Olen kurkkuani myöten täynnä sitä,että joka paikassa toitotetaan,että äiti vieraannuttaa lapsen/lapset isästään eikä anna tavata ja puhuukin ilkeästi. Jumankauta. Omakohtainen kokemus kyllä kertoo aivan jotain toista!
Olemme eronneet pari vuotta sitten, ja miehellä oli jo silloin kuvioissa uusi nainen jonka kanssa hän on nyt jo naimisissa. Ei katkeruutta, kaikkea hyvää heille toivon aivan vilpittömästi. Kuitenkin silloin eromme jälkeen siinä kävi niin,että isällä ei enää ollutkaan aikaa lapselleen koska uusi elämä vei kaiken ajan. Ja kun tapaamiset harvenivat ja harvenivat, se totta kai kiristi minun pinnaani (ja yhdistettynä tähän vielä se,ettei isä maksanut elareita ajallaan, ja niistäkin yritin keskustella mutta hänelle ei sopinut joten keskustelua ei edes syntynyt).
Lapsemme on aika temperamenttinen ja "valvottava", joten minulla ei ole oikeastaan koskaan vapaata. Sitten, kun lapsi nukahtaa, silloin on, jos ylipäätään jaksan sitten enää tehdä mitään. Ei ole isovanhempia, jotka voisivat tuosta vaan ottaa lapsen, eikä ole sisaruksia. Ystävillä on omat perheensä, ja vuorotyönsä. Totta kai jos akuutti tarve tulee, lapselleni löytyy luotettava hoitaja, mutta ei usein.
Isä on jättänyt parina vuotena lapsensa tapaamiset väliin, alkuvuodesta aina tuonne pitkälle syksyyn. Ja olen todellakin kaikkeni yrittänyt! Mutta isä ei koskaan ehdi. "Ei tiedä työvuoroista" tai on jotain muuta omaa lasta tärkeämpää. Plus tietenkin isä vetoaa siihen,että kun minulla ja hänellä on niin riitaiset välit, niin hän ei sen vuoksi tapaa lastaan. No, kenen tahansa pinna kiristyy, jos ei toinen hoidakaan velvoitteitaan eli tässä tapauksessa tapaamisia ja elatusmaksuja. Sanaansa ei voi luottaa, tapaamisia voidaan luvata mutta yhtäkkiä ilmoitetaankin,että "ei onnistu" ja se siitä. Olen ehdottanut sitäkin,että jos me vanhemmat emme tule juttuun, niin lasta voi kyllä tavata sitenkin,että lapsi haetaan ja tuodaan esim. tuttaviemme luota/luo. Mutta eipä ole sopinut.
Joten mitä perkelettä kaikki itkee,että isiä yritetään vieraannuttaa, kun tässäkin tapauksessa isä aivan itse on päättänyt ettei hänen tarvitsekaan kantaa vastuutaan yhdessä hankitusta lapsesta!
Sosiaalityöntekijöille ja sosiaalialan opiskelijoille kuuleman mukaan jo koulussa opetetaan tai ainakin annetaan ymmärtää,että isä jää yleensä erotilanteessa heikoille mitä lapsen huoltoon ja muuhun tulee. Meillä isä sai itse määritellä tapaamissopimusta sorvattaessa, miten tapaamiset haluaa, eikä niistäkään ole pitänyt kiinni. Että sillä lailla. Paapokaa vaan niitä miespoloisia, hellanlettas, sillä tavallahan saadaankin aikaan toimivia isä-lapsi-suhteita. Ei kyllä pakottamallakaan, mutta kyllä näissäkin joku sanktio saisi viranomaisten puolelta olla. Ja oletataan siis,että isä on järjissään oleva, ei sairas.
Olemme eronneet pari vuotta sitten, ja miehellä oli jo silloin kuvioissa uusi nainen jonka kanssa hän on nyt jo naimisissa. Ei katkeruutta, kaikkea hyvää heille toivon aivan vilpittömästi. Kuitenkin silloin eromme jälkeen siinä kävi niin,että isällä ei enää ollutkaan aikaa lapselleen koska uusi elämä vei kaiken ajan. Ja kun tapaamiset harvenivat ja harvenivat, se totta kai kiristi minun pinnaani (ja yhdistettynä tähän vielä se,ettei isä maksanut elareita ajallaan, ja niistäkin yritin keskustella mutta hänelle ei sopinut joten keskustelua ei edes syntynyt).
Lapsemme on aika temperamenttinen ja "valvottava", joten minulla ei ole oikeastaan koskaan vapaata. Sitten, kun lapsi nukahtaa, silloin on, jos ylipäätään jaksan sitten enää tehdä mitään. Ei ole isovanhempia, jotka voisivat tuosta vaan ottaa lapsen, eikä ole sisaruksia. Ystävillä on omat perheensä, ja vuorotyönsä. Totta kai jos akuutti tarve tulee, lapselleni löytyy luotettava hoitaja, mutta ei usein.
Isä on jättänyt parina vuotena lapsensa tapaamiset väliin, alkuvuodesta aina tuonne pitkälle syksyyn. Ja olen todellakin kaikkeni yrittänyt! Mutta isä ei koskaan ehdi. "Ei tiedä työvuoroista" tai on jotain muuta omaa lasta tärkeämpää. Plus tietenkin isä vetoaa siihen,että kun minulla ja hänellä on niin riitaiset välit, niin hän ei sen vuoksi tapaa lastaan. No, kenen tahansa pinna kiristyy, jos ei toinen hoidakaan velvoitteitaan eli tässä tapauksessa tapaamisia ja elatusmaksuja. Sanaansa ei voi luottaa, tapaamisia voidaan luvata mutta yhtäkkiä ilmoitetaankin,että "ei onnistu" ja se siitä. Olen ehdottanut sitäkin,että jos me vanhemmat emme tule juttuun, niin lasta voi kyllä tavata sitenkin,että lapsi haetaan ja tuodaan esim. tuttaviemme luota/luo. Mutta eipä ole sopinut.
Joten mitä perkelettä kaikki itkee,että isiä yritetään vieraannuttaa, kun tässäkin tapauksessa isä aivan itse on päättänyt ettei hänen tarvitsekaan kantaa vastuutaan yhdessä hankitusta lapsesta!
Sosiaalityöntekijöille ja sosiaalialan opiskelijoille kuuleman mukaan jo koulussa opetetaan tai ainakin annetaan ymmärtää,että isä jää yleensä erotilanteessa heikoille mitä lapsen huoltoon ja muuhun tulee. Meillä isä sai itse määritellä tapaamissopimusta sorvattaessa, miten tapaamiset haluaa, eikä niistäkään ole pitänyt kiinni. Että sillä lailla. Paapokaa vaan niitä miespoloisia, hellanlettas, sillä tavallahan saadaankin aikaan toimivia isä-lapsi-suhteita. Ei kyllä pakottamallakaan, mutta kyllä näissäkin joku sanktio saisi viranomaisten puolelta olla. Ja oletataan siis,että isä on järjissään oleva, ei sairas.
Vastaukset 31
Vanhimmat
päästään kysymykseen, että halusko mies sun kanssa lasta?
Miten tuo kyssäri liittyy aiheeseen?
Eikös tekstissäni lukenut,että YHDESSÄ hankitusta lapsesta?
Kyllä näin on. Äitihän ei koskaan ole mitään, kaikki viat ja puutteet mitkä syntyy sen eronjälkeen on aina äidin vika aina!
Ei ole äidin työ hoitaa isän ja lasten tapaamisia, se onmiehen tehtävä. Eihän se mieskään hoida lapsia päiväkotiin arkisin, eikä hae ei käy kaupassa eikä siivoa lastensa jälkiä heidän kotonaan. Eipä kysyele miten lapset voi??? Ei ainakaan meillä.
Meillä mies jätti lapst täysin kun olivat leikki ikäisiä ja koululaisia. Nyt kun ovat aikuisia, kelpaa seura kyllä, kun ei tarvi maksxaa eikä valvoa ja vahtia!!!
Onkohan sekin äidin vika, että lapset ovat kasvaneet aikuisiksi???? Mies onjäänyt lasten kasvusta paitsi, ihan oma aloitteisest, mutta varmasti syy on minun.
Alussa soitin, ja yritn saada miestä muistamaan että hänellä on lapsia, se kävi työltä. Mutta kun ei ollut aikaa, eikä tahtoa, ja oli kiireitä tai työtä... niin minkä sille voi.
Lopetin, sillä katsoin ettei se ollut minun työni, mies on siitä ihan itse vastuussa. En voi kipata lapsia miehen pihalle väkisin, jos se ovi ei aukea. En halunnut nähdä kaipaavia ja ovottavia lapsia, jotka tämän tästä pettyisivät. Kun isä ei halua tulla, niin hän ei halua.
Itse en soitellut mihinkään lastenvalvojalle, sillä en halunnut miestä olemaan isä pakolla.
Jyllä aikanaan näkee, mitä on menettänyt, ja huomaa virheensä. Ja niin on käynyt. Mutta se ei ole minun vika, mutta varmasti on.;)))
Jos miehellä on uusi suhde, niin monesti hänen suustaan lähtee omituisia juttuja mustamaalatakseen miehen lapset ja exän. Jos tunnet miehen hyvin, niin varmasti tiedät mitkä asiat on lähtöisin hänestä ja mitkä asiat tulee uudelta suhteelta painostuskeinona.
Mekin olimme "miehen mielestä" pilanneet hänen elämänsä, ja olimme hiriviöitä, ym... mutta tiesin ettei nuo sanat olleet miehen omia mielipiteitä, ne ei vaan olleet. Ne tulivat uuden suhteen suusta, joka pelkäsi meitä ja piti suurena uhkana, joten oli pakko saada miehen suuhun sanoja, jotka etäännyttää hänet meistä ja saa näyttämään pahoilta ihmisiltä.
En usko että mies voisi omista lapsista niin ajatella.
Jotkut miehet vaan ovat niin vedätettävissä, että ihmetellä täytyy onko miehellä lainkaan omia aivoja, tuollaisenko jkanssa olen jakanut monet vuodet ja tehnyt lapsia!
Valitettavasti miehen luonne näkyy vasta monien vuosien päästä, tosin meillä uuden suhteen tullessa kuvioihin, kaikki muuttui kuin seinään!
Miten ihmeessä voit tietää mitä ex-miehesi nykyisin ajattelee? Ihmiset muuttuu, ehkä hän avasi silmänsä eron jälkeen, ehkä uusi suhde antoi hänelle sen mitä ei sinun ja niiden -omasta mielestäsi täydellisten- lastesi kanssa saanut. Eikä ne omat lapset aina kuulkaa niin ihania muiden mielestä ole *vink-vink*. Ehkä hän ikäänkuin ulkopuolisena näki millaisia tenavia on maailmaan saattanut... ei voi tietää mitä mies miettii. Älkää hyvät ihmiset laittako sanoja toisten suuhun. Jos ukkos niin sanoi, niin kyllä se varmasti sitä tarkoitti.
Älkääkä hyvät ex-rouvat pitäkö itseänne yli-ihmisinä, koska te ette sitä ole. Teidät on jätetty, teidän luota on lähdetty, teidät on jopa vaihdettu uuteen. Eikä ne uudet suhteet välitä paskan vertaa teistä vanhoista eksistä. Miehenne ovat löytäneet nuoremman, kauniimman, paremmin käyttäytyvän naisen. Te olette menneen talven sulaneita lumia. Juuri tälläisten ruikuttajien luota lähteneet miehet ovat tehneet elämänsä parhaan teon ja nauttivat uusista suhteistaan täysillä.... ilman teidän ja täydellisen kieroon kasvaneiden lastenne valitusta.
Kolme hurraa-huutoa niille miehille, jotka tajuavat ajoissa tommosten luota lähteä.
Keskustelupalstoilla on se ikävä ilmiö, että niissä yleistetään asioita, eli asiat niputetaan samaan kategoriaan yhden tai kahden tapauksen vuoksi.
Esimerkiksi: Kaikki huostaanotot ovat laittomia/Kaikki huostaanotot ovat laillisia jne.
Olen kuullut tilanteista (ja läheltä nähnyt) jossa lähivanhempi ihan oikeasti estää etävanhempaa tapaamasta lapsiaan. Suurimmassa osassa ne ovat äitejä, koska suurimmassa osassa lapset jäävät äidille. Nämä tapaukset ovat kuitenkin pieni osa eroperheiden joukosta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siihen saisi ja pitäisi puuttua.
Kinkkisiä ovat sitten nämä tilanteet, jossa toinen vanhempi irtisanoutuukin vanhemmuudesta kokonaan. Nämä siksi, että ei oikein ole mitään (tai itse en ole kuullut) toimintatapaa, jolla sen vanhemman saisi osallistumaan.
Kummassakin tapauksessa on sallittua olla vihainen. Ja kummassakin tapauksessa olisi lasten edun mukaista, että ne saataisiin toimimaan kivuttomammin.
Aivan samoin, kuin itse peilaat omia kokemuksiasi ja kirjoitat nistä omana totuutena, niin samalla tavoin toimivat muut. Meille kaikille se todellisuus jossa elämme on tutuin. Suotavaa kuitenkin olisi, että eriasioista voisi puhua ilman tappelua. Ja että toisen todellisuus ei pyrkisi mitätöimään toisen todellisuutta. Ne voivat olla yhtä-aikaa olemassa.
Esimerkiksi: Veljeni lähti kävelemään avokknsa luota, kun heille oli tulossa toinen lapsi. Avokki oli viimeisillään raskaana ja voit vaan kuvitella, mikä viha nousee, kun toinen voi vaan pestä kädet tilanteesta ja lähteä sekä jättää toisen selviytymään yksin. On aivan pakko myöntää, että vielä tänäpäivänäkään en täysin ymmärrä miksi veljeni teki niinkuin teki. Onhan se helppo sanoa, että on ikävä jne. Ja lyödä hanskat tiskiin, kun luottamus on mennyt ja todeta, että kun toinen ei anna. Sen sijaa, että pyrkisi rakentamaan sen luottamuksen takaisin ja osoittamaan (tätä ei päivässä ja vielä vuodessakaan tehdä) teoin, että on vastuullinen ja välittävä vanhempi.
Toinen esimerkki on perhe, jossa mies rakastui kun vaimo odotti toista. Sitä ennen perheen isä ja äiti hoitivat molemmat lapsia ja heillä oli hyvä suhde lapseen. Eron jälkeen isä erotettiin kokonaan (kyllä, kokonaan) jo olemassa olevasta lapsesta eikä myöskään päästetty osallistumaan syntyneen lapsen elämään. Ymmärrän täysin (vaan en kokonaan) sen vihan ja katkeruuden sekä shokin, mitä äitiä kohtasi. Täydellisen paskamainen temppu isältä, todella todella inhyottava. Mutta tässätapauksessa äidinkään toimintatapa ei ollut millään tavoin oikein. Jos lapsella on lämpimät välit molempiin vanhempiin, niin en ymmärrä miksi se tuskaa tunteva vanhempi haluaa vetää oman lapsensa siihen samaan tuskaan täysimääräisesti mukaan? Ymmärrän, että erottaminen on tehokkain tapa kostaa toiselle osapuolelle, mutta mitä väärää se lapsi on tehnyt, miksi myös lapsen pitää kärsiä?
Mitä tuohon sanktioon tulisi, niin kyllä, sellainen pitäisi olla, kuten on uhkasakkokin (sitä en tiedä kuinka vaikeaksi/helpoksi uhkasakon vaatiminen on tehty), mutta niin, ettemme löydä lasta tilanteesta, jossa toinen vanhempi ottaa lapsen ja jättää tapaamisen aikana heitteille, koska ei halua maksaa sakkoa.
Kaikki sympatiat sinulle!
Meillä isä ei edes yhdessäolomme aikana viettänyt lapsen kanssa juurikaan aikaansa. Vaikka oli paikalla, ei silti ollut läsnä. Ja ei, en mustamaalaa, se on totuus. Toiset isät osaa olla isiä, toisia se homma ei kiinnosta, vaikka lapsi todellakin olisi yhteistuumin hankittu ja pitkän kaavan kautta. Joten meillä ei ole ollut koskaan kyse siitä,ettäkö olisin kieltänyt isää tapaamasta lastaan.
Joka ikinen tapaaminen on toteutunut minun aloitteestani, ja sitkeän yrittämisen jälkeen. Mutta sen jälkeen isä ei itse tee mitään, ei ota yhteyttä (minulle voi kyllä soittaa tai laittaa viestin tai vaikkapa sähköpostia!) kysyäkseen miten jatkossa ja koska voisivat tavata. Sillä isähän viis veisaa tapaamissopimuksesta. Tätäkin asiaa on ollut selvittämässä sosiaalipuolen ihmisiä, jotka ovat myös yrittäneet saada tapaamisia pyörimään vaan totuus kun on se,ettei isä töiltään saa järjestettyä vapaata lastaan varten. Kaikkia muita asioita varten kyllä vapaan pito onnistuu, mm. matkailua jne. Lapsi on vaan nyt jäänyt unholaan.
Ja korostan vielä,etten ole koskaan enkä missään tilanteessa mustamaalannut isää lapselleen. Joten kyllä tässä nyt on kyse vain ja ainoastaan pelkästä isän saamattomuudesta, haluttomuudesta, miksi ikinä sitä halutaankaan kutsua, tavata omaa lastaan. Tilaisuuksia on tarjottu runsain mitoin, eri tavoin, mutta kuten sossukin sanoi: ei isää oikein voi pakottaakaan tapaamaan. Niin se on.
Eroperheistä keskusteltaessa on selvää, että vieraannuttajana toimii lähivanhempi - hänellä on siihen huomattavasti parempi motiivi ja paremmat mahdollisuudet kuin etällä. Ja lähi on usein äiti.
Niin se vain on.
Se on vaan ase isälle, joka ei halua tai viitsi ottaa lapsia luokseen, kun pääsee helpommalla.
Sitten onkin hyvä syyllistää ex vaimoa estämisestä ja vieraannuttamisesta.
Kyllä se vaan on miehen oma vika, jos ei näe omia lapsia. Molemmilla 50 % mahdolisuus olla heidän kanssaan. Eikä ex vaimon työ ole hoitaa sitä tapaamisasiaa miehen puolesta, se kuuluu sille miehelle.
Otas nyt sellainenkin asia huomioon,että etä voi vieraannuttaa itse itsensä. Kenelläkään lastaan rakastavalla vanhemmalla ei pitäisi olla mitään halua erottaa lasta toisesta vanhemmastaan totaalisesti. Ei minullakaan, vaikka isästä ei ole kuulunut pitkiin aikoihin mitään. Silti olen jaksanut yrittää, ottanut yhteyttä eri paikkoihin saadakseni asiallista apua tapaamisten toteutumisten kanssa.
Etävanhempiakin on monenlaisia, kuten meitä lähivanhempiakin. Kaikki lähit ei vieraannuta, jotkut etät vieraannuttaa itse itsensä.
Eli pointtina koko ketjun avaukselle minulla oli se,että ei se etävanhemman ja lapsen vieraantuminen toisistaan aina ole kiinni siitä lähivanhemmasta. Lähi voi yrittää lapsensa takia vaikka miten paljon. Etät vaan ei aina vastaa.
Jos aiheesta lukee kirjoitettua sanaa niin se just kuten kirjoitin. Ne ovat lähivanhemmat, jotka tuota vieraannuttamista harrastavat huomattavasti etiä enemmän.
Jokainen tietää, miten asia omalla kohdalla sitten menee, mutta se ei muuta tuota totuutta mihinkään.
Mutsi riehu täällä samaan tapaan kuin sinä nyt. Samaan aikaan hän esti kaiken yhteydenpidon lastensa ja heidän isänsä välillä.
Että silleen.
Mistä sä tiedät että mutsis riehu täällä? Kertoiko se sulle? Vai tunnistatko sen tekstin?
No voi yhen kerran, totta helvetissä vieraannuttaja on useammin lähi kuin etä, ihan jo käytännön syistä. Tässä on nyt kyse siitä että kaikki lähit eivät ole vieraannuttajia eivätkä kaikki lastaan laiminlyövät etävanhemmat ole julmasti lapsistaan vieraannutettuja. Ymmärrätkö?
Ei. Ei se kertonut. Enkä arvannut, vaan asia selvisi vähän kuin vahingossa. n. 10 vuotta sitten.
Enää hän ei kirjoita täällä. Ole huoleti. Eikä koskaan tiennyt että minä tiesin.
Kukas niin edes väitti?
Sinä vikiset vieroittajamutsistasi yhdessä jos toisessakin ketjussa riippumatta siitä liittyykö se millään tapaa aiheeseen. Tässä ketjussa keskustellaan etästä joka ei ole kiinnostunut osallistumaan lastensa elämään ja sinä tulet tänne kertomaan että "Ne ovat lähivanhemmat, jotka tuota vieraannuttamista harrastavat huomattavasti etiä enemmän." Unohtamatta myöskään: "Mutsi riehu täällä samaan tapaan kuin sinä nyt. Samaan aikaan hän esti kaiken yhteydenpidon lastensa ja heidän isänsä välillä"
Ikävää että äitisi on mulkku, mutta tässä on kyse muista asioista.
Oliko 10v sitten suomi24:sen yh-palsta jo olemassa?
Meillä ainakin etävanhempi vieraannuttaa itse itsensä pois lasten elämästä jos ei kykene edes soittamaan kolmelle jo yli 10-vuotiaille lapsilleen, vaikka jopa itse tekstannut ja pyytänyt häntä heille soittamaan.
Lapset oli toivottuja, mutta eron jälkeen ei mies ole halunnut olla missään tekemisissä heihin, vaikkei hänellä ole ollut uutta naista yms.
Jotkut vaan irtisanoutuvat isyydestä kun ero tulee ja muuten ok kunhan ei śitten väitä ympäriinsä katkerana erosta minun estävän yhteydenpidon lapsiin, keräten näin säälipisteitä muilta ja syyn juoda alkoholia entistä reilummin.
Hyvä ja kunnollinen isä pitää yhteyttä lapsiinsa ja on kiinnostunut lastensa elämästä.
Huono ja törkeä isä hylkää lapsensa ja vierittää syyn naiselle.
Mikään maailmassa ei voi estää isän yhteydenpitoa lapsiin jotka jo yli 10-vuotiaita! Ei mikään!
Jotkut vanhemmat valitettavasti väittävät ympäriinsä, että lähi estää, vaikka näin ei olisi (kuten taas, että etä ei välitä, vaikka näin ei olisi). Omassa lähipiirissäni on tapaus, jossa lähi ei estä, mutta vaatii toki muutakin näyttöä, kuin pelkkää sanaa ja ihan syystä. Isä on tässä tapauksessa omilla toimillaan tehnyt sen, että joutuu osoittamaan pystyvänsä pitämään huolta lapsista muulla tavalla, kuin lupaamalla, että näin on.
Tämän isän kuitenkin välillä kokee, että lähi estää tai hankaloittaa tapaamisia (toki voihan olla niin, että joissain tapauksissa ärsyyntyessä se lähijoskus toimiikin niin?), vaikka näin ei olisi. Isä ei halua osoittaa omilla toimillaan, että häneen voi luottaa, vaan kokee ne toisinaan kettuiluna lähivanhemman puolelta. Tottakai tämä isä uskoo vilpittömästi,että häneen voi luottaa, ja varmasti vilpittömästi haluaa olla luottamuksen arvoinen. Siinä on ainoastaan se dileema, että se vilpittömyys unohtuu (ja lapsen etukin), kun muut asiat "äkkiseltään" pyyhältää etusijalle.
Siispä tässä mun mainitsemassa tapauksessa voisi saada sen kuvan, että lähi estää isää tapaamasta, vaikka näin ei ole (ja vaikka muutama ihminen tätä mieltä lähipiirissä saattaa ollakkin) oikeasti.
Lähivanhempaa varmasti keljuttaa ja paljon, kun etävanhempi paukuttelee henkseleitä yhteisistä lapsista, joiden elämään osallistuu vähän(koska hänestä toinen ei anna osallistua).
Tässä tapauksessa mistä kirjoitin, niin parasta on lähivanhemmalle, että jättää sen etävanhemman henkseleiden paukuttelun ihan omaan arvoonsa, eikä lähde pilaamaan omaa päiväänsä sillä. Henkselien paukuttamisella, kun ei kuitenkaan se totuus siihen mihinkään muutu. Niin kauan aikaa, kun etä ei halua nähdä omaa osuuttansa, niin se ei sitä myöskään näe eikä ole valmis omaa osuuttansa myöntämään.
Sen,minkä olen tässä elämässä oppinut, niin on se, että sellaiselle ihmisille, joka ei halua nähdä mustaa valkoisella, on sitä turhaa yrittää näyttää. Ihminen kun ei sitä kuitenkaan suostu näkemään ja oma aika turhaantuu (sekä energia) siihen eikä mikään silti (todennäköisesti) muutu. Ja jos näin on, niin silloin on vaan parempi antaa olla (toki kysyville faktat saa ja voi kertoa).
Täällä myös tilanne jossa minua lähivanhempaa syytetään estämisestä vaikka tilanne ei oikeasti ole näin.
Lapset ovat jo nuoria, mutta heidän tahtonsa ja sanomisensa katsotaan manipulaatioksi siis minun eli äidin aiheuttamaksi!Aivan uskomatonta, mutta näin meillä!
Lasten isä on aina voinut ja saanut soittaa isoille lapsilleen millonka tahansa, mutta soittamisen sijaan hän alusta asti keskittyi puhumaan ympäriinsä minun estävän häntä pitämästä lapsiin yhteyttä tai tapaamasta heitä, keräten näin säälipisteitä muilta. Ikävän moni jopa uskoo häntä.
Kuinkakohan moni vanhempi kykenisikään estämään murrosikäisiä lapsia olemasta isään yhteydessä jos he näin todella haluaisivat? Uskon ettei kukaan.
Totuus on etteivät nuoret halua soittaa isälleen ja isä ei soita heille, koska tietää etteivät lapset suostu puhumaan hänen kanssaan etenkään kun aikaa on kulunut aina vaan enempi ja enempi viime yhteydenotosta, joten syntyneestä pattitilanteesta on helppo syyttää ketäs muuta kuin äitiä.
Jos etä haluaa olla etäällä ja poissa lasten elämästä, tulee hänen myös kyetä se kaikille tunnustamaan eikä valehdella ihmisille äidin estävän. Miehen tulee olla mies vaikkei isäksi kykenisikään!
Vaimoni jätti minut n. kaksi vuotta sitten, ja eron jälkeen tyttöjeni tapaamiskerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Ensin vaimo pudotti pommin keskellä kirkasta päivää: mulla on suhde toiseen mieheen, ole hyvä ja pakkaa kamasi ja hommaa itsellesi kämppä. Ja lasten asioiden tiimoilta sossussa tavataan.
Jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, olisin varmaan köyttänyt itseni patteriin ja kieltäytynyt lähtemästä lasteni luota mihinkään, sillä tuosta hetkestä kun kamoineni lähdin, olen saanut taistella oikeudestani tavata tyttäriäni.
Ensinnäkin meni useita kuukausia ennen kuin saimme ajan sossuun aikaiseksi. Ex-vaimo ei laittanut tikkua ristiin asian eteen, joten marssin itse sosiaaliin varaamaan aikaa. Virkailijat lupasivat ilmoittaa ajanvarauksesta ex-vaimolleni. Noh, hänellä olikin aina jotain parempaa tekemistä. Hän perui tapaamisia tapaamisten perään, ja noina viikkoina näin tyttäriäni vain kerran. Yritin soittaa ex-vaimolleni, käydä hänen luonaan ja pyysin, että sopisimme keskenämme jonkin käytännön siksi aikaa, kunnes saamme sossusta mustaa valkoisella. Ei hänellä ollut aikaa tai halua sopia mitään. Yhdeksi viikonlopuksi sain tytöt luokseni, ja muistakin viikonlopuista sovittiin, mutta en koskaan tyttöjäni nähnyt. Ex-vaimo perui tai ei perunut tapaamisia tekstiviesteillä. Jos yritin soittaa, hän ei vastannut puhelimeen. Jokusen kerran vastasi puhelimeen, käski "jättää meidät rauhaan" ja löi luurin korvaan. Kerran olin perjantaipäivänä sovitusti hakemassa toista tyttöä päiväkodista, kun päiväkodin työntekijä silmät pyöreänä kertoi ex-vaimon hakeneen lapsen tänään jo tavallista aikaisemmin.
Ex-vaimo löi ilmeisesti hynttyyt yhteen välittömästi tämän uuden miehen kanssa, jonka kanssa minua petti. Pari kertaa olin menossa sovitusti hakemaan tyttöjä, mutta ketään ei ollut kotona. En tiedä olivatko kyseisen miehen luo menneet vai minne, ex-vaimo ei koskaan vastannut puhelimeen.
Vihdoin ja viimein istuimme sossussa ja teimme tapaamissopimuksen; ainakin aluksi tytöt olisivat minulla joka toisen viikonlopun ja yhden arkipäivän joka viikko. Minä en ollut tähän tyytyväinen, mutta en uskaltanut pilata kaikkea. Tiesin, että avaimet kaikkiin tapaamisiin oli ex-vaimolla, hän oli jo niin monesti niitä estänyt. Olin vain iloinen, että viimein saatiin mustaa valkoisella.
Mutta ei se mitään auttanut. Meno jatkui samanlaisena, aivan sama sossun paperilappuselle. Jossain vaiheessa ex-vaimo hermostui niin yhteydenotoistani, että uhkaili vievänsä jutun oikeuteen, hankkivansa lähestymiskiellon, voisi sanoa vaikka että olen uhkaillut hänen uuden miehensä henkeä ja että hän pelkää tyttöjen puolesta, ja sitten en näkisi tyttöjä enää koskaan.
Olin tyrmistynyt. Mistä moinen katkeruus oikein kumpusi? En tiedä sitä vielä tänäkään päivänä. Mutta minä en ollut valmis luovuttamaan, kysehän oli - herran tähden - omista lapsistani! Harkitsin jopa itse haastavani ex-vaimon oikeuteen, mutta tiesin että isät ovat niissä tapauksissa niin heikoilla.
Tuo ex-vaimon lähestymiskieltouhkaus oli jonkinlainen käännekohta koska sen jälkeen vanhempi tytöistä alkoi myös lakata vastaamasta puhelimeen, ja tytöt eivät enää olleet omia itsejään silloin harvoin kun tapasimme. Halusivat kuulemma äidille takaisin, olivat hiljaisia. Usein kun hain tyttöjä kotoaan, ex-vaimo saattoi sanoa: no voi harmi, ajateltiin just lähteä shoppailemaan/leffaan/hampurilaiselle/tivoliin, mutta ei voi mitään, kai teidän pitää nyt lähteä isän matkaan! Ihmettelin aina, että miten ex-vaimo saattoi tehdä noin minulle, ja ennenkaikkea omille tytöille??
Vanhemmalla tytöllä alkoi mennä koulussa huonosti. Näitäkään asioita ei kukaan minulle kertonut, minun piti oma-alotteisesti ja aktiivisesti ottaa asioista selvää. Vaikka meillä on yhteishuoltajuus, se on sitä vain paperilla. Ex-vaimo on saanut kaikki käyttäytymään kuin minua ei olisikaan. Tytöt alkoivat puhua luonani, kuinka isän luona on inhottavaa ja ällöttävää ja oksettavaa, pahaa ruokaa ja isä ei oikeasti halua meitä tänne. Koskaan, en koskaan, ole sanonut tytöille mitään sellasta. Päinvastoin, olin taistellut oikeudestani olla heille läsnäoleva isä.
jatkuu......
jatkuu.....
Minä otin yhteyttä sosiaalitoimeen ajan varatakseni. Varasin ajan ensin vain itselleni, halusin keskustella jonkun puolueettoman kanssa mahdollisuuksistani ja oikeuksistani. Isät ovat olleet aika heikoilla näissä tapauksissa. Päätimme pyytää ex-vaimoa vielä tapaamiseen, tekemään ehkä uuden, edes väliaikaisen tapaamissopimuksen, kunnes päästäisiin sopuun. Ex-vaimolta meni taas aikaa kunnes päädyimme saman pöydän ääreen. Hän oli vihainen ja turhautunut ja väitti, että minä häiriköin ja kiusaan häntä ja hänen perhettään (!). Tapaaminen kiteytyi siihen että ex-vaimo herjasi minua ja sanoi tyttöjenkin haluavan olla vain hänen luonaan.
Sossun silmät ehkä avautuivat jonkin verran. Meille on päätetty tehdä olosuhdeselvitys molempiin koteihin. Ex-vaimo on kertonut minun olevan huono isä, joka ei hae lapsia sovittuina aikoina, ei tee tavallista kotiruokaa eikä käytä lapsia harrastuksissa (no, olisin käyttänyt, jos olisin joskus saanut tytöt luokseni!!). Olen nyt käsittänyt, että ex-vaimon tavoite on vain erottaa minut ja tytöt toisistaan. Ehkä hän haluaa sulkea minut pois perheidyllistään uuden miehen kanssa, en tiedä. En todellakaan tiedä.
Minun isyyteni kelpasi oikein hyvin ennen eroa, mutta nyt olenkin yhtäkkiä ihan kelvoton luuseri. Yhdessäoloaikana olin täysin mukana tyttöjen arjessa ja olimme läheisiä. En juo viinaa, en polta, en rellestä, en ole väkivaltainen. Olen ihan tavallinen mies ja ollut aina hyvä ja omistautunut isä.
Kaipaan tyttöjä joka päivä, vaikka he eivät ilmeisesti enää kaipaa minua, kiitos ex-vaimoni. Minusta tuntuu että todellinen taistelu on vain edessä. Vaihtoehtona on joko taistella tai sitten nostaa kädet pystyyn ja menettää omat lapset lopullisesti. Olosuhdeselvitystä odotellaan ja erään tutun asianajajani kanssa keskustelen mahdollisuuksistani oikeudenkäynnissä. En yksinkertaisesti pysty vain lyömään hanskoja tiskiin ja luopumaan omista lapsistani.
En ole nähnyt tyttöjä aikoihin. Ex-vaimo vastaa puhelimeen silloin kun häntä huvittaa. Ovat nyt muuttopuuhissa, tytöt eivät kuulemma ehdi tapaamaan minua. Ei kerro mihin ovat muuttamassa. Vanhemman tytön puhelinnumero ei ole enää käytössä. Ex-vaimo kehottaa minua jättämään hänet (!) rauhaan, hän kuulemma ottaa yhteyttä sitten kun voin hakea tytöt. Epäilen suuresti.
Mietin aina mitä olisin voinut tehdä toisin...Avioliitossa? Eron jälkeen? En keksi mitään. Jostain syystä ex-vaimo vain haluaa savustaa minut ulos tyttöjen elämästä.
Toivottavasti saat lapset takaisin elämääsi! Ja kun saat, anna aikaa lapsillesi.He kyllä muodostavat loppujen lopuksi sinusta oikean kuvan, äidistään huolimatta. Vaikkakaan se ei tuo menetettyjä vuosia takaisin.
Kyllä se vieraannuttaja on se elatusvelvollinen, useiimiten isä. Kun häntä ei huvita olla lapsen kanssa, niin syyllistää ex vaimoa siitä. Ei ole exän työ käskeä miestä hakemaan lapset, se pitää lähtä miehestä itsestään.
Myös jos miehellä on uusi suhde, niin se uusi suhde laittaakauploita rattaisiin, häiriköi ja estää laspia tulemasta ja haukuu miehen ex vaimon ja käännyttää miehen ex pehrettään vastaan. Kolma on yleensä syyllinen, jos mies ei näe lapsiaan.
"Kyllä se vieraannuttaja on se elatusvelvollinen, useiimiten isä."
En kuollaksenikaan keksi, miten liität elatusvelvollisuuden vieraannuttamiseen...Ja onhan äitikin yhtä lailla elatusvelvollinen kuin isä.
"Kun häntä ei huvita olla lapsen kanssa, niin syyllistää ex vaimoa siitä. Ei ole exän työ käskeä miestä hakemaan lapset, se pitää lähtä miehestä itsestään."
Toivon että lukisit aiemman tekstini ajatuksen kanssa. Kuulostaako siltä, ettei minua huvita olla lasteni kanssa? Syyllistänkö ex-vaimoani turhaan?
"Myös jos miehellä on uusi suhde, niin se uusi suhde laittaakauploita rattaisiin, häiriköi ja estää laspia tulemasta ja haukuu miehen ex vaimon ja käännyttää miehen ex pehrettään vastaan. Kolma on yleensä syyllinen, jos mies ei näe lapsiaan. "
Minulla ei ole ollut ketään uuta eroni jälkeen. Kaikki aikani ja energiani on mennyt isyyteni puolesta taistelemiseen. Eli ei kukaan kolmas ole syyllinen. Syyllinen siihen, etten minä näe lapsiani, on ex-vaimoni.
Jonakin päivänä tyttösi ovat aikuisia ja voit kertoa heille, miten asiat ovat oikeasti menneet. Silloin he saattavat hylätä äitinsä, koska tämä varasti heiltä isän.
Näin se on monessa muissakin etäännyttämis tapauksissa kun lapset kasvaa ja ajattelevat ns. omilla aivoillaan niin se kääntyy tätä etäännyttäjää vastaan.
Tsemppiä, kannustusta ja jaksamista vielä jyrki k:lle.
Monesti se etäännyttäjä on juuri se isä, joka odottaa että ex vaimo hoitaa lasten tuomiset ja hakemiset, pitää siistinä ja ruokkii. Mies odottaa valmista. Hän ei tajuu että itse voisi tehdä asialle jotain, eikä se ex vaimo, joka muutenkin huoltaa lapset lähes koko ajan. Mies vaan odottaa valmista.
Sitten kun mikään ei toimi niin hyvä syyttää ex vaimoa. Miehessä ei ole koskaan vikaa.
Mutta mihet ovat ikuisia lapsia, ensin äiti hoitaa sitten vaimo. Itse ei tarvi koskaan tehdä mitään, siksi syyllistetään muita, kun ei osata ottaa vastuuta mistään.
"Miehet syyllisiä" lisäisin siihen vielä tämän,että perheneuvolassa paapomista jatketaan kannustamalla exmiestä soittamaan lapsilleen kun ei siihen itse pysty!
Kovin tehokastahan tuo ei näytä olevan kun ei ole nyt yli 6kk murkkuikäisille lapsilleen soittanut saati ehdottanut tapaamisia.