sossujohtajan pojan perheeseen, vaikka isällä oli rikostausta ja äitipuoli oli mikä oli. Ja pahoinpitelyistä ilmoittavaa äitiä vain pilkattiin, että "oletko harkinnut hakea apua mielenterveyden puolelta." Mt-ongelmiahan se tietysti osoittaa, kun pahoinpitelystä epäillään kolleegan poikaa.
Kyllä sosiaalitoimi hoiti tosi hienosti "lapsen asianajotehtävänsä" tuossakin tapauksessa. Upeaa!
Otan tarkoituksella Eerikan tapauksen tässä esimerkiksi, koska hyvin epäoikeudenmukaisiin yleistäviin väitteisiisi voi vasta lähinnä vain kohtuuttomilla yleistyksillä. Pakene nyt seuraavaksi sitten vaitiolovelvollisuuden taakse, niinhän sossut yleensä tekevät, koska se on mitä mainioin tapa salailla omia laiminlyöntejään myös lapsen edun toteutumatta jättämisissä.
Oman epäpätevyytesi osoitat jo tuolla väitteellä, että lapsen ja vanhemman etu olisivat eri asioita. Kun osoitat sen tuntemattomille vanhemmille yleistät sen siis kaikkia huostaanottoja koskevaksi totuudeksi. Esim. meidän tapauksessa lapsen ja vanhemmat etu olivat aina yksi ja sama asia, niitä ei todellakaan voinut erottaa mitenkään toisistaan.
Vai tuli sinulle mieleen kysyä vielä, että onko tarjottu ammattiapua? Vitsailetko sinä? En ole lähes 10 vuoteen nähnyt täällä kuin jonkun harvan kirjoituksen, jossa sitä vanhemmille olisi tarjottu. Stt kuuluisi kyllä NEUVOA, mistä apua saa, mutta sekin jostain syystä yleensä unohtuu.
Ja vitsit sen kuin jatkuvat:
"Vanhemmillekin tehdään toki huostaanoton yhteydessä omat asiakassuunnitelmat ja sen pohjalta lähdetään liikkeelle. "
Miksi usein kuitenkin käy, että asiakassuunnitelmaa EI ole tehty tai se on vain huitaistu, eikä siitä käy mitenkään selville, MITÄ VANHEMMILTA EDELLYTETÄÄN, että kotiuttaminen olisi mahdollista?
Jos sinä haluat julkisuudessa levitellä näitä käytännössä paikkansa pitämättömiä suosituksia ls-työn suosituksia, niin siitä vaan! Se se vasta varsinaista lasten etujen ajamista onkin, että ollaan valheellisin yleistävin väittämin liikkeellä.
Että et vain satu olemaan sama henkilö, joka käyttää sossu-nimimerkkiä myös laitoksessa polvivamman saaneen lapsen ketjussa ja käskee vain pesemään lapsen suunsa saippualla.
Mihin se lapsen etu tuossakin unohtui? Eikö huolettanut lapsen terveys millään tavalla? Kumman etu oli tärkeämpää laitoksen vai lapsen?
Voi luojan kiitos, että meidän ei lapsemme asiassa tarvinnut törmätä tuollaiseen sosiaalityöntekijään, vaan meidän asiaamme hoitivat sentään todelliset ammattilaiset. Se kun on mielestäni työ, johon ei pätevöidytä koulun penkillä, ei minkään asteisessä koulutuksessa, JOS henkilöllä ei satu olemaan maalaisjärki, terve arvostelukyky, viisaus ja empatiakyky paikallaan.
"Murrosiässä huostatuilla on suuria ongelmia ja se ei ole ihme. Eivät ne lennossa korjaudu. Usein ollaan jo myöhässä."
Voi voi, kun sieltä "vaikeasti oirehtivien" teinien joukosta saataisin erotetuksi pois huostaanotoista edes hyvistä kodeista tulevat neurologisten oireyhtymien lapset, joille ei ole saatu julkiselta puolelta apua vanhempien yrityksistä huolimatta.
Kun vanhempi sitten uupuu erittäin vaativan lapsen ongelmiin vastaamisessa, niin ainut "apu" on suositella huostaanottoa. Upeaa ja erittäin "lapsen edun mukaista".
Yhdenkään lapsen edun mukaista ei ole ikinä korvata peruspalvelua, tässä tapauksessa neurologista kuntoutusta, sijoituksella johonkin huostaanottoa vaativaan laitokseen saamaan psykiatrista hoitoa! Ja yhtä vähän hyvästä kodista tulevaa lasta auttaa perhesijoitus. Miten sosiaalitoimi voi ikimaailmassa kuvitella sijaisvanhemman jaksan erittäin vaativaa lasta yhtään sen paremmin kuin oma vanhempi? Sitten kun sijaishoitaja uupuu, sitten kyllä huudetaan taas, miten sijoitukset tehdään liian myöhään.
Jos oma vanhempi on lisäksi kuulunut siihen yksinhuoltajien kolmannekseen, jotka elävät töissä käynnistä huolimatta köyhyysrajan alapuolella, niin toki sijaisvanhemmalla on se etu puolellaan, että hän ei sentään joudu kärsimään köyhyyden tuomasta stressistä ja rasituksesta, mutta yhtään parempaa ammattitaitoa hänellä ei ole toimia lapsen kuntouttajana kuin omallakaan vanhemmalla on.
Sen me kyllä tiedämme, että sossujen ei ole hyvä arvostella kuntatyönantajaa mistään epäkohdista julkisuudessa. Mutta jos te todella haluatte olla lasten asialla, niin esittäisitte edes ammattiliittojenne kautta vaatimuksia niistä epäkohdista, joita työssänne näette.
Ei teidän ammattitaitonne tietysti riitä erottamaan rajoitta kasvaneen lapsen käytöstä ilman kuntoutusta jääneen neurologisen lapsen käytöksestä, mutta kuuntelisitte vanhempia edes! Emme me suinkaan kaikki aja vain jotain käsittämätöntä vanhempien etua lapsen edun sijasta, kuten sossut valitettavan usein antavat ymmärtää.
Onhan se mukava tietysti heitellä kaikkia ls:n asiakasvanhempia yleistäen mollaavia väitteitä, mutta sinä itsekin tiedät, että se ei ole totta. Jos nimittäin sossu olet, etkä vain jokin puskista huuteleva ilkeilijä.
Sanoiko avaaja jossakin kohti olevansa äitiu eikä isä? Noh, se on merkityksetöntä.
En tiedä, mitä Ultrasossu lyhyellä heitollaan halusi sanoa. Itse ajattelin lähinnä niin, että jos lapsi murrosiässä huostaanotetaan, hänellä on jo pahoja ongelmia. Huostaanotto ei ole siinä vaiheessa yhdellekään osapuolelle helppo asia. Nuoren sopeutuminen muuttuneeseen tilanteeseen ei onnistu kivutta.
Näin ollen, ei siis ole ihme, mikäli huostaanotettuja uhkaa syrjäytyminen. Ei se mikään tavoiteltava tilanne ole. On vain hieman valheellista väittää, että se syrjäytyminen johtuisi yksinomaan huostaanotosta. Totuus on monimutkaisempi.
"en olisi ollenkaan varma itsestäni osaisinko toimia ja kasvattaa enää lastani.Tuntuu kuin olisin taantunut.Tätäkö se sitten on se kun vitkutellaan tarpeeksi?"
Ei ihme, että tunnet olevasi taantunut!
Mutta että sinun oletetaan kaiken keskellä kasvattavan lasta, niin eihän sellainen voi onnistua. Sinut on vieraannutettu lapsestasi, tuota ei voi missään oloissa hyväksyä.
Onko sinun mahdollista muuttaa lähemmäksi lapsesi sijoituspaikkaa? Sinulla on todellakin oikeus tuntea oma lapsesi ja olla häneen yhteydessä. Nousee oikein mieletön raivo, kun kuulee tuollaisista lapsen siirroista missä vanhemmalta viedään koko vanhemmuus...kun se (vanhemmuus) ei kerran ole trendikkäästi hukassa!
Kaikki K-päiden neuvot laita omaan lokeroonsa! Jokin traumaterapia olisi aivan oikeutettu ja mieluiten niin, että maksaja on kunta tai vetkuttelija. Miten pystyt olemaan työelämässä? Vai pystytkö enää? Syytteitä riittää kun kyse on sinun ainutkertaisen elämän tuhoamisesta!
Tekikö sossu sinulle ikinä asiakassuunnitelmaa, jossa TARKKAAN määriteltiin, mitä sinulta vaaditaan, että lapsi voidaan kotiuttaa, sekä kerrottiin, miten TODISTAT sen, että ehdot on täytetty?
Mitä TUKEA sinulle järjestettiin sossun asettamiin tavoitteisiin pääsemiseksi?
Jos näin ei tehty eli jompi kumpi ylläolevista jäi sossulta tekemättä, hän rikkoi lastensuojelulakia.
Kyllä huostaanotto voi syrjäyttää nuoren täysin.
On haavemaailmassa elämistä kieltää tämä tosiasia.
Kyllä asiakassuunnitelman teko kuuluu LAIN mukaan sekä lapsen että vanhempien oikeuksiin, ei sitä voi kieltää, jos ei halua puolustaa laittomuutta.
Ammattikasvattaja ja kuvitteelliset sossu-nimimerkit puhuvat kuin olisi itsestään selvyys, että lakia on noudatettu.
Tästä ristiriidastahan ne ristiriidat julkisuuden ja todellisen käytännön välillä lastensuojelussa johtuvatkin.
Ammattikasvattaja on ristiriitaisuuden huippu mielipiteissään.
Ensin hän väittää yhdessä asiassa valitusviranomaisen antamasta huomautuksesta, että "hyvä kun asia korjattiin".
Ei se tapahtunutta vääryyttä korjaa lapselle millään tavalla!
Ja toisaalta hän kuitenkin samaan hengenvetoon ihan kuin vähättelee jopa sitäkin lain rikkomusta, josta oikeuskansleri antoi huomautuksen. Täällä ei saisi puhua, koska "asioissa on aina kaksi puolta". Niin on, ei niitä huomautuksia ole turhasta yhdenkään lapsen asiassa annettu.
Erityislapsen kohdalla on itsestään selvyys, että
paljon on jäänyt TAPAHTUMATTA, että hänen
tilanteensa murrosiässä kärjistyy.
Ja toki pelkkä huostaanotto voi syrjäyttää nuoren täysin, ei siitä mihinkään päästä, vaikka joku ammattikasvattaja sitä mielipidettä itselleen tyypillisesti valheena pitääkin.
Tosiasioiden kieltäminen se vasta valhetta onkin, se pitäisi hänenkin jankuttamisessaan ymmärtää.
On selvää, että huostaanottokin voi olla mukana tilannetta huonontamassa. En minä sitä kiistä.
On kuitenkin selvää, että monilla tilanne ON ongelmallinen jo ennen huostaanottoakin. Nuoren syrjäytyminen on useimmiten monien asioiden summa.
Kaikista ongelmista ei voi syyttäöä järjestelmää. Jokainen osapuoli voi aina tutkiskella myös omia toimiaan.
Osatotuus lienee tuokin, en mene sanomaan mitään absoluuttista ja oikeaa "faktatietoa", koska tilanteet eivät ole usein yksiselitteisiä.
Annetaan osapuolille kosketuspintaa omien toimiensa jäsentelyyn. Sitä kautta päästäneen lähelle kohtaamista avoimemmin mielin. Aina se ei ole helppoa, mutta suosittelen sisällistä tutkimista, niiden summattujen asioiden avaamista rehellisinä: kohtaamaan ne omat kipupisteet, ne huolta synnyttäneet havainnot.
Kaikki ongelmat eivät todellakaan johdu järjestelmästä! Jos puuttuu oivallus, eräänlainen laajempi hahmottaminen, niin itsekukin voisi katsoa sisimpään, että miksi se kokonaisuuskuva ei loksahda napista painaen ihan ymmärrettävänä.
Suomi on armoton ja julma maa lapsiperheille, lapsille ja nuorille.
Sosiaali- ja terveystoimi on täysin toimimaton, tyhjää täynnä oleva harhakuva.
Lastensuojelubisnes kukoistaa !
Huostassa olevien lasten määrä on mieletön !
Tolloinako sinä toisia pidät?
Luuletko sinä tosiaan, että täällä ei ihmisillä ole ollut arvostelukykyä tarkastella omia toimiaan, ennen kuin puhuvat niistä netissä?
On moukkamaista joka käänteessä toistella vain samoja hokemiaan "on ihmisiä, joilla on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia" ja "kannattaisi tarkastella omia toimiaan".
Ota peili käteen ja mieti omia velvollisuuksiasi sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kun niistä ei näytä olevan hajuakaan jäljellä. Samoinko live-elämässäkin syyttelet keskustelukumppaneita valehtelijaksi joka käänteessä? Ja mieti tosi tarkkaan, mitkä ovat omat velvollisuutesi toisia ihmisiä kohtaan.
Minun lapseni ovat jo alakouluiässä omanneet paremmat sosiaaliset taidot ja käytöstavat kuin sinulla!
Tässä perheessä on lapsilla ollut aina rajat ja rakkautta, eivätkä he ole ikinä olleet kouluhäiriköitäkään. Mutta tuollainen opettajaksi itseään pullisteleva hiippari ei omaa mitään rajoja omassa käytöksessään.
En usenikaan syyttele keskustelukumppaneitani live-elämässä valehtelijoiksi. Joskus kyllä rekisi mieli.
En myöskään lähde vaikkapa tälle tielle naamakkain: "Minun lapseni ovat jo alakouluiässä omanneet paremmat sosiaaliset taidot ja käytöstavat kuin sinulla!"
Sanotko SINÄ jollekin noin päin näköä vain siksi, että hän ei ole kanssasi samaa mieltä.
Siitä kyllä OLEN iloinen, jos kuulen hyvin käyttäytyvistä lapsista!
Ihmisillä ON kyllä usein arvostelukykyä omia toimiaankiin kohtaan, mutta jostakin syystä se asia harvemmin tämän tyyppisissä nettikeskusteluissa esiin nousee.
Jokainen kommentti luonnollisesti kertoo esittäjästään.
En taida kuulua siihen ryhmään huostaanottovanhempia, jolle "osittain samaa mieltä" kirjoituksensa osoitti, mutta vastaan kuitenkin.
"Aina se ei ole helppoa, mutta suosittelen sisällistä tutkimista, niiden summattujen asioiden avaamista rehellisinä: kohtaamaan ne omat kipupisteet, ne huolta synnyttäneet havainnot."
Minulla oli suurta huolta synnyttäneitä havaintoja lapsen ongelmista useita vuosia, jossain mielessä jo vauvaiästä asti, mutta mitään oikeaa apua julkiselta puolelta ei saatu.
"Kaikki ongelmat eivät todellakaan johdu järjestelmästä! Jos puuttuu oivallus, eräänlainen laajempi hahmottaminen, niin itsekukin voisi katsoa sisimpään, että miksi se kokonaisuuskuva ei loksahda napista painaen ihan ymmärrettävänä."
Mikään lapseni avun tarpeesta ei johtunut "järjestelmästä", mutta terveydenhoitojärjestelmä petti kyllä pahemman kerran avun tarjoamisessa.
Yhteiskunnalla ei ole mitään oikeutta tarjota huostaanottoa tilanteessa, jossa ainut ja oikea apu on terveydenhuollon puolella, eikä lastensuojelun. Niin kuitenkin Suomessa on jo vuosia tapahtunut ja niin tehtiin meidänkin kohdalla. Laiton huostaanotto oli hirveä kokemus, mutta onneksi kesti vain hyvin lyhyen aikaa ja lapsi pääsi kotiin.
Sen jälkeen lapsi sai yksityiseltä lääkäriasemalta sen avun, johon hänellä olisi ollut oikeus ilman huostaanottoakin.
Minun sisimpääni katsominen tuottaa vain sellaisen tuloksen, että kokonaiskuva ei todella hahmotu yhtään ymmärrettävänä vielä nyt vuosien jälkeenkään. Kaikkein vaikeinta on nähdä julkisuudessa tapahtuva valehtelu lastensuojelusta, kun laittomista huostaanotoista ei puhuta sanallakaan. Puhutaan ihan kuin täysin eri järjestelmästä, kuin millaisena me sen koimme.
Jo kuutisen vuotta sitten esim silloinen kansanedustaja Sari Essayah vastasi minulle, että hän tietää tuon systeemin siinäkin mielessä, että hänen miehensä on töissä lastenkodin hoidollisella osastolla ja siellä oli jo silloin ihmetelty vuosien ajan, että miksi ihmeessä heille lähetetään lapsia, joita he eivät kykene lastenkodissa auttamaan. Kyse on silloin joko psykiatrista sairaalahoitoa tai neurologista terapiaa ja kuntoutusta vaativista lapsista.
Nuo lapsiryhmät tarvitsevat aivan eri tyyppistä hoitoa kumpikin, viime mainitulle riittää kotoa käsin käyty terapia ja kuntoutusjaksot, johon kuuluu myös vanhempien ohjausta pahimpien arjen pulmatilanteiden ratkaisuun. Ja kumpaakaan noista edellä mainituista lapsiryhmistä eivät pysty auttamaan lastenkotien hoidolliset osastot.
Onhan nyt aivan naurettavaa väittää, että lastenkaan kohdalla psykiatrinen sairaalahoito voitaisiin korvata sosiaalipuolen koulutuksen saaneen henkilökunnan antamalla hoidolla! Ja koska edellisen laman aikana alettiin purkaa ainakin HUS:n piirissä julkisen puolen neurologian resursseja, niin nyt neurologistakin kuntoutusta tarvitsevat lapset sullotaan tuollaisille lastenkotien intensiiviosastoille, jossa sairaalahoidon tasoisesta hoidosta ei ole harmaata hajuakaan! Eikä se kyllä auta psykiatrisiakaan lapsipotilaita.
Päivi Lipponen teki näistä huostaanotoista kirjallisen kysymyksen hallituksen kyselytunnilla jo ensimmäisen oikeistohallituksen aikana. Harvoin on nähty niin kiusaantuneita ilmeitä hallituksen aitiossa kuin annetun vastauksen aikana. Ja silloinen peruspaleluministeri Risikko soperteli niin ympäripyöreän vastauksen, suoraa vastausta ei tietenkään antanut, vaan puhui kysymyksen ohi. Siinä kuitenkin varmistui se, että hoidolliset huostaanotot tiedetään hallitusta myöten, mutta silti niitä ei julkisuudessa ole olemassakaan, niin kaksinaamaisen järjestelmän kanssa me olemme tekemisissä.
Hirveästi täälläkin itketään ja parutaan lasten pahaa oloa ja hoidon tarvetta, mutta ihan kuin ei välitettäisi asian siitä puolesta ollenkaan, MILLAISTA hoitoa niille huonovointisille lapsille oikein järjestetään.