Lueskelin aikani palstan viestejä ja on sääli huomata kuinka paljon kiusaamista tapahtuu, kenenkään puuttumatta asiaan.
Kouluilla on velvollisuus tarjota oppilaille turvallinen ympäristö oppimiseen ja laatia suunnitelmat kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi mutta valitettavan moni koulu ei jaksa panostaa aiheeseen niin paljon, että saisivat huomattavia muutoksia aikaan.
Tukea voi saada myös muilta tahoilta. Jos kunnastanne löytyy nuorisotoimi, voi heidän juttusilleenkin mennä mieltä askarruttavissa asioissa.
Lahdessa toimii Valopilkku-projekti, joka keskittyy antamaan tietoa ja tukea kiusattujen ja kiusaavien lasten vanhemmille sekä entisille kiusatuille.
Heitä voi myös lähestyä omissa kiusaamistapauksissa.
Projekti ei ole vain lahtelaisille suunnattu vaan yhteydenottoja voi lähettää eri puolilta suomea.
www.valopilkkuprojekti.fi
Netistä löytyy myös kiusaaminen.fi niminen foorumi, jolla keskustellaan kiusaamiseen liittyvistä asioista, yleisimpinä koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen. Aloitelkaahan ihmeessä sinnekin uusia viestiketjuja jos mieltänne askarruttaa jokin aiheeseen liittyvä.
Sivustolla on mahdollisuus myös osallistua chättiin, jossa voi vaihtaa ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Sivusto on vielä melko uusi, joten olisi hienoa saada aktiivisia käyttäjiä mukaan jakamaan kokemuksiaan ja mietteitään.
Käykäähän tutustumassa sivuihin ja ottakaa ihmeessä yhteyttä valopilkkuun jos tuntuu, että lisätuki olisi tarpeen.
Mukavaa syksyä :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eivät aikuisetkaan loputtomiin kestä työpaikkakiusaamista ja siihen useimmiten puututaan, ainakin jollain tavalla, kun asia otetaan rohkeasti esille.
Mutta koulu ei puutu kiusaamiseen 'kerjäämälläkään', siispä se osallistuu omalla hyväksytyllä tavallaan lapsen/nuoren kiusaamiseen ja vammauttamiseen.
Ne koulun aikuiset, jotka eivät osallistu kiusaamisen suosmiseen, pelkäävät puuttua kiusaamiseen ja jos puuttuvat joutuvat myös itse kiusatuiksi ja lentävät ulos työpaikasta.
KOULUKIUSAAMINEN ON YKSI PAHIMMIN VAMMAUTTAVA JA SYRJÄYTTÄVÄ ASIA LASTEN JA NUORTEN ELÄMÄSSÄ.
Olet täysin oikeassa siinä, että asiaan puuttuminen ei tunnu luonnistun toivotulla tavalla koulujen osalta ja siksi on tärkeää huomioida myös muut tahot, joilta tukea on saatavissa.
Pahimmillaan koulukiusaaminen voi johtaa koulun vaihtamiseen ja osalla nuorista tämä on uusi mahdollisuus aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä, mutta iso osa on saannut kiusaamisesta pysyvät henkiset haavat, jotka hankaloittavat tutustumista uusiin ihmisiin ja ympäristöön. Itsetunnon laskeminen nuoressa iässä vaikeuttaa ehjän minäkuvan muodostamista aikuisenakin.
Koulun vaihtaminenkin tosin on äärimmäinen ratkaisu ja tällaisen tilanteen eteen ei pitäisi kenenkään nuoren joutua. Ongelmat tulisi pystyä ratkaisemaan sillä hetkellä kun ne ilmenevät. Toivottavasti koulut ottaisivat asian omakseen ja lähtisivät yhdessä muiden yhteistyötahojen kanssa kehittämään toimivaa järjestelmää, jolla kiusaaminen saataisiin kuriin ja nuoret saisivat mahdollisuuden täysipainoiseen opiskeluun ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Voimme siis vain toivoa, että joskus joku 'rohkea aikuinen' ottaa vastuun lastemme ja nuortemme vammauttamisesta, kuten P.Perä Talvivaarasta ikään.
Nyt lukuisat lapset ja nuoret yrittävät selvitä koulukiusaamisesta 'yksin' ja kantavat itse taloudellisen ja sosiaalisen vastuun sairastumisestaan loppuelämänsä. Koulukiusattu ei selviä työpaikoista, joissa usein jatkuu sama helvetti. Nuori jää neljän seinän sisälle ja hautautuu omiin juttuihinsa loppuelämäkseen. Mutta näin mitä ilmeisimmin on tarkoituskin. Turhaa jaarittelua KIVAakouluineen ja työ/ohjekirjoineen. Kiusaaminen senkun raaistuu kouluissa, sokeita ja kuuroja kun siellä ovat. Vuosien kokemustemme jälkee puhdasta koulupöytää ei löydy, ja auttajakin saattaa olla susi. Luotettava ja tehokas yhteistyökumppani on 'lastensuojelu', joka juokee tuhatta, kun koulu vinkaisee. Hyvä mieli siitäkin tulee,' jollekkin'.