Pohjustus: ei ole tarkoitettu liian vakavasti otettavaksi taikka loukkaavaksi keskusteluksi, ihan vain hyvämielisen pohdinnan aiheeksi. Eri koirarotujen omistajista/koiraihmisistä on olemassa erilaisia tyypityksiä kansan keskuudessa - kuinka hyvin tai huonosti omasta mielestäsi vastaat/et vastaa tyypityksiä. Tähän voi vastata kyseenalaistaen koko kysymyksenasettelun ja tyypittelyn, voi kieltää stereotyyppien olemassaolon tai ilmaista hämmennystä niistä (stereotyypithän eivät perustu faktoihin, myöskään niistä ei ole mihinkään kirjattuna yksimielisyyttä mutta silti ilmoilla on stereotyypityksiä...).
Mukavampaa silti olisi jos älykkään kyseenalaistusvastauksen ohella voisit kertoa jotain itsestäsi juuri oman koirarotusi omistajana ja miten se vastaa/ei vastaa sen rodun koiraihmiseen liitettäviä juttuja. Ovatko muut olleet "yllättyneitä" koiravalinnastasi (jolloin taustalla oleva tyypitys vaikuttaa), esimerkiksi rottweilerin omistajaa ei tyypitetä ensimmäiseksi hempeän ja hyvin feminiinisen ihmisen koiraksi.
Huom. tyypittelyt eivät aina ole huonosta vaan niissä on osin järkeäkin. Esimerkiksi metsästysrotuisen tai hyvin vahvasti laumanvartijarotuisen koira-ihmisen tyypitys saattaa painottua enemmän maaseudulle päin - loogista kun enemmän maaseudulla päin metsästyspuuhia ja maaseudulla päin "liian" vahva laumavartijavietti ei muodostu esteeksi siten kuin kaup.seudulla.
Leikkimielisesti heitän alle muutamia rotu-koiraihminen tyypityksiä osviitaksi/rennon pohtimisen avuksi, olen myös osaltani vastannut kysymykseen sen alla. Rodut ensimmäisinä mieleentulevia tyypityksistä.
Chihuahua/kääpiö/toyvillakoira, venäjäntoyterrieri, yorkshirenterrieri, bichon friché, italianvinttikoira, bostoninterrieri: omistaja on kaupunkilainen, nainen, rikas ja jollei rikas niin ainakin muotitietoinen, pitää Amelie-filmistä, on opiskellut ranskaa tai ainakin haaveilee matkustamisesta Pariisiin, kylmänherkkä, käy kampaajalla säännöllisesti, käy jossakin jumpassa, "hurjana" tempauksena harkinnut tatuoinnin ottoa - jonkin pienen ja nätin.... :D
Jackrusselinterrieri/kääpiösnautseri/borderterrieri/novascotiannoutaja: omistaja on reipashenkinen kaupunkilainen tai lähiöasuja, ei haaveile Pariisiin turistimatkan teosta vaan enemmin Teneriffalle menosta. On saattanut olla nuorempana partiossa, pelannut joukkuepelejä kuten jalkapalloa. Sosiaalinen, menevä ihminen, sekaruoan syöjä.
Saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoira: omistaja on urheilullinen, usein pitkä ja atleettinen, ei lue runokirjoja, on käytännön ihminen ja oli nainen taikka mies osaa remonteerata kotona, mielellään viettää lomaa kotimaassa mökillä jos on mökkiä, tykkää ns. kunnon musiikista jota ei ole autotuunattu pilalle tai tehty tidditii-konemusiikiksi, osaa olla yksioikoinen/putkinäköinen mutta hyvänä seikkana selkeys logiikassa.
Rottweiler: omistaja tyypillisesti koiraansa muistuttava mies, jolla usein keskikroppa jämerää. Usein perheellinen mies. Vaatimaton, vähäsanainen, ei liian sosiaalinen, "maalaisjärjellä..." - periaatteen kannattaja. Ei haihattele, sauna ja olut lauantaina riittävät perheen ohella eläessä.
En jaksa enemp. keksiä/miettiä, tuli nälkä näitä kirjatessa...
Omakohtainen osuus. Itselläni oli aiemmin chihuahua. Tyypitys tämän rodun koiraihmisistä on tyyppiä: paris hilton, muoti-ihminen, ei aito koiraihminen (vääriä motiiveja koiran hankinnassa), neiti-ihminen, rikas, kaupunkilainen. Myönnän kaupunkilaisuuteni ja sukupuoleni, jopa hieman neitimäisyyttäkin on mukana ihan myönnän...;-D mutta en myönnä parishiltonin kaltaisuutta, rikkautta, muodikkuutta tai epäaitoutta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan hauskoja heittoja aloittajalta. Omakohtaisesti olen juro ihmiskarttaja, asun maalla ja metsässä(mitä nyt niitä Suomessa enää jäljellä on), mutta jostain kumman syystä koirani ovat olleet aina sosiaalisia ihmishössääjiä. Peilikuvia minusta. En pidä ihmisistä, mutta pidän heidän satunnaisesta seurastaan. Peilikuvia senkin takia, että mitoissa ollaan, kun päivittäin keskimäärin 3 h vapaina laukotaan. 7 koiraa on ollut ja on ja rotuina englanninsetteri, pointteri ja bretoni.
Niinhän sitä sanotaan, että koira on ihmisensä peilikuvaa. Vaikka asuisi missä, niin se ihminen siinä kuitenkin vaikuttaa että mimmoinen koira tulee, vähän kuin lapsen kasvatuksessa (vaikka sanotaankin ettei lapsia ja pentuja rinnastettaisi mutta...). :)
Lisäys: nykyään "kuulun" tuohon rottweilerin yllä olevaan sepustuskohtaan, joskaan en ole järin remonttieksperttiä enkä putkinäköistä. Mutta tidditii-teknot ovat humpuukia.