MUUTTOFIRMA MUUTTOHAUKAT oli muuttamassa meitä kaupungin sisällä ja matkaa oli noin kuusi (6) kilometriä. Muuttaminen, siis tavaroiden siirtäminen vanhasta kodista autoon sujui hyvin ja sovimme suullisesti, että samalla autolla vievät kaatopaikalle kaksi sänkyä ja yhden kirjahyllyn. Asia sovittiin n.s. työnjohtajan kanssa. Joimme kahvit ja söimme voileivät ja jutustelimme ja tuntui, että kaikki sujuu hyvin. Uudessa kodiissamme oli vielä remontti vähän kesken ja siinä hötäkässä emme huomanneet, että vanha, juuri kunnostettu ruudullinen Emmatuoli puuttui. Seuraavana aamuna huomasimme asian ja soitin heti Jani Vivolinille, joka oli hoitanut asiaamme. Hän lupasi otta yhteyttä, mutta mitään ei kuulunut ja niinpä otin häneen uudelleen yhteyttä, jolloin selitys oli, ettei hän saanut muuttomiehiä puhelimeen, koska olivat vapaapäivällä!!
Loppujen lopuksi selitys oli, että tuolimme oli viety kaatopaikalle. Mitään pahoittelua emme saaneet ja eilen , noin kolme viikkoa tapahtumasta, saimme vastauksen rekamatioomme: ei korvata!!
Vakuutus on virallisen dokumentin mukaan olemassa mutta onko? Onko kellään vastaavanlaista kokemusta?
Surullista mutta totta, on tämä tarina.
MUUTOSSA KADONNUT NOJATUOLI!!!
Uuteen kotiin
1
222
Vastaukset
- Hyvinkääläinen asiak
En suosittelele Muuttohaukkoja kenellekään! Huonoja kokemuksia ja kalliskin vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245430Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624162Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143637Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683113- 902947
- 452913
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1532687Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282523- 201735
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1221691