Metsästysseurasta erottaminen

metsäeepi

Moro

Minulta jäivät metsästysseuran jäsenmaksut maksamatta vuosilta 1998 - 2010. Johtui osittain siitä, että seura ei maksulappuja edes lähettänyt, kun oli minut vahingossa poistanut jäsenrekisteristään. Seura ei omasta kämmistään johtuen huomannut erottaa minua silloin. Vuosilta 2011 ja 2012 olen jäsenmaksun maksanut. Seura velkoo nyt noita maksamattomia vuosien 98 - 10 maksuja uhaten erottaa seurasta, jos en maksa.

Ihmettelen vain sitä, voiko noin vanhoja maksuja sitten tuohon tyyliin velkoa? Ja jos ei lain mukaan voi, niin tuohan haisee jo kiristykseltä? Jos maksan nyt maksun kiristyksen takia, niin voinko myöhemmin viedä asiaa eteenpäin ja vaatia jo maksamani rahat takaisin. Eli kannattaako maksaa ja mihin voi olla yhteydessä, jos ei mielestään saa tällaisissa asioissa oikeutta?

13

5982

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Että näin...

      Yleissäännös, joka koskee kaikkia laskusaatavia on, että velat vanhentuvat yleensä kolmen vuoden kuluttua niiden erääntymisestä, jos vanhentumista ei ole sitä ennen katkaistu. Vanhentuminen katkeaa, kun velkoja ryhtyy perintätoimiin tai muuten muistuttaa velallista tämän velasta.

      Siten perintäkirje tulee lähettää velalliselle viimeistään 3 vuoden kuluessa eräpäivästä:

    • jahtimies

      Onpas erikoinen tilanne.
      Tuon kyllä voisi tulkita niin, että maksamattoman jäsenmaksun tms. väärinkäsityksen takia olet seurasta tullut erotetuksi ja se on merkitty oikein kirjoihin sitten ilmeisesti, kun kerran nimesi on jäsenreksiteristä poistunut. Siinä tapauksessa et joudu maksamaan välivuosilta, koska et ole ollut seuran jäsen. Tämä on seuran vahinko, ei sinun.

      Uudet maksut peritään uuden jäsenyyden perusteella.
      Joten olet uusi jäsen alkaen 2011. Tai jäsen siitä ajankohdasta, koska rekisteriin tehtiin korjaus.

      Ellei jokin muu dokumentti muuta osoita.
      Suosittelisin jonkilaisen sopuratkaisun löytämistä asiaan, koska tällaiset sotkut tulehduttavat helposti jäsenten välejä. Jos jäsenmaksu ei ole vuosisummana suuri, niin kannattaisi neuvotella. Metsätysseuran jäsenyydet kun eivät ole niitä helpoimmin hankittavia.

    • ammuskelija.

      Tuota noin, jos et ole ise seurasta eronnut ja haluat olla seuran jäsen, niin maksa maksut.
      Olisit seurasta eronnut, jos et haluaisi olla seuran jäsen tai olla maksamatta jäsenmaksuja.

    • jrcgtrbkjb

      Samaa mieltä kuin edelliset kirjoittajat. Jos haluat käydä metällä niin maksa laskut
      hyvillä mielin. ihan turha alkaa vänkyröimään pikkusummista. Meillä vuosimaksu 25e. teistä en tiedä. Jos et käyny metällä tuolloin ja rästit satoja euroja asia tietty toinen.

    • velat maksuun

      Ihmisellä on itselläkin vastuu hoitaa asiansa. Mikäli seura töppää ja unohtaa laittaa laskulla, niin ihminen voi itse asiaan vaikuttaa ja kysyä missä vika.
      Meillä katsotaa automaattisesti eronneeksi, mikäli ei kahteen vuoteen ole vuosimaksua maksanut ja vuosimaksu on myös lupa metsästää. Ilman maksettua vuosimaksua, ei jäsenellä ole meillä metsästysoikeutta.
      Ainahan on maksettava, eikös juu ?

    • missämennäänhoi!

      Kyllä tuossa ajassa jo itse olisi pitänyt ottaa yhteyttä jäsenmaksu-asiassa, tuossa tilanteessa itse kyllä maksaisin jäsenmaksut pikimmiten jos mielii seurassa pysyä.

      Nykyään kyllä on seuroihin pyrkiviä ja joissakin seuroissa hyväksytään jäseniksi vaikka ei asu paikkakunnalla jne..jne..on jo ylellistä saada kuulua johonkin metsästysseuraan sillä seurattomia ja maattomia metsästäjiä suomessa paljon.

      Kannattaa ehkä silloin tällöin käydä seuran kokouksissakin niiin pysyy itsekin "kartalla" missä mennään ja kuinka edes on tietoinen esim riistakiintiöistä jos ei pidä seuraan minkäälaista yhteyttä ja muutoinkin metsästysalueetkin voi kausittain vaihdella ja siinähän voi käydä vahinko että meneekin luvattomalle amille metsästämään ja siitä ei tykkää seura eikä maanvuokraaja.

    • tasapuolisesti

      Lainaus Metsästäjäliiton sivuilta:
      Jäsenmaksu
      Kysymys: Seuramme sääntöjen mukaan jäsenmaksu on maksettava toukokuun loppuun mennessä. Nyt on kuitenkin joidenkin jäsenten kohdalla ilmennyt maksuhaluttomuutta, elikkä jäsenmaksut maksetaan kuukausiakin jälkikäteen, joskus jopa seuraavana vuonna.Miten nämä voidaan erottaa seurasta, vai onko seuran johtoportaan oltava jatkuvasti rahanruikutuslinjalla?

      Vastaus: Neuvon seuraanne ottamaan jäsenmaksujen perintään vain jämäkämmän otteen. Tiedottakaan asia jäsenille, ja mikäli maksuissa edelleen tapahtuu viivyttelyä, lähettäkää yksi huomautuskirje uhalla, että muutoin jäsen erotetaan. Uskon, että asia tulee tällä kyllä kuntoon.

      Edellä olevaan viitaten, jäsenen itsesäkin pitää olla sen verran aktiivinen, ettei 12 vuoden maksamattomia välejä jää. Hyvissä ajoin ilmoittaa seurassa asiasta vastaavalle, ettei jäsenmaksulappua ole tullut.
      Seuralla on ollut mielestäni perusteltu syy erottaa jäsen ja poistaa hänet rekisteristä. Ei mikää seura voi toimia jos noin hatarilla perusteilla jäsenitö toimisi. Se kokouksiin osallistuminen olisi hyvä juttu.

    • pihi-aatami

      Ihan mielenkiinnosta "metsäeepi" metsästelitkös seuran mailla vuosina 1998 - 2010?

      Minusta tämä on aika oleellinen asia, jos maksuista nyt olet parkumassa.

      • 10+3

        Näinpä. Mietin aivan samaa. Jäsenmaksullahan metsästäjä ostaa itselleen metsästysoikeuden yhdeksi vuodeksi seuran maille. Jos metsäeepi on tuona aikana metsästänyt, hän on tehnyt sen metsästysoikeudetta ja syyllistynyt mm. luvattomaan pyyntiin ja ampuma-aserikokseen kantaessaan asetta ilman hyväksyttyä käyttötarkoitusta.

        Jos hän on tuona aikana tosiaan metsästänyt, niin jäsenmaksujen vaatiminen takautuvasti on varsin lievä seuraamus. Nehän voitaisiin vaatia myös korkojen kera, erottaa sitten seurasta ja iskeä vielä mojovat sakot päälle. Ei pitäisi olla katkerana "vaatimassa oikeutta", kun todellisuudessa on selviämässä törttöilyistään kuin koira veräjästä.


    • Anonyymi

      Jos maan omistajan kans tulee henkilökohtaista suukopua yksityishenkilönä ja siitä johtuen maanomistaja sanoo maansa irti seurasta .voiko seura erottaa jäsenen seurasta..

      • Anonyymi

        Vaikuttaa kyllä maanomistajan puolelta henkilökohtaisesta kannalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa kyllä maanomistajan puolelta henkilökohtaisesta kannalta.

        Siis kaunalta


      • Anonyymi

        Tuo ei riitä syyksi purkaa maanvuokrasopimusta, ainakaan jos se on tehty nykyisten ohjeiden mukaan kirjallisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe