Työpaikkahakemus

AVOIN TYÖPAIKKAHAKEMUS:

Olen aivan käsittämättömän kiinnostunut Kokkolalais yrityksissä vapaina olevista markkinoijan viroista, samoin kuin suorastaan magneettimaisen vetovoiman omaavista organisaatioista, onhan Kokkolalais yritykset tunnetusti omalla sektorillaan ehdottomasti maailman parhaita yrityksiä.

Haluankin sitoutua voimiani ja valveillaolotuntejani säästämättä ja laadusta tinkimättä sekä koko organisaation kehittämiseen, että henkilökohtaiseen missiooni ja visiooni, joka on tehdä yrityksestänne koko universumin nopein,kaunein. Kohtalon oikusta ja vedonlyönnin tuloksena en tee tällä hetkellä kykyjäni vastaavaa työtä, vaan toimin Vimpelin kunnan viemärilaitoksella ja sivutoimisena kultturiohjuksena.

Motivaationi johtajan työhön on aivan järkyttävän maksimaalinen myös siksi,että tilapäinen likviditeettivaje uhkaa henkilökohtaista kassavarantoani, joten jotain töitä pitäisi saada ja mieluummin vaikka heti samantien välittömästi, eikä vasta ensi kesän keskiviikkona. Luin ylioppilaaksi joskus ajalla ennen abbaa, jonka jälkeen olen jatkanut opintojani eri tiedeyhteisöissä, ja lähitulevaisuuden tavoitteenani on valmistua kaikkien tieteiden maisteriksi, hekologian tohtoriksi ja astrosnautseriksi.

Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu myös visio stratosfääritohtorin tutkinnosta. Olen joskus aiemmin suorittanut muutaman vähempipätöisen kurssin, joista mainittakoon esim. Kempeleen puutarhaoppilaitoksen puimakoneen-koristelulinja.

Ymmärrän leikitellen lukuisia kieliä, joista mainittakoon suomi, ruotsi, hindi, urdu, retoromania, java, C , html j! a virastomongerrus. Kuuntelen sujuvasti myös monia muita kieliä silmääkään räpäyttämättä. En osaa juurikaan lukea, mutta kuvia katselen sujuvasti molemmilla korvilla - myös toisella kotimaisella kielellä. Vahvuuksistani mainittakoon ahkeruus, loistava yhteistyökyky, synnynnäinen johtajuus yhdistyneenä äärimmäiseen nöyryyteen, kyltymätön uteliaisuus, nokkeluus, nopeus, taipuisuus, letkeys, rauhallisuus, formulakuskin hermojenhallinta, balleriinan motoriikka, ajoittain täydellisyyttä hipova raittius, näyttävä ulkomuoto, painonnostajan testosteronituotanto, kohtuullinen kahvinkeittokyky ja niin säihkyvä huumorintaju, että se valaisee koko korttelin ja puolet naapurikaupungista.

Lisäksi olen sen lajin moottoriturpa, että puhumallani sontamäärällä voisi lannoittaa koko johtokunnan jäsenistön pottupellot ja ryytimaat. Palkkatoivomukseni on tuollainen viiskytä donaa kuukaudessa. Siis euroa.Palkka on kuitenkin henkilökohtaisessa arvostuksessani toisarvoinen seikka, tärkeämpää on pääsy yrityksenne optio-ohjelmaan. Varaankin näin aluksi 30% seuraavasta optioannista, yhtiöluottoa vastaan tietenkin. Mainittakoon vielä, että en ota vastuuta tähän hakemukseen mahdollisesti lipsahtaneista kirjoitus- ym virheistä. Odotan pikaista yhteydenottoanne lähes yhtä innokkaasti kuin tekin.

Terkuin, Minä Itte, rääväsuufilosofi, HRM-johtaja (homma roudaa mäihällä), hekonomityristori

LIITTEET
Ämpärillinen tutkintotodisteita
Patentteja
Sälää
Roipetta
Massikan huoltokirja
1200-sivuinen trilogian muotoon puettu ansioluettelo
Anni-mummun salainen pirturesepti
Vähänkäytetyt sukkahousut
61903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksi osa-aikaisen sijaisen tuuraus paikka olisi vapaana. Tulisit aina soitettaessa. Palkka sopimuksen mukaan eli otatko arvan vai avataanko laatikko.

Työetuina kolme jonotuslipuketta valmiiksi köyliön puhelinkoppiin, josta sinut täytyy tavoittaa 24/7.

tervetuloa

Äänestä

Ala onnelliseksi. Älä valitä muista. Muista hymyillä:)

Äänestä

peace..

Äänestä

...lyhyestä vitsi kaunis.

Äänestä

Kertoisitko vielä löytyykö sinulta ajokortti ja kerro jotain perhetaustaa niin paLATAAN ASIAAN.

Äänestä

..töitä aurausmerkkinä, koiran kusitolppana tai hirven nuolukivenä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokkolan yrityksiin kirjoitti:

AVOIN TYÖPAIKKAHAKEMUS:

Olen aivan käsittämättömän kiinnostunut Kokkolalais yrityksissä vapaina olevista markkinoijan viroista, samoin kuin suorastaan magneettimaisen vetovoiman omaavista organisaatioista, onhan Kokkolalais yritykset tunnetusti omalla sektorillaan ehdottomasti maailman parhaita yrityksiä.

Haluankin sitoutua voimiani ja valveillaolotuntejani säästämättä ja laadusta tinkimättä sekä koko organisaation kehittämiseen, että henkilökohtaiseen missiooni ja visiooni, joka on tehdä yrityksestänne koko universumin nopein,kaunein. Kohtalon oikusta ja vedonlyönnin tuloksena en tee tällä hetkellä kykyjäni vastaavaa työtä, vaan toimin Vimpelin kunnan viemärilaitoksella ja sivutoimisena kultturiohjuksena.

Motivaationi johtajan työhön on aivan järkyttävän maksimaalinen myös siksi,että tilapäinen likviditeettivaje uhkaa henkilökohtaista kassavarantoani, joten jotain töitä pitäisi saada ja mieluummin vaikka heti samantien välittömästi, eikä vasta ensi kesän keskiviikkona. Luin ylioppilaaksi joskus ajalla ennen abbaa, jonka jälkeen olen jatkanut opintojani eri tiedeyhteisöissä, ja lähitulevaisuuden tavoitteenani on valmistua kaikkien tieteiden maisteriksi, hekologian tohtoriksi ja astrosnautseriksi.

Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu myös visio stratosfääritohtorin tutkinnosta. Olen joskus aiemmin suorittanut muutaman vähempipätöisen kurssin, joista mainittakoon esim. Kempeleen puutarhaoppilaitoksen puimakoneen-koristelulinja.

Ymmärrän leikitellen lukuisia kieliä, joista mainittakoon suomi, ruotsi, hindi, urdu, retoromania, java, C , html j! a virastomongerrus. Kuuntelen sujuvasti myös monia muita kieliä silmääkään räpäyttämättä. En osaa juurikaan lukea, mutta kuvia katselen sujuvasti molemmilla korvilla - myös toisella kotimaisella kielellä. Vahvuuksistani mainittakoon ahkeruus, loistava yhteistyökyky, synnynnäinen johtajuus yhdistyneenä äärimmäiseen nöyryyteen, kyltymätön uteliaisuus, nokkeluus, nopeus, taipuisuus, letkeys, rauhallisuus, formulakuskin hermojenhallinta, balleriinan motoriikka, ajoittain täydellisyyttä hipova raittius, näyttävä ulkomuoto, painonnostajan testosteronituotanto, kohtuullinen kahvinkeittokyky ja niin säihkyvä huumorintaju, että se valaisee koko korttelin ja puolet naapurikaupungista.

Lisäksi olen sen lajin moottoriturpa, että puhumallani sontamäärällä voisi lannoittaa koko johtokunnan jäsenistön pottupellot ja ryytimaat. Palkkatoivomukseni on tuollainen viiskytä donaa kuukaudessa. Siis euroa.Palkka on kuitenkin henkilökohtaisessa arvostuksessani toisarvoinen seikka, tärkeämpää on pääsy yrityksenne optio-ohjelmaan. Varaankin näin aluksi 30% seuraavasta optioannista, yhtiöluottoa vastaan tietenkin. Mainittakoon vielä, että en ota vastuuta tähän hakemukseen mahdollisesti lipsahtaneista kirjoitus- ym virheistä. Odotan pikaista yhteydenottoanne lähes yhtä innokkaasti kuin tekin.

Terkuin, Minä Itte, rääväsuufilosofi, HRM-johtaja (homma roudaa mäihällä), hekonomityristori

LIITTEET
Ämpärillinen tutkintotodisteita
Patentteja
Sälää
Roipetta
Massikan huoltokirja
1200-sivuinen trilogian muotoon puettu ansioluettelo
Anni-mummun salainen pirturesepti
Vähänkäytetyt sukkahousut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu