En ymmärrä nykyajan taidetta

:?:?:?,,,,

Tämä on kirjallisuuspalsta, mutta otan kuitenkin esimerkiksi Vesa-Matti Loirin, koska se kuvastaa käsityksiäni laajemmin kaikkeen taiteeseen.

Vesa-Matti Loiria pidetään suurena taiteilijana. Tuttukin käy kaikissa konserteissa, jotka lähikaupungissa pidetään.
Minä en ymmärrä?
Kun hän laulaa Eino Leinon runoa: Lapin kesä, liikutun, mutta liikutun samalla tavalla kun sen laulaa Kristian Meurman tai joku karaokelaulaja.
Laulun vaikutus minuun on Eino Leinon kauniissa runossa, ei tulkinnassa tai tulkitsijassa.
Aikaisemmista lauluista muistan, Ennen oli miehet rautaa ja Roudari Roope ja hengari Hertta. Ne olivat sen ajan renkutuksia. Mielestäni eivät hyviä, mutta aikaan peilaten, ei niin huonojakaan. Sellaista keskikastia.

Elokuvista tulee mieleen ensimmäiseksi Uuno Turhapurot, jotka aikanaan olivat suosittuja ja ehkä oman aikansa parhaita elokuvia.
Jopa minunlaiseni populistin on myönnettävä, että ei ne mitään taidetta olleet. Oikeastaan ihan kuraa. Kyllä niitä katseli. Näyttelijäntyö ei olisi voinut olla parempaa, mutta ei juuri huonompaakaan. Pelletouhua, joka huvitti ja joskus vähän nolotti.
Olen katsonut myös elokuvan, Rakastunut rampa, jossa Vesa-Matti Loiri esitti pääosaa.
Mielestäni roolisuoritus ei ollut huono, mutta samalla tasolla sen olisi voinut mielestäni esittää moni muukin sen ajan näyttelijä.

Sitten on vielä lukuisia muitakin esiintymisiä, joista en ole niin tietoinen.
On ainakin, Kalle Holmbergin Rauta-aika-elokuva ja joku Haavikon ooppera.
Niitä hypetettiin paljon aikanaan, mutta en ole kumpaakaan nähnyt, joten en voi kommentoida.

Taide on jakautunut mielessäni kahtia.

On taide, joka vetoaa minuun yksilönä, kuten Eino Leino, Mika Waltari, F.E. Sillanpää, Väinö Linna Ernest Hemingway, ym.

Toinen puoli on kollektiivisesti painostavaa taidetta.Siitä on oltava kiinnostunut ollakseen sivistymyt ja hyväksyttävä.
Tämä kollektiivinen taide on kuin uskonto.
Se on hyväksyttävä ehdoitta ja sen mantroja on toisteltava oikeissa yhteyksissä.
Muuten ei ole kulttuuria ymmärtävä ihminen.

6

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minun mielestäni Loirin lauluissa on kyse rahan tienaamisesta, ei taiteesta. Hänen ylitulkintansa menee farssin puolelle; Uuno Turhapuro olisi laulanut tuolla tavalla, jos hänen elokuvissaan olisi ollut karaokea.

      Saas nähdä koska Loiri julkaisee tupla-cd:n Maija Vilkkumaan lauluja...

    • Ulla W.

      Mutta Bellmanin biisejä ei kukaan ole laulanut yhtä hienosti kuin Loiri.

    • fewqda

      Loirissa ei ole mitään vikaa, mutta suuri taitelija on se, kenellä on oikeanlainen status. Suuret ajattelijat, suuret kirjailijat, suuret filosofit, suuret taitelijat ym. suuret henkilöt ovat kaikki suuria vain ja ainoastaan siksi, koska me olemme antaneet heille sellaisen statuksen.

      Miksi olemme tehneet niin, miksi olemme antaneet henkilölle x suuren statuksen? No, siihen voi olla käytännössä katsoen loputon määrä eri syitä. Otetaan esimerkki. Sanotaan, että meillä on joku jo ennestään suuri kirjailija on baarissa. Hetken kulutta hänen seuraansa lyöttäytyy joku hänelle entuudestaan tuntematon henkilö. Kirjailija ja tuo tuntematon henkilö tulevat toimeen hyvin, itse asiassa todella hyvin. Joskus seuraavien viikkojen aikana käy ilmi, että kirjailijan seuraan lyöttäytnyt henkilö on harrasteleva kirjailija. Suuri kirjailija lukee ko. harrastelijakirjailijan tuotoksia. Seuraavana iltana hänellä on talk show -haastattelu, jossa häneltä kysytään, kenen kirjoista tuo suuri kirjailija itse pitää. Suuri kirjailija kertoo ihan puhtaasti kohteliaisuussyistä, että hänen aikaisemmin tapaamansa harrastelijakirjailija omaa hienon kirjoitustyylin. No, seuraavana päivänä kaikki kerääntyvät lukemaan tuon harrastelijakirjailijan teoksia, ja he oikein vaivalla etsivät hänen kirjoitustyylistään jotain hienoa. Lumipallo on lähetenyt pyörimään, eikä sitä voi enää pysäyttää - ei kulu enää kauaa, ennen kuin meillä on uusi "suuri kirjailija".

      Huomattavasti tavanomaisempi esimerkki on nuorena kuollut muusikko. Miettikää vaikka Kurt Cobainia, jota pidetään jonkin sortin huippumuusikkona. Oli hänen musiikistaan mitä mieltä hyvänsä - itse pidän siitä - häntä ei voi kuitenkaan missään nimessä pitää poikeuksellisena biisintekijänä, kitaristina tai laulajana; ainakaan objektiivisesti katsottuna. Melkein kuka tahansa osaa tehdä vastaavia kappaleita kuin hän, ja tämä ei ole liioittelua - uskokaa pois! Sitä paitsi Cobain ei saanut musiikillisia (suhteellisen yksinkertaisia) ideoitaan tyhjiöstä, vaan hän teki niin kuin kaikki muut muusikot eli otti vaikutteita. Vaikutteiden ottaminen on oikeastaan kiltti ja lievä ilmaus plagioinnille, jolle oikeastaan enemmän tai vähemmän kaikki taide perustuu. Mitä tulee hänen kitaransoittotekniikkaansa, niin keskiverto nykyajan nörttikitaristi soittaa huomattavasti haastavampaa kamaa. Laulajana hän oli juuri sopiva omaan yhtyeeseensä, Nirvanaan, mutta loppujen lopuksi Cobainin tasoisia ja tyylisiä laulajia on vaikka kuinka paljon.

      Loppuyhteenveto: joku on "suuri" jossain tietyssä asiassa, koska häntä pidetään sellaisena, ja syinä saattaa olla mikä tahansa satunnainen juttu, jolla ei itse asiassa ole välttämättä mitään tekemistä hänen "suuruuden" aiheensa kanssa.

      • fewqda

        PS Pahoittelen lukuisia kirjoitusvirheitä, joita äskeisestä, yllä olevasta viestistäni löytyy. Kirjoitin ko. viestin nopeasti, enkä tajunnut oikolukea sitä. Annan syvimmät pahoitteluni, sillä minun olisi pitänyt olla huolellisempi; onhan tämä sentään kirjallisuuspalsta.


      • pöö...

        Ei se nyt ihan noin ole. Harva osaa tehdä yhtä tarttuvia biisejä kuin Cobain, vaikka olisi saman tasoinen kitaristi.


      • fewqda
        pöö... kirjoitti:

        Ei se nyt ihan noin ole. Harva osaa tehdä yhtä tarttuvia biisejä kuin Cobain, vaikka olisi saman tasoinen kitaristi.

        Toisaalta kappaleiden niin sanottu tarttuvuus on aika pitkälti johdannaista yksilöiden subjektiivista preferensseistä, ja näin ollen voi olla hieman hölmöä nostaa artisti X ylemmäksi kuin artisti Y hänen tekemiensä kappaleiden perusteella.

        Toki on olemassa jotain tiettyjä, yleisiä seikkoja, jotka auttavat ns. tarttuvan kappaleen tekemisessä, mutta ne ovat harvemmin kovinkaan monimutkaisia juttuja. Kun hallitset tietyt skaalat ja sointukulut sekä ymmärrät, miten vaihtaa yhdestä kappaleen osasta toiseen, voi tehdä tasaiseen tahtiin tietyn tasoisia kappaleita. Cobain teki mielestäni ihan hyviä kappaleita, mutta en näe yhtäkään syytä, mikä nostaa ne korkeammalle kuin jonkun muun satunnaisen tunnetun yhtyeen kappaleet.

        Ymmärrän musiikin teoriaa jokseenkin hyvin, joten jos sinulla on aikaa ja ymmärrystä musiikin teoreettisesta puolesta, niin voisit yrittää selittää minulle, mikä nostaa Cobainin kappaleet jollain tapaa omaan luokkaansa, mikä tekee niistä niin tarttuvia jne. Itse en ole vielä tähän päivään asti kyennyt löytämään yhtäkään sellaista seikkaa. Joku voi osoittaa minulle esim. tietynlaisen sointukierron, mutta sitä ei voi käyttää esimerkkinä Cobainin biisinkirjoitustaidon erinomaisuudesta, jos moni muu käyttää ja on käyttänyt vastaavaa sointukiertoa kutakuinkin samaan tapaan kautta rock- ja pop-musiikin historian.

        PS Pahoittelen aiheen aloittajalle sitä, että vien aihetta kohti suuntaa, joka ei sinänsä liity mitenkään aiheen alkuperäiseen tarkoitukseen. En kuitenkaan näe, onko sillä mitään väliä - onhan tämä vain pelkkä Suomi24...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4090
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2101
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1405
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1127
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe