Ihan vaan heittona.. Usein puhutaan koiran ja omistajan luottamuksesta ja sen synnystä sekä 'ylläpidosta'. Usein aiheesta puhutaan karkeesti yleistäen ja briiffaten näin: Koiran luottamus on vaikea saavuttaa, mutta todella helppo menettää ym. ym. ym. Itse hermoilin koiran/pennun luottamuksen kanssa tolkuttomasti. Nyt oon kuitenkin huomannut, että tämän luottamuksen koiran ja ihmisen välillä voi jakaa kahteen eri kategoriaan, jota harvoin eritellään.
1) koira luottaa sinuun, et tekisi sille ikinä mitään pahaa, saat leikata kynnet ja palluttaa koiran miten päin tahansa
2) koira luottaa sinuun auktoriteettina, joka pitää siitä huolen ja, jonka hyvinvoinnista sen (omastaan) ei tarvi huolehtia.
Meillä ykkösvaihtoehto toteutui 100%, mutta niin kuin usein, ei ulkona. Koira luotti minuun 'hyväntekijänä' (olin luotettava, en räyhännyt, tehnyt kiusaa, pidin kiinni aina samoista kaavoista ym.), mutta ulkona räyhäsi ym. ja otti vastuun minusta eli ei kuitenkaan luottanut siihen, että olisin selvinnyt itseni ja koiran huolehtimisesta.
Tämä lienee monelle itsestäänselvyys, mutta itselleni se ei ollut sitä, joten kirjoitinpa ajatukseni auki. Koiran pitää luottaa siihen, että pidät sitä hyvin, mutta sen lisäksi pystyt olemaan luotettava ja uskottava tilanteiden hoitaja/hallitsija. Ja tämä ei ole johtajuuskeskusteluun kantaa ottava, vaan siihen, kuinka eri tavalla ihminen voi saada koiran silmissä luottoa - ja kuinka kummatkin ovat yhtä tärkeitä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja mulle toi ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys.
Mun koiralta on ajeltu avohaavan päältä tassusta karvat ilman että koira hievahtaakaan, kun mä olin itse sen vieressä ja pidin sitä "kainalossa". Ja sille saa tosiaan tehdä ihan mitä tahansa hoitotoimenpiteitä jos mä oon vieressä. Ja mä saan vääntää sen vaikka solmuun ilman että se kyseenalaistaa mun tekemisiä. Mutta ulkona... huoh!
No okei, jos mä huomaan kaiken (mikä koiran mielestä voi olla epäilyttävää) ja osaan reagoida ennen koiraa, menee kaikki hyvin. Jos koira huomaa ennen mua, niin korvien ja pään asennosta huomaan että jotain "kummallista" on tulossa ja reagoin siihen ennenkuin koira itse kerkiää niin taas kaikki menee hyvin. Mutta auta armias jos mä erehdyn vaan ihailemaan luontoa enkä tapita koiraa silmät pöppellään koko ajan, niin yllätyksiä tulee!
Hyvän ajatuksen heitit, tähän haluaisin saada kokeneemmilta kommentteja! :)
En ole ihan varma näkemättä mutta näin pintapuolisesti tuli mieleeni, että voisiko tuossa kuvailemassasi tilanteessa olla kyse juuri siitä, että silloin kun reagoit ajoissa = saat koiran vireen vielä hallintaan kun se ei ole noussut liian korkealle, mutta silloin kun se taas pääsee jo täyteen liekkiin, sen pysäyttäminen on vaikeampaa.
Tästä se paljon parjattu kuiskaajakin puhuu, koiran lukemisesta ; eli asiaan puututaan jo ajoissa, kun se ensimmäinen pieni ja hyvin huomaamatonkin ele on tullut ja näin hallinta helpottuu. Koiran passivointi siitä liekkitilasta onkin sitten toinen juttu :)
Monilla koirilla on sellanen ns turvaraja, eli jos joku pääsee yllättämään sen rajan sisäpuolella, hallinta karkaa. Sen ulkopuolella taas kaikki kaikki sujuu.
Joskus on niin, että koira ottaa "vastuuta" joka sille ei kuuluisi.
Tämä tilanne tulee helposti esiin kun toinen koira tulee vaikka vapaana vastaan eikä omistaja saa sitä kiinni tai antaa sen jostain syystä kohdalla pompata päin/rähistä. Tällanen tuli vastaan kun nykyinen pentu oli joku 10 vkoa ja harjoiteltiin siinä samalla juuri ohittamista nätisti. Noutaja heitti perinteisesti maahan ja kohdalla ylös/päin rähisten.
Noh, olin vaatinut koiralta/pennulta luottamusta minuun, että näin tästä mennään ja minun oli pakko hoitaa se tilanne sille turvalliseksi. Eli toisin sanoen häädin sen noutajan aika hätäsesti helkuttiin siitä, huolimatta "se on ihan kiltti"-jutuista ja pidin pennun suojassa.Aika omituisia katseita sain siltä mieheltä mutta eipä voi mitään.
Kun joku tuolla tienlaidalla meuhkaa kuin mielipuoli ja itse laittaa koiran käskyn alle ohituksessa, se vaatii todellakin koiralta luottamusta että meidän mamma hoitaa tämän, mun ei tarvitse.
En näe noita kahta asiaa toisiaan poissulkevina vaan koira voi luottaa ohjaajaan molemmin päin. Ohjaaja voi olla auktoriteetti tekemättä koirasta pelokasta.
Todella hyvä kirjoitus! Asia jota kaikkien koirabomistajien kuuluisi ajatella.
Minulle on tärkeää että koira luottaa minuun joka tilanteessa, onhan minun vastuulla taata sen turvallisuuus joka hetkellä. Harrastuspuolella ei varmaan sujuisi läheskään yhtä hyvin yhteistyö ilman tätä.
Luottamus saavutetaan säännöllisesti toistuvilla arkirutiineilla.
(päivittäiset tarpeet)
Ulkona luottamus mitataan hihnakäytöksessä, ja yleensä kohtaamisissa.
(koira, ihminen,vieras ympäristö, uusi tilanne jne.)
Voi ulkokäytös myös johtua luottamuksen puutteesta, tai kouluttamattomuudesta, tai huonosta terveydestä.
"Itse hermoilin koiran/pennun luottamuksen kanssa tolkuttomasti. "...luottamusta ei saada, se saavutetaan/ ansaitaan em.teoilla.
Usein huono ulkokäytös, johtuu myös ohjaajan epävarmasta/ puutteellisesta tilanne käytöksestä..(itse varmuus) Jos ohjaaja on epävarma ja hermostunut, niin miten koira voisi käyttäytyä itsevarmasti? Koira heijastaa omistajaansa, ja sen käytöstä. (esimerkki)