Tervehdys kaikille.
Ostin -80 luvulla rakennetun omakotitalon 2 viikkoa sitten. Kauppapäivä oli 31.10.2012, jolloin omistusoikeus siirtyi minulle. Sopimuksessa sovittiin, että myyjällä säilyy hallintaoikeus 1.12.2012 klo12 saakka, jolloin voisin viimeistään muuttaa taloon. Ennen kauppapäivää otin vakuutukset asuntoon 31.10 alkaen.
Ennen kauppaa teetimme myyjän kanssa asuntoon kuntotarkistuksen, jossa ei isompaa huomautettavaa löytynyt, joka olisi vaikuttanut kaupan tekoon.
Eilen myyjä (joka vielä siis asuu omistamassani talossa) soitti ja kertoi, että oli havainnut kosteusläiskän erillis-wc:n katossa (ns. kuiva tila) ilmastointiputken vieressä. Myyjän mukaan tätä ei aikaisemmin ollut, enkä myöskään itse/kuntotarkastajakaan tätä havainnut sisäpuoleta eikä myöskään välikatolla ollut mitään kosteuteen viittaavaa. Eli kosteus on tullut kattoon lähipäivien aikana.
Myyjän kehoituksesta soitin omaan vakuutusyhtiöön ja huomenna menee tarkistaja paikalle tekemään arvion/selvittämään kosteuden alkuperän sekä tekee siitä asianmukaisen raportin. (Vakuutusyhtiö maksaa siis tarkistuksen). Myyjän mukaan vakuutusyhtiön pitäisi maksaa korjaus, mutta itse tätä epäilen. Kuitenkin kyseessä vanha talo ja tällaisissa tapauksissa vakuutus yhtiö ei yleensä korvaa, jos kyseessä rakenteelinen vika/kuluminen tms.? Noh, huomenna jokatapauksessa ollaan hieman viisaampia asian suhteen ja viimeistään silloin, kun päätös vakuutusyhtiöltä tulee.
Kysyisinkin siltä varalta, jos/kun vakutuusyhtiö ei korvaa, niin onko myyjällä vastuu luovuttaa asunto siinä kunnossa asunto minulle, kun se kauppahetkellä/tarkistuksessa oli? Uskon myyjän vilpittömyyteen siinä, että hän ei ole ollut tietoinen ko. ongelmasta aikaisemmin vaan tämä on myös hänelle tullut uutena.
Tavoitteena on saada asia sovittua hyvässä hengessä myyjän kanssa, mutta kuinka tässä tapauksessa oikeaoppisesti/lain mukaan mentäisiin?
Mainittakoon vielä, että kyseinen wc on alkuperäiskunnossa ja tulevaisuudessa oli tarkoitus päivittää wc 5v sitten tehdyn muun osan asunnon pintaremontoinnin mukaisesti.
Kittos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmastointiputken kondessivesi tuon aiheutti, meilläkin voi tulla 1-2 kertaa vuodessa tuolta kosteutta, vaikka välikatossa putket on eristetty villalla. Asia ilmenee nopean ulkolämpötilan laskun yhteydessä, esim. 4 ja 4 tunnin kuluessa laskee -6 asteeseen. Asiaa voi korjata lisäeristyksillä, ja/tai ohjaamalla enemmän lämmintä sisäilmaa kyseiseen putkeen.
Tätä epäilen itse myös
Ensinnäkin LÄHIPÄIVÄT viittaavat tulevaisuuteen eikä menneisyyteen.
Merkki kosteudesta on ilmestynyt viime päivinä eli sinun omistusaikana sinun kiinteistöösi. Jos myös mahdollinen kosteusvahinko on syntynyt samaan aikaan eli sinun omistusaikana, niin sinä varmaankin olet siitä vastuussa ellei asukki ole sitä omilla toimillaan aiheuttanut.
Tämä on siis maallikon ymmärrys asiasta. Eihän myyjä voi olla vastuussa vahingoista, jotka syntyvät hänen omistuksensa jälkeen, olipa se sitten lähivuosina tai päivinä.
Oho, väärä sana. Tarkoitin siis viime päivinä tietenkin.
Joo, näin ajattelin/pelkäsin asian olevan.